2 vastausta artikkeliin “Kyllä minä voitin, kyllä kyllä, uskokaa jo!”

  1. Samaan aikaan kun Donald elää ”kolmannen valtakunnan” tuhon keskellä ja komentelee vielä luhistuvassa bunkkerissaan viimeisiä uskollisia fanaattisia joukkojaan…

    Samaan aikaan Melanie pakkaa jo tavaroitaan valmistautuen evakkoon ja perääntymiseen sekasorron alta.

    ”Presidentti Donald Trump ei ole edelleenkään myöntänyt suoraan tappiotaan viiden viikon takaisissa vaaleissa, vaan pyrkii yhä kumoamaan tulosta jopa vallankaappausta muistuttavilla vaatimuksillaan. Melania-puoliso on sen sijaan valtuuttanut kaikessa hiljaisuudessa työntekijän kartoittamaan hänen vallanvaihdon jälkeisen ajan budjettiaan ja henkilökuntaansa, kertoo uutiskanava CNN.

    Kanavan mukaan Trump näyttäisi mahdollisesti kaavailevan oman toimistonsa perustamista, jotta hän voisi jatkaa jo puolisonsa presidenttikaudella esittelemiänsä kampanjoita. Yksi niistä on lasten hyvinvointia edistävä ja nettikiusaamista vastustava Be Best.

    Valkoisessa talossa on käynnissä ensimmäisen naisen valvoma inventaario, jossa Trumpien omia huonekaluja ja muita henkilökohtaisia esineitä lajitellaan lähetettäviksi joko varastoon tai Trumpien kiinteistöihin New Yorkissa ja Floridassa. Trump on myös valikoinut designin miehensä presidenttikauden viralliselle posliiniastiastolle, mikä kuuluu väistyvän presidentin puolison tehtäviin.

    Lisäksi Melania Trump kaavailee kuvakirjan julkaisemista ajastaan Valkoisen talon emäntänä. Hänen mielentilaansa tuntevien henkilöiden kommenttien perusteella rouva Trump vaikuttaa kuitenkin jo lopen uupuneelta epätavalliseen vallanvaihtoaikaan. ” (IL)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *