Se siitä joulusta se meni menojaan koronan vuoksi

Eipä tullut joulua tänä vuonna kiitos siitä korona viiruksen joka kieltää matkaamisen

Minulla on ollut erikoinen tapa viettää joulua menemällä Tallinnaan taikka Pärnuun joulun ajaksi

Suomessa kun ei ole enää vuosiin ollut sellasta joulua jonka voi etelä napurissa viettää joka siellä on muutakin kun kauppiaan toiveiden täyttymys

no ensi vuoteen jospa silloin voin viettää kunnon joulun vaikkapa vaan Tallinnassa mutta mistä sen tietää vaikka Pärnussa

Tänä jouluna ei enää kiinnosta jouluksi tehdä yhtään mitään vaimon haudalle vien kynttilän siinä mun joulu v 2020 korona jouluksi se meni

Mutta sellasta se elämä on aina ei voi voittaa seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

7 vastausta artikkeliin “Se siitä joulusta se meni menojaan koronan vuoksi”

  1. Onhan se korona tehnyt tehtävänsä ja jää meille ainakin ikuisesti muistettava joulu.

    Mutta sinulle, Tepi toivotan oikein rauhallista joulua, jos näin tuntuisi hiukan jouluisammalta. Jos ei satuta enää ennen näkemään.

  2. Kiitos Pentti joulua myös koko perheellesi kyllä tässä varmaan vielä ennen joulua näkyvillä ollaan
    Voi olla että ajelen tuonne kapeenkylään ruoka kassi mukana saas nähdä terv tepivaari

  3. On vaan monasti niin että yksinelävät haluaa kuitenkin jouluna muita sen viettoon
    Itse olen sen huomannut kun tuolla Eestissä olen jouluja viettänyt siellä joulu on vielä oikea joulu
    Eikä kauppiaiden riemujuhlaa jossa voidaan hokea vaikkapa kaikkea on taikka omankylän kauppa terv tepivaari

  4. Eipä sinne etelä-naapuriin kyllä mieli tee, tai toisaalta, mieli tekisi mutta se vähäinenkin järkeni muuttaa suunnitelmiani.
    Tämän aamun vuorokauden tartuntaluku oli nelinkertainen Suomen vastaavaan. Sitten kun vielä täytyisi mennä Uudenmaan koronakeskittymän kautta; ei, tuhat kertaa ei.
    Toisaalta kyllähän eräs näiden sivustojen blogisti, ainakin itse kertoili oleskelleensa Eestissä parisen viikkoa. Tapahtui, kertomansa mukaan pari viikkoa sitten, tiedä sitten oliko ehkä vain kerrottua.
    Näkyypä uutisoinnin mukaan Tallinnassa ja Helsingissä samanlainen ilmiö; koronaväsymys, rajoituksista ei oikein enää välitetä.
    Katsotaanpa sitten tammikuun alussa mitä seuraa tästä pyhäpäivien ryppäästä.

  5. Joo ei tee mieli matkata oikeasti nyt minnekkään korkeintaan kapeenkylään tuonne Teiskoon
    Mutta etelään ei Eestiin sen enempää kun Espanjaankaan vaikka siellä oliskin parempi joulu kun nyky Suomessa
    Oma turva ensin sitten kun siitä on vakaa tilanne voi mahdollisesti matkata Eestissäkkin terv tepivaari

  6. Mulla menee joulunodotus vyötä kiristellen, kun rahatilanteeni on melko heikko. Jouluna veli tulee mun luo ja saadaan lahjaksi jouluruoat kinkkua myöten.

  7. Noinkin on monella muulla rahat on jouluna vähissä mutta joulukuu on muutenkin viiden viikon kk
    Ja se tekee joulukuusta tiukan budjetin kk liiankin monelle terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *