Pienyrittäjä

 

Suomessa on yksinyrittäjiä yli 166 000, voi olla nykyään paljonkin enemmän.

Heistä suuri osa elää kituuttaa EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella.

Monet heistä ovat elämäntapayrittäjiä. Haluavat tulla toimeen omillaan, vaikka tekisikin tiukkaa.

Monet yksinyrittäjistä eivät halua laajentua tai laajentaa yritystään.

Eivät halua tukia, eikä muutakaan puuttumista omaan toimintaansa.

He tekevät työtä. Tuottavat.

He ovat aina, AINA paikallista yritystoimintaa. Rikastuttavat paikallista elinkeinoelämää, ja raha kiertää omassa kunnassa.

He tekevät työtä, jota kukaan muu ei edes välttämättä tekisikään.

He ovat yksinyrittäjiä, koska työhaluja on, mutta eivät muuten työllistyisi.

Monet yksinyrittäjät eivät tee numeroa omasta puurtamisestaan. Osaavat, ovat ammattitaitoisia.

Ovat ylpeitä osaamisestaan, ja syystäkin.

Yksinyrittäjät tekevät pitkää päivää, eikä aikaa jää juuri ollenkaan seurata mitään muuta, kuin oman yrityksensä toimintaa.

Monet yksinyrittäjät eivät äänestä. Tai jos äänestävät, äänestävät kokoomusta. Tai ainakin kovin usein. Suoraan itseään vastaan.

Kuvitellen, että äänestävät kokoomusta siksi, että se ajaa yrittäjien etuja.

Kyllä kokoomus ajaa yrittäjien etuja. Mutta vain, jos liikevaihto on mieluummin miljardeissa vuodessa, satoja miljoonia kuitenkin.

Yksinyrittäjän nettovuositulo jää usein alle 15 000 euron.

Ei se kokoomusta kiinnosta, paitsi vaalien alla.

Ei kokoomus ole tehtyt ainuttakaan aloitetta yksinyrittäjien aseman parantamiseksi.

Ajatelkaahan, jos yksinyrittäjät saisivatkin mahdollisuuden palkata itsensä lisäksi työntekijän?

Valtio ja erityisesti kokoomus tekisi sellaisen aloitteen, että se olisi mahdollista, että jokainen yksinyrittäjä saisi mahdollisuuden apulaiseen?

Aatelkaas nyt!

 

Meillä ei enää olisi työttömyyttä!

Yksikään suurteollisuuden harjoittaja ei saisi penniäkään, vaan kaikki yksinyrittäjät saisi tukea ja mahdollisuuden palkata itsensä lisäksi työntekijän.

 

Mutta ei.

Kokoomukselle suuri raha on tärkeää. Kokoomukselle suuri yritys on tärkeää. Kokoomuksen mielestä suuri on kaunista ja tukemisen arvoista. Ei pieni yritys.

Kansanedustaja Arto Satonen sanoi sen ihan hyvin, pieni yritys saisi 2000 euroa tukea, koronan takia.

Kuvitelkaa! 2000 euroa.

Mutta mitä saa suuret yritykset? Kerrohan Arto Satonen. Saako nekin 2000 euroa?

Minä olen ollut yrittäjä vuodesta 1987 syyskuusta. Tiedän tasantarkkaan mitä pienessä yrityksessä 2000 euroa tekee: Ei sitten yhtään mitään! Saisipa 20 000 euroa, nettona, edes!

Mutta mitä sanoo Arto Satonen? Puhuu yrityksen laajentamisesta.

Mutta kun valtaosa yrityksistä ei halua laajentaa, vaan tulla toimeen, tehdä työtä, tuottaa ja olla osa yhteiskuntaa.

27 vastausta artikkeliin “Pienyrittäjä”

  1. Siskoni oli jonkin aikaa pienyrittäjä. Hänellä oli pieni lahjatavaraliike Turun keskustassa. Olin hänellä jonkin aikaa siellä töissä työllisyystuella. Siskoni yritys kaatui, kun tavarantoimittaja ei pitänyt omista lupauksistaan kiinni.

  2. Me työntekijät, pienyrittäjät pysymme maassa, rakastamme Suomea. Emme halua muuta, kuin rakentaa omaa rakasta maatamme. Sellaiseksi, jossa meillä on hyvä asua.

  3. Jaahas…en osallistu vaaleihin. Yksityisesti kysyttiin. En osallistu ollenkaan vaaleihin ehdokkaana, minkään puolueen ehdokkaana.

  4. Vaari oli, mummo oli, isä oli, sisko oli, veli oli, minä olin – mutta vain sivutoiminen.

  5. Sipilän hallitus halusi vuosi sitten parantaa pienyrittäjän palkkaamismahdollisuuksia tuomalla joustoa irtisanomiseen, mutta lakkokenraalit järjestivät laittoman poliittisen lakon. Ei helpottunut pienyrittäjän eikä työttömän elämä, kun Sipilä taipui kentsujen kiristykseen.

  6. Ja nyt näin koronan aikana kun näitä jo persaukisia yrittäjiä kaatuu ja jäävät tyhjän päälle niin se on todella tyhjän päälle, näillä ei ole mitään tukiverkkoa valtion puolesta. Varmaan houkuttelee jatkossakin puuhastella …

    1. Minähän olen kuin Trump konsanaan. Täydellinen ja muita edellä. Eikös se riitä.

  7. Tosiasiahan ihan oikeasti on,0 että lopetin yritystoimintani koska ikää alkoi kertyä; joskushan se on lopetettavakin. Jäin siis oikeastaan eläkkeelle ja hyvä niin.
    Nyt ei valittamista. Yritykseni tuotti minulle ihan kohtuullisen tuoton, maksoin eläkemaksuni ja nyt on hyvä.

  8. Kun puhutaan pienistä yrityksistä, niin siihen samaan joukkoon kuuluu jo unohtunut pienviljelijä.
    Näin kertoo siitä Wiki:

    ”Tyypilliseen pientilaan sodan jälkeisessä Suomessa kuului noin 6 hehtaaria viljelyalaa sekä muutama kymmenen hehtaaria metsää. Tilalla pidettiin neljää lehmää (maito kuljetettiin meijeriin) sekä muutama lammas, muutama kana ja taloussika perheen tarpeita varten. Hevosta pidettiin metsä- ja peltotöitä varten. Pientilat olivat useimmiten omavaraisia”.

  9. Nythän haetaan niitä ns ”kevytyrittäjiä”, tiedän tapauksia jotka jäi tuosta ”yrittäjyydestä” täysin tyhjän päälle kun tämä korona tuli, eivät ole näin työttömiä työnhakijoita TE toimiston listoilla vaan ”yrittäjiä” ilman tuloja. Eräskin aloitti juuri maaliskuussa, oli lopettanut juuri vakituisessa työpaikassaan, nyt ei saa mitään päivärahaa koska ehti olla hetken yrittäjänä. Kyllähän tälläinen on mätä systeemi, pois tilastoista mutta todellisuudessa täysin kusessa, jokin turva pitäisi näillekin olla.

    1. kannattaisikohan selvittää itselleen ennen kommentointia; mitä kevytyrittäjyys oikeasti merkitsee.
      Vaikkapa tämmöisen kevytyrittäjän mm työttömyys-, sairasvakuutus-,tapaturmavakuutusmaksut. Eläkemaksut maksaa kevytyrittäjä itse.
      Työoikeudellisesti kevytyrittäjä lasketaan yrittäjäksi mutta esim verotuksessa eri kohtelu kuin yrittäjällä.

        1. En kyllä tuostakaan minkäänlaista vasta-argumenttia löytänyt. Henkilöön käypää syyttelyä kylläkin mutta olisikohan tämä mitään uutta?

              1. Katsoppa tuo lasten piirros ohjelma. Siinä olisi opittavaa.

              2. Muutenkin tälle Markolle sanoisin; nuo lastenohjelmat eivät oikein kiinnosta. Toisaalta, vaikka ikää olisikin tuommoiset +50v, saattaa älyllinen kehitys olla sitä luokkaa, että ko ohjelmat kiinnostavatkin esim sotasarjakuvien lisäksi.

              3. Pohjola voisi keskittyä noihin lastenohjelmiin, siellä osataan kertoa mihin ikuinen jankkaaminen johtaa. Semmottii.

              4. En oikeastaan ole mielestäni syyllistynyt jankkaamiseen (mitähän se oikeastaan onkaan) vaan olen esittänyt vasta-argumentteja esitettyihin mielipiteisiin ja se lienee keskustelun ydin.

  10. Pienyrittäjäkokemusta minullakin on. Olen kokenut yrittäjänä sen huononkin puolen. Kokenut sen, miten yrittäjällä ei ole sosiaaliturvaa. On ollut hyviäkin päiviä; silloin kun töitä riitti. Sitten tuli pankkiriisi, tuli lama. Kymmenintuhansin pien – ja keskisuuria yrityksiä tuhottiin laman nimissä. Keinottelijoilla oli markkinat. Nyt kokoomuskin huutaa ”pienyrittäjien” äänellä; ihan kuin se olisi ollut joskus kiinnostunut pienyrittäjistä. Voi tätä hurskastelua. Yrittäjätaipaleena tunsin olevani aina työvoimani myyjä, siis työläinen; ilman työsuhdeturvaa.

  11. No, minun kokemuksieni mukaan ei juurikaan näin. Pienyrittäjä pärjää jos liikeidea on ok; eki tarvitse mitään yhteiskunnan tukia, en koskaan ole kaivannut jos en saanutkaan. Aina olen pärjännyt.

  12. Koivostolla ja Holkerin hallituksellahan oli se legendaarinen yhteisvaluuttakokeilu (EQU)30v sitten. Markan virallisen kurssin ja markan todellisen arvon väliin oli muodostunut kymmenien prosenttien ero, koska ”vahvan markan eli vahvan valuutan” politiikka oli epäonnistunut.

    (Euron 20 -vuotisen historian aikana vahvan valuutan politiikka on epäonnistunut melkein joka maassa, eli monelle maalle euro on liian kallis aiheuttaen työttömyyttä. Lakkokenraalit ovat hilluneet ja vieneet kilpailukyvyn.)

    No, EQU- kokeilu vei veljeltäni, päätoimiselta putkiyrittäjältä työt. Ei saanut mitään tukea.
    Itse olin lomautettuna pitkään ja sain kielteisen päätöksen työttömyyspäivärahasta sivutoimisena yrittäjänä. Tein valtuksen työttömyystirvalatakuntaan Helsinkiin, joka äänestyspäätöksen jälkeen myönsi päivärahat yli puolen vuoden päästä. Onneksi oli kolmantena vielä osa-aikatyö ja vähän säästöjä.

    ——
    Nyt saattaa yrittäjä saada tukea koronaperusteella.

    http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyottomyysturva/yrittaja_tyottomyysturva/index.html

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *