Vain Suomessa voidaan tilata virolaisilta roistoilta kiinalaista tavaraa.

Eikös se ole jännä kuinka Suomessa pystytään tilailemaan netin kautta valtion varoilla varmistamatta virolaisten roistojen kautta kiinalaista paskaa. Miksi ministeri joka on vastuussa pääsee kuin koira veräjästä. Pitäisikö nyt samalla tutkia kaikki muutkin rahaliikenteet mm ulkomaanapuun ja muuhun roskaan meneviä rahoja. Veikkaan että tämä tapaus oli vain jäävuorenhuippu.

Jatkossa roistovaltio Viroa pitää kiertää.

”Suojavälineskandaali lyö melkoisia laineita kaikkialla. PS-kansanedustajat oudoksuvat työministeri Tuula Haataisen (sdp.) väitettyä tietämättömyyttä kansakunnan kannalta kriittisesttä suojavarusteasiassa.

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) ei niele selitystä siitä, että Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounemaa olisi yksin tehnyt kymmenien miljoonien kaupat.” (Suomen Uutiset)

4 vastausta artikkeliin “Vain Suomessa voidaan tilata virolaisilta roistoilta kiinalaista tavaraa.”

      1. Ei tule, koska ne julistettiin salaiseksi – julkisuuslain vastaisesti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *