Täysin edesvastuutonta

Koko ajan meilläkin vaan lisäntyy korona virustautiin sairastuneita, tai sen kantajia. Kukaanhan ei vielä tänäänkään tiedä, minne sen alkuperäiset juuret kantavat. Ehkä sen taudin suurin lähtökohta on siinä kun me tartutamme toisiamme On paljon toimia ja tehtäviä, joita on ihan pakko tehdä. Eihän niitä tehtäviä saada valmiiksi muulla tavalla, kuin poikkeuslailla ja sen käyttöönotolla.

Aika hyvin on kuitenkin viruksen levinnäisyyttä pystytty seuraamaan, mutta ei estämään kaikista keinoista huolimatta.

Yksi ryhmä tartuttajia, joihin silmä tarttuu. Aika usein tartunnat tulevat ulkomailta Italiasta, Itävallasta Sveitsistä, siis yleensä alppimaista. Siitä on helppo päätellä, että he ovat hiihtolomalaisia, tai muita hiihtoa harrastavia. UM on jo pitkään suositellut välttämistä ulkomaille matkustamista, se on tähän asti ollut suositus, mutta nyt on annettu kieltona, tai uhkana, että ei välttämättä pääse takaisin.

Ihmiset voisivat ihan itsekin ajatella omilla aivoillansa, jos niitä sattuu olemaaan. Onhan se edesvastuutonta, että kannetaan niitä tartuntoja yli rajojen. Pitäisi tehdä niitä virallisia testauksia jo rajoilla.

15 vastausta artikkeliin “Täysin edesvastuutonta”

  1. Tämä on tavallaan ”elintasotauti”,,, ennen kun rutto tappoi yms oli yleensä kyseessä köyhät ja tavan kansalaiset jotka olivat niitä uhreja, heikko yleiskunto, infektiot ja hygienia olivat näillä pääosassa taudin levittäjinä.

    Nyt ”laskettelijat, matkailijat ja parempiosaiset” joilla on varaa matkustaa ympäri maailman ovat taudin levittäjiä. Siinä mielessä historiallisesti uudenlainen käänne.

    Toisaalta virukset on aina olleet läsnä homo sapiensin historiassa. 1300 luvulla oli ainut kerta kun taudit niitti porukkaa enemmän kuin syntyi.

    En tiedä kuinka nyt, kukaan ei tiedä. Mutta olemme nyt vedenjakajalla.

  2. Pahin tautini on ollut salmonella mutta vaikka olen melkoisen paljon ollut muissa maissa en saanut sitä sieltä
    Salmonellan sain Tamperelaisesta ravintolasta olkoot ravintolan nimi ny sanomatta koska se toimii edelleen tosin minua ei siellä kyllä näe terv tepivaari

  3. Eräs riskiryhmään itse kuuluva fb-kaveri kertoi tulleensa pari päivää sitten Italiasta. Pantiin karanteeniin 2 viikoksi, mutta ei pyynnöstä huolimatta testattu ??? Testataanko karanteenin jälkeen ?

  4. Olematta mitenkään kateellinen kenellekkään ”parempiosaiselle” mutta ihmettelen kyllä; kaksi melko tuoretta koronatartuntaa seudullamme, aiheuttivat kaksi eri pohjois-Italiassa matkaillutta akateemisesti sivistynyttä henkilöä, alle viisikymppisiä.
    Edellämainitusta esimerkistä riippumatta meitä +70v, eläkeläisiä, syyllistetetään mediassa kuin myöskin tällä alustalla vastuuttomasta käyttäytymisestä.
    Muista en tiedä mutta vaimoni ja omalta kohdaltani, olemme panostaneet hyvään käsihygieniaan erittäin huolellisestikkin mutta silti panikoimatta.
    Ihan jos huolestua pitäisi; nuo kauppojen esim kassahenkilöt, neuvonnat jne, heillä lienee iso tartuntariskin mahdollisuus.

    1. Vaikka olisikin sivistynyt ”akateemisesti” on voinut jäädä muuten puolivillaisen asteelle suvistykseltään, kun kapasiteetti on tullut täyteen. Esimerkiksi rotufreudentalistit ja heidän lakeijansa. No, jätetään tautioppi eli patologia.

      Mutta jos olisi vähänkin kyennyt seuraamaan Räyhä-Reetan opetuksia viime vuonna, olisivat moneltakin jääneet kotkotuslennot lentämättä.

  5. Niin ja olikohan se ollut Putkinen kun ilkkui, että nyt loppuivat halvan viinan hakureissut etelä-naapurista; eivät ne mitenkään loppuneet jos pelkästään viinaksien haku olisi reissun syynä.
    Ei minun tarvitse muuta kuin tehdä Pree-order tilaus, tilata risteily ja ajaa Helsinkiin, laittaa autoni sataman parkkiin, kävellä laivaan ja tuoda kärryllinen ”viihdejuomaa”. Näin yksinkertaista se edelleen olisi jos tarvetta olisi.

  6. Kalle, ei se taida enää olla niin helppoa, koska eilisen päätöksen mukaan rajan ylittäjä laitetaan automaattisesti kahden viikon karanteeniin.

    Je Heikki, eihän oireettomia testata nykyään milloinkaan.

    1. Näin valitettavasti on, mutta ihmettelen juuri merkittäviltä tartunta-alueilta palaavien osalta. Sieltähän lähes kaikki pöpöt ovat saaneet nyt alkunsa.

  7. Se on kyllä mahdollista, jos viinanhimo niin yllättää. Nämä miniristeilyt; missä et saa käydä maissa mutta viinaa saa ostaa melkoisetkin määrät.

  8. Niin tietysti, paljonhan näistä annetuista säännöista ja ohjeista perustuu henkilökohtaiseen luottamukseen.

  9. Ja karanteeniin menijät
    Kun niihin viedää nnyt vain ne joilla on oireita ja muut ilmeisesti saa mennä kotiin onkohan loppuun asti mietitty tuokaan
    Mikäli olen oikein ymmärtänyt tuo korona on itämis ajaltaan n 2 viikkoa jonka ajan ihminen levittää sitä ympärilleen
    Ja sen kantaja voi olla 20 vuotias siinä kun 70 vuotta täyttänytkin eipä ne muuta ole kukaan terv tepivaari

    1. kyllä uskon, epidemia-tutkijoiden olevan hajulla parhaiten siitä, missä mennään, vaikka itse virukselle he eivät voi mitään.

      Kunkin pitäisi tehdä talkoonsa ja noudattaa ohjeita.

      Milanossa eräs taudin saanut papparainen karkasi hoidosta kertoen lähtevänsä levittämään tautia. Muutaman pubin oli kerennyt jo kiertääkin. Etelämpänä mafia olisi päästänyt ukkelin jo kärsimyksistään.

  10. Kaikkein paras suojelija on mageellekkin magee itse koska noilla suojelijoilla ei koronaan ole lääkettä
    Mutta taudin saa 20 v siinä kun 70 v tuollasta 70 v sortava asia ei ole oikein terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *