Miten Suomen politiikan ”kirkkovenettä” osaa kukaan ohjata ?

Suomen politiikan lasikuituisessa kirkkoveneessä on monta ”perämoottoria”, monta soutajaa, huopaajia ja yksi kapteeni. Kun yhdestä loppuu bensa, toinen sätkii ja kolmas painaa kaasua ja huopaajat haraavat. Takana on monta koko valtakuntaa koetellutta myrskyä, jossa yksi on koko ajan päällä ja, joka tuulee milloin mistäkin ja yllättää kaikki lähes päivittäin housut kintussa – Korona.
Aina löytyy joku, joka yrittää lisäksi vetää kumisen jenkatapin irti. Ja taas kapteeni huutaa miehet pumppuihin ja äyskäröimään paattia uppoamasta. Kukaan ei muista, että entisajan kirkkovene oli sentään puusta, tappi puusta, airot puusta eikä siellä ollut perämoottoreita eikä se heti uponnut. Lasikuituinen nykyvene palaa soihtuna ja seurakunta hukkuu.
Roope-Ankan rahasäiliö ja sen vartijat, HVK-maskisoppa, Veikkaus, pääministerille viritetyt ansalangat milloin mistäkin, EU:n / Suomen metsät / luonto, EU:n ulkorajoilta hyökkäävät hybridit. Mutta ei huolta huomisesta, kirkon asehuonetta vartioimassa ovat riitaisien seurakuntien ylipapit, joilla yksillä on jousipyssyt, toisilla ritsat ja kolmansilla tykki. Yksi kätkee loukkuja, etteivät ulkoa tulevat pääsisi pyhään kolminaisuuden kirkkoon. Sakastin ovea toiset raottavat ja päästävät kuitenkin nälkäisiä öylättejä nauttimaan.
Kuitenkaan kukaan kirkkoveneessä ei huomaa, että kirkkomme seisoo ylväänä kylän kauneimmalla paikalla, kirkonmäellä, keskellä kaunista metsä- ja järvimaisemia, hautausmaa kupeessaan, jossa monet sukupolvet uinuvat ja, jota olemme monimuotoisena ja istutuksineen ja kauniina suojelleet iät ja ajat. Nyt ylväät puut halutaan hakata pilkkeiksi , hautakivet tien pohjien murskeiksi ja kaivaa haudat auki ja mutaiset sadevedet järviin. Ja lopuksi jotkut äänekkäät kirkonmiehet kiljuvat: ”hakekaa hopeat ja kullat, juokaa kirkkoviinit ja polttakaa kirkko” !
Hesari on tutkinut politiikkaa monelta kannalta, kannattaa lukea:
”Onko tässä mitään järkeä?” HS:n lähteet kertovat julkisesti riitelevän hallituksen vaikeuksista – Politiikka | HS.fi

”Onko tässä mitään järkeä?” HS:n lähteet kertovat julkisesti riitelevän hallituksen vaikeuksista – Politiikka | HS.fi

5 vastausta artikkeliin “Miten Suomen politiikan ”kirkkovenettä” osaa kukaan ohjata ?”

  1. Kepun kannatuslasku kiukuttaa ja nyt se kiukku alkaa jo iskemään Saarikon omaan nilkkaan.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/marin-vastaa-saarikon-talousvaatimuksiin-yhdessa-sovitusta-pidetaan-kiinni/8294268?fbclid=IwAR21fE7TaH7iocyELMKKSyPrtCINv41_xvqTyAp170crgapX_2SP0aQ8xUI#gs.h0ht6l
    Marin vastaa että yhdessä sovitusta pidetään kiinni ja se oli vastaus viimeisimpään sekä samalla jo aiempiinkin välihuutoihin. Erikoista kepua kun päätetään yhdessä, niin sitten heti pitää laukoa repliikkiä ja valitella huonoa sanavalintaa.
    Lisävaara saattaa syntyä uusien viheiden ministerien taholta tosin Mikkonen pisti opposition ruotuun varsin osuvasti joten kokoomus joutunee pistämään mietintämyssyn päähänsä.

    1. Kertoo kuinka sekaisin Suomen puoluekenttä on ja, jopa puolueiden sisällä hajallaan kuin varpusparvi. Keskusta kipuilee Sipilän ajan jäljistä pohjamudissaan.
      Edelleen sukupolvien vaihtuminen nuorempiin päättäjiin ja vielä naisiin vanhojen äijä-änkyröiden pitäessä tuoleistaan kiinni hinnalla millä hyvänsä.
      Se on hyvä, että jokaista sukupolvea ja erilaista kokemusta yhteiskunnan päättäjäporukoissa tulee olla, niin kuin pitäisi olla median toimituksissakin.
      Mutta se närästää, kun ennen päättäjinä olivat pääasiassa äijäkaarti ja mummot. Nyt laajasti suuntana stubbilaiset-kataiset ja naiset sekä vielä koulutetut nuoremmasta päästä. No, oli siellä nuoressa kaartissa Esko Ahokin.

      Vastakkain ovat vielä voimakas talouselämän eliitti ja uuden maailman luontoarvojen elvyttäjät ja palauttajat. Pidä siinä sitten peräsimistä kiinni.

  2. Kieltämättä Heikin esille tuoma kokonaisuus pistää miettimään; onko elämä, järkevä elämä sittenkään pelkkää puoluepolitiikkaa. Miten olisikaan keskinäistä toimintaa edistävä neuvottelutaito; nykypolitiikassa lienee melko hukassa.
    Sitten me kaiken arvostelijat; tekipä hallitus sitä/tätä, aina joidenkin mielestä täysin väärin.
    No, elämäpä tietenkin on tätä; oikeita ja vääriä valintoja, näkökulma havainnoitsijan mukaan.

    1. Matti Vanhaselle täytty nostaa hattua hänen julkisuusstrategiastaan, jossa ei hallituksen keskeneräisissä asioissa eri puolueilla ollut lupaa tulla omin avauksin julkisuuteen.
      Nytkin Marin on sitä kuria yrittänyt saada kollegoihin, mutta jollakin tempulla kaikki ponkaisevat ennenaikaisesti kommentoimaan tilanteita.
      Viimeksi nyt eri puolueiden puoluekokouksissa, joka sekään uhkauksineen hallituksesta lähdöin ei ole ihan tontilla ( kepu ja vihreät ).

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *