Ennen oli kirkko keskellä kylää, nyt se on ”poltettava” saatanan sanansaattajana.

Olen vähän kyllä hämmästellyt sitä, että Päivi Räsäsen kohtelu ja suoranainen ajojahti ”Stasin” suunnalta ei ole saanut minkäänlaista kansanliikettä aikaiseksi yhteiskunnassamme.

Kyllä ihmiset ovat sankoin joukoin osallistumassa kaikenmaailman marsseille ja huutamaan rasismia kurkut suorina, kun yhteiskunta ei heitä suojele enemmistön hirmuvallalta, vaikka omat vastuut onkin vähän sitä sun tätä ja velvollisuudesta niin ja näin.

Kirkkoon kuuluviakin taitaa olla vielä maassamme lähes 70% väestöstä ja siellä opetetaan ja saarnataan samoja tekstejä ja psalmeja joita Räsänenkin on ottanut kirjoituksissaan esille.

Joten, nyt olisi jo korkea aika nousta vastustamaan tätä vähemmistöjen mielivaltaa, joka tuntuu hallitsevan joka sektorilla yhteiskuntamme toimintoja ja kansalaiset pelkäävät jo pian omaa varjoaankin, ettei se vaan rasistia muistuttaisi habitukseltaan

Totuuden nimessä on kyllä tunnustettava, että kun en minkään enkä kenenkään yksityisen, yhteisön tai muunkaan vuoksi lähde huutamaan tuskaani turuille ja toreille ja marssimaan minkään puolesta tai ketään vastaan, niin en sitä aijo tehdä myöskään  Räsäsen asiassa, sillä marssimiset ja mielenosoitukset, vaikka kansalaisoikeuksiin kuuluukin, niin ei kuulu minun toimintatapoihini.

Mutta ihmettelen vaan ihmisten passiivisuutta, mutta kaippa se maallisen herran pelko onkin jo pelottavampi kuin taivaallisen herran pelko ja eipä taida tällä menolla enään olla kaukana se päivä, kun Raamatturoviot valaisevat katujamme ”kristalliöinä”.

Varmasti Raamatusta, kuten muistakin kirjoista kirjoituksineen löytyy valtavasti tekstejä, jotka eivät ole aina lakikirjan ”hengen” mukaisia, tai herättävät pahennusta ja mielipahaa, mutta se on päättymätön tuhon kierre, jos ja kun tämä Räsäsen kohtelunkaltainen toiminta tulee vallitsevaksi yhteiskuntamme kaikilla tasoilla ja vallan saa ”kolmannen valtakunnan” opit.

 

22 vastausta artikkeliin “Ennen oli kirkko keskellä kylää, nyt se on ”poltettava” saatanan sanansaattajana.”

  1. Muuten, tänää vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää, joten olkoon sana vapaa myös meidän yhteiskunnassamme ja olkoon se aseemme hirmuvaltaa ja anarkiaa vastaan.

  2. Oikeaa sananvapautta vahtii kolmas auktorisoitu valtionmahti, joka on laillisessa vastuussa tietonsa oikeaperäisyydestä.
    Rajalla hilluvat lööpimedioiden mielipidekirjoittajat. Puolueaviisit voivat painottaa omaa viestiään totuuden vaa’an viisarin heiluessa juuri ja juuri haarukassa.
    Some ei vastaa edes omaan huutoonsa.
    Tuossa Räsäsen tapauksessa punnuksina ovat raamattu ja sen tulkinnat, joka ei taas ole journalismia.

    1. Heikki,- olen kyllä huomannut, että ”tutkiva” journalisimi muistuttaa nykyään lähinnä hutkivaa journalismia.

  3. Erinomainen asia, että ei ole kirkko keskellä kylää. Eipä ole vielä Räsänen tuomiota saanut. Jäädään odottamaan.

    1. Miksi kirkon ei pitäisi olla keskellä kylää ?
      Oletko suvaitsematon Eemeli ?

  4. ….ja kun Räsänen on joutunut tällaisen ajojahdin ja mielivallan kohteeksi niin on vastenmielistä, mutta jos tästä asiasta vaijetaan, niin silloin olemme yhtä syyllisiä kun nämä hurskaatkin, jotka ovat ensimmäisenä kivittämässä ”vääräuskoisia”.

    Itse olen yrittänyt vaikuttaa tähän mielettömyyteen lähettämällä sähköpostia kansanedustajille eduskuntaan, että pitääkö tässä nyt lähteä itsesensuurin tielle näiden ”kaappihörhöjen” vuoksi.

  5. Juha Ahvion kirja ”Sananvapaus uhattuna Suomessa (2018) on edelleen paras, tiivein ja luotettavin tietopaketti siitä, miksi länsimaissa sananvapautta on yritetty rajoittaa ja yritetään rajoittaa edelleen ja yhä ponnekkaammin.
    Kirja on kolmen vuoden takaa, mutta Ahvio on ennakoinut pelottavan tarkasti mm. Bic Techin ( Amazon, Apple, Facebook, Google, Microsoft) nykyiset toiminnat.

    Sananvapauden rajoittamistoimien takana on eliitti ja sen nimekkäimpiin henkilöihin kuuluvat mm. George Soros ja edesmennyt Aatos Erkko.

    Juha Ahvio on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti.

    1. Onkin käsittämätöntä, että tilanne on suomessa päässyt/päästetty syntymään, jossa sananvapauskin luokitellaan vain joillekkin kuuluvaksi.
      Nämä vihersosialistit ja heidän kulttuurimarxiset voimansa päästettiin ikäänkuin keittiö kautta salin puolelle ja nyt ne ovat jo korkeimmilla hallinonaloilla polttamassa sananvapauden ja sananvapauden puolustajat roviolla.
      Muissa maissa, jossa kommunismin kaatuessa laitettiin sen nimeen vannovat ja sen tappopolitiikkaa toteuttavat vankiloihin, niin meillä tehtiin toisin ja nyt näitä ja heidän jälkeläisiään on jokaisen hallinnonalan päättäjinä ja komsomoleina.
      Käyköhän vielä niin, että riittääköhän enään pelkät puheet näiden punaisten paholaisten pysäyttämiseen, vai pitääkö ottaa sellaiset toimet käyttöön, että oikeus ja demokratia palautetaan tähän maahan.

      1. Valitettavasti tähän on menty Arvi, että vain tiettyä ideologiaa ajavilla on se täydellinen sananvapaus ja muita kohdellaan melkein kuin george Orwellin 1984 kuvaa.

  6. Kaikilla on sananvapaus.. Ei vaan passaa hyökätä jotain kansanryhmää vastaan. Asia ei taida ketään kiinniostaa, mutta on kantelijoita sun muita ellei oikeusviskaali itse älyä tarttua asiaan.

  7. Kyllä Suomessa saa nähdäkseni hyökätä kansanryhmää vastaan, jos tämä ryhmä on heteromiehet, ja miehet yleensä. Ja koska pienet pojatkin ovat tulevia miehiä, tämä vihanlietsonta on myös ulettunut poikalapsiin

    Räikeimmin tämän hyökkäyksen on tehnyt Anne Moilanen ollessaan vuosina 2008-2012 Naisasialiitto Unionin kustantaman Tulva-lehden päätoimittajana. Sekä myös juontaessaan vuonna 2009 Yle Radio ykkösellä feminististä keskusteluohjelmaa ”Tulta Munille”. – Näitä tulenpalavia vihakirjoituksia olen lukenut myös Seura-lehdestä, kun Mollanen oli lehden kolumnistina.

    Koska Moilanen on työskennellyt toimittajana muissakin
    lehdissä, esimerkiksi Hesarissa ja Anna-lehdessä, luultavasti samanlaista tuubaa on myös julkaistu noissakin lehdissä.

    En muista koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen kuulleeni/lukeneeni sellaista paatoksellista vihaa ja vihalietsontaa kuin Moilasen suusta ja kynästä silloin takavuosina sain lukea ja kuulla. (Mietin silloin, vaikka taisinkin tietää vastauksen, että missähän tuon vihan alkulähde on)
    Koska valtakunnan syyttäjä Toiviainen voi penkoa ja nostaa syytteitä Päivi Räsästä vastaa vuosien takaisista asioista, hän voisi halutessaan toimia samalla tavalla myös Anne Moilasen kohdalla.

    Samoin nähdäkseni valtakunnansyyttäjä voisi nostaa syytteen Heidi Hautalaa vastaan, kun Hautala ollessaan politiikassa korkean profiilin vaikuttajana, ilmaisi hyväksyvänsä Suomessa poikien uskonnolliset ympärileikkaukset, eli kannatti poikalapsille tehtävän peruuttamattoman ruumiinvamman tuottamisen ilman lääketieteellistä perustetta.
    ”Eihän se ole kuin pieni nipsaus”, sanoi Hautala (mistä hän sen muuten voi tietää?)

    Myös tyttöjen ympärileikkauksista, lue silpomisista, feministit ovat olleet jokseenkin hissukseen.

  8. Feministinen vihapuhe.
    Anne Moilasen ”Tulta munille!” -radio-ohjelmasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja sukupuolisyrjinnästä miehiä kohtaan. Toimittaja Anna-Stina Nykänen ihmettelee, miksei kukaan feministi ole julkisesti paheksunut edes ohjelman nimeä. Hänen mielestään feministinen vihapuhe pitäisi lopettaa.

    Sitaatteja
    ”Tämä lehti hyökkää avoimesti miesaktivisteja vastaan”

    ”Jos joku feministi on toiminut muiden mielestä tökerösti, se takuulla sanotaan ääneen.” Näin ei todellakaan näytä olevan, tai sitten feministit hyväksyvät järkyttäviä asioita.”

    ”On aivan pötypuhetta, että Suomi olisi missään mielessä tasa-arvon eturintamassa. Päinvastoin olemme jääneet ihan hännille.” Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman 2. tasa-arvoisin maa.”

    ”Kokoomus ei puhu tasa-arvosta, vaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kokoomus on naisen paskin ystävä!” — Anne Moilanen.

    ”Sosialistinen hyvinvointivaltio on feministin paras ystävä” — Anne Moilanen.
    ———————————————–
    Lainaus on LiberalismiWikistä.

    Muistaakseni Moilanen on Keskustapuolueen jäsen, on ainakin ollut. Vaikka eipä tuo raivofeminismi taida katsoa puoluekantaa.

  9. Miettisin Räsäsenä hänen oman ajojahdin homojen ja muiden ei hänelle mieluisten henkilöiden suhteen…

  10. Suomessa rikoslaki (13.5.2011/511) määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan 11 luvussa, joka sisältää sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan:

    Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.[1]

    Lisäksi 10 a §:ssä erotetaan rikoksen törkeä muoto.

    Solvausta ja panettelua ei sinänsä laissa määritellä, mutta lain esitöissä annetaan esimerkkejä:

    ”Tyypillinen rangaistava menettely olisi sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana tai ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne. tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisiksi jne.”[2]

    1. Saattaa olla ongelmallista, koska eri maissa terrorismi määritellään eri lailla ja eräissä maissa kaikki kritiikki hallitusta tai johtavaa puoluetta kohtaan on sellaisenaan ”terrorismia”.

    1. Juu, daa kritisoida hallitusta, mutta ei feminismiä, islamismia jne.

      1. Kuten olen jo aiemmin blogissani kirjoittanut, Räsäsen saama syyte on ainakin osin absurdi. Otetaan pari faktaa:

        Esimerkiksi pedofiiliksi tai natsiksi saa toista ihmistä sanoa jos se on totta. Se ei ole herjaamista silloin. Mutta jos sanoo pedofiiliksi tai natsiksi jotakin joka ei todistetusti ole kumpaakaan niin syyllistyy ainakin kunnianloukkaukseen ja jos syyttää kokonaista kansanryhmää niin syyllistyy kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Kovaakin kieltä ja rumia nimiä saa siis käyttää kunhan voi todistaa niiden pitävän paikkansa.

        Räsänen sanoo, että homoseksulliset teot ovat syntiä. Jos ne ovat syntiä, Räsänen ei syyllisty mihinkään. Jos taas voidaan todistaa, etteivät homoseksuaaliset teot ole syntiä niin ei Räsänen sittenkään syyllistyisi edes kunnianloukkaukseen koska hän tarkoittaa tekoja, ei ihmisiä. Mutta kuvitelkaa nyt joku käräjäoikeus pohtimassa mikä on syntiä ja mikä ei!

        Summa summarum: jonkin teon sanominen synniksi kuuluu uskonnonvapauteen. Edes helvettiin joutumisella uhkaileminen ei ole rangaistavaa koska mikään maallinen oikeus ei voisi käsitellä sellaista asiaa.

        Raamatun siteeraaminen ja joidenkin ihmisten tekojen tuomitseminen Raamatun jakeisiin nojautuen kuuluu uskonnonvapauden piiriin. Maallinen oikeus ei voi ottaa kantaa siihen onko joku tulkinnut Raamattua oikein. Muuten sen pitäisi ottaa kantaa sellaisiin asioihin kuiin ”mikä on Jumalan tahto” tai ”Onko Pyhä Henki ohjannut Raamatun kirjoittajia niin että heillä on ollut jumalallista tietoa”.

        Aivan naurettavaa että joku käräjäoikeus pohtisi tuollaisia asioita!

        Sitten tulevat tietysti Räsäsen muut kannanotot. Lääketieteelliet kannanotot pitänee asettaa siihen kontekstiin jossa ne on annettu; mikä on ollut yleinen käsitys homoseksuaalisuudesta muuten? Ja toisaalta, missä määrin saa levittää vääränlaisia käsityksiä homoseksuaalisuuden luonteesta. Onko se rikos vai vain erehtymistä tai tyhmyyttä?

        Kaiken lähtökohta Räsäsellä on varmaan hänen fundamentalistinen raamatuntulkintansa. Sen tueksi hän on yrittänyt ilmesesti kerätä jonkinlaista tieteellistä todistusaineistoa jonka mukaan homoseksuaalisuus olisikin oma valinta tai vähintään jonkinlainen synnin seuraua. Tahattomasti tuleva kun ei sovi ajatukseen synnistä koska syntiin liittyy oma moreelinen valinta.

        Jälkiviisaasti voisi sanoa että Räsäsen olisi kannattanut pysyä synti-teemassa tiukemmin koska synniksi väittämisestä ei voida maallisesti johdetussa maassa ketään tuomita. Mutta jo ”häpeäksi” sanominen vie hieman sivuun ja heikommille jäille vaikka se Raamatusta löytyisikin. Toisaalta tässäkin pätee se että Räsänen tarkoittaa tekoja eikä ihmisä.

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *