Isisläisiä kuljettava lento al-Holista saapuu – Purra: ”Valtion ylin johto tekee salaisia operaatioita, jotta maahan saadaan tuotua todennäköisiä terroristeja piilossa kansan katseiltao

Suomeen on saapumassa kone, joka kuljettaa tänne henkilöitä al-Holin leiriltä. Monet heistä ovat toimineet terroristijärjestö Isisin kanssa yhteistyössä. Kansanedustaja Riikka Purra moittii kovin sanoin hallitusta, jonka prioriteettilistan kärjessä on säilynyt vaarallisten ihmisten tuominen Suomeen. – –

-Joskus muinoin valtion ylin johto teki salaisia operaatioita, joilla pyrittiin suojaamaan valtion ja kansakunnan turvallisuutta. Sotatoimet ja maanpuolustus edellyttävät usein salaisia toimenpiteitä, joista tietää vain hyvin pieni joukko ihmisiä. Nykyään valtion ylin johto tekee salaisia operaatioita, jotta maahan saadaan tuotua todennäköisiä terroristeja piilossa perussuomalaisten ja kansalaisten katseilta Purra kirjoittaa viitaten H.S:n juttuun (linkki).
-Sairastunut maa Suomi.
————————————-
Kirjoitukseni lähde: Suomen Uutiset 31.5.2020. Artikkelin otsikko sama kuin tässä.

22 vastausta artikkeliin “Isisläisiä kuljettava lento al-Holista saapuu – Purra: ”Valtion ylin johto tekee salaisia operaatioita, jotta maahan saadaan tuotua todennäköisiä terroristeja piilossa kansan katseiltao”

  1. Katsoin vasta Ylen ykkösen uutiset: Kolme suomalaisperhettä al-Holin leiriltä on kuljetettu tänään Suomeen. Lapset ovat kuulemma alle kymmenvuotiaita. Uutisissa ei sanottu paljonko ”suomalaisia” tai suomalaisia oli yhteensä eikä sitä mitä sukupuolta aikuiset tulijat ovat. No, eihän valtiosalaisuudet mulle kuulu.

  2. Kansalaiset ovat nyt niin lumoutuneita Marinista ja hänen enkeleistään, että vaikka he toisivat maahamme itse perkeleen, niin sillekkin vielä huudetaan bravoota.
    Olen erittäin pettynyt näihin vehervassari politikoihin, mutta vielä pettyneempi olen niihin kansalaisiin, jotka ovat sokaistuneet monikulttuurisuuden rakkauden rikkauteen ja antavat avoimen valtakirjansa vihersosialistien jatkaa suomen henkistä ja taloudellista tuhoamista.

  3. Riikka Purra:
    – Eilen ulkoministeri Haavisto sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että al-Holista tuotavien ääri-islamistista ideologiaa kannattavien naisten ja näiden lasten ”pelastusoperaatio” on jäissä koronaepidemian takia. Hän väitti, että ketään ei olla sieltä tuomassa, joulukuussa jo saapuneiden orpolasten lisäksi. Kuten muistatte, syksyllä asia oli kovasti esillä. Mutta sen jälkeen se on hiipunut, jäänyt koronan varjoon.

    – Operaatio on kuitenkin ollut koko ajan käynnissä: terrorismia ihannoivien, Supon mukaan hyvin todennäköisesti vaarallisten ihmisten tuominen maahamme on säilynyt hallituksen prioriteettilistan kärjessä.
    – Aivan kohta Helsingin-Vantaalle laskeutuu äärimmäisen salaisessa operaatiossa valmisteltu lento, jonka kyydissä al-Holilaisia tuodaan Suomeen.

    -Tällä tavalla toimitaan demokraattisessa ja hyvän hallinnon maassa Suomi. Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat. Jotta maahan saadaan tuotua karmean väkivaltaiseen ISIS-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä.
    —————————————————
    Komenttini lähde on sama Suomen Uutisten artikkeli kuin avauksessakin.

  4. Arvasihan tämän;
    hirveää, kamalaa, kauheaa, maailmaloppu, pahempi kuin korona. Mutta ei niin pahoja kuin niska punaisena olevat pöljät, jotka rakastavat murhaamiseen kehottavaa hengenheimolaistaan trumppia.
    Nyt vesi läikkyy taas myrskyn lailla vesilasissa.
    Kansainvälinen laki on väärä punaniskojen mielestä.

  5. Suojelupoliisi pitää näitä Isis-ideologian ihailijoita turvallisuusuhkana.

    Onko arvon kommentoijalla asiasta parempaa tietoa?

  6. ”Turkki kutsuu al-Holin palaajia ”vierasmaalaisiksi terroristitaistelijoiksi”, Suomen ulkoministeriön mukaan kyse on ”Kolmesta leiriltä paenneesta perheestä.”
    Otsikko tämän päivän Suomen Uutisissa.

    Artikkelin alla on linkki aihetta sivuaviin kuuteentoista tviittiin. Otan niistä kolme.

    Jani Mäkelä. ”Suomen demokratia on rikki. Keskusrikospoliisin tutkinnanalainen ministeri jatkaa muina miehinä toimintaansa, ja tuo Suomeen salaa terroristeja. Tällaista ei voisi tapahtua edes kevyen sarjan banaanimaissa.”

    Riikka Purra:”Tanska ottaa kansalaisuuden pois Syyriaan lähteneiltä kaksoiskansalaisilta (sukupuolesta riippumatta).
    Suomi hoitaa lähteneet maahan vaikka salaa poikkeusoloissa väittäen, että lapsen etu vaatii hirviöäidin.
    Loppuelämän ylläpito ja mahdollisuus jatkaa ideologian palvelijana.”

    Onni Rostila 30.5.:” Jopa yleuutiset Paula Vilen raportoi, että Minneapoliksen paikkoja hajottavista mellakoijista jopa 80% arvioidaan olevan kaupungin ulkopuolelta tulleita toiminnan vaikuttaessa ”ammattimaiselta”.
    Todnäk. vasemmistoradikaaleja roistoja Antifa-nimisestä terroristijärjestöstä.”

  7. Luulenpa että tämä asia häviää mediasta n. 24 tunnin kuluessa. Ei kukaan jaksa tästä asiasta nyt mekkaloida.

    Toki, jos nyt kävisi niin että naiset päättävät yhä jatkaa terroristijärjestön palvelemista täällä, voipi olla että otsikoita taas nousee. Toivotaan ettei.

    Marin on ns. sota-ajan johtaja. Ei häntä vastaan ammuta kovilla vaikka liittäisi Suomen Venäjään.

  8. Rantanen: Kuinka uskottavaa on, että al-Holin isis-perheet pääsivät vankileiriltä Turkkiin ja sieltä Suomeen ilman ulkoministeriön ja erityisavustajan apua?

    ” – Kuinka uskottavaa on, että nämä ihmiset pääsevät leiriltä Turkkiin ja sieltä Suomeen ilman ulkoministeriön ja eriryisavustajan apua? 3 aikuista ja 9 lasta tuosta vain löytävät tiensä leiriltä ulos ja Turkin kautta parilla lennolla Suomeen? Mari Rantanen (perusuomalainen kansanedustaja) ihmettelee.

    Ulkoministeriön mukaan heidät palautettiin takaisin takaisinmaksuperiaatteella. he maksavat siis valtiolle takaisin matkaan menneen summan. Näkisi vaan.

    Viime vikolla hallitus sai läpi ulkomaalaislain muutoksen, jolla kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat saavat jäädä maahan jos menevät pelloille. Ensi viikolla hallitus laajentaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden etuuksia siten, että ne kattavat lastensuojelun jälkiuhuollon palvelut 25-vuotiaaksi asti. Jälkihuoltoon kuuluu mm. asunto, toimeentulo, apua opintoihin (ei tarvitse ottaa opintolainaa), mahdollisuus harrastaa, mahdollisuus vapaa-aikaan ja matkailuun, sekä oikeus tavata perhettä, itsenäistymistymisvarat jne. Lisäksi uskoisin, että ennen kesätaukoa tuodaan vielä turvapaikanhakijoiden oikeusapua lisäävä lakiesitys eduskuntaan. – -”
    —————————————————
    Kommenttini lähde: Suomen Uutiset 1.6.2020, artikkelin otsikko sama kuin tässä.

  9. Isis-”Heli” palasi al-Holin leiriltä sunnuntaina Suomeen – isä kuuli tulosta viikko sitten.

    ”Yksi leiriltä Suomeen saapuneista naisista on kolmen lapsen äiti, joka tunnetaan Suomen mediassa Isis-Helin nimellä. Naisen isä vahvisti Ilta-Sanomille tyttärensä perheen päässeen Suomeen.
    – Kyllä he ovat nyt Suomessa. Kyllä tämä iso helpotus oli. Kivi vierähti sydämeltä, isä kommentoi asiaa puhelimitse. – –

    ”Helin” ex-aviomies on tunnettu isis-pällikköä Nero Saraiva. Saraiva, taistelijanimeltään Abu Yaqub-Andalusia, uskotaan olevan yksi korkea-arvoisimmasta elävänä kiinni jääneistä isis-päälliköistä: – -” – Ilta-sanomat 1.6.2020, artikkelin otsikko sama kuin tässä.

  10. Käsittämätöntä toimintaa ulkoministeriltä ja muulta punikkihallitukselta.

    Kyseessä olevat naiset ovat ihan itse vapaaehtoisesti matkustaneet Lähi-Itään liittymään terroristijärjestö ISISiin.

    Niitä ei olisi mielestäni saanut edes päästää Suomen alueelle, puhumattakaan siitä, että Suomen viranomaiset ovat auttaneet ne Suomeen

    Asia on täysin /Cstä.

    Niin, minä EN ole persu, vaan kokoomuslainen.

  11. Olisi tietenkin toivottavaa, että maahan saapuneille taaperoille tehtäisiin sekä dna, että ikätestit.

  12. Tämähän menee jännäksi. Kun sosiaalinen toimija Twitter muuttui tuottajaksi ja väänsi, että Trump valehtelee, Suomessa on toistelty Twitterin väitettä kuin mantraa.
    Nyt kun ulkoministeri Haavisto ja sitä myötä koko hallitus on todennäköisesti valehdellut, on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
    Olisiko ranskalainen kultuurimarxilainen silmänkääntäjä Jagues Derrida sittenkin oikeassa: sorto perustuu jo kieleen ”tekstin ulkopuolella ei ole mitään”, joten kaikki on tulkintaa – totuuskin. Hm.

    1. Sinänsä mielenkiintoista on, että Haavisto on tiennyt jonkun sakin livistäneen jo helmikuussa ja on ollut hiljaa kuin pisi sukassa asiasta.
      Presidentille kerrottiin vasta torstaina koko jutusta, joten salaamistahan on koitettu kaikin keinoin.
      Vaikea sanoa, mitä kaikkea Haaviston lauma on puuhastellut, mutta ilmeisesti isiksen joukot ovat rahaa vastaan hoidelleet karkureita Turkkiin, joten tämä on yksi mahdollisuus.
      Pitäisiköhän sukulaisilta kysellä rahansiirroista…

  13. al-Holin pakolaisleiri on Syyrian koillisosassa Rojavan itsehallintoalueella al-Holin kaupungin alueella sijaitseva pakolaisleiri, jota hallinnoivat kurdien ja arabien SDF-joukot sekä kurdipoliiisi. – Wikipedia

    Miten kolme naista ja yhdeksän lasta onnistuvat pakenemaan ko. leiriltä? Miten kolme naista ja yhdeksän lasta pystyy tekemään kuukausia (eilen tv-uutisissa Pekka Haavisto: ”He ovat olleet matkalla kuukausia”) kestäneen matkan Turkkiin noin vain omin avuin?
    Joku valehtelee.

    1. Joku ”pakeni” leiriltä 2 viikkoa sitten ja on jo Suomessa.
      Kyllä on matka ollut nopeata…

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *