Traktori.

Tämmöinen pikkutraktori varustettuna leikkuupöydällä, tuli siis hankittua.

Tänä aamuna sitten tunnin verran ajelin ja täytyy sanoa, hyväksi havaitsin. Kyllä aamumärkä ruohokin taittui aika mukavasti, kokeilin myöskin n kolmikymmensenttiseen samoin märkään ruohoon, aamu kun oli, ajoin ensin ylimmällä pöydän asennolla (n 10cm) ja sitten vielä puolet lyhemmäksi ja hyvin tuo toimi; yllättynyt olin. Ei voi verrata työnnettävään leikkuriin. Osittain ehkä tuo Hussen leikkuupöydän puhallinkin auttanee.

Yllätti myöskin tuo B&S:n hiljaisuus.

Itse ajaminen, aluksi tuntui kuin olisi autokouluun joutunut, niin monia ajoteknisiä seikkoja piti ottaa huomioon. Kiitosta ansaitsee näin alkutuntumin tuo laitteen monipuolinen säädeltävyys ja eritoten tuo hydrostaattinen vaihteisto ja siihen liittyen tuo ”ryömintävaihde”, ahtaissa paikoissa mainio ominaisuus.

Tuolla jo kauan sitten juhak ja Penttikin  mainostivat tätä traktoria, merkeistä ei silloin puhuttu, nyt kyllä uskon tietäväni mistä he puhuivat. Sitä kun ihminen on aika usein varustettu ominaisuudella; kyllä minä tiedän, siis puhun itsestäni, joskin vanhemmiten alkaa jo oppia kuuntelemaan muitakin, kas kun hekin saattavat tietää ja osata jotakin.

Summasummaarum, vaikka ostos kirpaisikin, tyytyväinen hankintaani ainakin nyt olen.

13 vastausta artikkeliin “Traktori.”

  1. Täytyy vaan keksiä uusi liikunnanmuoto, ettei paikat rapistu. Kyllä kai maalla riittää kuntoilua vaikka istuen nurmikon ajaakin:)

    1. Pieneksi ovat minullakin menneet nuo niittohommat. On sirppi, viikate ja trimmeri. Muuten tuo laadukas akkutrimmeri on ”kova sana”, sillä kun leikkaa vaikeat paikat ja isohkon alankin.

  2. Jotenkin tuntuu oudolta kun nuo härvelit maksaa enemmän kun mun 2005 mallin Skoda. Ennen vanhaan auto oli se silmäterä ja tarkkaan mietitty ostos, nyt on mönkijää ja ties mitä jotka maksavat ihan hyviin autoihin verrattuna enemmän. Ei vaan meinaa tottua ajatukseen:)

    1. Saitpahan Hannu minut uteliaaksi kun noita pienkoneiden hintoja ihmettelit. Ihmetellyt olen minäkin.
      Uteliaisuuttani tässä aamusella katsastelin noita käytettyjen puutarhatraktorien hintoja; ne vasta korkeita ovat. Viisitoistakin vuotta vanhasta pyydetään jopa yli 1000€.

  3. Kyllähän meillä nuo ”nurmikot” liikuttavat traktorista huolimatta, akkuleikkurilla kun pitää kuitenkin ahtaimmat paikat ajella ja kun ne vielä eivät aivan nipussakaa ole, kyllä se kävelyttääkin.

  4. Minkälaiset terät Husqvarnan alla on ? Hihnavedollahan ne toimivat. B&S on varmatoiminen kone.
    Putsaus on helppoa, kun teet sitä varten sopivan kokoisen matalan lammikon, ajat sen päälle, lasket terät alas ja kaasuttelet ihan vain huviksesi.

  5. Hussen alla on kaksi terää ja puhallin, toimivat hihnavedolla. Pesu on yksinkertaista, leikkuupöydässä on letkuliitin, kytketään vesi päälle ja leikkuri pyörimään. Paikalle jäävästä ruohosilpusta päätellen toimii.

  6. Muuten; jotenkin olen naureskellut amerikkalaisia manuaaleja, vaan en enää. Hussen ohjekirja on todella tarpeellinen ja kirjoitettu aivan asiantuntevasti; minä ainakin tarvitsin sitä ihan oikeasti.
    Vielä tuosta Hussen koneesta B&S, puolilitrainen (452ccm), aivan uskomaton vääntö. Koko koneesta sanoisin; ei huoltoliike paljon rikastu, siksi yksinkertainen huolto-ohjelma ja manuaalissa tarkkaan selvitetty.
    Vain neljä rasvanippaa koko koneessa, öljyt ja suodattimet (3 kpl) helposti vaihdettavia.
    Naureskelin, kun kone tuotiin ja siinä oli sellainen ihmeellisen näköinen muovikouru manuaalivihkojen myötä. Selvisipä; öljyjen poislaskussa se asetetaan öljynpoistoaukon suulle ja öljyt on helppo valuttaa suoraan kanisteriin. Saisivatpa monet muutkin valmistajat ottaa oppia.
    Taisi nyt tulla kehuttua hankintaani (pl hinta), ihan vuolaastikkin, vaan kun ainakin nyt tyytyväinen olen.

  7. Joo, kyllähän sitä kehua sopii, nimittäin sitä moottoria. Lähes kaikki valmistajat käyttävät sitä 12 heppasta teollisuusmoottoria, joka on lähes ikuinen. Minä olen päässyt / joutunut ne todellakin testaamaan, meillä kun nuo nurmikot eivät lopu.

    Pari heikkoutta on ihan jokaisessa koneessa, tai leikkurissa, akku ei kestä kahta vuotta kauempaa ja maksaa pirusti. Meillä on naapurustossa useampi pienkone ja kaikkiin on vaihdettu 2-3 vuoden päästä akku. Sama on ensimmäisten terien kanssa, eivät kestä kovin pitkään, kun ovat niin pehmeätä rautaa. Minä muutaman kerran teroitin ja sitten oli päät halki ja terät loppu. Nykyisillä ajan kolmatta kesää, enkä vielä ole teroittanut kertaakaan.

    Ne leikkaamattomat alueet jäävät aika vähiin, kun oppii ennakoimaan ja ajamaan oikeaan suuntaan, jonkin verran aina varastaa se puhallinkotelo.

  8. Sinällään mielenkiintoinen asia, koskien esim pienpihojen omistajia, ei se puutarhatraktori mikään päältä ajettava ruohonleikkuri pelkästään ole. Lautasleikkurin saa irti ja nyt traktori on esim pienillä asfalttipihoilla lumityökalu tms..

  9. Tuo esim Hussen 10 – 4 cm leikkuukorkeus kaksine terineen mielestäni toimii erinomaisesti; sen tänä aamuna totesin ja vieläpä märkään ruohoonkin.
    Aivan toinen asia sitten raivureiden vesakkoterät tai sahaterät.
    Mielestäni nämä Hussen kaksoisterät toimivat mainiosti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *