Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut leikkasi tyttäystävänsä pään irti

Koko Hämenlinna suree nuorta naista, joka murhattiin raa´asti yksityisasunnossa. – – Murhasta epäiltynä on turvapaikkahakija, joka tuli Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallossa ja oli sittemmin saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakijana. Miehen kerrotaan tappaneen itsensä teon jälkeen.
Toistaiseksi ministeri Ohisalo ja koko hallitus ovat ollet Hämeenlinnan tapauksesta vaiti. Näin hiljaista ei ole ollut viime marraskuussa Suomen saatua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen ihmisoikeusloukkauksesta Irakiin vuonna 2017 palautetun turvapaikanhakijan tultua tapetuksi kotimaassaan.

Siis : kun irakilainen, kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija kuoli Irakissa, koko Suomen hallitus esitti surunvalittelun ja vannoi painokkaasti, ettei tällainen saa toistua.
Nyt suomalainen, nuori nainen, jolla elämä oli vielä edessä, on menettänyt henkensä sen vuoksi, että ihminen, joka ei ole täyttänyt turvapaikan edellytyksiä, on saanut oleskella vapaasti Suomessa jo viisi vuotta.
Sisäministeriössä ja koko hallituksessa pitäisi hälytyskellojen nyt soida, mutta järjestelmästä viime kädessä vastuun kantava maamme poliittinn johto ei eväänsä liikauta.
———————————
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt Oikean median Veraskynäblogia 24.1.2020 otsikolla ”Ei koskaan enää”. Artikkelin kirjoittaja Kimmo Kautto, kirjoitus ollut alunperin Uusi Suomi blogialustalla 23.1.2020.

65 vastausta artikkeliin “Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut leikkasi tyttäystävänsä pään irti”

  1. Kuka ottaa vastuun suomalaisten nuorten naisten aivopesusta taikamuslimien suhteen (taikamuslimi= länsimaahan muuttanut muslimi, etupäässä mies, joka omaksuu nopeasti länsimaisen lain, sen kulttuurin, sen perinnäistavat, ja hylkää oitis oman uskontonsa, sen kulttuurin ja sen perinnäistavat?
    Ministeri Ohisalo? Kansanedustaja Anna Kontula, joka riehui lähi-idässä, sekaantuen ulkovaltojen konflikteihin ja joutui Israelin poliisin pidättämäksi? Vasemmistoliiton Li Andersson, jonka mielestä vasemmistolainen väkivalta on parempaa kuin oikeiston väkivalta? Vai joku muu.

  2. Kielteisen päätöksen saaneet pitäisi pistää lukkojen taakse ja poistaa maasta tehokkaasti – mutta tältä punikkihallitukselta sellaista päätöstä on turha odottaa.

    1. ”Useita”……..
      Prosentuaalisesti olematon määrä suhteessa väkilukuun vs. elintasoturistien suhteellinen määrä.
      Kyllä multikultturisti Karjalainen taas puolustelee näitä mamurikollisia.

      1. Mistähän johtuu, että nämä elintasoturistit tykkäävät brutaalisti katkoa ihmisten kauloja veitsillä?
        Olisikohan ”kulttuurilla” ja uskonnolla (koraani) jotain tekemistä asiassa………..

        1. Juha, ehkä ei kuitenkaan kannattaisi yleistää. Tosin kiihkoislamilaisen terroristijärjestön ISISin tapana on ollut katkoa ihmisten kauloja, mutta ei sitä kuitenkaan ole Suomessa vielä tapahtunut yleistämiseen saakka.

    2. Jaa juu, kun ne suomalaisetkin.

      Eipä juuri tyhjempää perustetta voi keksiä vaikka yrittäisi, mutta toimii vihervasemmistolaisten keskuudessa.

  3. Ei noita ole saatu poistettua maasta ”tehokkaasti” oli vallassa porvari taikka ”punikki”. Kun ei ole kuka ottaisi vastaan.

    1. Irak ottaa vastaan kaikki vapaaehtoisesti palaavat. Kun on tarpeeksi pitkään lukkojen takana, eikä ihan viiden tähden hotellia vastaavissa tiloissa, niin saattaa hyvinkin tulla mieleen palata vapaaehtoisesti Irakiin.

  4. Näinhän tuo on. Virallinen Suomi suree yhtä irakilaista ja esittää pöyristynyttä, kun hänet tapettiin Irakissa. Tapon taustoja ei kyllä ole juurikaan avattu. Lieneekö ollut satunnainen rähinä vai tarkoituksella tehty tappo? Ei voi tietää.

    Virallinen Suomi ei sure eikä esitä pahoittelujaan laittomasti maassa olevien tekemistä väkivallanteoista eikä tapoista. Virallinen Suomi vaikenee.

    Toisen henki on arvokkaampi kuin toisen. Näin kai se sitten on.

  5. Pitäisikö hakea vielä kolmas lähde? – minulle kylä nämä riittävät
    *
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmokautio/ei-koskaan-enaa/
    Kimmo Kautio 23.1.2020 23:03 päivitetty 23.1.2020 23:0328

    ”Ei koskaan enää”

    Koko Hämeenlinna suree nuorta naista, joka murhattiin raa’asti yksityisasunnossa maanantai-iltana tai alkuyön aikana. Murhasta epäiltynä on turvapaikanhakija, joka tuli Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallossa ja oli sittemmin saanut kielteisen päätöksen. Miehen kerrotaan tappaneen itsensä teon jälkeen.

    ****
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-tiedot-hameenlinnan-murhasta-epailty-surmasi-ex-tyttoystavansa-ja-sen-jalkeen-itsensa-miehella-kielteinen-turvapaikkapaatos/7700160#gs.uth2x8
    23.01.2020

    MTV:n tiedot: Hämeenlinnan murhasta epäilty surmasi ex-tyttöystävänsä ja sen jälkeen itsensä – miehellä kielteinen turvapaikkapäätös

    MTV Uutisten tietojen mukaan Hämeenlinnassa aiemmin tällä viikolla tapahtuneesta murhasta epäilty mies on murhannut ex-tyttöystävänsä, minkä jälkeen hän on tehnyt itsemurhan

    Murhana tutkittu rikos tapahtui yksityisasunnossa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mies on turvapaikanhakija, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

  6. ”Murhasta epäiltynä on turvapaikkahakija, joka tuli Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallossa ja oli sittemmin saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakijana.”

    ***************
    Kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut tappaa suomalaisen, se on heti ’hyh-hys-juttu.

    Kun joku viisimiljoonaisesta kansasta tappaa toisen, niin siitä on runsaasti uutisia mediassa.

    ***************
    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/622051-sisaministeri-suomessa-10-000-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saanutta
    26.3.2018

    Sisäministeri: Suomessa 10 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta – ”Palautussopimuksen puuttuminen akuutti ongelma” [ .. ja kustannus]

    [Kuinkahan kauan kielteisen päätöksen saanet saavat kieltäytyä palaamasta lähtömaahansa ilman seurauksia?]

  7. Oli ennen kuolemaa kritisoinut niitä jotka ei halunneet näitä tyyppejä tänne. Onko huono isäsuhde vai mikä saa ihmisiä heiluttaa sateenkaarilippua?

  8. Jussi Halla-aho on varmaan antanut tämän kohteen ”oikealle mediale”, niin koko persujen some-armeija hyökkää käskyn saatuaan. Näin tätä persujen viestintästrategiaa arvoidaan tänään lehdissä.

  9. Minun lehdessäni sanotaan, että Halla-aho osaa pelkistää sanomansa ymmärrettävään muotoon. Hän ei piilota sanomaansa poliittiseen liturgiaan kuten tekee kilpakumppanit. Ihmiset ymmärtävät mistä puhutaan ja mitä tarkoiteta

    Kannatuslukujen valossa juuri tätä aika iso osa kansalaisista haluaa.

    1. Niinhän sitä sanotaan, mutta nauretaan Hallan yksinkrertaistamisia kuin strutsi panisi päänsä hiekkaan sekä vastuuttomuuden puutetta.Tyhmimpään kansanosaan n.20 % se uppoaa.

  10. Eiköhän siina kolumnissa naureskella myös sille, kuinka muut puolueet syyttävät perussuomalaisia populismista samalla kun itse syyllistyvät siihen aina vaalien alla.

    Vaalien jälkeen palataan sitten taas vanhaan poliittiseen jargoniin, jonka avulla teitä n. 75 % hämätään ja täydestä näyttää menevän.

  11. juhani karjalainen: ”Jussi Halla-aho on varmaan antanut tämän kohteen ”oikealle medialle”, niin koko persujen armeija hyökkää käskyn saatuaan.”

    Eikö juhani karjalainen muka huomaa, että avaukseni lopussa ilmoitan että lainaamani artikkelin kirjoittajan Kimmo Kaution ko .kirjoitus on ilmestynyt alunperin Uuden Suomen blogialustalla 23.1.2020.

  12. Ei yllätä että omia kansalaisia ei suojella, tämä muualta tulleiden hyysäys saa aina lisää ymmärtäjiä ja heitä suojellaan median voimilta. Se kuka tulee kärsimään tulevaisuudessa on meidän lapset ja lapsen lapset.

    1. Väärin meni tämäkin väittämä. Ottihan Irak vastaan yhden vapaehtoisesti lähteneen, joka tapettiin melko pian Irakiin pääsyn jälkeen – oli varmaan tehnyt jotain ikävää työssään Irakissa.

  13. Pää poikki – islamilaiseen tapaan.

    ”Murhattu tyttö oli sosiaalisessa mediassa julkaistujen tietojen ja kuvien mukaan aktiivinen monikulttuurisuusaatteen kannattaja ja sateenkaariaktivisti, ja kritisoi kovin sanoin niitä suomalaisia, jotka vastustavat haitallista maahanmuuttoa. – –

    Päivän Byrokraatti julkaisi Twitterissä:” Yksi asia ihmetyttää. Kun palautettu tph kuoli Irakissa, nousi kohu ja Ohisalo vaati muutoksia järjestelmään. Mutta kun hylätty tph tappaa suomalaisen tytön, sisäministeri on aivan hiljaa, eikä järjestelmän muutostarpeesta ole puhetta. Kai tämäkin on sentään turvallisuuskysymys?”

    Sisäministeri Maria Ohisalo ei ole vieläkään kommentoinut asiaa millään tavalla. Sensijaan Ohisalo twiittasi 23.1.2020 MTV:n julkaiseman murhauutisen jälkeen:” Sisäministeriölle uusi kansliapäällikkö, jolla on laaja-alainen kokemus mm. perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvistä vaativista johtamistehtävistä. Tervetuloa taloon @kirsipimiä! Odotan yhteistyötä innolla. Työ turvallisen Suomen ja vahvan oikeusvaltion puolesta jatkuu.” (Ohisalo toivotti itse nimittämänsä puolueensa entisen työntekijän tervetulleeksi sisäministeriön kansliapäälliköksi)

    Tarvitseeko Suomi nyt sisäministeriön kansliapäälliköksi Vihreän islamia Suomeen maahantuovan virkanaisen, vaiko suomalaisten turvallisuuden ammattilaisen Suposta?” – Oikea Media 24.1.2020 otsikolla ”Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut leikkasi tyttöystävänsä pään irti Hämeenlinnassa – islamilaiseen tapaan”, kirjoittaja Jukka Rahkonen.

    Jos Suomi on turvallinen maa ja vahva oikeusvaltio kuten ministeri Ohisalo edellä sanoo, täytyy kysyä miksi laittomasti maassa ollutta henkilöä ei ollut poistettu maasta/otettu säilöön?

    1. Yksi kaiken osaava, kaiken tietävä, kaiken keksinyt ja kaikki merkittävät ihmiset tunteva Karjalainen ei näköjään sittenkään osaa muuta kuin persu-persu-persu……….

      1. Katos juhak, kun elää elämäänsä vain yhden mökin pihapiirissä ei voi oppia kaikkea, mitä lahjakkuus voi antaa, eikä tietää muuta kuin vain persujen aatemaailman, eikä saa olla pikku einstein, eikä tuntea kuin naapurin muijan postilaatikolla.

        1. Kun et osa muuta kuin persu-jäkätystä, et todellakaan kykene arvostelemaan muita.
          En ole palstoilla tavannut yhtään muuta kuin sinut, joka kaikessa täysin asioihin liittymättömästi kehuu tietojaan, osaamistaan, keksintöjään ja suhteitaan merkittäviin ihmisiin.
          Kyllä tuo alemmudentuntosi on todella massiivinen.

    2. Alkeellista keskustelua juhani karjalaiselta – kun on lusikalla annettu ..

  14. Sanoo persu, joka kieltää olevansa persu, vaikka mielipiteitä ei ole muita kuin persujen, persujen kovaa ydintä. Mitenkäs nyt Juhak suu pannaan, kun Halla lausui totena, että ilmastonmuutos onkin ihmisen aiheuttama, siis persujenkin.
    Maahanmuuttokin kohta muuttuu, että tervetuloa vaan kaikki, oh aallah ! Julistaa pääpersu !

    1. Vai silä tavalla, ihan tarkalleen missä Halla-aho on sanonut ilmastomuutoksen olevan ihmisen aiheuttama?

      Lukemalla enemmän luulee vähemmän.

    2. Tyypillistä persukammoisen valehtelua Karjalainen.
      Tosin persukammoinen politiikkalobbari Seppo Varjuskin meni samaan halpaan.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e4ec372a-1fea-4770-a54c-91f8d2da2eb3
      ”Perussuomalaiset hyväksyvät sen lähtökohdan, että ilmasto lämpenee, ja että tämä liittyy ihmisen toimintaan. ”

      Tuo sisälukutaitosi ja luetun ymmärryksesi kaipaavat edelleen opiskelua.
      Halla-Aho ei sanonut, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ja jopa ilmastohuijareiden pääpiru IPCC on sen todeksi myöntänyt.

        1. Tulkinta tähän linkkiin näyttää olevan täisin erilainen, että Halla-aho ei ole sanonut mitään siitä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen aiheuttamaako ?

          1. Halla-aho aivan yksioikoisesti toteaa : ”Perussuomalaiset hyväksyvät sen lähtökohdan, että ilmasto lämpenee, ja että tämä liittyy ihmisen toimintaan.” ja tämä aivan eri asia kuin alkuperäinen väittämäsi,”Halla lausui totena, että ilmastonmuutos onkin ihmisen aiheuttama”

            Eikä asia muutu siitä, että muutat alkuperäistä väittämääsi lievempään muotoon ”Tulkinta tähän linkkiin näyttää olevan täisin erilainen, että Halla-aho ei ole sanonut mitään siitä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen aiheuttamaako ?”

            Vaikka säännönmukaisesti pidät muita tyhminä, niin älä sokeasti luota siihen, että olisit oikeassa

            Eikä tuo Halla-ahon kanta ole edes kokonaisuudessaan mitenkään uusi, jos nyt yleensä on vähäänkään seurannut mitä kukin on aiemmin oikeasti sanonut.

  15. Paroni Montesquieu (1689-1755) oli kuuluisa ranskalainen filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hänen muistettaneen parhaiten vallan kolmijako-opin ”isänä”.
    Olen kuullut/lukenut, että Montesguieu harrasti enemmän tai vähemmän itsensä kanssa väittelemistä kirjallisesti. Siis kirjoitti omia näkemyksiään vastaan aivan kuin olisi ollut itsensä vastapooli. Tämän hän teki skarpatatakseen objektiivisuuttaan.

  16. Tämä on tällaisten kaunaisten, kateellisten, kaikkea vastustavien persujen valitus ja propaganda kanava, joka elää kiihoituksesta toisin ajattelevia ja tekeviä kohtaan.

    1. Kaunaisuutta tosiaan vaikuttaa olevan ilmassa, mutta ei välttämättä persuilla ja kaikkea typerää pitääkin vastustaa.

  17. ”…persujen valitus ja propaganda kanava, joka elää kiihoituksesta toisin ajattelevia ja tekeviä kohtaan.”

    Sanoo kommentaattori, jonka suurin agenda tällä sivustolla on kiihottaminen perussuomalaisia kohtaan: Sanoo kommentaattori, joka ei ole valmis hyväksymään eriäviä mielipiteitä.

    1. Halitus on ehkä sitä mieltä, ettei olisi kovin nuukaa, vaikka sinulle kävisi hämeenlinnalaisesti?
      Mikä mahtaa olla oma kantasi, Karjalainen?

  18. karjalainen tarkoittanee sitä, että pitäisi harjoittaa itsesensuuria kansalaisten turvallisuuden ja kansallisen olemassaolon ollessa uhattuna, ja ylipäätänsä harjoittaa itsesensuuria kaikessa mikä poikkeaa internationalistien ja globalistien kovan ytimen harjoittamasta kansallismielisyyden liiskaamisesta maan rakoon.

    En ymmärrä parhaalla tahdollanikaan mitä propagandistista tai väärää on siinä, että Hämeenlinnan verityön jälkeen kansalaiset ovat huolissaan laittomasti maassa palloilevista ihmisistä, joista monet saattavat olla erittäin vaarallisia.

  19. Mitkähän ovat Karjalalaisen ennakkokaavailut ajatuksistaan tilanteessa, että olisi antanut muukalaiselle seksiä ja sympatiatiaa, mutta sitten huomaisi muukalaisen alkavan nirhailunsa oman kaulansa kimpussa.

    Karjalaisen reagointivaihtoehtoja:

    1. upeeta!
    2. mahtavaa!
    3. olen ehkä sittenkin erehtynyt
    4. voihan vinetto!
    5. kuuluu asiaan

    Mitä arveleepi tapaus itse?

        1. On ehkä tehtävä johtopäätös, että muille saa Karjalaisen mielestä ja hallituksen mielestä käydä kuinka vaan, kunhan vain Karjalaisen oma ego säilyy koskemattomana.

          Oliko tulkinta oikea?

      1. Voiko itseään, tietämystään, keksintöjään, suhteitaan ja saavutuksiaan jatkuvasti kehuva Karjalainen alittaa typeryytensä alimman riman ?
        Todellakin voi !

  20. Iltasanomat=”Vaikka surman tekotapa on ollut raaka ja julma, ovat somessa liikkuvat huhut tekotavasta liioiteltuja, poliisi toteaa ja muistuttaa hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan.”

    Poliisi varoittaa keskustelijoita:

    ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia.”

  21. Sisäministerin toimia tai toimimattomuutta tai asenteita voitaneen käsitellä vielä jollakin tapaa.

  22. HS=Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps) twiitistä, jossa Turtiainen luonnehti hänen kuuluvan ”munattomaan nillittäjäryhmään”.

    Turtiainen vastasi lauantaina Taposen sananvapautta koskevaan twiittiin. Taponen kertoo STT:lle, että hän antoi Turtiaisen vastausta käsittelevän rikosilmoituksen kirjattavaksi maanantaina.

    Taponen on Helsingin poliisin ennalta estävän poliisitoiminnon johtaja. Alkuperäisessä julkaisussa hän kirjoitti, että sananvapaus on keskeinen perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton.

    ”Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee”, Taponen kirjoitti.

  23. Internationalistit ja globalistit näyttävät olevan enemmän huolissaan itsesensuurin puutteesta kuin suomalaisten turvallisuudesta.
    Selkeyden vuoksi sanon, että internationalisteilla tarkoitan marxilaisia, globalisteilla tarkoitan ääriliberaaleja ei-marxilaisia, joiden isänmaa on raha ja jotka eivät panisi pahakseen vaikka EU:sta tulisi liittovaltio jo huomenissa.

    Nykyisenä someherkkänä aikana, kun maassa tapahtuu jotakin kuohuttavaa, on varoituksen sana ylilyöntien vaaroista paikallaan. Vaikka luulisi jokaisen vähänkin valveutuneen kansalaisen tiedostavan sananvapauden sallimat rajat ulosannilleen.

  24. juhani karjalainen: ”Mutta ei Kallon ja Albanuksen tapaisesti – Katsotaan nyt soittaako poliisi poikien perään.”

    Jos löydät avauksestani ja/tai kommenteistani jotakin ilmiannettavaa, ja jos et ole vielä ehtinyt asiasta kannella, niin mene hopunnytkää kantelemaan vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle – teikäläisten pirtaanhan se ilmiantokulttuuri kuuluu.

    Jos tarkoituksesi on noilla älylyvapailla kommenteillasi, tarkoitan kommentointitapaasi yleensä, provoisoida minut poistamaan kommenttejasi, sekin voi tarvittaessa onnistua.

  25. IL:n artikkelin lopussa on mielenkiintoinen ilmoitus:

    ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia, Poliisi muistuttaa tiedotteessa.”
    *
    Olisiko syyllisen (tarkoitan ’epäillyn’) nimen paljastaminen rikos? – tai rikoksen raakuuden liottelu [ jaa’a]

    ***********************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8b359a3b-9f69-4498-9873-87ab389845be
    27.1.2010

    Hämeen poliisi on kertonut jo aiemmin, että murhasta epäilty on ulkomaalaistaustainen mies ja uhri suomalainen nainen. MTV Uutiset kertoi omiin lähteisiinsä nojaten, että murhasta epäilty mies tappoi ex-tyttöystävänsä ja sen jälkeen itsensä. Epäilty oli kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija.

    –Tekotapa on raaka ja julma, teko on tehty teräaseella.

  26. Blogin aihe:
    Koko Hämeenlinna suree nuorta naista, joka murhattiin raa´asti yksityisasunnossa. – – Murhasta epäiltynä on turvapaikkahakija, joka tuli Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallossa ja oli sittemmin saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakijana. Miehen kerrotaan tappaneen itsensä teon jälkeen.
    **********************************************************************************************************
    Mielestäni aikamoista sekoilua – onkohan ihan kaikki kotona?

    Oikea media huh-häh-höh. Tuo juttu ollee totta. Pitääkö sillä persujen elämöidä? Ilmeisesti se on kannatuksen ydin.
    *
    PS. Onhan niitä useita kantasuomalaisiakin, jotka ovat pilkkoneet äitinsä, isänsä, kaverinsa, lapsensasäkin säkiin. Että se siitä.
    *
    Jussi Halla-aho on varmaan antanut tämän kohteen ”oikealle mediale”, niin koko persujen some-armeija hyökkää käskyn saatuaan. Näin tätä persujen viestintästrategiaa arvoidaan tänään lehdissä.
    *
    Niinhän sitä sanotaan, mutta nauretaan Hallan yksinkrertaistamisia kuin strutsi panisi päänsä hiekkaan sekä vastuuttomuuden puutetta.Tyhmimpään kansanosaan n.20 % se uppoaa.
    *
    Persujen propagandatoimisto vauhdissa !
    *
    Tämä on tällaisten kaunaisten, kateellisten, kaikkea vastustavien persujen valitus ja propaganda kanava, joka elää kiihoituksesta toisin ajattelevia ja tekeviä kohtaan.

    *
    Mutta ei Kallon ja Albanuksen tapaisesti – katsotaan nyt, soittaako poliisi poikien perään.

    [ Voiko iltapäivälehtien artikkelien lainaamisesta saada poliisit perään? – ilmeisesti juhani karjalaisen mielestä voi.]

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *