Ennen natotus kuin v…tus.

On itsensä pettämistä kun sanotaan, että suomen tulee pysytellä sotilasliittoon kuulumattomana maana, mutta samaan hengenvetoon halutaan, että meillä tulee olla uskottava maanpuolustus.

Tämä yhtälö kun ei ole mahdollinen, sillä ilman sotilaslitto Natoa uskottavuutta ei ole ja meidän uskottava itsenäinen maanpuolustusdoktriinimme aiheuttaa Kremlissä lähinnä naurun pyrskähtelyä.

Nyt olisi jo korkea aika tulla pois sieltä vanhasta YYA ajan mausoleumista ja Leninin sedän ruumiinvalvojaisista ja lopettaa hurskastelu ja uskottelu, että suomen ja ruotsin välinen sotilas,-ja maanpuolustusyhteistyö toimisi periaatteella, ”omin käsin onneen”, tai ”kaksin aina kaunihimpi” ja muussa kuin maanpuolustuksellisessa konseptissa nämä lausahdukset saattavat tyydyttävän lopputuloksen tuodakkin, mutta ei niillä maata uskottavasti puolusteta.

Suomessa suuri enemmistö kansasta sanoo venäjän olevan meille sotilaallinen uhka, mutta suuri enemmistö kansasta sanoo myös, että meidän ei tule hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä, tämä yhtälö ei toimi loputtomasti, olipa diplomatiamme kuinka rauhaan pyrkivää hyvänsä, se on nähty ennenkin.

Seiso aina omilla jaloillasi, äläkä luota vieran apuun, tämä historiallinen ”kansanviisaus” on kyllä paremmin sopiva juhlapuheiden täytteeksi, mutta ei sillä kyllä pelotetta eikä ennaltaehkäisevää vaikutusta luoda mihinkään ilmansuuntaan.

 

 

10 vastausta artikkeliin “Ennen natotus kuin v…tus.”

  1. Nyt kun Putinin palli tuntuu horjuvan ja jos kaatuu on edessä arvaamattomat ajat. Kahta tärkeämpi on joko kuulua Natoon tai sitten ei. Kenenkään ei syvällä rintaäänellä kannatta julistaa että tietäisi paremman vaihtoehdon, mutulla tai tunteilla siinä pelataan. Itse kuvittelen, siis kuvittelen että Natossa olo olisi parempi.

  2. Natoon kuulumisen jälkeen emme seiso omilla jaloilla lainkaan ja kyllä Suomi on aika päiviä sitten lähtenyt tuosta YYA kaudesta ulos terv tepivaari

    1. Eihän Nato ole suomelle uhka, mutta se on keskeinen tekijä uhan minivoimiseksi.

  3. En ole kirjoittanut että Nato olisi uhka mutta siinä menisi omat jalat ties minne
    Nato määräisi meidän maan sotilaita ties minne ja se ei ole hyvä asia lainkaan kun olemme puolueeton maa ja sellasena aiomme myös pysyä terv tepivaari

  4. Kuten Suomenlinnan portilla lukee ja rvi sen sieltä lainas
    ”Suomalainen seiso omilla jaloissasi äläkä luota vieraan apuun” kaikki muut ovat vieraita ainoa Suomea puolustava on meidän oma puolustusvoimamme terv tepivaari

  5. Sikli kuin ymmärrän, Nato ei määrää jäsentensä sotilaita mihin tahansa. vaan se edellyttää aina ko. valtion suostumusta.
    Nato-mörön maalaminen lienee jonkinlainen osoitus jostakin YYA-kauhun painajaisesta.

  6. Minulla ei ollut mitään YYA-kauhua. Se selkiinnytti ja rauhoitti naapurien välit optimitasolle.

    Ei ollut pakko edes ottaa kommunisteja hallitukseen, jos hallitusohjelma ei ollut heille suosiollinen.

Kommentoi