Jotain rajaa – mutta mille?

Olipa kerran eräs Kyuu, joka heitti ”jotain rajaa” lausahduksen vaihtoehdoksi kovin äärimmäisen kuuloiselle ”rajat kiinni” -iskulauseelle. Sitten oli eräs Matias Turkkila, joka löysi siitä persuille vaalimainoksen (kaikin mokomin, tietenkin). Sitten palataan taas saman Kyuun mieleen, jonka mukaan sanonta on itse asiassa aika kelpo ja sopisi laajempaankin käyttöön. Kunhan nyt jotain rajaa on.

Maahanmuutossa, tottakai

Tämänhetkinen Turkki-Kreikka maaottelu maahanmuutossa olisi helpompi EU:ssa ja Suomessa puida, jos olisi jotain rajaa siinä mitä teemme, missä määrissä, millä ehdoin. Olisi hyvä myös olla jotain rajaa viestinnässä, ettei tarvitsisi kuulla Amnestyn edustajan väittävän EU:ta ja merkittävimpiä uutistoimistoja valehtelijoiksi, mitä tulee Turkin valeuutisointiin. Toki myös Kreikan poliiseilla pitäisi olla asenteessaan jotain rajaa, mutta joku raja siinäkin on kauanko pitää paikallaan seisoa jos niskaan lentää kivisadetta. Jotain rajaa pitäisi olla tulijoilla ylittäessaä jotain valtionrajaa, ja jotain rajaa ylireagoinnissa. Olisi helpompi saada EU:lle yhtenäinen maahanmuuttolinja, jos sen pohjana olisi jotain järkevää ja inhimillistä rajaa.

Jotain rajaa siihen rasismiinkin pitäisi saada, eli siis jotain rajaa siihen miten paljon inhimillistä vastuuta sopii pakoilla. Tämäkin onnistuisi kenties paremmin, jos olisi jotain rajaa siinä miten paljon maassamme saa turvapaikan turvin rötöstellä, niin ehkäpä kansan huolet vähän hälvenisivät. Osinhan näin toki onkin, eli jotain rajaa siihen huutosakin tuomioistuimeen, jookosta? Ovathan sitä tutkijat taas viime päivinäkin isoissa medioissa muistutelleet, että jotain rajaa sopisi olla maahanmuuton ongelmien pimittelyssä. Näin ne minua viisaammat arvelevat, että siten saataisiin jotain rajaa ihmisten äärimmäisiin asenteisiin.

Taloudenpidossa, miksei

Jotain rajaa sietäisi olla hallituksen pikavippielämässä. Rahaa heitetään sinne tänne ja tuonne, muttei tunnu olevan niin justiinsa mistä se kaikki maksetaan. Jotain rajaa saisi aina olla tuhlailemisessa, ettei päädy olemaan tarinan hullu mies Huittisista. Toki jotain rajaa sopii olla hallituksen kritisoinnissakin, joskus rahaa pitää käyttää tärkeisiin asioihin, vaikka toki samalla sopisi olla jotain rajaa rahankäytössä turhakkeisiin. Eipä sitä rajaa ollut viime hallituksellakaan ihan niin hääppösesti. Ainahan se on kavereille kiva antaa, mutta jotain rajaa siinäkin.

Yksilöidenkin on hyvä pitää jotain rajaa taloudenpidossa. Onpa useampikin talousviisas ehdottanut jotain rajaa asuntolainan suuruuteen, kuin myös pikavippien korkoihin. Jotain rajaa nyt tämän luomien uhkakuvien käsittelyyn, ei vara venettä kaada kunhan on jotain matkaa vesirajaan.

Keskusteluilmapiirissä

Oppositio laittaa liikkeelle Juha Mäenpään ja monia muita, oppositiosta oikealle tulee sitten räyhäoikeisto. Hallitus perustaa silakkaliikkeen sissiliikkeeksi ja siitä taas vasemmalle matkaten suositellaan jo tartuttamaan koronavirusta tarkoituksella valtion virkailijoihin. Toden totta saisi olla jotain rajaa siinä mitä suustaan päästää – vaan niin saisi olla mediallakin jotain rajaa miten helposti purematta nielevät kaikki täkyt jota heidän suuntaan pistetään. Eiköhän jokin raja kulje siinä minkälaista viestintää itse haluaisit kaverin kanssa käydä kahvipöydässä. Jos viestinnällinen ulostulosi aiheuttaa pahoinvointia, eiköhän sietäisi pistää jotain rajaa siihenkin. Jotain rajaa sananvapaudessakin ja sen sanottuani ehdotan myös jotain rajaa sananvapauden kaventamiseen.

Jotain rajaa toivoisin myös poliitikkojen ylpeyteen. Ette te tiedä kaikkea, jotain rajaa nyt kuvitelmille omista ylemmyydestä. Voisiko Katri Kulmuni ensin opetella mikä on Internet ja sitten vasta ehdotella jotain rajaa sen toimintaan. Jotain rajaa siinäkin paljonko tuommoisia aivopieruja pystyy selvin päin kuulemaan ja lukemaan. Opetelkaa sanomaan ”en tiedä” ja pistäkää jotain rajaa sille lankeemuksen edellä käyvälle juttuselle.

Lopulta toivoisin jotain rajaa tälle jotain rajaa -huudahduksen käytölle. Toisin sanoen, menenpä kahville. Sen juonnissa ei ole mitään rajaa.

28 vastausta artikkeliin “Jotain rajaa – mutta mille?”

    1. Meinaat että maha ei kestä mitä naama vaatii? Ehkäpä. Mutta pitää nyt pari kuppia. Sitten jaksaa vaikka rakentaa jotain vajaa. Tai ihan vaan pitää jotain majaa.

  1. Kohtuus oli Aristoteleenkin ihanne etiikassa, esimerkiksi liian vähän rohkea on arka mutta liian rohkea on uhkarohkea. Joissain asioissa taas ei kohtuuskaan ole hyvä, sillä on asioita, jotka ovat pahoja jo sinänsä, esimerkiksi ei pidä olla kohtuullisen rasistinen.

  2. Taloudenpidossa toivoisi jotain rajaa erityisesti hallitukselta, se kun ei käytä, eikä myöskään vastaa omista rahoistaan, toisin kuin yksittäinen asuntolainan ottaja.

    1. Ei tässä kukaan poraa, hallitus käyttäköön rahaa ihan kuinka tahtoo, mutta suotavaa olisi, että hallitus myös esittäisi mistä se raha tulee ja tähän se vaikuttaa olevan täysin kykenemätön.

      Kivaa on helppa jakaa, kun ei tarvitse kertoa miten se kustannetaan.

        1. Ei kyse ole mistään ennustuksista vaan lakiesitysten rahoituksista, jotka ovat leväällään kuin ne kuuluisat ”Jokisen eväät”.

          On se nyt suorastaan huvittavaa, kun ei edes valtionvarainministeriön virkamiehet pidä rahoituisesityksiä realistisina niin hallituksen ratkaisu on estää keskustelu ja toisissa asioissa lopettaa vaikutusarvioinnit.

          No ehkä tämä joidenkin mielestä on hyvä tapa lähestyä asioita ja tehdä sitä ”avointa, tietoon pohjautuvaa ja vastuullista” politiikkaa, jota hallitus vakuuttaa tekevänsä.

            1. Heh…katsohan paljonko hallituksen budjettiesitys on miinuksella ja se miinus muuten kasvaa kovaa vauhtia kun kivaa, johon ei ole rahaa jaetaan, joten tuo persukortti meni kyllä ihan huolella ohi.

            2. Tietääkseni persut eivät ole hallituksessa, joten on potaskanjauhantaa selitellä hallituksen möhläyksiä persuilla – vaikka kuinka olisi hysteerisesti persukammoinen.

              1. Ei persukammo ole mitään mutta, kun meinaan nauruun tukehtua noiden torven törähdyksistä. Pitäisi nyt torvensoittajillakin jonkinlainen nuottikorva olla.

              2. Eipä tuolta hallitukseltakaan tule kuin epävireisiä töräyksiä ja ristiriitaisia seli-seli-selityksiä.

  3. Jotain rajaa Kyuu hyvä iskulause jäi elämään.
    Raja osoittaa EU:n heikkouden ja nyt rahalla hoidetaan mutta mitä?
    Ihmisten tulisi asua synnyinseudullaan ja saada itse hoitaa asiansa.

    1. Kautta maailman sivun ihmiset ovat syystä tai toisesta muuttaneet- sen varmaan tiedät itsekin; Suur-Suomesta Pien-Suomeen, Ruotsiin, Amerikoihin, Australiaan, mutta tänne periferiaan harvempi.
      Ja virta tulee jatkumaan halusit tai et syistä, jotka pääosin tiedämme.
      Minusta on turha vouhkata tästä asiasta, vaan varautua parhain konstein.

      1. Tuleehan se jatkumaan, mutta ei sitä tarvitse tieten tahtoen hysteerisesti kiihdyttää kaikenlaisin tekohumanistisin vouhotuksin.
        On resurssien haaskausta kuskata sakkia maailman ääristä tänne, kun sekä kuskaaminen että elättäminen täällä maksavat maltaita.
        Samalla rahalla saisi siellä lähtömaassa sata-tuhatkertaiselle sakille kunnollisen elämän.

  4. Lähinnä huvittavaa poimia tästäkin näitä PS kammoisia ongelmineen… eikö ole elämässä muuta…

    1. Miten niin, alustuksessa oli Turkkila, Mäenpää, maahanmuuttoa, rajat kiinni, rasismia, sananvapauden kaventaminen jne.. Kaikki persujen teemoja.

      1. Sikäli, kun julkaistuista tutkimuksistaolen ymmärtänyt, noiden elintasoturvisten bannaamista kannattaa merkittävästi suurempi osa kuin neljännes kansasta.
        Se ei ole rasismia, jos ei halua perusteetta tulevia loisia elätettäväksi.
        Pakolaiset ovat eri asia, mutta he eivät ole noita pääosin tänne yrittäviä vereviä nuoria miehiä älykännyköineen ja merkkilenkkareineen..

          1. Hmm…sisäministeri on siis antanut väärän lausuman eduskunnan edessä?

              1. Ministeriön päätös koskee ensisijaisesti lapsia tai yksinhuoltajaperheitä, siis huom.ensisijaisesti näiden jo päätettyjen 175 henkilön osalta.

                Eilen Ohisalo painotti sitä, että kaikkien pitää päästä Krreikan rajalta hakemaan turvapaikkaa, eikä antanut tukeaan Kreikan ja myös muiden EU-maiden hyväksymälle linjalle siitä, että Kreikka ei ota turvapaikkahakemuksia vastaan kuukauteen.

                Ei näitä asioita ole niin kovin vaikea seurata ja kun seuraa niin ei ole tarvetta runoilulle.

  5. Tuossa on taas yllä osoitettu mainiosti miten tärkeää olisi kerrata peruskoulu pari kertaa elämän varrella. Ei ole luetun ymmärtäminen ihan hanskassa. Sanoisin että se on peräti hanskalla.

    Tottakai Suomi rahtaa ihmisiä tänne, muutamia satoja – pari tuhatta vuodessa. Ei se ole määrä joka vaikuttaa mihinkään. Ei budjettiin, mutta ei toisaalta sillä ratkaista mitään maailman ongelmiakaan. Jotain rajaa nyt sen ongelman liioitteluun.

    1. Kyuu, mielenkiintoinen kommentti, mutta kysyn jatkokysymyksen, missä on se raja joka vaikuttaa budjettiin?

      Nykyinen Kokoomus ajaa näkymää, jossa 2/3 osaa ulkomaalaisen työvoiman elämästä kustantaa valtio, siis jos ihan kirjaimellisesti Kokoomuksen visiota noudatetaan halpatyömarkkinoiden vapauttamisen suhteen.

      Tämäkö ei vaikuta budjettiin?

      Vaikuttaako 175 alaikäisen vastaanottaminen budjettiin, kun sen kustannukset ovat luokkaa 20-30 miljoonaa euroa /vuosi?

      Samaan aikaan joka ainoa kantasuomalainen, syystä tai toisesta työttömänä oleva on liikaa juuri budjetin vuoksi, siis missä Kokoomus nyt oikein menee?

      1. Eivät ne alaikäiset suomalaisetkaan töissä käy. Kuluja niistäkin tulee, kuluja kuluja… Jahka saadaan taas Juhana Vartiainen valtaan niin päästään leikkaamaan kuluja. Ihmiset, teistä on kuluja! Hävetkää! Lakatkaa vaikka syömästä jos ette muuta osaa.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *