Kikkailua sukupuolella, naiset kärsivät

Luin Daily Mailista, miten Britanniassa naisvankiloissa vartijoita on joutunut raiskatuksi. Tekijöinä on ollut vankeja, jotka ovat biologisesti miehiä, mutta ovat päässeet naisvankilaan sanottuaan kokevansa itsensä naiseksi. Karkeimpana esimerkkinä oli vanki, joka oli  tuomittu  useista  raiskauksista. Silti hänet oli päästetty kärsimään tuomiotaan naisvankilaan koska hän ilmoitti kokevansa itsensä naiseksi ja käytti naisen nimeä! Mitään kirurgisia operaatioita tai edes hormonihoitoa ei kuitenkaan oltu tehty, joten ”nainen” oli kykenevä vankilassa jatkamaan rikollista toimintaansa. Asian paljasti entinen Konservatiivisen puolueen poliitikko Rory Stewart joka ministerinä oli valvonut vankiloita vuosina 2018-19.

Monenlaisia järjettömyyksiä ilmenee, kun sukupuolta voi vaihtaa pelkästään ilmoittautumalla. Naiset ovat yleisesti enemmän suopeita tällaiselle kikkailulle, mutta myös kärsivät siitä.  En osaa sanoa, onko kukaan nainen halunnut miesten vankilaan koska ”kokee itsensä mieheksi”, mutta jos on, niin kärsijä siinäkin on suurella todennäköisyydellä nainen. Sama pätee urheiluun: entinen mies voi tehdä ennätyksiä joita kukaan oikea nainen ei pysty ikinä rikkomaan ja viedä palkinnot muiden nenän edestä. Jos taas nainen ilmoittautuu mieheksi niin voi urheilussa varautua pysymään sijoilla ”ynnä muut”.

 

7 vastausta artikkeliin “Kikkailua sukupuolella, naiset kärsivät”

  1. Kiitos, Norppa. Daily Mail on uskottavuudessaan toki vähän alla sen mitä mv-lehti tai longplay, mutta aiheessa on totuuden siemen.

    Minua pelottaa aihe. Ennen kaikkea siksi, että lähipiirissä on ihmisiä jotka ovat kärsineet sukupuolidysforiasta, myös transihmisiä ja korjauksen läpikäyneitä. He ovat hyviä ihmisiä, eivät järjestelmän hyväksikäyttäjiä. He ovat ensimmäisenä kärsimässä tästä pelleilystä, jossa hyvään pyrkivää järjestelmää väärinkäytetään.

    Absoluuttinen liberaalius ja vapaus kaikkeen ei voi toimia. Kannatan ehdottomasti klassista liberalismia ja yksilön oikeuksia, voimallisesti. Se, mitä tässäkin tapauksessa ajetaan, on liberalismin vastaista. Sen kun joku ymmärtäisi…

  2. Entäs sitten sellainen tapaus, joka on täysi roisto, mutta kokee itsensä rehelliseksi?

    Voidaanko tuomita enää.ensi vuonna?

  3. Niin, eihän tämä ole transihmisten vika vaan naivin systeemin jonka pitäisi uskaltaa asettaa rajat silläkin uhalla että joku syyttää syrjinnästä. Transihmiset voisivat itse auttaa itseään esittämällä näihin asioihin tervejärkisiä ratkaisuja. Esimerkiksi onko sukupuolensa naiseksi vaihtaneiden aivan pakko päästä kilpailemaan urheilulajeissa joissa miehen kehosta on heille valtava etu? Sehän on suunnilleen sama kuin jos olisi käyttänyt dopingia vuosikymmeniä. Ja sukupuolen vaihto pelkästään ilmoittamalla on myös mielestäni järjen vastainen jos sillä perusteella annetaan oikeus käyttää toisen sukupuolen majoitus tai intiimejä tiloja koska se avaa ovet väärinkäytölle ja aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä. Onhan Britanniassa nyt ryhdytty toimiin naisten suojelemiseksi mutta kertoo jotain ajan hengestä että siihen ryhdyttiin vasta kun rikos oli tapahtunut. Siitähän tässä onkin juuri kysymys: mitä rajoja uskalletaan asettaa?

    Daily Mail on kyllä aika köykäinen aviisi, jotain Iltalehden ja Seiskan väliltä, mutta tuskin on uskaltanut asettaa sanoja entisen ministerin suuhun. Asian voisi tietysti yrittää varmistaa vielä muista lähteistä.

  4. Norppa, transihmisistä moni on puhunut, tuonut esille kantojaan ja huoliaan näistä.

    Ongelma on että pääosa näistä ajatuksista on ”käyttäkää järkeä, älkää hosuko ideologisia toimia”, yms. rauhoittavia malleja. Asiaa ajaville järjestöille hiljaiset toimet ovat myrkkyä, koska iso meteli ja kiire ovat tapoja saada julkisuutta – ja rahaa.

    Media ja päättäjät valitsevat aina tiedon lähteen sen mukaan, mikä vaikuttaa diplomaattiselta ja aiheeseen sopivalta. Läheisyys tiedon alkuperään ei ole kriteereissä ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *