Yhdysvallat vetätyy pois Euroopasta. Alkaen Saksasta.

Yhdysvaltojen läsnäolo toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on kohta historiaa. Yhdysvallat vetää jo nyt Saksasta pois kymmeniä tuhansia sotilaitaan ja sama malli tulee toistumaan kaikissa muissakin Euroopan maissa tulevaisuudessa jos Trump jatkaa presidenttinä.

Jokainen tietää mikä maa idässä odottaa vesikielellä päästäkseen käsiksi mm Baltian maihin.

Syyt Trumpin mielestä on taloudelliset…ken uskoo ken ei…

Toveri Putin kiittelee varmasti joulukortilla parasta kaveriaan toveri Trumpia.

5 vastausta artikkeliin “Yhdysvallat vetätyy pois Euroopasta. Alkaen Saksasta.”

  1. NATO liittouman johtaja on pyytänyt että Yhdysvallat pitäisi joukkonsa Saksassa ja EU alueella mutta Trump on aloittamassa järjestelmällisen joukkojen siirron pois
    Euroopasta.

    Tulee mieleen Molotov Ribbentrov sopimus mieleen…aluejaosta.

    Onko nyt Trump Putin salainen pöytäkirjasopimus menossa..

  2. Joo, sopimus on allekirjoitettu juu. Natomaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa määritellään, kuinka suuren osuuden BKT:sta maiden tulee sijoittaa maanpuolustukseen. Trump, edellisistä USA:n presidenteistä poiketen, on katsonut, että allekirjettua sopimusta tulee noudattaa. Saksa ei ole osoittanut kiinnostusta puolustumenojen kasvattamiseen sovitulle tasolle, jonka seurauksen Trump on päättänyt vähentää USA:n panostusta Saksan puolustukseen.
    Saksa voisi puuttua asiaan nostamalla omia puolustusmenojaan, eli kenties tuo salainen lisäpöytäkirja on jälleen kirjoitettu Berliinin ja Moskovan välillä.

    1. Trump hajoittaa Euroopan puolustusta. Se on selvää, oli se 2% budjetti /bkt tai ei.

  3. Mikään maa ei odota päästäkseen mihinkään käsiksi.

    Saksa ja Ranska eivät tarvitse USA.ta mihinkään Euroopassa – kaikkein viimeksi puolustukseen.

  4. Pietarin trolli kirjoittelee työnantajansa määrittämiä kannanottoja. Mutta, kuka luottaa oikeasti Venäjä nimiseen valtioon?
    .
    https://www.ft.com/content/83f53846-1c4b-11ea-97df-cc63de1d73f4

    Fear of Russian attack hangs over Chechens in Germany

    When news broke last August that a former Chechen rebel had been gunned down in broad daylight in Berlin, Mukhamad Abdurakhmanov feared he would be next. “I felt that Germany just isn’t safe any more for people like me,” he said.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *