Leppä on ihan lepikossa eli ”metsässä”

Miten on mahdolilista, että ministeri puhuu metsistä todella puuta heinää eli ei erota edes heinää puusta. Hänen väitteensä on se, että metsä  uudistuu monipuouolisesti, kun se avohakataan eli se uudistuu hänen ajatuksellaan ”uuteen” monipuolisuuteen.

Samalla soita on salaojitettu salaa, vaikka julkisuudessa on puhuttu niiden loppuneen jo vuosikymmenet sitten.

.. edelleen metsähallitus hakkaa laajoja avohakkiuta pitkin Suomea laittomasti.

HS tarkasti faktat: Metsäpalot ja hakkuut luovat samanlaisen tilanteen, sanoi ministeri Leppä – väite ei pidä paikkaansa – Politiikka | HS.fi

… ja sitten vielä tämä, jossa kieltämättä vihreät ovat oikeassa ja keskusta kiemurtelee kuin mato koukussa. Sattuu olemaan niin, että Emma Kari on hyvin perillä ns. päästöaisoista oltuaan jo aikanaan Ville Niinistön avustajana ministeriössä.

Ministeri Emma Karilta kevään ilmastoväännöstä tiukka muistutus keskustalle IS-haastattelussa: ”Yksiselitteisesti hallituksessa sovittu” – Politiikka – Ilta-Sanomat

On meillä härskiä porukkaa, todella vanhaa siltarumpupolitiittaa nyt pekkaroiva Leppä.

63 vastausta artikkeliin “Leppä on ihan lepikossa eli ”metsässä””

  1. Kyllähän noita Osaran aukeita Kainuussa rekikoira-aikana on tullut kierrellyksi. Masentavia olivat maisemat silloin 90-luvullakin. Toisaalta oli nautinto kierrellä tuolla rajan pinnassa vielä silloin esiintyneitä kelo- yms vanhoja metsänjäänteitä.
    Nyt aurataan hakkuualueet, kannot ja juurakot raivataan, ainut kasvi, mikä kukoistaa, maitohorsma.
    Olen aivan läheltä seuraillut Tammelan metsäpalon, sekä istutettua, että omilleen jätettyä Metsähallituksen aluetta; omilleen jätetyn toipuminen on silminnähden parempaa.

    1. Metsäpalon vaikutus kasvuun on tutkittu asia. Siinä yksi peruslannoite on tuhka ja se, että mesä jää pystyyn eliöille sekä valon määrä on toinen kuin avohakattu matohorsma-alue, jossa alkaa ensimmäisenä ilmestymän luonnollisesti pihjalat, lepät ja haavat sekä kuusen näreet lintujen ”istuttamina”.

  2. Ajaa vain omaa ja puolueensa asiaa huomioimatta kokonaisuutta.
    Oma ns aukkokokeilu: Vanha kuusikko aukoksi ja tilalle koivun taimet.
    Muutamassa vuodessa miehen mittaan ja ihme siellä on tulossa myös kuusia.
    En kannata vanhojen puiden pystyynlahottamista.

    1. Pienimuotoisesti tuo on ok ellei maisema mene pilalle ja metsä on oikea metsä marjoineen jne.. ja sitä ei tehdä ammatiksseen tulojen vuoksi. Nämä Lepän jutut tarkoittavat näitä teolisuushakkuita.
      Niissäkin tullaan palaamaan poimintahahakkuihin eikä kestä pitkään kun määräykset muuttuvat.

    2. ”Pystyynlahottaminen”.
      Luonnonsuojelumetsissä tuo on tarkoituksellista ja aivan oleellista.
      Polimintahakkuissa täysikasvuinen kuusi on ammattitaidottomalla hankala määritellä, milioin se ”poimitaan”.
      Iso kuusi alkaa lahoamaan tyvestä sisältä päin, jos se päsee yli-ikäiseksi. Eli parempi hieman ajoissa kuin myöhässä. Tämä on yleistä alavilla ja tuuheissa metsissä.
      Kuusi voi kasvaa terveenä rinnetyypeissä ja, vaikka kallion kupeessa arvokkaaksi materiaaliksi pikälti tyvipää oksattomanakin.

  3. Puna-Yle on viimeaikoina pannut parastaan mustatakseen Suomen metsäteollisuutta – ja taloutta (mikä todellisuudessa kelpaa esimerkiksi mille valtiolle tahansa), ja tehnyt myös parhaansa aivopestäkseen milleniaalit ja sitä nuoremmat asemoitumaan, että yksityisten omistamat metsät ovat ”meidän metsiä”.

    Tämä vesimeloni-ideologia toimii laajalla rintamalla. Se on päältä vihreää, sisältä punaista.

  4. Avohakkuiden täyskielto ei ole ymmärtääkseni paras idea. Sen sijaan niiden ajaminen pienen pieneen murto-osaan nykyisistä olisi ymmärtääkseni viisasta.

    Mutta hei, kepu…

  5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008121251.html

    Lähes puolet suomalaisista luulee, että valtaosan metsistä omistaa valtio. Oikeasti valtio-omistus on vain neljännes. Väärinkäsitys selittää yksityisomaisuuden suojan puuttumisen, kun aktivistit vaativat sitä ja tätä ”Suomen metsiin”.

    Enemmistö suomalaisista uskoo, että metsätalous tuo vuodessa verotuloja alle 400 miljoonaa euroa. Oikea summa on miltei neljä miljardia euroa. Mittakaava pitäisi hoksata EU-kitinöissä. Elvytyspaketti meni miinukselle nelisen miljardia toivon mukaan kertaluontoisesti. Toistan. Metsätalous poikii vuosittain lähes neljän miljardin verotulot – ja lisäksi yritysten ja ihmisten ansiot.

    SUOMI ELÄÄ metsästä, metsässä ja on metsä. Mutta vuonna 2021 suomalainen läpäisee peruskoulun, lukion, ammattikoulun ja yliopiston oppimatta tuon taivaallista metsästä.

    Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään, että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.

    1. Tässä menee sekaisin yksisilmäinen raha, jalostusaste, tapa hakata ja kaikkien omistama luonto sekaisin. Nyt vielä raha edellä, mutta kohta se hulvaton rahan tekeminen maksaa.

  6. On hyvä huomata se , että Emma Kari kuten Vihreät kauttaaltaan ajavat tosiasiallisesti hulppeita verojen korotuksia, joita minä en ainakaan voi kannattaa, enkä usko niitä enemmistön kannattavan.

    1. Vihreiden verotus tähän asiaan ei suoraan kuulu.
      Sen sijaan arvostan kyllä Niinistön/ Karin osaamista ja laaja-alaiseta metsien/ luonnon kokonaisvaltaista näkemystä. Sitä näkemystä ei voi kiertää siksi, koska siinä tarkastallaan teollisuuden kestävää puun käyttöä ml.luontoarvot..

      1. Olen erimieltä, verotus liittyy asiaan aivan oleellisesti koska Emma Kari artikkelissa mainitsee fossiilisten polttoaineiden tukemisen ja silloin kyse on nimenomaan veroista. Tiesitkö muutoin, että V. Niinistön ympäristöministeri kaudella tehdyn selvityksen mukaan jopa työpaikan ilmainen parkkipaikka on fossiilisten polttoaineiden tukemista.

        Enkä kyllä tiedä mikä Niinistöstä tai sen paremmin Katosta tekee metsien asiantijoita?

            1. ”Kari toteaa, että nykyistä puhtaampia ratkaisuja, kuten sähköautoja ja raidehankkeita, on jo tuettu paljon. Kiellettävät tai verotettavat toimet liittyvät puolestaan fossiilisten polttoaineiden käyttöön.

              – Meillä tuetaan edelleen fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja tällaisten ilmaston kannalta haitallisten verotukien tarkastelu on yksi.

              Kari ei yksilöi tarkoittamiaan fossiilisia polttoaineita, mutta hän toteaa, että toimia voidaan hakea maatalouden, liikenteen, rakentamisen ja lämmittämisen puolelta.

              Turve ei kuitenkaan ole Karin kiikarissa olevien fossiilisten polttoaineiden listalla.”

              1. Niin, eli hän puhuu verojen korottamisesta koska fossiilisten polttoaineiden tukeminen tarkoittaa käytännössä alempia verokantoja. Ei budjetista löydy ainuttakaan tukipykälää fossiilisten polttoaineiden osalta.

                Ja kun näitä veroja korotetaan , korotetaan työn,liikkumisen ja ihan jokaisen elämisen hintaa.

                Tätähän Vihreät eivät tietenkään halua ääneen esittää mutta sitä vaan tarkoittaa.

  7. ”Osaran aukioita” saa mennä vapaasti etsimään.
    On jo kymmenkunta vuotta sitten esitetty ilmakuva alueesta, mitä ei todellakaan erota naapurimetsistä.
    Toki tuo potaskan jauhaminen ”ikuisista aukioista” punaviherideologian nimissä edelleen jatkuu.

    1. Noita laajoija avohakkuualueita on läpi Suomen ml. suuret saaretkin. Nastolan Opetushallitusen omistamat satojen hetaarien eräämaa-alueet pantiin täysin sileäksi v. 2003. Hollolan Sairakkalassa myös. Jopa osaa Sapausselästä Messilän alueella kaltoin kohdeltiin.
      Ja mennäänpä Savolinnan ympäristöön jne…
      Ja homma jatkuu pitkin Suomea, jopa laittomasti.

      … ja, kun mitään asiaa ei löydy, sama poliittinen jargoni jatkuu ja kuinka ollakaan taas ”persumestareilla”.

  8. Kaksi puoluetta, joita en haluaisi päästää päättämään metsistä: kepu, vihreät.

    Molemmilla on niin ideologian sokaisemaa touhu ettei mitään rotia.

  9. Kepu erityisesti, heillä on oma lehmä ojassa. Niin oli Torvaldsillakin ja Sarvamaalla. Mutta Pietikäinen on järkilinjalla Niinistön kanssa.

    Vihreillä on taas kokonaisajattelu vallitsevana, eivät metsät yleisesti edes kaltoin kohdetuina.

  10. ”Poliiitikkojen uusi iskulause on kiteyttää hyvin: ”Ne, jotka ovat omat metsänsä tuhonneet, opettavat suomalaisia metsän hoidossa.”

    Suomi on täynnä metsää, talousmetsää, monimuotoista metsää, suojeltua metsää ja luonnonpuistoja.

    Suomalaisia metsänomistajia on 600 000. Ymmärretäänkö tämä EU:ssa, jossa kaavaillaan talousmetsien 20 prosentin suojeluvelvoitetta.

    Suunnitelmissa on myös luoda yli 13 hehtaarin metsälölle uusia metsätaloussuunnitelmia, hakkaamattomia suojakaistoja vesistöjen viereen ja niin edelleen. Mikä taho ne tekee ja kuka niitä valvoo. Omalla entisellä tilallani oli paikallisen metsänhoitoyhdistyksen laatima metsätaloussuunnitelma vuodesta 1974. Suomalainen metsätalous kaiketi poikkeaa Brasilian sademetsin tuhoamisesta.

    Suomalaisen metsätalous on maailman kestävintä.

    Suomelle, joka on aina elänyt metsästä, taksonomia ja siihen liittyvät ilmastoteot saattavat olla ekologinen ja taloudellinen katastrofi.” – Maaseutumedia 3.12.2021 otsikolla ”Taksonomia – kiusantekoa, politisoitumista ja bryrokratiaa.
    ———————————————
    Mitä tulee Osaran aukeihin, niillä maksettiin sotavelkoja N-liitolle, ja ne ovat pukanneet uutta metsää hyödynnettäväksi jo ajat sitten.

  11. Kun avohakkuut halutaan kieltää niin kertokaa joku miten tuulienergia siirretään pohjoisen tuotantoalueilta etelän kulutusalueille?

    1. Äärilaita taas liikkeellä. Tuuli ei tähän itse asiaan kuulu.
      Avohakkuita halutaa rajoittaa ja suojelutavoitteet tulevat ja se on vain kaikkien kannalta hyvä asia ja varmasti myös metsänomistajille.

      Mutta on aivan järjetöntä hakata Suomen metsät keskenkasvuisena sellukattilaan ja tuhota samalla monimuotoisuus, kun poimintahakkuukin on yhtä taloudellista.
      Se pakottaa meidät kehittämään puunjalostustamme kestävämpään muotoon.

  12. Vesimeloni-ideologialla ajettiin alas Suomen turvetuotuotanto nopeutetulla aikataululla. Nyt sitten ollaan Suomen (lue suomalaisten) metsien kimpussa.

    Mantraksi riittää salaperäinen, semantiikaltaan ympäripyöreä yhdysana ”ilmastonmuutos”.
    Ainakin metsänomistajan kannattaa varoa lausumasta ääneen tuota maagista sanaa. Metsä voi ottaa itseensä ja lakata lisääntymästä.

  13. No niin, Ville Niinistö näkee metsän puilta. Suomen metsien varjolla kukaan muu Eu:ssa ei pääse ratsastamaan. Metsien hakkutavat, suot, pellot, maatalous, teollisuus joutuvat uudelleen arvioimaan toimintatapansa. Ilkka Herlin näyttää mallia.

    HS-haastattelu | Ville Niinistöltä tulossa radikaali ehdotus hiili­nieluista: kasvattaisi EU-tavoitetta roimasti, mikä Suomessakin tarkoittaisi isoja muutoksia: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008482392.html?share=fb2311d976818daf9f221988c856d23b

    1. Lähde on oman jyrkän ideologiansa ajaja eikä millään tavalla siksi pätevä asiantuntija yleisessä mielessä.
      Kimmo Klemola on lappeenrantalainen kaupunginvaltuutettu, tekniikan tohtori ja energia-alan yrittäjä. Klemola on Etelä-Karjalan vihreiden puheenjohtaja sekä vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin varapuheenjohtaja.
      Siinä perustelut ”asiantuntijuudelle”.

          1. Asiantuntijuus perustuu ammattitaidolle ja tiedolle.
            Virheys takaa sen, että asennevamma rajaa ymmärryksen yksipuoliseksi.
            Lähde puolestaan on yksisilmäisen metsäideologian ajaja ja siksi rajoittunut näkemyksiltään.

  14. https://www.lapinkansa.fi/keltaisten-neulasten-muisto/12355

    1980-luvulla Metlan sillloisen metsänhoidon professorin Erkki Lähteen ennustuksen mukaan Suomen metsiä uhklasi katastrofi 2-3 vuodessa.
    Työnantaja sanoutui irti turkijansa puheista, mikä oli jälkikäteen arvoituna viisas teko. Uskottavuus vain meni tutkijalta.

    Kesällä 1985 keski-Euroopan teollisuusalueilta löytyi laajoja kuolleita tai kuolevia metsiä. Samoihin aikoihin myös Lapin puissa alkoi näkyä kellastuneita neulasia.

    Metlan erikistutkija Risto jalkanen arvioi syyksi pitkään jatkunutta routaa. Erkki Lähde ei arvellut eikä luulotellut vaan julisti: ”Ekokakatasrofi iskee Suomessa. Tuhot ovat jo pahemmat kuin kuolemaan tuomitussa keski-Euroopan metsissä.”

    Kun metsätutkijoita oli juoksutettu tarpeeksi paljon pitkin metsiä ja valtion rahaa oli tuhlattu vähintäänkin riittävästi, selvisi että syväekologi Lähde oli puhunut pötyä.

    Tämän jälkeen Erkki Lähde rupesi lehtikirjoituksissaan puhumaan Metsän ja Maan hengistä.
    —————————————————

    Hölmö ei parane yliopistossa. Siellä hänestä tulee vain oppinut hölmö, joka on sata kertaa entistä vaarallisempi. – Buckle.

  15. ”Syväekologinen ajattelutapa on saanut paljon vaikutteita mm. sellaisilta filosofeilta ja luonnonsuojelun edelläkävijöiltä kuin Henry David Thoreau, Albert Schweitzer, Arne Naess, Aldo Lepold ja George Sessions. Suomalaisia tunnettuja syväekologeja ovat tekniikan tohtori Eero Paloheimo, kalastaja Pentti Linkola, ympäristöfilosofi Leena Vilkka ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde.”- Lähde: Internet, Syväekologia, kirjoittaja Mikaela Vuorio.

  16. Tuskinpa suomalaisilla olisi haluja palata kaskiviljelyyn.
    Ellei sitten näillä syväekologeilla.

  17. Tässä kannattaa nyt ottaa järki käteen ja summata monia asioita yhteen. Se on selvää, ettei saman kaltainen metsien hakkaaminen tule Suomessa jatkumaan. Siksi teollisuuden on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja saada jalostusate nousemaan. Se ei ole ”lisää sellukattikoita”, vaan täyspuun osaamisen nostaminen ja pian.

  18. Nekö muka suomalaisia opettavat metsien käsittelyssä, jotka ovat omat metsänsä tuhonnet?
    Vai kenties idealistit, jotka vaativat kaikille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta eivät kerro mistä ja miten hankitaan rahat, joilla nämä haaveet toteutetaan?

    1. Nämä jalat tukevasti ilmassa pienessä kuplassa elävät, joilla sähkö tulee töpselistä ja ruoka kaupan hyllyltä.

      1. Juu ja ovat osanneet hakata metsänsä lähes kokonaan ja nyt ”suojelevat” muiden metsiä.

      2. Asiasta en paljon ymmärrä, mutta taitaa se nykyinen sellu olla jotain ihan muuta kuin se joskus taannoin oli?

        Ja samalla halua kysyä kauanko kestää 100 vuotiaan puun kasvaminen 100 vuotiaaksi?

        On hieman huvittavaa se miten metsien omistajat ( siis yksityiset) ovat kauheita ihmisiä, jos ihmisiä ollenkaan, kun ovat kaataneet omistamiaan metsiä ja istuttaneet uusia taimia tilalle, joita sitten taas ei seuraavat vaan ehkä sitä seuraavat sukupolvet voivat kaataa ja istuttaa uusia tilalle, ovatkin varsinaisia vihtahousuja, itse perkeleestä seuraavia ylöspäin.

        No nykyhallituksen linjausten mukaan sähkölaskun maksaa sossu, ikäihmisten talot lämpiää hyvällä tahdolla ja Kesärannan gay-saunat on kiva juttu, kun pääministeri ravistelee instituutiota.

  19. https://mmm.fi/metsat/metsatalous/metsatalouden-kestavyys/metsalaki

    Metsälaki.
    Metsälain tarkoitus on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Metsälaki asettaa metsien hoidolle ja käytölle vähimmäisvaatimukset, joiden perusteella metsänomistaja tekee yksityiskohtaiset metsän käsittelypäätökset tavoitteidensa mukaisesti. Metsälaissa vähimmäisvaatimuksia säädetään mm. puun korjuuseen, metsän uudistamiseen ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

    1. Lakia noudatetaan niin kauan kuin se on voimassa. Mutta lain rikkojat eivät ole jääneet kiinni kuin osittain omavaltaisesta lain rikkomisesta, jopa valtio itse metsähallituksuneen saati muut.
      Muutos joka tapauksessa tulee.

  20. Maa- ja metsätalousministeriö ei ota kantaa kotkanpesiin – on varmaa paremmin oikeuslaitoksen asia

    ******************************************************************************
    https://mmm.fi/metsat/suomen-metsavarat
    .
    Suomen metsävarat
    .
    Metsät peittävät yli 75 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. Puuntuotantoon soveltuvaa metsämaata on 20,3 miljoonaa hehtaaria ja kitumaata 2,5 miljoonaa hehtaaria.
    .
    Suomen metsät kasvavat vuosittain noin 108 miljoonaa kuutiometriä (VMI 12). Tilastotietojen mukaan vuonna 2020 puuston vuotuinen kokonaispoistuma oli noin 83,5 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuukertymä oli kaikkiaan 69 miljoonaa kuutiometriä, josta noin 85 prosenttia ohjautui metsäteollisuuden käyttöön ja 15 prosenttia energiapuuksi eli lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi.
    .
    Puuston kokonaispoistuma sisältää hakkuiden lisäksi hakkuutähteestä metsään jäävän runkopuun sekä metsään jäävän luontaisesti kuolleen runkopuun. Nämä erät olivat vuonna 2020 yhteensä noin 15 miljoonaa kuutiometriä.

    1. Nuo ovat yleisiä tilastoja, joissa ei ole mitään uutta.
      Laittomia hakkuita ja niiden seurauksia taas ei tilastoi kukaan. Se on osa tätä mädännäisyyttä.

  21. Toisella suupielellä puhutaan laittomista hakkuista ja metsärikollisista, toisella suupielellä ylistetään terroristiluonteista ympäristöjärjestöä.
    Avoin kaksinaamaisuus on taitolaji.😂😂

    1. Milloin GP on luokiteltu terroristirikollisjärjestöksi ?
      Sehän on pelastanut maailmaa Shellin öljyrikoksista. Kiinnitänyt huomion ydinlaitosten luvattomiin säteilyvarastoihin, laittomiin valaiden lahtauksiin, sademetsien, norsujen jne. rikollisiin kaatoihin jne..

  22. https://vapaasana.net/2016/09/28/greenpeace-on-tuhat-kertaa-pahempi-kuin-rutto-ja-kolera/

    Ruttoon kuolee kymmeniä, koleraan satoja vuodessa, Greenpeaceen satojatuhansia lapsia, jo pelkästään kultaisen riisin sabotoinnin vuoksi.
    Greenpeacen perustaja syyttääkin Greenpeacea rikoksista ihmisyyttä vastaan. Greenpeace puolustautuu, että jos miljoonien lasten sallitaan elää GMO:n välttäminen vaikeutuu. ”Rutto vai kolera”?” Vaikka molemmat, kunhan ei Greenpeace.

    Kesällä yli sata nobelistia vaati Greenpeacea lopettamaan kampanjan viljelyskasvien geenimuuntelua vastaan. Patenttivapaasta kultaisesta riisistä lapset saisivat sen A-vitamiinin, jonka puute sokeuttaa ja tappaa satojatuhansia lapsia joka vuosi.

  23. https://vapaasana.net/2013/10/27/greenpeace-vastaan-ymparisto-ja-tiede-brent-spar/

    Arvostettu Nature-tiedelehti on syyttänyt Greenpeacea piittaamattomuudesta tosiasioista. Greenpeacen perustaja ja ex-puheenjohtaja Patrick Moore syyttää Greenpeacea rikoksista ihmisyyttä vastaan, koska sen ja muiden geenimuunteluvastutus on sokeuttanut ja tappanut 8 (kahdeksan) miloonaa lasta A-vitamiinin puutteeseen, vaikka tämä olisi voitu estää kultaisella riisillä.

    Mooren mukaan Greenpeace on äärivasemmiston käsissä. Hän erosi huomattuaan muiden piittaamattomuuden tieteestä.
    Greenpeacen hyökkäilyt täysin tosiasioiden vastaisilla väitteillä estivät parhaaksi ympäristöratkaisuksi Brent Starin upotuksen vaarantaen ympäristön ja korallit, jolloin Naturekin ärähti.
    Tämä inspiroi kannattajat uhkailemaan Shellin henkilökuntaa väkivallalla, ammuskelemaan ja vahingoittamaan 50 huoltoasemaa jopa palopommein.

    Suomen Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso (vih) oli ainakin vielä äskettäin uusmarxisti, joka puolusti mustahuppujen (Black Bloc) toimintaa.
    ————————————————
    Jk. Kirjoitus on päivätty 27.10.2013.

    1. Tuo, jos nyt niin mikä, on läpikuultavaa geenimanipulaattoreiden kuten esim. soijan geeniperimän sorkkijoiden potaskaa. Siis rahanvallan hörhöilyä. Kuka Suomessakaan haluaa geenisoijaa ?

      Ihmisen tekemä kasvi-ja eläinjalostus ei ole geenimanipulaatiota, siinä ei sorkita geenien sisältöä.
      Luonnon tekemä geenimutaatio on luonnon itse tekemä, sinne normaalisti kuuluva virhe, jonka aiheuttaa joku ympäristön muutoshäiriö. Se mutaatio sopeutuu ympäristöön.
      Ihmisen geenimanipulaatio on väkivaltaa koko muuta luontoa kohtaa kuin itse manipuloitua kohdetta vastaan.

  24. Korjaus. Piti olla ”…Brent Sparin upotuksen vaarantaen ympäristön ja korallit, jolloin Naturekin ärähti”.

  25. Greenpissin terroristinen toiminta on todistettu jo monin julkisin esimerkein, mutta sokea punaviherideologia jatkaa toimintaansa seurauksista piittaamatta.

    1. Tässä ei ole mistään sokeasta ideologiasta kysymys. Oletteko huomanneet, että GP osaa käyttää yhtä härskejä keinoja kuin härskeimmät luonnon tuhoajat. Kova kovaa vastaan.

  26. Kallon jne. kommentit pajastavat karun viestin. Oikeistoterroristit = luontoterroristit ovat pesiytyneet rahan linnoituksiin yritysmaaimmassa USAn tump-towereineen jne. Ja sieltä manipulaattorit syöttävät pajunköyttä rahan lieasta riippuvalle köyhälle kansalle hyväksymään luontotuhot elintasonsa nostamiseksi.

  27. En halua, ainakaan tässä ketjussa, sanoa lastenmurhaajien sympatisoijalle tämän enempää.

    1. Tuo on täyttä valetta. Kultaisen geenimuunnellun riisin sijasta on ollut käytettävissä tuhansia muita vaihtoehtoja ruoan lapsille jaettavaksi tai kasvatettavaksi. Moore on täysi hihhuli. Salaliitto teoreetikoita kaikki niin kuin täälläkin.

      Edelleen, kenelläkään ei ole varmaa tietoa siita, mitä sen riisin kasvatus olisi aiheuttanut muulle luonnolle pölyttäjineen päivineen jne..

      1. Kun et asiasta mitään tiedä, niin on puhdasta potskan jauhantaa väittää Patric Moorea salaliittoteoreetikoksi.
        Moore tietää noista asioista todella paljon enemmänkuin yksi salaliittouskovainen.
        Moore oli perustamassa greenpissiä ja erosi siitä siinä vaiheessa, kun sen toiminta alkoi voimakkaasti muuttua terrorismimäiseen suuntaan.
        Mooren tiedot asiasta ovat nimenomaan itse todettuja, mihin yksi salaliittouskovainen ei ikinä kykene.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *