Pääministeri ”uhkailee”

Nyt on pääministeri Marin ottanut keisarinnan otteet käyttöön, otteet joita ei ole sodan jälkeisessä elämässä nähty. Nyt on lähinnä kohteena vanhukset, tai paremminkin yli 70 vuotiaat ja eläkeläiset. Aika selkeästi hän sanoo, että jos ette pysy kotona, niin otetaan käyttöön ulkonaliikkumiskielto. Tätä säesti eilisiltana poliisipäällikkö Kolehmainen, puhui kuitenkin aika varovasti, eikä poliisi ilmeisesti tule puuttumaan kovin herkästi kurittomuuksiin.

Suomessa on noin 850 000 yli 70 vuotiasta, enkä usko että heistä kovinkaan moni istuu kauppakeskusten penkeillä aikaansa kuluttamasssa. Tosin heillä ei ole kovinkaan paljon niitä vaihtoehtoja pitkien päivien kuluttamiseksi. Kaikki eivät asu metsien syrjällä, tai järvien rannoilla, minä olen siihen etuoikeutettu.

66 vastausta artikkeliin “Pääministeri ”uhkailee””

  1. Tämähän koski myös yli 10 hengen ryhmiä, karanteenissa olevia ja koskee laajasti myös muita riskiryhmäläisiä kuin yli 70-kymppisiä. Kaikki saavat asioida kaupassa ja välttämättömiä asioita. Lenkkeillä saa vaikka kuinka paljon kaverin kanssa. Minusta hyvä takoa puupäihin päihin, että tosi on kyseessä.

    1. Kyllä saa mutta esim Tampereella yksi ihminen saa päättää asian ja voi saada aikaan ulkonaliikkumis kiellon yksin
      mutta kun on hyvä kuntoinen vaikka 7 kymppinen en suostu oleen sisällä vain koronan vuoksi
      Ja toiseksi en aioa matkaani ottaa sieltä olematonta joka korona Suomessa kuitenkin on
      Mikään puupää en silti ole vaikka en ihan kaikkia asioita tule hyväksymään ja kuka minulle tuo ruokaa ilmansitä tulee noutaja jos en saa ruokaa
      Tuokos valtio senkotiin eipä taida tuoda
      Toiset ovat huono kuntoisia jo nelikymppisinä toiset jopa 20 vuotiaina kuten on mm Puolustusvoimatkin havainneet katseltuaan armeijaan tulijoita
      Tuo laki on rasistinen sanoipa siihen kuka mitä haluaa ja ketään se ei kyllä suojele ei sitten mistään kohtaa
      Eikä tulevaakaan jossa ihmisiä kuolee nälkään ja ensin kaatuu lapset ja sillen ei tehdä yhtään mitään kun ei ole haluja mihinkään terv tepivaari

      1. Jos lukisit sen niin huomaisit, ettei siinä ruokakaupassa käyntiä ole tarkoitus rajoittaa mutta jätä ne päivätanssit väliin 😀

        1. Norppa en käy päivä tansseissa ja eipä sitä ole sanottu vaikka Lyly laittas ulkona liikkumiskiellon terv tepivaari

      2. Tepin vitsit alkavat käydä niin vauhdikkaiksi, että Tepi näyttäisi kuuluvan yhtä aikaa sekä yli seitsenkymppisten että väärävitsisten riskiryhmään. Kolmantena tulisi mieleen anarkistien riskiryhmä.

        Eli Tepi taitaapi olla eräälainen kolmen riskin timpermanni.

        1. Jospa lopetat mun nimittelyn se ei ole sopivaa mistään kohtaa terv tepivaari

  2. Miten pitäisi toimia, kun tullaan oikein hyvin toimeen ja pystyttäisiin hoitamaan päivittäiset asiat. Ollaan vaan muutaman päivän liian vanhoja.

  3. Kyllähän tuo ikä tietynlainen riskitekijä on. Vaikka olisikin perusterve ja hyväkuntoinen, niin elimistön yleinen vastustuskyky heikkenee iän myötä.

    Parikymppisen elimistö pystyy pistämään paremmin kampoihin viruksille ja bakteereille kuin vanhemman henkilön elimistö. Kun pöpö iskee niin vanhemmilla henkilöillä on suurempi riski sairastua vakaviinkin komplikaatioihin.

  4. Ei kukaan uhkaile ketään. Jos riskiryhmissä oleville ei mene nuppiin se mitä hallitus Presidentti Niinistön tuella tässä heille kertoo niin tälläiset voi mennä vaikka bingoon porukalla ja kuolla pois.

    Nyt ei tarvitse tehdä muuta kuin olla ja oleskella, mikä siinä on niin vaikeaa???

    1. Kyllä sen voi pitää jopa uhkaluna ja mihinkäänriskiryhmäänen sitten kuulu vieläkään pelkkä ikä ei sitä minulle tee
      No olla ja oleskella ei mene noin kun ruoka loppuu on mentävä sitä hakeen vai tuoko sen mulle valtio eipä taida tuoda
      Huomenna menen kauppa avustajaksi hyvälle ystävälle hän kun ei sitä kykene tekeen ilman avustajaa
      Ja miksi se olkoot asia jota en julki tuo muuten hyvä kuntoinen mies pelkkää höpinää ihmiseltä jolla taitaa olla terveys onkelmia itsellään
      Mikäli oikein muistan viime vuoden puolelta
      Ja mennä vaikka binkoon sama asia on sitten myös kirkkoon menot en nyt kuitenkaan mene kumpaankaan
      Vaan menen auttamaan ystävää kauppa reissulla joka istuu rulla tuolissa ja muita ei ole auttamassa terv tepivaari

    2. Lian ahtaan nupin omaavat kuuluvat ilman muuta riskiryhmään.

      Varmaan syntyy somessa kilpailua siitä, kuka pystyy kuulumaan samalla kertaa useampaan riskiryhmään.

      Luultavasti minäkin kuulun riskiryhmään, koska antibioottihoitoni jatkuu vielä muutamia päiviä.

      1. No vetelän pään omistajat sitä vasta onkin pahoja yhteiskunnassa minä en silti kuulu riskirymään vaikka kahdeksas kymppi onkin menossa jo hyvää vauhtia
        No jospa sittenolet sisällä terv tepivaari

  5. Juha u ei se sen kummepi asia ole kunhan mietit asian oikein nyt olet virran viemänä et lainkaan omilla suuntauksilla
    Minulla on viime käynti varsinaisen sairauden vuoksi lääkärillä v 2001 silloinkin selkäni vuoksi siellä kun oli isot välilevy pullistumat
    Minkään asteen infulenssaa on ollut joskus 1990 luvun alussa turha möly moisesta
    Ja kun kerran tiedät että 7 kymppiset saa ilman muuta koronan niin enpä ole sun kanssa samaa mieltä kunhan käyttää järkipohjaa
    Selviää tästäkin koronasta eikä pelkkä ikä ole mikään riski mutta jos tunnet itsesi huono kuntoiseksi pysy kotona
    Mutta älä tuputa sitä kyllä sullakin on huono kunto noinhan se ei ole lainkaan terv tepivaari

  6. Itse kuulun riskiryhmään, mutta eipä nuot rajoitukset muuta oikeastaan arkielämääni millään tavalla. En ole hengaillut kauppakeskuksissa, en ollut mukana joukkotapaamisissa, en käy ravintoloissa, enkä baareissa jne.

    Koiruuksien kanssa käyn ulkoilemassa ja se on sallittua, jopa toivottavaa edelleen. Pihassa ja autotallissa puuhailen mitä puuhailen ja naapurien kanssa jutellaan huutelemalla kukin pihaltaan.

  7. En minäkään kapakoissa viihdy en käy lainkaan en käy kirkossakaan enkä missään joukko tapahtumissa olkoot mitä hyvänsä missä olisi kymmentä ihmistä kerralla koolla
    Mulla ei enää ole iraplikkaa jonka kanssa tassuttelisin ira plikka on autuaamilla metsästysmailla se oli hieno plikka ja aina iloinen kun ukko tuli kotiin
    Ja se osas sen myös näyttää terv tepivaari

  8. Tepin kannattaisi opetella ymmärtämään lukemaansa.

    En sanonut kommentissani, että 7 -kymppiset saavat koronan. En myöskään väittänyt ketään huonokuntoiseksi.

    Kirjoitin vain siitä, että yleisellä tasolla ikä heikentää vastustuskykyä. Se on fakta. Ei se silti tarkoita, että kaikki iäkkäämmät olisivat heikkokuntoisia.

    Mutta jos asioita tarkastelee vain omasta suppeasta näkökulmastaan, niin ei voi mitään.

    En minä tästä lähde kenenkään kanssa kinaamaan.Kukin tavallaan, mutta ihmetyttäähän se, että käyttäydytään kuin uhmaikäiset lapset.

  9. Kyllä minä sen ymmärsin aivan oikein no 7 kymppisiltä se liikkuminen on rajoitettu
    Ja kirjoittamalla yleisellä tasolla ei ole oikea tapa kaikki ei ole huono kuntosia 7 kymppistäkään niitä on 20 kymppisissä melkoisesti enemmän
    Ei liioin voi kertoilla uhmaiästä sitä ei asiaanliity mistään kohtaa terv tepivaari

  10. Eipä kai tässä mikään muu, kuin se pääministerin uhkaileva asenne. Olisi se asia kai vähemmälläkin mennyt perille, luulisin.

    Minä tulin äskettäin metsästä, ajelin siellä pitkin metsäpolkuja mönkijällä. En oikein vielä uskaltanut muutakaan tehdä, kun on vasta viikko siitä kun kotiuduin sairaalasta ja keuhkokuumeesta. Sanovat sen helposti uusiutuvan ja aiheuttavan jälkitauteja.

    1. Yleensä annan palautteeni suoraan sille joka ei mielestäni tee oikein asian olisi voinut muutenkin tuoda eritavalla esiin ei pelkästään 7 kymppisille rajaavana terv tepivaari

  11. Juha u voit miettiä kun tartunnan onsaanut eisien tiedotteenmukaann 201 000ja maailmassa on n 8 miljardia ihmistä montako promillea se on siitä määrästä terv tepivaari

  12. Mitä itse olen asiaa seurannut niin ei ole Tepi ainoa uhmaikäinen joka ei halua asiaa ymmörtää ja siksi Marin tehosti sanomaansa uhkauksella. Ranskassa ja Italiassa ulkonaliikkumiskieltom koskee kaikkia ja sakkoja jaellaan. Ei siinä auta selitykset että ”olen niin hyväkuntoinen ettei minuun voi korona-virus tarttua, kun ei ole ollut lunssaakaan moneen vuoteen”. Espanjassa myös yli 70-vuotiaat ovat karanteenissa. Osoittivat siellä mieltään paukuttamalla kattiloita parvekkeilla, mutta eivät karanteenia vastaan vaan jotain muuta hallituksen toimintaa, olikohan se kuninkaan joku korruptio-juttu.

    1. Norppa en ole lainkaan uhmaikäinen en vaanhyväksy rasistisia lakeja jota tuo laki on kokonaan terv tepivaari

  13. Miksi minä tuotapromillelukua miettisin? Suomessa vaikuttaa Suomen tilanne.

    Siksi toisekseen kaikkia kansalaisia on kehotettu välttämään sosiaalisia kontakteja. Ei pelkästään seitsemänkymppisiä. Koulut kiinni ja etätöitä tehdään. Seitsemänkymppisistä vähemmistö harrastaa kumpaakaan.

    Mutta kuten sanoin jokainen tyylillään.

    1. Suomessa puhutaan vielä pienestä määrästä kun muualla niitä on jonkin verran enemmän jopa kuolleita on tullut
      Täällä Suomen tilanne on parempi monessakin asiassa meillä on terveyden hoito joka esim Espanjassa on aika lailla huonompi tasoista kaikessa terv tepivaari

  14. Juha u kannatas miettiä promilleja se kun antaa taudille nimen joka ei ole pandemia lainkaan ei ainakaan vielä
    Tulevaa en osaa ennustaa vielä ja en ole mitään joukkokokusta ollut tekemässä minnekkään jotenka kierrän kaukaa varsinkin nuoret joilla tauti saattaa olla
    Tuskinpa siellä pöpö laskettelu keskuksessa oli 7 kymmppiset mutka mäessä terv tepivaari

  15. Pelkkiä linkkejä en avaa koska niissä voi olla vaikka viirus joka tuhos jo yhden koneeni terv tepivaari

  16. Lopeta Tepi tuo jankkaaminen, teet itsesi naurun alaiseksi, tai olet jo tehnyt. Ei kai täällä ihmiset ole niin tyhmiä etteivät kantaasi vähemmällä ymmärrä.

    Mutta kantasi on täysin väärä. Nyt mennään viranomaisohjein, vaikka kuinka korpeasi.

    1. Heikki en jankkaa yhtäänmitään tuonvainomannäkemykseni esiin jos se sovellu joidenkin mieleenen silti ole hiljaa kun rasimia Suomessa ei sallita Suomalaisilta en sitähyväksy myöskään Suomalaisiin kohdistettuna
      Ja tuo rasimi on siinä että vain 7 kymppisiltä kielletään liikkuminen terv tepivaari
      Ja kantani ei ole väärä vaan aivan oikea ja samaa vois sanoa niille jotka eivät pidä omaa kantaansa vääränä terv tepivaari

  17. Vanhusten toivotaan välttävän tartuntaa ja pysyvän kotosalla enimmäkseen siitä yksinkertaisesta syystä, että he voivat saada herkemmin tartunnan. Tarkoitus on, että eivät tule vanhat kuormittamaan terveydenhuoltoa. Se saattaisi olal sille katastrofi. Vanhan on oltava varovainen nimeenomaan siksi. Vanhuksia on paöjon. Tämän kummempa se ei ole. Ei vaan näy menevän kaikilal kaaliin. Hoida terveyttäsi äläkä kuormita terveydenhoitoa.

  18. En tule sellasta tekeenen myöskään tule sairastumaan olettamuksiin enkä koronaan
    Huomenna lähden kauppaan koska valtio ei tuonut tänäänkään mulle ruokaa pelkkiä lupauksia antoi no ne ei perunoiksi muutu terv tepivaari

  19. Nämä rajoitukset (toistaiseksi vahvat suositukset) on tehty 70+ kansan oman terveydellisen edun vuoksi, ei kettuilumielessä, ja muuttuvat kyllä hyvin pian pakollisiksi jos näitä laajamittaisesti kyseisessä ryhmässä tullaan rikkomaan.

    Ja ruokaa tuo kunta, jos ei muuta lähitukea löydy, mutta sitä pitää pyytää, ei siellä mitään ajatuksenlukijoita olla.

  20. Mielestäni Marin puhuu selkeästi – jos ohjeet eivät mene perille otetta tiukennetaan. Osa vanhuksista käyttäytyy kuin pikkulapset – on kiva olla kuriton.

    Toimenpiteillä ei voida estää sairastumista, mutta voidaan loiventaa epidemian piikkiä, niin ettei ylitetä sairaaloiden kapasiteettiä hoitaa sairastuneita. Tehohoitoa tarvitsevat ovat pääasiassa vanhuksia.

    *************************************************************************************
    Ote artikkelista:

    Kysymys oli yli 70-vuotiaiden vanhusten käyttäytymisestä, joka on herättänyt keskustelua viime päivinä.

    – Totta kai kaupassa ja apteekissa voi käydä, mikäli ei saa apua lähipiiristään, Marin sanoi, mutta muistutti hallituksen antaman ”vahvan suosituksen ja toimintaohjeen” olevan välttää lähikontakteja muihin ihmisiin.

    Kyse on karanteenin kaltaisesta olemisesta.
    Marin sanoi luottavansa siihen, että suomalaiset toimivat vastuullisesti ja järkevästi.

    Mikäli toimintaohjetta ei kuitenkaan noudateta, hallitus joutuu antamaan tiukempia määräyksiä.

  21. Kysymys ei ole lainkaan tuosta lasta vaan siitä että se onkin ikärasitinen Suomalaisille
    Joka rajoittaa 7 kymppisten kulkua niillekkin joilla kunto ei ole huono en tunne itseäni huono kuntoiseksi kun vielä viime kesänä ajoin yhteen syssyyn n 200 kilometriä n 6 tuntiin tekee keskivauhdiksi jotain 33 km vauhtia että sellanen 7 kymppinen voi sanoa olevansa melkoisen kovassaa kunnossa edelleen
    Ja mitä taas tulee käyttäytymisiin eipä ne kaiikilla ole kunnossa kun pitää nimitellä toisia vaikka ei edes tunne heitä
    Mutta sellasta saan kuulla ja lukea joka päivä eräiltä se on sitä hyvää käytöstä vai onko terv tepivaari

    1. Se, että et tunne itseäsi huonokuntoiseksi, on asia sinänsä.
      Toinen asia on, että hyväkuntoisenakin voit saada tartunnan ja tartuttaa muita ja siten vaarannat muiden elämää hortoilemalla mielesi mukaan ympäriinsä – vain koska et tunne itseäsi huonokuntoiseksi.
      Tuota kontaktien välttämistä mahdollisimman paljon suositellaan kaiken ikäisille eikä joku ”hyväkuntoinen” .paapparainen ole poikkeus.

      1. Tuohon vois sanoa että aina onmahdollisuus saada vaikka kuppa en vaan ole saanut mutta en silti ala sanoon että ole huono kuntoinen varsinkin jos en tunne ihmistä
        Ja kontaktit välttelen muutenkin koska en pidä suuhun tuppaavista kanssa ihmisistä
        Niitäkin on olemassa ja melkoisen paljon terv tepivaari

  22. En yksistäni tee minkään asteen ryhmää jotenka voitte hyppiä seinille ne jotka ovat noinkin säikkyjä kuten teksteistä saa ymmärtää terv tepivaari

    1. Tosiasiat tunnustava on aivan eri asia kuin säikky.
      Itsensä tosiasioiden yläpuolelle nostava on typerä.

  23. Katsokaapa mitä tapahtuu nyt Yhdysvalloissa:

    ”USA:ssa puolet teho-osastolle joutuneista työikäisiä – Tilastot romuttavat käsityksen enimmäkseen vanhuksille vaarallisesta koronataudista
    Tilastot joka puolelta maailmaa kertovat, että merkittävä osa aikuisväestöstä sairastaa hyvin rajusti covid-19-tautia.” (HS 19.3.2020)

    Eli tämä sama vaara on täällä Suomessa, teollisuudessa ja tuotannossa olevat keski-ikäiset ja juuri eläkeiän kynnyksellä olevat työntekijät ja yrittäjät ovat todellisessa vaarassa.

    Ehkäpä tässä on pahin vasta edessä, nyt osa porukast on etätöissä kuten myös minä mutta valtaosa joutuu menemään tehtaan saliin muiden joukkoon, siellä ei voi laskea että vain 10 tulee duuniin kun niitä tulee satoja…

  24. Minä kerran näin tilaston, jonka mukaan 35- 45 vuotiaissa on se suurin sairastajien ryhmä. Miksi sitä tietoa piilotellaan ja syyllistetään vanhemmat?

    1. Kukaan ei syylistä vanhempia ihmisiä. Mutta kun nämä 20-40 v ihmiset kestää paremmin viruksen, vanhemmilla ihmisillä ei ole vastustuskyä, virus tuhoaa maksan, keuhkot, sydämen, munuaiset aiheuttaen verenmyrkytyksen… siihen kuolee. Eli pysykää sisällä, välttäkää julkisia paikkoja, ulkoilkaa luonnossa, käykää kaupassa aamusella tai myöhään kun on vähemmän sakkia liikkeellä, ei tämä selviytyminen mitään rakettitiedettä ole

    2. En minä nyt osaa ottaa tuota syyllistyksenä, vaikka se minuakin koskee.
      Osa siitä on, että melkoinen osa päälle seitenkymppisistä sairastaa jo valmiiksi jotain tautia ja on siksi riskiryhmää, mikä saattaa sairastua koronasta vakavasti ja kuolema on varsin todennäköinen.
      Tästä on kova esimerkki Espanjassa, missä virus levisi vanhusten hoitokotiin Madridissa, jo 20 asukasta kuollut ja 75 saanut tartunnan
      Osa on sitä, että koitetaan välttää teho-osastojen kuormitusta mahdollisimman paljon, koska ne luultavasti tulevat kuormittumaan jossain vaiheessa äärimmilleen muutenkin.

      1. Sekä moni terve 70 v voi tiedostamattaan sairastaa jotain perussairautta ja viruksen tullessa kohdalle se on sitten menoa. Toisaalta immuniteetti on huonoin vanhuksilla vaikka kuinka urheilisit tuota tekijää ei saa parannettua.

        Tämä tiedetään että ikä vaikuttaaa vastustuskykyyn. Infektioimmuniteetti on luontaisesti heikoimmillaan vastasyntyneenä ja vanhana. Sekä nimenomaan yli 65-vuotiaana infektioita on runsaimmin ja parantuminen on prosentuaalisesti huonompaa.

        Jospa nyt vaan noita ohjeita seurataan….

    3. Kuulin hetki sitten TV:stä, että suurin osa tehohoitoon joutuneista sairastuneista ovat yli kuusikymppisiä. Pieni osa sairastuneita teholle joutuneista ovat viisikymppisiä. Vain hyvin pieni osa teholle päätyneistä ihmisistä ovat alle nelikymppisiä.
      .
      P.S.
      Kyse , ymmärtääkseni, ei ole ikäihmisten syyllistämisestä, vaan heidän suojelusta.

  25. Voitaneen pitää tosiasiana, että sairastuneista iäkkäät ihmisen kuolevat koronavirukseen todennäköisemmin kuin nuoret. Alla otteita kirjoituksesta, jossa kerrotaan miten kävi, kun 75-vuotias isä ja 50-vuotias poika sairastuivat samanaikaisesti koronaan.

    ********************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/897e0164-7ecf-485e-905e-7a40623177bf
    Isä ja poika sairastuivat koronaan, vain toinen selvisi – Gianni, 40, vetoaa ihmisiin: Jääkää kotiin
    .
    Koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tauti on kohtalokas iäkkäille ja perussairaille, mutta myös nuoremmille potilaille tauti voi olla vaarallinen. Koronatilanteen kurittamassa Italiassa suurin osa tartunnan saaneista saa vain lievän taudin ja osa selviää jopa täysin ilman oireita, mutta jopa 25 prosenttia sairastuu vakavasti – ja joka 7 prosentille tauti on kohtalokas.
    .
    Italiassa tehohoitoon päätyneistä potilaista 12 prosenttia on ollut alle 50-vuotiaita, ja moni heistä on julkaissut sosiaalisessa mediassa vetoomuksia siitä, että tauti pitäisi ottaa vakavasti, vaikka ei itse riskiryhmään kuuluisikaan.
    *
    Zampino sairastui flunssaan noin kuukausi sitten, ja pian myös hänen kanssaan asunut isänsä Antonio, 76, alkoi oireilla. Oireina oli aluksi yskää ja 38 asteeseen kivunnut kuume, mutta oireilu paheni muutamassa päivässä. Lopulta molemmat päätyivät ambulanssilla sairaalaan.
    .
    Se oli viimeinen kerta, kun näin isäni elossa. Sain tiedon hänen kuolemastaan vasta kun sain surunvalitteluviestin, sillä veljeni oli halunnut mieluummin olla kertomatta, koska olin itsekin yhä sairaalassa, Zampino kertoo La Stampalle.

  26. Eilisistä uutisista luin, että pohjoisen hiihtokeskuksissa biletellään estottomasti kapakoissa, jatketaan lomiaan näissä hulinakeskuksissa; etätöitä kun tehdään, on jopa jatkettu oleskeluaan näissä keskuksissa.
    Loppupuolella uutisointia sitten kyllä mainittiin, että näitä juottoloita on sitten viimeinkin alettu sulkea.

  27. Tässä nämä jäärät…

    ”Nyt puhuvat yli 70-vuotiaat: näistä syistä emme noudata karanteenia – ”Jos henki lähtee, ei voi mitään”

    ” Mikäli yli 70-vuotiaat eivät suostu pysymään karanteenissa, seurauksena voi olla ulkonaliikkumiskielto koko kansalle.” (IL)

    Toivon syvästi etteivät mene sitten tartunnan saaneina oman ikäryhmänsä luo levittämään varmaa kuolemaa lisää!!! Aivan kuin olisivat jotain alaluokkalaisia, ei mene KÄSKYT perille ei. Onko nämä tottuneet liikaa hyvään ja helppoon elämään.

    1. Onhan se nyt uskomaton katkeruus 70+ väestöä kohtaan.
      Määräykset ovat nuoremmille ja vanhemmille samat, suositukset taas ovat suosituksia, 70+ väestölle hieman ahtaammat..
      Kyllä sitä Sinäkin MS ajan myötä sinne ”eläketaivaaseesi” kaiketi pääset mutta vielä on matkaa. Hoidahan nyt ainakin velvoitteesi ensin.
      Se tuo kokoomuksen ja pienyrittäjien mollaamisesi on lähinnä huvittavaa; aiemminhan olit kokoomuksen jäsen, yrittäjyydestäsi? Enpä tiedä.

    1. Tässä käy samalla tavalla kuin instissä, silloin se oli alokas möttönen joka möhelsi ja kaikki kärsi, nyt ne on näitä jääriä jotka möheltää ja kaikki kärsii. Appiukkoa ja anoppia piti ”ripittää” eilen kun ei meinaa hallituksen käskyt mennä perille…. toivottavasti uskoovat omaksi parhaakseen.

  28. Edelleenkin; 70+ koskevat ovat suosituksia, eivät määräyksiä.
    Se noudattaminen tietenkin on järkevää.
    Onneksi meillä ei ole noin ”viisasta” vävypoikaa.

  29. Kyllä se pääministeri melko suoraan sanoi, ”jos te ette usko, niin kyllä minulla on vahvemmatkin työkalut”. Siihenhän koko tämä juttu perustuu, siis uhkailuun.

  30. Suomalainen on sellainen, että vapaaehtoisuus ei sovi. Pakko pitää olla.

    Suomalainen tuntuu olevan myös alamainen luonteeltaan. Nyt jotkut peräänkuuluttavat presidenttiä sanomaan painavan sanansa tässä asiassa. Kaivataan johtajaa sanomaan mikä on säällistä käyttäytymistä kriisitilanteessa.

    Toki presidentti on jo useampaan otteeseen kehottanut kansalaisia noudattamaan suosituksia, jotta välttyisimme pahimmalta. Ei vaan auta. Sanomaa pitäisi toistaa, jotta se menisi perille.

  31. Tässä vielä Suomen presidentin jyrähdys, jos tätä ei usko voi ihan yhtä hyvin jättää passinsa pöydälle ja uida vaikka etelänavalle.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/353ed7c4-4416-40ec-8d5f-4c315c50f717

    Presidentti Sauli Niinistö jyrähtää Ylellä niille, jotka eivät ota koronaa vakavasti – ”tällainen urheus päättyy viimeistään sairasvuoteella”
    Tänään klo 11:33
    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö painottaa, että koronaviruksen leviämisen rajoittaminen on kaikkien suomalaisten vastuulla.

  32. Presidenttihän sen ihan suoraan sanoikin, minä olen samaa mieltä, juuri tästähän onkin kysymys.

    ”Niinistö sanoi, että häntä kiusaa tavattomasti nyt esillä ollut kahtiajako yli 70-vuotiaisiin ja alle 70-vuotiaisiin.”

  33. Ehkäpä tämä kahtiajako on koronaepidemian pienimpiä vaivoja. Etenkin, kun jaolla on selvä peruste. Yli seitsemänkymppiset vaativat sairastuttuaan todennäköisemmin tehohoitoa kuin nuoremmat. Voitaneen myös pitää tosiasiana, että sairastuneista iäkkäät ihmisen kuolevat koronavirukseen todennäköisemmin kuin nuoret.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *