Ahti suo antejaan.

Monasti puhutaan, että ei tarvita kuin yksi mätä omena koriin, niin se pilaa koko sadon.

Työpaikoilla, koululuokissa ja sähköisen median puoleltakin näitä löytyy, ainakin poliittisen debatin osastolla, joka kiiluvasilmäisesti, säännöistä piittaamatta ja ”oman käden oikeudella” puolustaa reviiriään.

Saatan olla väärässäkin ja olla ehkä liian herkkähipiäinen, mutta jos olen tällaiseen päätelmään tullut, niin saa kai siitä mainita, koska saattaa olla, että muut eivät näin koe.

Mutta sitten ”asiaan”.

On sanonta, että ei niin hidasta kalamiestä, että ei affenen kutuun kerkiäisi pitää kyllä kutinsa, sillä kuukauden päivät olen jo näitä kutevia raitapaitoja katiskoistanut ”pelastanut”.

 

 

20 vastausta artikkeliin “Ahti suo antejaan.”

  1. Alkaa se ahvenenkutu meilläkin, vielä vaan ole kovin paljon tullut mutta tänä keväänä onnistuin kuoreen kudun suhteen; useampi ämpärillinen tuli. Kuore on siksi maukas kala, etten sitä edes villiloheen tai taimeneen vaihtaisi. Nytkin vain yhtenä yönä tuo,lta koskelta sain saalista; kutu kun loppui.
    Kuoretta pidetään lohikalana mutta tosiasiassa se kuuluu rasvaeväisiin kuorekaloihin, vaan on se maukas kala.

    1. Toisen kerran sitten kun kutu on ohi, niin affenta saa katsiskalla silloin, kun ne tulevat pyydystämään pieniä kalanpoikasia matalahkoihin rantavesiin ja silloin saattaa isompiakin vonkaleia olla joukossa, itse olen muutaman reilu kiloisen saanut.
      Se on sellaista hiekkapohjaista aluetta ja siitä ei juurikaan kuin affenta katiskaan eksy, mutta kun viet vaikka verkot vähän kauemmaksi rannasta noin 3-4m, niin jo särki poikineen

      1. Minä en tuota katiskapyyntiä harrasta kuin toukokuussa kun kuha on rauhoitettu tuonne kesäkuun puoliväliin.
        Sitten juhannuksen alla normaalit verkot veteen; silmäkoko 60mm, kyllä siihen kelpokokoinen ahvenkin jää. Normiverkkoni ovat 60×3 ja 60 – 80mm silmällä.

        1. Niin, minä kun olen sellainen kalastaja, joka keskittää ”voimansa” pääasiassa affenen kutuaikaan.
          Ja affenta pyydän myös verkoillani, mutta olen sen jättänyt vähemmälle, kun tuppaavat nuo särjet täyttämään verkot.
          Kuhaa kun ei ole ja haukea en pyydä, jota tulisi varmasti verkoilla yllin kyllin. Joskus uistimella käyn ja kun haukia antaa niin kiikutan ne naapureille.

    1. ….sieltähän se reviirinsä puolustaja heti koprakoituikin, mistä lie aloituksen olettikin koskevan itseään.

        1. Heikki, oliko tämä lauseesi viittaus itseesi? – ”Monasti puhutaan, että ei tarvita kuin yksi mätä omena koriin, niin se pilaa koko sadon.”

      1. Et sinäkään kovin uskottava ole, koska kaikki listaamasi a) eivät ole persuja b) eivät välttämättä ole sinua härskimpiä ta epärehellisempiä.

    2. Mitä mieltä , Heikki, olet lähteen luotettavuudesta? – sulle riittänee että lähde on osittain paikansa pitävä ..

      Listasta puuttuu ainakin Viiltäjä – Jack [ hah..hah ..]

  2. Tein Hesarin vaalikonetestin Tampereen ehdokkaille.

    Ennestään tuntematon kristallipuolue voitti ja PS oli kannosena.

    Persuvihainen Marco de Witt oli viimeisenä. Ehkä HK:n kanssa perustavat persuvihakerhon ja kutsuvat Katajaa kumauttaneet mukaan, jahka saavat heidän henkilöytensä selville.

          1. HK

            On sinussa rehellisyyttäkin, kun tunnustit kuuluvasi Torssosen kanssa persuvihamielisiin. Mitä olet kaavaillut kerhollenne nimeksi?

        1. Upea joukko samat arvot omaavia suomalaisia ja perussuomalaisen puolueen kautta puolustavat suomineidon kunniaa ja koskemattomuutta ”Brysselin ”namusetiä” vastaan.

    1. Joo, kristallipuolue (”ilo, totuus ja rakkaus”) voitti siis vaalikonetestissäni Tampereella ja PS oli kakkosena. Sattumaako?

      Muissa vaalipiireissä en ole asiaa vielä testannut.

      Koska kristallipuolue on vielä uusi, niin liitän tähän ehdokaslistan, jonka perusteella voinee saada käsityksen puolueen motiiveista ja tavoitteista.

      https://www.kristallipuolue.fi/ajankohtaista/

  3. Hesassa järjestykseksi tuli: KD, Liike, kristallipuolue, PS

    Ideologiapuolueet eivät juhlineet. Hännillä olivat: feministit , vasemmistonistit ja vihernistit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *