Dosentti desanttina: Sotahistoriaa vai sen väärentämistä

Dosentti André Swanström sai viime vuonna markkinoille tutkimuksensa suomalaisten SS-vapaaehtoisista. Kirjan ivallinen nimi Hakaristin ritarit ennakoi jo sen sisällön. Swanströmin kirjaa voidaan pitää vastakirjana professori Mauno Jokipiin kirjoittamalle 1968 ilmestyneelle SS-vapaaehtoistemme historialle Panttipataljoona.

En päässyt hyvillä mielin 1. lukua Myytti ja sen luojat pitemmälle, kun siinä kerrotaan juuri sotatouhuista päässeen parikymppisen Jokipiin ja jääkärieverstin pojan, untersturmfūhrer Ensio Anttilan historian opiskelijoiden yhdistyksen Kronoksen hallituksessa 1945–1946 sopineen, että Jokipii kirjoittaa SS-miesten historian ”oikein”.

Swanström myöntää, ettei ole varmuutta Jokipiin ja Anttilan välisistä keskusteluista mutta päättelee samaan hengenvetoon Anttilalle olleen kuitenkin vaikutusta Jokipiin asenteisiin. Jokipiillä täytyi olla pitkä sihti, kun ensin tuli saada gradu valmiiksi ja kyllä hänellä saattoi väitöskirjakin jo väikkyä mielessä. Sen aiheeksi tuli Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat eli kovin kauaksi SS-vapaaehtoisaiheesta.

Swanströmin mielestä oli raskauttavaa, että tiedekunta määräsi keskiajan tutkijan Jalmari Jaakkolan Jokipiin väitöskirjan ohjaajaksi, kun tämä oli puolustanut Suur-Suomea 1941 pamfletillaan Suomen idänkysymyksessä.

Dosentin mielestä vielä synkempi varjo lankesi Mauno Jokipiin tutkijamaineen ylle, kun hänen isänsä rovasti A. E. Jokipii oli toivottanut kotiutuneille SS-miehille Jumalan siunausta.

Swanström toteaa loppuhenkosessaan: ”Tässä kirjassa SS-myytti on purettu historiallisten dokumenttien valossa”. Dokumentit eivät ole kovin vahvoja, kun lähdeluettelossa on arkistoista vain USA:n kansallisarkisto.

Dosentista tuli Jokipiin tutkijakunniaa loukkaava desantti. Panttipataljoona on tutkimus Suomen valtiojohdon päätöksestä sitoutua Saksaan ja kihlajaislahjaksi Suomi antoi Saksan käyttöön vapaaehtoispataljoonan. Myöhemmin Jokipii upotti vielä nk. ajopuuteorian ja osoitti valtiojohtomme tietoisesti hakeutuneen Saksan vasalliksi.

Äskeinen kansallisarkiston säätytalolla julkaistu selvitys perustui 76 SS-miehen päiväkirjaan tai vastaavaan.
——————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt: Ilkka-Pohjalainen, 15.2.2019, mielipidekirjoitus otsikolla ”Dosentti desanttina”, kirjoittaja Veikko Leväniemi.

Pakko vai suositukset – koronapäiväkirja 27.1

Aluksi varoituksen sana. Tämä päiväkirja sisältää arvion koronan hoidosta politiikan näkökulmasta. Yritän puolueettomasti nostaa esiin, sekoittaako politiikka koronan hoitoa liikaa?

Monissa Euroopan maissa on jo käytössä tiukat rajoitukset. Saksa, Britannia, Ranska jne. ovat ottaneet kovat keinot käyttöön koronan, sen muuntoviruksen torjunnassa. Suomi sulkee rajoja, miettii maskipakkoa ja muita kovia rajoituksia.

Miksi meillä sitten vielä mietitään kovien otteiden käyttöönottoja? Nukummeko ”ruususen unta”, vai tuudittaudummeko pienten lukujen myötä, että alamme olla olla voiton puolella? En usko, uskon mieluummin pelkoon kansan reagoinnista jos pakkokeinoja otetaan käyttöön.

Olettamukseni pelkoon on politiikka. Ovella siintää jo muutaman kuukauden sisällä kuntavaalit. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti vaaliavauksessaan kyseessä olevan hallituksen kaatamisvaalit, jos hieman kärjistetysti vaaliohjelmaa arvio.

Kokoomus ei ole jäänyt ”pekkaa pahemmaksi”, miksi jäisi, kun puolueiden kannatuksista kilpaillaan. Niitä keinoja käytetään jotka hyväksi havaitaan. Politiikassa jokainen tilanne on käytettävä hyväksi – välillä tuntuu, valitettavasti.

Kesän jälkeen eduskunnan oppositio selvästi nosti kytkintä ja alkoi iskeä hallitusta koronan hoidosta. Niin pitääkin, ei siinä ole kahta sanaa. Kuitenkin kun kyseessä on politiikka, jolla määritellään myös tulevaisuuden suuntaa, niin joka ainoaa sanaa ja tekoa arvioidaan suurennuslaseilla.

Jos nyt vaalien ovella hallitus laittaisi kansan ns. herran nuhteeseen eli monenlaiset pakkokeinot käyttöön, mikä mekkala siitä syntyisi? Elinkeinoelämä ja yrittäjät olisivat raivoissaan, kun heidän elinkeinonsa laitettaisiin stoppiin. Lapsiperheissä kauhisteltaisiin koulujen sulkemisia ja vanhuksista omissa kodeissaan vankeina paheksuttaisiin ym. kansanosia, jotka eivät ymmärtäisi pakotuksiin joutumisia.

Jo nyt hallitus on saanut musertavaa arvostelua velan kasvusta, yhteiskunnan ajamista kuilun partaalle. Hallituspuolueiden on pakko luovia ja yrittää selvitä musertavalta vaalitappiolta. En tarkoita, että hallitus leikkisi kansalaisten terveydellä, vain vaalit tähtäimessä.

Politiikka nyt vaan on politiikkaa. Entä jos tässä tilanteessa vaaleissa tulisi hallituspuolueille murskatappiot? Emme tiedä kuinka kauan ja kuinka rajuna korona vielä näyttäytyy. Olisiko siinä vaiheessa mitään mieltä hallituskriisille?

En ota kantaa hallituksen tai opposition puolesta. Onko kuitenkaan viisasta leikkiä tulella? Koronan hoitoon politiikan puolelta pitäisi saada aikaan yhteisymmärrys ja yhteistyöllä hallituksen ja oppisition kesken viedä Suomi korona-aallokoista turvalliseen rantaan.

Ps. Mitä jos lykkäisimme vaaleja, että kenellekään ei tulisi kiusausta käyttää hyväksi tuota karmeaa virusta, vaan annettaisiin työrauha kaikille niille jotka koko ajan tekevät vaativaa työtä koronan taltuttamisen kimpussa.

Tämmöistä meillä eilen syötiin.

Siis meillä syötiin viimeiset pakastemuikut pihveinä, paistaessa tillillä, suolalla ja valkosipulilla maustettuna.

Kasan päälle; carlic aiolia ja sitruunaa. Perunana oli valkosipulipaahtoperunaa.

Ei siihen tarvittu kuin salaatti; hapankaalisalaatti.

Nyt sitten olen pelkästään ostomuikun jos muunkin  kalan, ostokalan varassa, vaan melkoisen vaativa asiakas lienen.

Suomeen sopii monipuolue järjestelmä kaikkein parhaiten

Suomelle on hyvä asia kun meillä on monipuolue järjestelmä sillä saadaan aikaan monta hyvää asiaa

Niistä sen enempiä koska aina joka vaali kausi tahtoo asiatkin olla eri asioita kun mitä edellinen hallitus on jo tehnyt

Mutta tuota ns enemmistöä ei yksikään puolue saa omalta vaalikentältään ja ilman yhteistyötä muihin puolueisiin eivät ole määrävässä asemassa

Niin se Suomessa on toiminut ja jatkossakin toimii minkään asteen diktaattoreita ei Suomeen tarvita

Mutta kyllä meillä silti on aina parannettava maan todellisuudessa pitämisessä siihen koko kansan pitää aina tähdätä

Niin vaan voimme pärjätä pienenä kansana kovassa kilvassa maailmaan markkinoilla

Koska vienti tuo meille rahaa jota eniten tarviimme omiin kuluihimme kaikesta muusta joudumme aina maksaamaan

Joskus liiankin kanssa ja monasti tuote maksaa aika lähellä maamme rajaa murto osan meidän hintoihimme nähden

Niissä autot ovat yksi suuri tuote ryhmä ja ilman niitä ei maassamme tulla toimeen

Espalla toki kävelee kauppa toriille ostaan pottunsa ja siitä sporalla kotiin varsinkin kun sähkö tulee seinästä

Mihin me sitten tarvitaan atomi voimalaa  sellasta se logiikka sitten on kun ei ajatus voima ei riitä mihinkään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Löin tänään vetoa

Yhden kaverini kanssa, kumpi pudottaa enemmän elopainoa kesäkuun 1. päivään mennessä.

Lähtökohdat ja elintavat meillä samankaltaiset painoa myöten.

Panoksena lounas Lahden ravintola lokissa: Hävinnyt tarjoaa. Minä uskon aika paljon itseeni kun olen jo tehnyt selvän suunnitelman, mutta ei haittaa vaikka häviäisin vedon, sillä onhan se krediittiä kaverilleni.

Ensi viikonloppuna käydään tarkkuusvaa,alla molemmat ja siitä sitten veto alkaa. Tulee vähän mieleen nyrkkeilyottelun punnitus, mutta tämä kaverini kanssa ei ole yhtä vakavaa.

Nyt tulikin sitten sellanen korvaus

Nyt tuli se jota ei varmuudella kukaan kykene korvaamaan kun on jo kolme kuollutta niin milläs valtio ne korvaa

No raha ei riitä korvauksiin joita kuolemat ovat vieneet ne ihmiset ovat kylmenneet eivätkä enää palaa

Noinkin voi käydä kun ei tiedetä mikä meni pieleen  tietysti asiaa voi väittää että heillä olikin tauti jo päällä no eipä sitä kukaan voi toisinkaan väittää

Mutta tuliko tauti rokotteesta sekään ei ole pois pyyhitty ja on ihan todennäköistä kun se muka olis tullut ihmisestä itsestään

Nyt voi henkilöt sitten alkaa korvaamaan kuolleita riittääkö taidot taitaa mennä pikkusen pieleen tai oikeasti kokonaan pieleen

Ja tuohon ei tarvitse kenenkän sanoa ei niitä ole kun kolme no vain kolme mutta kolme liikaa se pn  fakta

Mikään asiaa ei tuhoa THL uskottavuutta pahemmin kun näitä rokotteita onkin sitten jo toinen pieleen mennyt rokote

Kuka niihin voi luottaa ettei mene henki samaan tien seommor tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Kunto kasvaa maatessa

Ilmoja pitelee. Vai eikö muka pitele?

Ei kannata hiihtää, ei metsäpolkua kävellä.
Luonnonlatu jäätyy illalla piloille, jos siinä nyt sohjossa hiihtää.

Mutta ei hätää mitään. Maatessa kunto kasvaa, kunhan ei liian pitkään makaa.

Mitenkähän olisi tuon kiekkokaukalon laita? Pitänee käydä tarkistamassa.

———
Huomautan, että tässä vitjassa eivät sitten mensalaiset mellasta järjettömine metkuineen. Mellastelkoot kerhoissaan. Kyllä jämpti on niin. Kaikki mensalaisuuteen viittaava tullaan siivoamaan välittömästi.