Auringon aika

 

auringon on aika levätä

pilvet peitelleet sen uneen

sateiden vuoro pehmittää talvea

haihduttaa lumet

sulattaa roudan

 

 

aurinko on saanut kerätä voimia

pilviverhot väistyvät

herättävät auringon, on aika kattaa pöytä

kevään ja kesän

yhä aiemmin aurinko nousee

yhä myöhempään valvoo

valmistelee pellot toukotöihin

puutarhat kukkien loistoon

kasvimaat vihannesten vuorollaan

nousta esiin

 

lämmittää maan lasten juosta paljain varpain

vihreillä nurmilla

järvien vedet, kiljuvien lasten riemuksi

uimisen ilosta nauttiville

kalojen narraajien soudella paidatonna

iskeä silmää auringolle

 

valmistaa maaemo kesän vehreyteen

herättää talveen kyllästyneet ihmislapset

horroksista

kääntää mutruhuulet

nauravaisiksi

sytyttää liekki sydämiin

rakkauden, elämän liekki

toisiamme kohtaan

 

lepää vielä hetken aurinko

kestämme räntäsateen

takatalven

kunhan lupaat tuoda pian

paistetta

päiviimme keväisiin

Hannu Tiainen

Maaseutuasujan uskollinen apulainen.

Muutamia vuosia, n viitisen vuotta minulla on ollut tuollainen Polaris Ace 570, pihakoneena, venetreilerin veturina ja pientalon ja pihan töissä.

Aikanaan kun sen ostin, sain vaihdossa mielestäni vanhasta Polariksestani ihan hyvän hyvityshinnan.

Traktoriksihan tuo on rekisteröity, 45 km/h rajoitettu. Sain kuitenkin maahantuojan vaihtumisvaiheessa Otto Brand oy:ltä vielä COC-todistuksen ja sain muutoskatoskatsastettua sen 60km/h rajoituksin, sujuivat pikkureissutkin mukavammin.

Töitä tuolla on puskettu ja paljon. Siitä mukava härpäke kun on vain 129cm raideleveys, pääsee ahtaisiinkin paikkoihin.

Kaksipaikkaiset taas ovat jo yli 20cm leveämpiä, siis minulle liian leveitä.

Sattuneesta syystä, joutui  mönkijäni lepäilemään liki vuoden kun tarvitsemaani isotehoisempaa akkua ja muutamia lisälaitteita jouduin odottelemaan.

Samat bensat kun vuoden verran olivat tankissa, ajattelin, niinköhän herää henkiin?

Heräsihän se ja vielä ensistartilla; se ruiskukone, olettaisin, auttoi asiaa. Tuoretta bensaa sitten ensitilassa tankkiin ja matka on  jatkunut.

Mainio laitehan tuo mutta kylläkin mielestäni kovinkin hinnakas, huolimatta vaihdokistani, kyllä siinä maksettavaa jäi kun tuo lumilevykin meni vaihtoon, katto, tuulilasi, vinssin vaijerikin vaihtui dyneemaan ja etupuskurikin tulivat hankittua, kyllä siinä ihan kiitettävästi rahaa paloi mutta kun se mönkijä kun on ihan välttämättömyys näin ainakin maalaiseläjälle.

 

Onko järkevää kehua lapin laskettelu paikkojen paremmasta ihmismäärästä

Pidän tuollasta kirjoittelua varsin tyhmänä koska asiaan liittyy myös paljonko korona levisi noiden ns turistien myötä

Sen me tulemme näkeen vasta viikon kahden kuluttua Suomessa pitäisi niin älykästä kansaa etteivät levitä koronaa

Nyt se vaara on todellista ja siitä saa osansa nyt lapin alue voimme pitää Helsinkiläisen pieruperseen älyykkys osamäärän

Aika alhaiseksi liekkö jossain n 60 tasolla onko sitäkään no taas tehty mikä tehty

Kukaan oista matkaajista ei ihan järjen mukaan eläneet mutta kun on vaan se ajatus kunhan minä pääsen lappiin

Muilla ei ole väliä kuinka monessa paikassa sitten pysähtyivät matkan aikana siinä on juuri tuo levittäminen taudille oivallinen paikka

Moni pikku paikkaakunta joutuu siinä melkoiseen rahan käyttöön ja monasti siinä on vaara ettei kunnan kassa riitä

ja keitä syyttää ne kun menivät eikä kukaan tiedä keltä se tauti tuli tuo on sitä Helsinkiläisten vastuun kantoa

Mitäpä siihen sanoo muuta kun kyllä ihminen voi olla pikkusen hullu mutta onko pakko olla tyhmä

No ei tietenkään tarvitse katsotaan nyt viikko tai kaksi paljonko maakunta sai koronaa mistä levittäjät tuli se tiedetään mutta vastuu no ei kellään

Pidetään nyt toisistamme huolta milläs pidät kun toiset elää kun siat vatukossa vastuuttomasti seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Hyvää pääsiäistä kaikille säädyille

Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota alettiin viettää 100-luvulla Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi.

En ole uskonnollinen, mutta katson, että tänä päivänä kirkko on monelle turvapaikka.

Kirkko auttaa ihmisiä hädässä, jota kapitalismi aiheuttaa.

Kirkko ei kuitenkaan anna vastauksia kysymykseen miksi.

Tai antaa kai, mutta lähinnä kristinuskon mukaisesti raamatusta.

Olen itsekin tutkinut raamattua ja sen historiaa, kirjoittanutkin siitä pari varsin pitkääkin tekstiä. Tuskin kukaan muistaa, tai tietää niistä.

Ei niistä nyt sen enempää.

Maailma on tänään monin eri tavoin sekasorron vallassa.

Sotia maailmalla riittää. USAn johtama Biden herättäää levottomuutta ja pelkoa ulostuloillaan.

Maailma saattaa palaa Bidenin politiikan seurauksena. Kylmä sota voi muuttua hetkessä kuumaksi.

Biden on tunnettu varsin kovasta sotapolitiikastaan.

En ole ymmärtänyt missään vaiheessa Suomen vasemmiston huokaistessa ihastuksesta kun Joe Biden nousi presidentiksi.

Minä olin ja olen edelleenkin kauhuissani.

Sanottiin Trumpista mitä tahansa, ei hän aloittanut ainuttakaan sotaa maailmalla USAn toimesta.

Trump taisi hyvin retoriikan.

Demokraatit osaavat sanahelinän mitä parhaimmin, mutta tekevat ihan jotain muuta.

Porvarit, liberaalit porvarit toistavat joka käänteessä demokratiaa, ihan missä tahansa käänteessä.

Mutta tekevät ihan jotain muuta.

Demokratia tulee Kreikan sanoista demos = kansa, kratos = valta. Eli kansan valta.

Porvarillisessa demokratiassa se tarkoittaa parlamentaarista, edustuksellista demokratiaa…teoriassa.

Käytännössä sellaisesta ei voidakaan puhua.

Raha ratkaisee, kuka pääsee kurittamaan tavallista kansaa.

Meillä Suomessa kansanvalta (demokratia) toteutui silloin, kun vasemmmisto oli voimakas, joukkovoimalla oli merkitystä.

Tänään sitä ei ole Suomessa, ei vahvaa vasemmistoa, ei joukkovoimaa eikä demokratiaa.

EU:hun liittymisen myötä syntyi leipäjonot. Tai jo hieman ennen, kun Suomea valmisteltiin EU kuntoon. Silloin, kun 1990-95 oli Suomen historian syvin pudotus taloudessa.

Suomen kansa jakautui kahteen osaan, hyvin voiviin ja köyhiin.

Kukapa sitä köyhä haluaisi olla, tai leimautua sellaiseksi? Ei kukaan.

Hyvinvoiva kansan osa on sulkenut sekä silmänsä että korvansa ja lisäksi aivonsa tosiasialta.

Ei tosin kaikki. Onneksi.

Kirkko auttaa, kaikkia, säätyyn ja ulkonäköön katsomatta. Olisiko poliitikoilla, ja ehdokkailla kuntavaaleissa oppimista kirkolta?

VaTa tekee niin. Siksi olen siinä mukana

Tule mukaan ehdokkaaksi. VaTa (Vaihtoehto Tampere). Ihmisen puolesta, Tampereen puolesta, ihmisen tulevaisuuden puolesta, rakkauden puolesta, VaTa.

Parsaa ja aurajuustoa

Hyvää ruokahalua !

Helppo Pääsiäisherkku. Vihreitä tankoparsoja nippu. Peräpäästä 2 cm pois. Perunankuorimaveitsellä kuoritaan rungosta kevyesti kuori pois.

Voideltuun uunivuokaan. Keitä kerma-aurajuustokastike ja kaada päälle. Uuniin 225 C  12 min, että hiukan ruskistuu. Ota pois uunista. Loput murut aurajuustosta päälle sekä persiljasilppu. Kastikkeen voi lipoa lopuksi suuhun spelttileivällä. A`vot !

Vastuun tunto varsinkin sen kanto on aika erikoinen tapaus

Nyt kuitenkin taas pääsiäisenä mentiin tukka putkella ympäri maata kun asia ei mene Helsinkiläisille pieruperseille perille ei sitten millään tavalla

Noinko on vastuun kanto ettei tauti leviä koko maahan  sitä kun Helsinkissä näyttää piisaavan

No eihän tuon matkailun tuotteita nähdä aivan heti mutta siitä olen aika varma että lapissa korona tartunnat tulee nousemaan

Ja syyllisiä tuossa asiassa ei tarvitse kaukaa hakea onko heillä silloin vastuuta tekemisistään tuskinpa on

No eipä olisi eka kerta kun Helsinkistä tulee mustaa tarinaa ja siitä saa lappi kiittää stadin kundeja ja friiduja

Kiitosta vaan noille pieruperseille ettekö ymmärrä yhtään mitään ette taida seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Juhlat jatkuu vaikka kansaa kuolee

Jotenkin niin sopiva biisi tähän aikaan, kiitos siitä koko Queen yhtyeelle, aivan mahtava bändi ja mahtava artisti heillä oli, Freddy oli koko bändin sielu.

Se siitä, tässä biisi jota arvostan paljon.

Jotenkin ei yhtään fiiliksiä näitä kohtaan…

Ensin riehutaan ja pistetään elämä risaiseksi ja rämäksi niin että muutkin kärsii, käydään hakemassa vankilareissu josta sitten kas kummaa saadaan uusia ajatuksia, pelastus odottaa kulman takana.

Minä en siedä näitä pätkääkään, ei sillä että olisi huonoa että ovat hommansa parantaneet mutta se että menneisyydellä ei ole hintaa vaan avataan kuin puhdas pöytä…. miettikää jotain yrittäjää joka joutuu velkavankeuteen tekemällä töitä ja koittaa vaikka lama ja kaikki menee…se ei saa tälläistä anteeksiantoa…

”Entinen arvokuljetusryöstäjä Toni Tuunainen on ollut yksi Ruotsin etsityimpiä rikollisia. Nykyisin hän auttaa muita pois rikollisesta elämästä.”

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7870d06c-15bf-4f15-91f0-85efd4052481

Tartuntoja ei ole- tosiasiat ovat THL:llä tiedossa – tahto tai kyvyt alueelliseen arvioon puuttuvat

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bc81e11e-a518-415b-a074-a1510c096023

”Näissä 24 kunnassa alle viisi tartuntaa koko koronaepidemian aikana – silti ravintolat määrätty kiinni: ”Epäreilua”

Eduskunnan tahto tarkemmasta alueellisesta tarkastelusta ei toteudu ravintolasulkupäätöksessä, sillä THL ei pysty antamaan hallitukselle kuntakohtaisia arvioita.”

On se kumma, kun tiedot tartunnoista on THL:llä olemassa, mutta niitä ei kyetä lukemaan.

STM voisi määrät tuon harkinnan tehtäväksi eikä jättää tosiasioita huomiotta, mutta ilmeisesti taas sekä tahto että kyky puuttuvat.

Ydinvoiman panokset kovenevat

Olen viime kuukaudet seurannut monia kansalaisjärjestöjä, jotka ovat nousseet pinnalle puolustamaan ydinvoimaa mm. useissa Euroopan maissa ja USA:n osavaltioissa. Se on puolestaan johdattanut lukemaan heidän vastavoimistaan. Pahaa pelkään, että pelissä on tällä kertaa turhan isot panokset ja kätemme on kovin heikko.

Ei täydellinen, mutta paras

Jotta voisin vähän provosoida alkuun, voisin todeta ydinvoimamyönteisyyden ja huumeiden dekriminalisoinnin olevan omalla tavallaan kavereita. Niin säteily kuin huumeetkin tuppaavat olemaan vaaraksi ihmisen terveydelle, mutta kauaa ei tarvitse ynnätä numeroita huomatakseen mikä optioista on ylivoimaisesti vähiten vaarallinen. Ydinvoima ei ole ongelmatonta, mutta ongelmat ovat yksinkertaisesti mikroskooppisia vaihtoehtojen rinnalla. Tämä on ihmisajattelulle haastavaa – etsimme täydellisyyttä ja pikkuriikkinenkin särö ehdotuksessa pelottaa meitä.

Toinen vertailukohta voisi olla rokotevastaisuus. Rokotteet ovat pelastaneet lukemattoman määrän ihmishenkiä, mutta tietenkin aina on riski. Todennäköisyys sille, että rokote auttaa sinua on jotakuinkin yhtä suuri kuin todennäköisyys sille, että joku ymmärtää Twitterissä kommenttisi tahallaan väärin. Todennäköisyys sille, että rokote tappaa sinut, tai että ydinvoima tuhoaa maailman, on suunnillen yhtä suuri kuin todennäköisyys sille että kepu ei petä.

Pelkoa ja inhoa lobbareissa

Voimakkaat pelurit EU:n lähellä ovat pelaamassa kovan panoksen pokeria ydinvoiman tulevaisuudella. Entistä huolestuttavampaa on, että Suomi ei ole valmis tukemaan Ranskan kaltaisia maita ydinvoiman asiassa. Tämä voi johtaa entistä kovempaan ydinvoiman alasajoon ja siten aika monen Sovetskoje šampanskojen korkkaamiseen parissa osoitteessa hieman Zavidovon kansallispuistosta kaakkoon. Setä Putin kun kovin mieluusti paikkaa EU:n energiavajetta lähes yksinomaan hyvää hyvyyttään. Unohda Olkiluoto 3, EU:n tulevaisuus on Nord Stream 3.

En tokikaan ole sokea huolelle ydinvoiman osalta. Vain pari maata maailmassa on saanut aikaan kestävän suunnitelman ydinjätteen osalta. Fukushima Daiichin onnettomuus osoitti miten heikosti turvallisuussääntöjä noudatetaan ja mihin se voi johtaa dominojen kaatuessa. Psykologia tukee myös huolta: säteily on näkymätöntä ja näkymättömän vihollisen edessä irrationaalinen pelko voittaa herkästi. Peloille ei pidä nauraa, niitä ei pidä vähätellä, vaan ne pitää käsitellä kunnioittavasti. Kukaan ydinvoimaa pelkäävä ei ole typerys, vaan tunteva ihminen jonka tunteilla on väliä.

Yksinkertainen on kaunista

Niin paljon kun rakastankin asioiden käsittelemistä pitkällä kaavalla, joskus myös yksinkertaisuudelle on tilaa. Kaikki ydinvoiman alasajon lopputulokset lisäävät kasvihuonepäästöjä ja se on muutos johon meillä ei ole varaa. Kaikki ydinvoiman lisääminen vähentää kasvihuonepäästöjä ja se on suunta mikä meidän täytyy ottaa mieluiten puoli vuosisataa sitten. Luonto, ympäristö ja ilmasto eivät pelastu ideologialla vaan teoilla. Ydinvoima on väkevä teko sen puolesta. Ja jos nyt inhorealismia sallitaan, luonto ei paljoa hätkähdä vaikka tulisi toinen Tšernobyl – ihmiset kärsisivät hurjasti, mutta luonto porskuttaa.

Viimeisenä ehdotan muistettavaksi, että ydinvoima ei ole seisahtunut kivijärkäle, vaan väkevästi kehittyvä tieteenala. Tieteen ominaisuus on kehittyminen, virheistä oppiminen ja itsensä parantaminen. Ydinvoiman tukeminen ei ole katse menneeseen tai edes katse tähän päivään, vaan katse tulevaisuuteen. Puhukaamme siis tulevaisuudesta, sillä voimme tehdä siitä juuri niin hyvän kuin ansaitsemme.