Pieraisemalla tosiystävä selviää.

On vanha totuus, että kyllä ystäviä ja selkääntaputtajia silloin piissaa, kun on nimi lehdessä ja perstaskussa lompsa pullottaa ja josta kuvitellaan mannaa satavan myös selkääntaputtajien pöytään.

Mutta kyllä se selkääntaputtelu muuttuu nopeasti selkäänpuukotukseksi, kun joudut vaikeuksiin, tulee sairastumiset, avioerot,päihdeongelmat, konkurssit ym. ja joudut elantoasi täydentämään Hurstin ”seisovasta pöydästä”.

Sen jälkeen monelle lähin omainen on viranomainen ja kun suomalainen ei kovin helposti apua pyydä, vaikka olisi pää kainalossa ja toinen jalka haudan puolella, niin sisulla vaikka läpi harmaan kiven.

Mistä tunnet sä ystävän sanotaan laulussakin ja hyvä ystävä on sellainen jonka seurassa voi röyhtäistä, mutta tosiystävä on vasta sellainen, jonka seurassa voi pieraista. ( arvin aforismi )

 

 

6 vastausta artikkeliin “Pieraisemalla tosiystävä selviää.”

  1. Mä tein eilen mausteisia lihapullia ja söin ne kaikki. Niinpä tänään olen vähän päästellyt.

  2. Jumala antaa meille sukulaiset, mutta jumalan lykky, että ystävät voimme kukin valita itse.

  3. Tuli mieleen noista selkääntaputtelijoista lahtelaisen ex-mäkihyppääjä Toni Niemisen tapaus. Kun oli huipulla ja menestyi oli suorastaan palvottu, mutta kun mäkimenestys katosi jäi vain todelliset ystävät ja tukijat.

  4. Senpä vuoksi työmaalla työkaveria sanotaankin toveriksi kun ystävänsä saa itse valita
    Kalassa kun on sateella ei kannata pierasta sadehousujen sisään haisee kaikki vaattetkin sille itselleen
    Tahtoo nuot ystävät kaikota muutaman metrin päähän kokemusta on terv tepivaari

  5. En itseäni aivan nynnyksi lue senverran monenmoista kolttosta on elämän varsiteillä tullut tehtyä. Piereskelykin tuttujen seurassa ollut luonnollinen osa elämää. Mutta naiset on poikkeus, joku siinä hankaa vastaan, häveliäisyyttään tulee pidätettyä. Meni ainakin parikymmentä vuotta ennen kuin vaimonikaan läsnäollessa varovasti ensimmäisen kerran ujosti pieraisin.

    Pierusta tulee usein mieleen tämä pikku tarina. Hei hulinaa sanoi Alina kun kirnuhun pieri. Ei ollut Alina mikään hienohelma, räväkkä ja huumorintajuinen vain voi tuollaista kokeilla.

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *