”Hyvältä näyttää!?”

Ei kuitenkaan entisen Pispalalaisen mielestä!
Olen elänyt 20 ensimmäistä vuottani Pispalassa.
Oheinen kuva on entisen tulitikkutehtaan ja pahvitehtaan raiskatusta ”rannasta”.
Kuusikymmentäluvulla kävin mato-ongella tikkutehtaanrannan mattolaiturilla ja aallonmurtajalla, jotka olivat n. 200m:n päässä nykyisestä rannasta. Kuvassa autot ajavat sillä kohdalla.
Nykyisin kuitenkin kaikki on ilmeisesti paremmin, kun 25000 ihmistä hurraa samalla paikalla Iron Maidenille?
Toisaalta surettaa, mutta jos melusaaste pysyy Pispalan pohjoispuolella, olen tyytyväinen. Viimekesän Ramstein-melusaaste kuului Nokian taakse Sorvaan asti.
Montakohan uuden hintavan asunnon ostajaa haluaa valvoa yönsä
Hiedanrannan uusissa taloissa, kuin myös Lapinniemen ja Tampellan luxushuusholleissa karmeassa rumpujen tykkikeskityksessä?
Tuleva tykitys kantautuu varmasti Virroille asti, mikäli se pääsee Muroleen kanavasta läpi.
Sääliksi käy!

7 vastausta artikkeliin “”Hyvältä näyttää!?””

  1. Eiköhän tuohon pari kaljateltaa saada mahtumaan – ja Tampere ei ole muuta halunnutkaan tapahtumapuolella tänne kuin kaljatelttatapahtumia.

  2. Niin millä oikeudella Tampereelle annetaan lupa täyttää Näsijärveä?
    No toisaalta onhan se Nässyn ranta ollut iät ja ajat Tampereen takapiha?
    Kulttuuria on rantabileet kaljoineen …
    No itse vanhanaikaisena menen mökkini rannalle vaikka uutisoidaan
    mökkien hinnan romahtaneen.

    1. Niin ne kuulemma ovat romahtaneet syrjäseutujen asuinkiinteistötkin; minua ei mitenkään haittaa, koska en täältä muuta kuin krematorioon.
      Toisaalta, parin viime päivän uutisoinnin mukaan n miljoona suomalaista haluaisi muuttaa maaseudulle, jos olisi mahdollisuuksia.
      Minä se täällä olen asunut yli kolmekymmentä vuotta, muuttaessani en kysellyt mahdollisuuksista mitään, minä vain muutin, katunut en ole.
      Nämä citykolhoosit saavat minun puolestani olla; nytkin lämpiää oma pihasauna.

  3. Ei näytä hyvältä. Asutus Santalahdessa on rojuista työmaata vielä 10 vuotta. Rata meluaa ylhäällä, Paasikiventie alhaalla, sekoiluareena rannassa.
    Näsijärveä on täytetty iät ja ajat. ”Dubain” saari toteutuu eikä pilaa pohjavesiä. Hiedanrannan asutus rakennetaan Enqvistin myrkkyjen päälle.
    Niilo voi olla mökillään rauhassa, sen käyttöarvo ei laske, myyntihinta on eri asia.

    1. Tuosta kesämökistä; 90-luvulla saunamökkini Lopen Räyskälästä, 1ha tontilla, rantaan matkaa sata metriä, loistavat kalastusmahdollisuudet. Hyvän hinnan sain.
      Nykyinen mökkini sijaitsee n 20 m ulko-ovelta.
      Minusta kesämökki, varsinkin erämökkinä kylpytynnyreineen kerrottu ”erämaamökki”, ei kovin uskottavalta kuulosta.

  4. Joo on aika kumma juttu kun Pahvinjalostuksen Yrjölä täytti Nässyä sai siitä melkoiset sakot aikanaan
    Mutta kun kunta sen tekee ei saa ku maata valloittaa nässystä terv tepivaari

  5. Mitäs tuo nyt onkaan. 70-luvulla Helsinki rakensi kokonaisen niemen, Fordin niemenä aikanaan tunnettu. Nykyisellään se tunnetaan etelä-satamana.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *