Hörhö.

Kyllä suomessa saa nopeasti kahelin nimen, jos ei kulje valtavirran mukana, vaan USKALTAA lausua oman mielipiteensä.

Minä en esimerkiksi usko ilmastonmuutoksen olevan ihmisten aiheuttamaa, vaan uskon säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvien kausisyklien toistuvan ihmisten toiminnasta huolimatta kylmien ja lämpimimpien kausien muodossa.

Ja vaikka suurin osa suomalaisista sanoo EU- jäsenyyden olleen maallemme siunaus, niin tästäkin olen eri mieltä ja paremmin olisimme pärjänneet sen ulkopuolella oman itsenäisen valuutan ja kulttuuris/taloudellisena kauppapolitiikan maana.

Sitten nämä suomen rikos,- ja oikeuskäytännöt, jossa uskon kovempien tuomioiden ja rangaistuksin olevan paras keino vähentää rikollisuutta jo niiden ennaltaehkäisevän vaikuttavuutensakkin puitteissa

Sotilasliitto Naton jäsenyyttäkin taitaa suomalaisista selvä enemmistö vastustaa, mutta tässä(kin) kuljen vastavirtaan.

Trumpin neljän vuoden presidenntikauttakin pidän onnistuneena, poislukien vaalikamppanjan aikana ilmenneet mielenosoitukset Capitolissa.

Eikä minulla ole pahaa sanaa Putinistakaan ja jos ei jotkut maat osaa/kykene toimimaan venäjän kanssa rakentavasti kuten suomi ( Niinistö ) tekee, niin se on heidän murheensa ja ongelmansa.

Sitten näillä nais,-ja mieskiintiöpykälillä ja ohjeistuksilla saisi pyyhkiä peräpeilinsä.

Vaikka listaa voisi jatkaa hyvinkin pitkään niin en minä sentään kaikkea vastusta vastustamisen vuoksi ja jos sanon että äänestetään suomi takaisin, niin siinä on jo niin valtava positiivinen lataus taustalla, että silahkat ovat sen rinnalla pieniä joulukaloiksi.

 

 

14 vastausta artikkeliin “Hörhö.”

  1. Eli mennään niin kuin ennenkin on menty, huolimatta muutoksista kaikkialla maailmassa, ruostuneen kyntöauran syvässä vaossa, luuviululla hevosella, juopon suitsien pitäjän horjuvilla askelilla, ässän muotoista perunavakoa, yli-itäneillä siemenperunoilla, suoraan upottavaan pajukkoon.

  2. Menee jännästi suunnilleen fiftisiksti että olen Arvin kanssa samaa mieltä ja sitten tyystin eri kannalla kyseisitä asioista. Kummasti menevät kahden itseään fiksuna pitävän äijän viisaudet ristiin rastiin.

    1. Matti,- sehän on elämän suola, että voi olla asioista täysin eri mieltä, mutta kunnioittaa silti toisen mielipidettä sortumatta herjaamiseen.

      1. Niinpä mutta suola kirvelee haavoissa ja aroissa paikoissa. Herjaamatta tekisi joskus niin kovasti saattaa kanssaeläjä ymmärtämään oma erheensä ja omaksumaan paremman tiedon. Vaatii paljon että ihan kunnioittaisi toisen ilmeistä väärässä oloa.
        No kehuminenkin on suomalaiselle vaikeaa. Nostan nyt kumminkin esiin käsityksesi höpinöistä mies ja naiskiintiöiden kohdalla, onhan sellainen mitä suurinta huuhaata, sokean Reetankin oletan ymmärtävän että aina paras ihminen valittava kuhunkin toimeen.

        1. Ainoa, mistä minäkin olen samaa mieltä.
          Annika Saarikkohan sohaisi oikein kunnolla pesää arvostamalla niitä äitejä, jotka haluavat hoitaa penskansa kotona ilman, että äijä sotkeutuu asiaan tai sotkeutuu, jos on mahdollista.
          Realiteetti on se, että kukin hoitakoot lapsensa parhaalla mahdollisella tavalla, mikä elämäntilanteisiin ja työ- sekä taloudellisiin olosuhteisiin on mahdollista. Ei siinä tasa-arvoa kysellä.
          … eikä moni muukaan asia saati nykyvessat, jossa, jossa ei tiedä minne menee kuselle, ettei naapurin akka tule vastaan, kun kikkeli on vielä kädessä.

  3. Nyt tuli uutinen, että Trumpan aivot olivat kokeneet ankaraa happivajetta korona-taudin aikana. Tämä saattaa merkitä esimerkiksi hippokampuksen jonkinasteista vauriota. Hippokampus toimii (muistaakseni!) muistettavan aineiston välivarastona, josta se sitten siirtyy pitkäkestoiseen muistiin.

    Hippokampus heikkenee iän myötä, ryyppäämisen myötä ja esimerkiksi happikadon myötä. Varsinaista heikentymisen aiheuttajaa on jälkikäteen vaikea sanoa.

    Uutisessa vähän vihjattiin ikään kuin olisi muutakin ongelmaa, mutta sitä ei paljastettu. Itse arvelin vuosi sitten kasvannaista. Kasvannaisen vaikutus ilmenee eri tavoin riippuen siitä, missä aivojen osassa se ilmenee. Jos kasvannainen on erotettavissa, niin se voidaan poistaa.

    Syksyllä luin neljännesvuosisata sitten Baba Vangan antamasta ennustuksesta, että USA:n 45. presidentti sairastuu kautensa lopulla.

    BV ennusti myös, että afrikkalaistaustainen presidentti valittaisiin (toteutunut) ja että hän olisi USA:n viimeinen presidentti.
    Nyt on ennustettu, että Obama valittaisiin uudestaan ilman normaaleja vaaleja presidentiksi (eli tekisi Kekkoset).

    Että tämmöstä…

  4. Tähän sopii ilmastoasioista se, että Halla-aho on umpivihreä Hesalainen kaupunkivihreä ja fillarifani Sinnemäen ja Soininvaaran tapaan, joka ajelee Valtioneuvostoon ääririkkaasta Eirasta ja vihaa autoja ja bensan ja dieselinkatkuja.
    Mutta, päinvastoin julkisuudessa kannattaa bensaa ja diesleliä, ettei vain hintoihin kajota. Ajaa pirulainen kaksilla kumipyörillä eri suuntaan.

    1. Pitkänmatkan pyöräilyn ystävänä arvostan Soininvaaraa, mies pyöräili joku vuosi sitten halki Euroopan Nizzaan. Kirjoitti reissusta kirjankin. Tällaista suoritusta arvosta ja kadehdin, hyvää vauhtiakin piti yllä.

      Itse enimmillään olen polkenut reppu selässä Vaasasta Tärnabyyhyn. Neljä päivää siinä meni ja persuksesta nahka pahasti nilellä mutta hieno reissu oli.

      1. Kovista fillaristeista monet ovat saaneet pysyvät peräpukamat ja kivessyövän. Ja selkäkin on vanhempana köyry kuin riisitautisen mummon länkisääret.
        Se on lisäksi rasistinen kulku(mulkku)väline, koska huivipäiset naiset eivät saa hangata pi–aan pyörän satulaan, vain…

    2. Jussi alistuu järjen vaatimuksiin. Samalla tavalla esi-isänsä joutuivat alistumaan hallaisella ahollaan.
      Uutta kylvää vaan, vaikka sato ei ollut aina varma.
      ——–
      Muuan Paavo oli ilmeisesti saanut lainaksi naapureilta. Sai vihdoin kunnon sadon:

      ”Pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla.”

      Kyllähän minäkin kunnioitan aitovihreyttä. Vihreät höntit ottavat aivoon. Ne tuhoavat yhtä sun toista. Niillä on vain hirveä halu kaakattaa kanalauman kärjessä.

  5. En ole kaikista asioista puolueenikaan kanssa samaa mieltä, mutta suuressa kuvassa kuljemme hyvinkin samaan suuntaan, emmekä viilaa pilkkuja.

  6. Tämä kaikki enteilee 2020-luvun modernin kansanrintaman (SDP+Kok+Kepu) syntymistä sitten kun hallitus vaihtuu – tuskin kuitenkaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

    Perussuomalaisilla ei ole siihen ajamansa politiikan vuoksi asiaa. Se ei saa kumppaneikseen muita kuin juuri ne jotka ovat mukana PS:n nyt vireillä olevassa välikysymyksessä. Kynnyskysymys on suhtautuminen Euroopan unionin jäsenyyteen, mikä enenevässä määrin on maamme talous- ja turvallisuuspolitiikan – sivistys- ja kulttuuripolitiikkaa unohtamatta – ydinasia.

    Perussuomalaisilla on tarjota vain vanhamaalaisliittolaista aitovierillä omissa sisäänlämpimissään kyyhöttämistä, josta Kepu on aikaa sitten kasvanut ulos tajuttuaan maailman muuttumisen.

    1. Persupuolueella ei tee mitään, kun kukaan ei sitä kumppanikseen ota. Kiusantekijöitä, eikä edes oppositiopuolue. Rakkikoirien sukuseura.
      Ihmettelen niitä jotkä hukkavat äänensä turhaan.

Vastaa käyttäjälle Matti Säisä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *