Ylläpidon tiedote: Optimointia

Blogeissa on ollut normaalia suurempaa suosiota viime päivinä, joten otin käyttöön hieman asetuksia, joiden määrä on nopeuttaa sivun lataamista. Käytössä on pieni lisäohjelma asiaa varten. Ei tämäerityisen hidas ole ollut aiemminkaan, mutta ajattelin että parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin. Ilmoitelkaa, jos on ongelmia.

Ajoittaiset Facebook-kirjautumisongelmat yhä vaivaavat ja näitä selvitän. Siihen kelpaisi myös apu. Kertokaa, onko ongelma kirjautumisessa ”Kirjaudu sisään” vai kommentoinnissa. Pääsen pidemmälle tässä.

13 vastausta artikkeliin “Ylläpidon tiedote: Optimointia”

  1. Avatessani sivuston ei kirjautuminen ole onnistunut ehkä viikon aikana.

  2. Toimii nykyään ihan hyvin, ainoastaan kännykällä kirjautuessa ” muista minut” toiminto ei pelaa, Minä käytän vallan tunnusta ja salasanaa.

  3. Minulla ei juurikaan ole ollut ongelmia kirjautumisen kanssa, koska kirjaudun luomallani käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Joskus harvoin ei ole onnistunut ensi yrittämällä, mutta silloin on ollut syy Google Cromessa ja sen uudelleen käynnistäminen on poistanut ongelman.

    Jonkin aikaa on sivujen avautuminen kestänyt verrattain pitkään, mutta nyt aamulla ei ollut sitäkään ongelmaa.

  4. Huomiona, että nyt kommentin latautuminen kestää yllättävän pitkään.

  5. Joo, tosiaan jos kirjautuu tunnuksella ja salasanalla, silloin data pysyy Tampereella, mutta Facebook-kirjautumisessa piipahdetaan erinäisissä kumppaniverkostoissa. Kiitos tiedoista, nyt tiedän tarkemmin mistä lähteä hakemaan ratkaisua.

    Mitä tulee kommentin ilmestymiseen, siinä on tosiaan muutama sekuntia jonka aikana se tarkastetaan automaattisesti. Se on pieni ärsyke, mutta toisaalta on pitänyt roskaviestit poissa.

  6. Hei, olisiko jonkun mahdollista ottaa ruutukaappaus virheestä mitä Facebook-kirjautuminen tekee ja sähköpostittaa se minulle? yllapito(ät)pirkanblogit.fi on osoite.

  7. Tässä tällainen teksti fb-kuvassa, jota ei saa kuvakaapattua. Eli se tulee omalle fb-sivulleni:

    X Virhe
    Ominaisuus ei ole saatavilla: Facebook-sisäänkirjautuminen ei ole käytettävissä tässä sovelluksessa tällä hetkellä.

  8. Kiitos, sain myös ruutukaappauksen. Tästä on apua.

    Ja heti perään päivitys: virhe on nyt yksityiskohtaisesti toimitettu palvelun tarjoajalle (Miniorange).

  9. Edelleen, saisi olla mahdollisuus ottaa kopio kuvasta ja siirtää se tänne keskustelu palkkiin…

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *