Kepulaisen kanssa samaa mieltä, mutta eri syistä.

Törmäsin taas kohdakkoin kepulaisen naapurini kanssa ja kuinkas muuten, puhe kääntyi politiikkaan ja tuleviin kuntavaaleihin.

Otin puheeksi, että vaaleja ei pitäisi nyt järjestää tässä tautitilanteessa, jossa ollaan koko ajan veitsenterällä tautimuunnoksineen ja että eihän se nyt demokratiaa kaada eikä heikennä, että ne syksyyn siirretään.  Eli kannanottoni oli puhtaasti terveydellisiä näkökulmia painottaen, ei puoluepoliittiset.

No, sitten menin vähän hämilleni kepulaisen kommentista, kun hän sanoi, että vaalit kyllä voidaan järjestää varmasti turvallisesti, huomioiden turvallisuusohjeistukset, mutta hän on myös vaalien siirtämisen kannalla, mutta eri syistä kuin minä, koska kepun tämänhetkiset kannatusluvut ovat katastrofaaliset, että jospa ne syksyyn mennessä saataisiin kohoamaan siedettävälle tasolle.

Eli näin olimme molemmat vaalien siirtämisen kannalla, mutta perustelumme poikkesivat toisistaan kuin yö ja päivä.

Näkyy tämänpäivän lehdissä jo oikeuskansleri Pöystikin olevan siirtämisen kannalla, mikä rivien välistä olikin luettavissa.

21 vastausta artikkeliin “Kepulaisen kanssa samaa mieltä, mutta eri syistä.”

  1. Oikeastaan Arvi, tuot esille ottamasi esimerkki valossa sitten juuri tuon politiikan aivan upottavan suon esille.
    Pyrit kunnioitettavaan tarkoitukseen, sitten tulee näennäisesti (ehkä) samaan tarkoitukseen pyrkivä poliitikko, sitten valkeneekin, että, näennäisestim sama maali onkin kupru.

  2. Kautta aikojen en ole kuulunut kepun mollaajiin, en nyt niin ole kehunutkaan. Ihan on ollut liki mukiinmenevä puolue. Ehkä myös niin että maaseutu kaipaa ja on kaivannut puolustajansa.

    Mutta nyt, varsinkin jos kepu yksin, puolustaa vaalien siirtämistä niin sitä pidän pahana. Hallituksemme hankkeet, soteineen päivineen koskettavat vahvasti maaseutua, olisi mielestäni tärkeä saada kuntiin päättäjät jotka ponnistavat siltä pohjalta jonka hallitus ja korona ovat rakentamassa.

    Enkä tietysti voi olla kummeksumatta puolueen siirtymistä totutusta keskustalaisuudestaan pari astetta vasemmalle. Eihän tämä tietysti sikäli vakavaa ole että uskon ideologinsa pohjimmillaan olevan vanhoilla linjoilla, nyt on vaan hetkellisesti vallannut puolueen kellokkaiden hinku olla hallituksessa mukana.

    1. Niin, tämä mielipide minkä kepuisäntä esitti on hänen omansa ja en sitten tiedä onko kepun johto samoilla linjoilla, mutta kun seuraa kepujohdon päivänpoliittisia askelmerkkejä, niin kovasti siellä hätänappeja painellaan.

      1. En puhunut hallituksesta vaan kunnista, niissä päättäjillä on aika erilainen tausta ponnistaa kun hallituksen hankkeet ovat totta ja voimassa.

  3. Siitä alkaen, kun kotikylän ökyisännän poika osti muutaman kuukauden taskurahoilla mopon samaan aikaan, kun ”korkeapalkkaisen” valtion virkamiehen poika sai hädintuskin uuden renkaan fillariinsa ja samainen isäntä maksoi vähemmän veroja, kun tilansa piika, olen pitänut maalaisliittolaisia ja sen jälkeen kepulaisia yhteiskunnan siivellä eläjinä.

    1. Suurtilojen isännillä ei ole ollut valittamista, kaikkia muita maalaisia eli enemmistöä tässä enemmän ajattelen.

      1. Ei tunnu Juhalla ja Arvilla riittävän ymmärrystä sille mitä kepu edusti fillarinrenkaan oston aikoina tuhatlukuiselle kädestä suuhun elävälle pienviljelijä väestölle.
        Suurtilallisten liiat edut tuomitsen kanssanne.
        Kateus myrkyttää ihmismielen on joku viisas joskus sanonut, en nyt muista kuka.

        1. Tosiasiassa maalaisliiton toiminnasa asioista päättivät nimenomaan isommat isännät.
          Pientilalliset olivat pelkkää vaalikarjaa silloinkin.
          Kepu on samaa kastia, mutta sekoaa omiin villasukkiinsa.

          1. Ettäkö meni ennenkin niinkuin tänäpäivänä, puolueissa ja AYssä.

    2. Tauti on maatilayrittäjillä ihan sama kuin yrittäjillä yleensä- verosuunnittelu.
      Molempien palkkatulot lasketaan ”pikkuisen” eri tavalla oletko tavallinen palkallinen tai yrittäjä, joka ajaa firman traktoreilla, autoilla, vähentää rehukustannukset ( omaa ruokakin mukana jne…).

  4. Toki vaalit pitää siirtää jos niin määrätään, mutta kyllä sitten pitäisi olla myös paljon muitakin rajoituksia voimassa.

    On aika hölmöä jos vaikkapa kauppakeskuksissa saa käydä vapaasti ilman maskejakin, mutta äänestystä ei pystyttäisi järjestämään turvallisesti.

    Toisaalta jos vaaleja siirretään niin siirtääkö hallitus samalla budjettiriihtä, se kun sovittiin olevan vaalien jälkeen?

  5. Jotenkin tuntuu siltä, loppujen lopuksi minä taidan olla lähimpänä maaseutua ja täällä ainut, joka ymmärtää edes vähän maaseudun oikeita olosuhteita. Ei niitä opita historian kirjoista, eikä Maaseudun Tulevaisuudesta vaikka hyvä lehti onkin. Vai onko teissä joku, joka on ensimmäisen kerran aukaissut silmänsä järven rannassa, no en ole minäkään, kun piti silloin käydä Helsingissä syntymässä.

    Keskustapuolue palailee hiljalleen kaupunkireisulaan, niin se teki uusi puheenjohtajakin ja muutti kotiinsa Oripäähän. Lopultakin huomasivat, että maaseutu sittenkin on keskustapuolueen ydinaluetta ja kaupungit herrasväen ja työväen vaikutusaluetta.

    Keskusta valitsi jokin aika sitten uudeksi puheenjohtajaksi Annika Saarikon ja ihmettelevät sitä vieläkin, että miten siinä niin kävi. Saarikko sohii nyt ihan joka suuntaan ja puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle edes kuulu.

  6. Sanoisinpa Pentti, että aivan ydinmaaseudulla synnyin, ihan omassa kodissani. Jotain maaseudusta monien kaupunkivuosieni jälkeenkin luulisin tietäväni.

  7. Minun historiani on siitä merkillinen, että päivääkään en ole tässä kunnassa palkkatyötä tehnyt. Kaikki veroni olen tänne kuitenkin maksanut, enkä työttömänä koskaan ollut. Kerran Helsingissä kävimme pitkän neuvottelun poliisipäällikön kanssa siitä pitääkö minun vaihtaa kirjani sinne. Lopulta antoi periksi ja myönsi minun olevan oikeassa.

  8. Väyryskiehuntaa Pohjanmaalla:

    Väyrystä pelätään keskustassa ihan oikeasti.

    Syksyllä keskustan Keski-Pohjanmaan piiri teki aloitteen tekaistuin syin Väyrysen johtaman kaksikielisen piirin lakkauttamiseksi.

    Vastavuoroisesti kaksikielinen piiri ehdottaa Keski-Pohjanmaan piirin lakkauttamista ja kiittämistä Keski-Pohjanmaan piiriin.

    Puoluehallitus epää kaksikieliseltä piiriltä avustukset, vaikka puolue saa valtiolta puoluetukea niin, että lampaat söisivät.

    Tätä menoa kaksikieliset nähdään pian perussuomalaisissa Väyrysineen.

    https://www.paavovayrynen.fi/2021/02/16/pahuuden-voimille-ei-saa-antaa-periksi/

  9. Ja minäkin olen täydellinen kaupunkilainen, kun kävin maalaisena syntymässä nyt naapurissa, Tampereen Marian sairaalassa.
    Sittemmin eri kaupungeissa ja kunnissa asuessani minulla on aina synniksi jäänyt talikko käteen ja multa sormien väliin tähän päivään saakka. Ja kalaverkot varastoon. Omia juureksiakin vielä syödään.
    Mutta kepussa tälläkin hetkellä maalaisjärki on lähimpänä kuin muilla, vaikka kaupunkivihreiden, vasureiden ja erityisesti pölhöpersujen kanssa pitää sooloilla. Demareiden ja kokkareiden kanssa aina pärjää.
    Vaalit nyt on vaakalaudalla kyllä ihan demokratian ja terveystilanteen vuoksi. Koko äänestystapa ja järjestelmä pitää muuttaa tulevaisuutta varten mitä pikimmin.

  10. Joskus keskusta oli realistinen persujen tapaan. Nyt se on utopistinen demarien ja kokoomuksen tapaan. Realisteja siirtyy persujen sakkiin joka puolueesta.

    1. Markku,- minä tunnen useamman vasemmistoliittolaisen, joka on vittuuntunut nykyisen puolueensa linjaan, jossa sateenkaarilipun liehutus ja haittamaahanmuuton hypetys sekä viherutopian ylistys ovat saaneet kupin menevään nurin ja ovat siirtyneet perussuomalaisiin.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *