96 vastausta artikkeliin “Voiko tyhmyys tiivistyä populismissa hulluudeksi – voi !”

  1. Järkevältähän tuo vaikuttaa:”Tällainen on perussuomalaisten varjobudjetti: Kehitysapu jäihin, Ylen rahoitukseen 139 miljoonan euron leikkaus.” – Iltalehti.

    Yle tuottaa veronmaksajien rahoilla etupäässä uusintoja ja uusintojen uusintoja ja kulttuurimarxilaista propagandaa.
    Kehitysapu menee etupäässä leopardilakkisille mustan kansan sortajille ja kaikenkarvaisille sissijärjärjestöille. En ole sinänsä kehitysapua vastaan, mutta se pitäisi olla vastikkeellista ja sen pitäisi mennä oikeaan osoitteeseen.

  2. Muuten, miksi Suomen pitäisi maksaa kehitysapua? Montako siirtomaata Suomella on ollut?

    1. Ei yhtään, mutta olemme velkaa ruotsalaisten ja eurooppalaisten valloituksista, mistä Suomi tosin eilatiakaan rikkauksia saanut.
      ”Maksamme velkaa”, kuten stallarit rääkyivät.

  3. Sinänsä rahan syytäminen gepardihatuille on viherstallarien (mm. Hautala) mielestä ok, jos miljoonasta joku kymppi muille joutaa.
    Kuitenkin kansalaisten verotuksen keventäminen yleensä johtaa kulutuksen kasvuun eli kansantalouden vauhdittumiseen ja kulutusverojen kautta takaisin valtion kirstuun sittenkin.
    Vain sosialistipellet kuvittelevat, että rahan kierrättäminen poliittisen byrokratian läpi hyödyttää kansantaloutta.

  4. ”Luulevatko persut ihmisiä aivan seinähulluiksi.” – simppeliä .. hah hah .

    ******************************************************************
    IL:
    Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa valtion menoja leikattaisiin ensi vuonna 723 miljoonalla eurolla.

    Suurimman leikkauksen perussuomalaiset kohdistaisi kehitysyhteistyöhön, josta se leikkaisi 520 miljoonaa euroa.

    Mielestäni ihan OK

    Leikkaus, 723 miljoonaa euroa, on noin kymmenesosa valtion nykyisestä vuosittaisesta velanotosta

  5. ”Halla-aho oli oikeassa ja hallitus väärässä EU:n elpymispaketista, sillä ensi viikolla federalistit ottavat vallan Saksassa ja EU:ssa.”

    Blogiotsikko Uuden Suomen puolelta 29.11.2021. Kirjoittaja Timo Kärkkäinen.
    ——————————————————
    Lyhyestä virsi kaunis, koska tuo pelkkä otsikko kertoo mihin suuntaan mennään.

    1. Halla-aho on aivan väässä. Saksassa ei ole tällaisia kaavailuja federalismiksi ei edes uusien investointivelkojen suhteen. Mutta jotain syventävää EU:n on tehtävä hajannuksen sijasta, että pärjätään Usa:lle, Kiinalle ja Venäjälle.

      1. Halla-aho on varsin usein oikeassa.

        *
        ”Mutta jotain syventävää EU:n on tehtävä ..”

        Eikö EU:n tekemiset ja tekemättömyydet ole jo nyt tarpeeksi syvältä?

  6. Alustalla on eräs osallistuja (en mainitse nimeä) joka kovin usein huutaa lööppijournalismista, mutta kuinka ollakaan tukeutuu aina lööppijournalismiin kun se sattuu sopimaan mandraan.

    No avaaja on esittämästään arvioinnista päätellen käynyt läpi PerusSuomalaisten varjobudjetin:

    https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2021/11/Perussuomalaisten-vaihtoehtobudjetti-2022_aukeamittain.pdf

    Annettu analyysi vaikuttaa kuitenkin aika suppealta, joten tarkempaa erittelyä odotellessa.

    1. Se ei vaadi päämomentteja suurempaa analyysiä. Jokainen päämomentti ei ole mitenkään toteutettavissa, ei missään hallituskokoonpanossa. Se on vain paperia ja painomusteen tuhlausta.

              1. Vastuutonta pölvästiä on nykyhallituksen täysin holtiton velkaantuminen ja rahan jakaminen ilman järkevää suunnitelmaa.

  7. Perustelu on joskus hyvin hyvin simppeliä..

    ” ..päämomentti ei ole mitenkään toteutettavissa, ei missään hallituskokoonpanossa. ”

  8. Jokainen esitys kannattaa tutkia ennenkuin hutkitaan.
    Kehitysapu on kaksiteräinen miekka eli kun avustetaan väki lisääntyy,
    eli se apu pitäisi suunnata väestönkasvun ehkäisyyn sillä
    maapallon kantokyky alkaa olla ylärajoilla.
    YLE-uusintoja voi tuottaa halvemmalla eli voi leikata.
    Maahanmuutto on niin kallista ettei siitä haluta kunnon laskelmia,
    joten muutto minimiin.

  9. Minä en sano muuta, mutta osallistun tuohon YLE:n rahoituskeskusteluun. Sieltä tulee ihan hyviäkin ohjemia, kunhan hiukan osaa valikoida, eikä tuijota pelkästään niitä huonompia ohjelmia. Ne huonommat taas on tietysti niitä joista napuri tykkää. Ei YLE, eikä taatusti mikään muukaan taho pysty lähettämään kaikille sopivaa ohjelmaa koko illan, se oli ainakin suuri ihme. Kannattaa myös miettiä mitä YLE:n katselumaksu on vuodessa suhteessa päivälehtiin. Esimerkiksi Aamulehti maksaa kohta lähes 600 eroa, eikä sillä lueta lehteä puolta tuntia kauenpaa vuorokaudessa. Sillä hinnalla voi katsella useampaakin kanavaa tuntitolkulla läpi vuoden.

  10. ”Suomen Uutiset kertoi maanantaina Ylen verkkokolumnien sensuurista. Yle kieltäytyi julkaisemasta hallitusta moittinutta professori Janne Saarikiven kolumnia. Sensuroinnista on keskusteltu pitkin viikkoa. Tänään perjantaina Liberan sisältöjohtaja Tere Sammallahti (kok.) nostaa esiin Ylen kolumnien tuottajan, Rakel Liekin valitsemat Yle-kolumnistit. Liekki on nostanut järjestelmällisesti kolumnisteiksi punavihreitä poliittisia aktivisteja.” – Suomen Uutiset 15.5.2020.

    Kuka kertoisi minulle kenellä muulla kuin Rakel Liekillä on Suomessa näin suuri valta tuottaa verorahoilla sellaisia kolumneja ja blogeja kuin Ylen palveluksessa olevalla RakelLiekillä.

  11. ”Tv-toimittaja Sanna Ukkola: ”Yksi Ylestä lähtöni syistä oli kolumnieni rajoittaminen”

    Sosiaalisessa mediassa on eilen ja tänään kohistu kielitieteilijä Janne Saarikiven kolumnista, jota Yle ei julkaissut. Saarikivi julkaisi kolumninsa eilen julkisena Facebook-päivityksenä ja mainitsi sen olevan kolumni, jota Yle ei julkaissut.” – Suomen Kuvalehti 12.5.2020.
    ———————————————
    Että oikein puolueeton ”koko kansan Yle”.

  12. Tietysti niitä ohjelmia on, joita kaikki ei katsele, eikä kuuntele, en edes minäkään. En kuitenkaan sekoita tähän politiikkaa, sen varjolla tehdään ihmeitä, jopa medioissa. Piti sanoa, että en lue edes Suomen Kuvalehteä, peruutin tilaukseni menneenä keväänä.

  13. Suomessa on rima todella alhaalla. Verorahoitteisen Yleisradion toimitusjohtajana on ylioppilas ja Ylen uutis-ja ajankohtaistoimituksessa kolumnien ja blogien tuottaja on kuvataiteilija ja entinen pornotähti.

  14. On Ylessä television puolella ihan katsomisen arvoisia ohjelmia, en sillä sano.
    Tänä iltaana on klo 21.00 Historia: Hitlerin aikakausi.
    Klo 22.00 on Elokuva ”Rukajärven tie”. Pitää katsoa, ties monennenko kerran.

  15. Ylen hallintonevostossa on persut vahtimassa persujen yksisilmäisyyttä onnistumatta.
    Ylen toimielinten valinta on parlamentaarinen ja persujen äänivalta siellä on olematon tehdä yhtäkään tällaista päätöstä.
    Yle jatkaa riippumatonta journalismia verovaroin parhaan kykynsä mukaisesti.
    Tässä mielessä persujen varjobudjetti ei ole edes wc-paperin arvoinen.

    1. Ylen ”riippumattomuus” näyttää siltä, mitä se on – Rakel Liekin ammattitaidotonta ideologista rokaa.

  16. KD:llä oli järkevin varjobudjetti, joka keskittyisi hoitojärjestelmän puutteiden korjaamiseen pikaisesti valtion rahoittamana.
    Kokoomus työn verotuksen keventämiseen ja työttömyysturvan uudistamiseen.
    Molemmilla näillä on sentään joku järki mukana vrt. persujen järjen köyhyys.

    1. Hmm…

      ”Varjobudjetissa viitataan OECD:n tekemään 36 maan tutkimukseen, josta selvisi, että Suomessa sama julkinen palvelutuotos olisi teoreettisesti voitu saada aikaiseksi 35 prosenttia pienemmillä panoksilla.

      – Tehottomuuden seurauksena talouskasvumme on hidastunut ja tuottavuutemme kehitys on ollut OECD-maiden heikoimpien joukossa. Eri julkisten menoerien osuudet bruttokansantuotteesta taas ovat OECD-maiden korkeimpien joukossa.

      – Heikko kehitys on johtanut kireään verotukseen. Verokiilamme, eli työnantajakustannusten ja työntekijän käteen jäävän palkan välinen ero, estää tehokkaasti yksityisen sektorin kasvua. Raskaasta julkisesta sektorista johtuen globaaliin elvytykseen sekä koronapandemiasta toipumiseen liittyvä kasvupyrähdys jää taakse.

      Sote-uudistuksen myötä valtionhallinnon menot kasvavat vuonna 2023 yli 80 miljardiin euroon.

      Puolueen mukaan kolmen miljardin euron alijäämän kiinni kiriminen edellyttäisi siten vain hieman alle miljardin euron tai yhden prosentin vuotuista toiminnan tuloksen parantamista suunnitelmavuosina 2023–2027.

      – Tavoite on täysin realistinen laittamalla menot tärkeysjärjestykseen ja siirtymällä jatkuvan parantamisen kulttuuriin. Tehostaminen mahdollistaa paitsi varojen uudelleen suuntaamista keskeisiin peruspalveluihin myös verojen alentamisen, jolla on suotuisa vaikutus talouden kasvuun, perussuomalaiset sanoo.”

      Ja tätä ei yhdessä yössä hallitusvalllan vaihtuessa kapitalistista punikiksi muuttunut ei joka-asian asiantuntija voi myöntää olevan järkevää ajattelua ?

      Tai miksipä voisi, kun kaikkien tulisi olla julkisella sektorilla töissä, eikä verot ja niistä seuraavat hintojen korotukset vaikuta kenenkään elämään, koska kaikki on ennalta budjetoitu.

      Vaihtoehtobudjettiesitysten seurannasvaikuituksetkin on laskettu ilman, että olisi edes vaihtoehtobudjettiin tutustuttu iltapäivälehtien otsikkoja syvemmin.

      Ei voi todeta kuin, että vau, ihan vitun vakuuttavaa.

      1. Pöljyydellä ja populismilla ei ole rajoja. Tuolla hallin kahvilan politiikkaringissä nauroivat katketakseen. Joku huusi, että liitytään persuihin koko porukka niin rikastutaan ja naurunremakka päälle.

        1. Hallin kahvilan politiikkarinki onkin ihan kansainvälisestikin tunnustettu taustavaikuttaja elin ja nauttii suurta arvostusta myös globaalisti.

          Olisiko jopa eräänlainen paikallinen Bilderberg-ryhmä ?

          Hallin kahvilan politiikkarinki, voi jeesus.

  17. Mitätön leikkaus – älytön mölinä

    Perussuomalisten varjobudjetti pienentäisi velanottoa vain 40 miljoonalla eurolla.

    Minkälainen mölinä syntyisi, jos joku ehdottaisi leikkauksia niin, että velanotto olisi nolla euroa vuodessa? – melkoinen Tällöin leikkaus pitäisi olla 7500 miljoonaa euro – ei vain satoja euroja.

    IL:
    ”Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa valtion menoja leikattaisiin ensi vuonna 723 miljoonalla eurolla.”

    *

    Leikkaus, 723 miljoonaa euroa, on noin kymmenesosa valtion nykyisestä vuosittaisesta velanotosta

  18. Tämä koko avaukseni on jo saanut likaa palstatilaa, että en kehtaa edes silmiäni enää vaivata puolusruspuheisiin. Ne ovat toinen toistansa naurettavimpia.

    1. Avauksen pölhöys ilahduttaa kovasti itsenäiseen ajatteluun kykeneviä, jotka eivät kritiikittömästi puolustele hallituksen munauksia.

  19. IL: n toimittajan Mika Koskisen kolumni on megaluokan vitsi.
    .
    mika.koskinen@iltalehti.fi
    .
    ”Mikä on PS:n vaihtoehto Suomen vastuuttomalle velkaantumistahdille?
    Sellaista ei ole.”
    .
    Siis Koskinen esittää, että vastuuttomalla velanotolla ei voi olla vaihtoehtoa.

    *
    Omasta puolestani sanoisin, että velkaa on pitänyt ottaa, muta velalla saatuja varoja ei pitäisi vastuuttomasti käyttää.
    .
    Ote artikkelista:
    .
    – Vastuuton velkaantumistahti voidaan parhaiten kääntää, kun verovaroja ei laiteta haitallisiin tai toisarvoisiin kohteisiin entiseen tapaan. Vaikeassa taloustilanteessa asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on tavallistakin tarpeellisempaa, puolue [PS] linjaa.
    *

    Olisi varmaan parasta tällaisen aikana (ja ehkäpä muutoinkin) sijoittaa velkana otetut varat Suomeen, ei ympäri maailmaa.

    *

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/11243715-2609-4b0b-b8df-c8a27941711e
    .
    Valtion velkaantumisesta huolissaan oleva PS ottaisi ensi vuonna yhtä paljon velkaa kuin Sanna Marinin (sd) hallitus.

    1. On todella älynväläysten suma leikata sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, kehitysapua ym.heikompiosaisilta ja alentaa mersupersujen löpökustannuksia.

      1. ”kehitysapua xxxxxxxx alentaa mersupersujen löpökustannuksia.”

        Hyödyttömäksi todettu maailman kehitysapu pitäisi mielestäni lopettaa kokonaan.

        Korkea bensiinin hinta koskee eniten köyhiä vanhoilla (pienillä) autoilla liikkuvia.

        1. Ei öky-HK vähävaraisia ymmärrä, kun koko Suomen eliitti on kavereina.

  20. https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2020/12/PerusS-vaihtoehtobudjetti-2021.pdf
    .
    Perussuomalainen vaihtoehto 2021
    .
    Suomalaisten etu edellä
    .
    2.1. Haittamaahanmuutto lakkautettava
    2.2. Kehitysapu puolitettava
    2.3. Ilmasto- ja ympäristöministerin alalta leikattava
    2.4. Säästöä puoluerahoituksesta
    2.5. Yle kulukuurille 8 2.6. Suursäätiöiden pääomatulot verolle
    *
    3. EU:n elvytysrahasto
    .
    EU:n elvytysrahasto on Suomen kannalta pikavippi, jossa maksamme saamamme rahat takaisin tuplana. Samalla sitoudumme jatkuvasti syvenevään yhteisen verotuksen, velan ja tulonsiirtojen liittoon.
    .
    4. Työllisyys, teollisuus ja yrittäjyys
    .
    4.1. Liikennepolttoaineiden veronkorotus peruttava
    4.2. Lämmityspolttoaineiden veronkorotuksen peruminen 17
    4.3. Parafiinisen dieselin veroedun pienennyksen peruminen 17
    4.4. Teollisuuden päästökauppakompensaation korotus 18
    4.5. Väylämaksujen poisto 18
    4.6. Työn verotuksen keventäminen 18
    4.7. Kotitalousvähennyksen leikkauksen peruutus 19
    4.8. Raskaan liikenteen vinjettimaksu 19
    4.9. Yksin- ja pienyrittäjien verohelpotus
    4.10. Turpeen energiakäytön jatkaminen 20
    4.11. Tuulivoiman ja sähkönsiirron voittoihin kohtuutta
    .
    5. Mahdollisuuksien Suomi
    .
    5.1. Koulutus on investointi tulevaisuuteen 22
    5.2. Maaseutu on maamme turva ja voimavara 23
    5.3. Oikeudenmukaisuutta ulosottoon ja perintöveroon
    .
    6. Hyvinvointia ja hoivaa
    .
    6.1. Omaishoidontuen verotuksen keventäminen 27
    6.2. Pienten eläkkeiden verotuksen keventäminen 28
    6.3. Lääkekorvausten alkuomavastuu pois pienituloisilta 29
    6.4. Diabeteslääkkeiden korvausluokan palauttaminen 29
    6.5. Keliaakikkojen ruokavaliokorvauksen palauttaminen 29
    6.6. Ruoka-apujärjestöjen tuki 30
    6.7. Sisäilmasairaiden auttaminen 30
    6.8. Terapiatakuu voimaan

    7. Turvallinen Suomi
    .
    7.1. Poliisi
    7.2. Rajavartiolaitos ja Tulli
    .
    8. Vaikutukset talousarvioon
    .
    Perussuomalaisten vuoden 2021 vaihtoehtobudjetti sisältää hallituksen budjettia vähemmän menoja, keventäen samalla verotusta ja ottaen vähemmän velkaa.
    .
    Yhteenvetotaulukko

  21. ’” Valeuutinen” – halventavat nimittelyt opposition budjettiehdotuksista ei muuta mitään -paitsi arvostusta alentavasti herjan esittäjää kohtaan

    1. Ei, vaan ainoastaan persujen valebudjetista, jolla ei ole mitään tekemistä realismin kanssa, jonka tarkoitus olisi antaa hallitukselle lisäeväitä omaan hallitusohjelmaan.
      KD:n esitys antaa aihetta miettiä, miten th:n palkkatason parannus voitaisiin toteuttaa.
      Kokoomuksen esityisessä ei ole mitään uutta, mistä ei olisi jo koko kauden väännetty kättä.

  22. ’” Valeuutinen” – halventavat nimittelyt opposition budjettiehdotuksista ei muuta mitään -paitsi arvostusta alentavasti herjan esittäjää kohtaan.

    Mitenkään erittelemättä – ”valhetta”

    *
    *
    Vai onko tämä HK:n hengentuotteena aikaansaatu peruste riittävä?

    HK: ”On todella älynväläysten suma leikata sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, kehitysapua ym.heikompiosaisilta ja alentaa mersupersujen löpökustannuksia.”

    *
    *
    Muuten, jos hallituksen virallinen budjetti osoittautuu aikanaan pätemättömäksi, niin olisi oikein puhua valheesta? – mielestäni ole

      1. Järkevien perusteiden tuolle ’vale’-jupinalle on varmasti mahdoton esittää.
        Vai onko se tässä (hah):

        HK: ”On todella älynväläysten suma leikata sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, kehitysapua ym.heikompiosaisilta ja alentaa mersupersujen löpökustannuksia.”

  23. Jos valtionvelka pysyy ennallaan, mutta valebudjeitin sisällä siirretään inhimillisesti heikoimmilta kansalaisilta, estetään maahanmuutto 0-kustannuksin, sivistysvaltiota kuvaavat kehitysapurahat nollataan, niin eihän tähän paljoa sivistystä tarvita, että huomaa valtavan aukon persujen perussivistyksessä. Ja sitä ei kirjoista opi, vaan oppii elämällä ihmisiksi.

  24. ” ..siirretään inhimillisesti heikoimmilta kansalaisilta, estetään maahanmuutto,,”
    .
    ’siirretään inhimillisesti heikoimmilta kansalaisilta, – Kuten mitä?

    *
    *
    ’estetään maahanmuutto’

    Mielestäni pieni Suomen kansa ei voi ratkaista kohtuuttomasti kasvavien kansojen ongelmaa.

    HS:
    Varsinkin Afrikan mantereen väestö tulee YK:n väestöennusteiden mukaan kasvamaan hurjaa vauhtia. … Vain parissa vuosikymmenessä Afrikan väestö kaksinkertaistuu. Mantereen väkiluku on tällä hetkellä noin 1,2 miljardia, mutta ennusteiden mukaan se kipuaa 2040-luvulla jo runsaaseen kahteen miljardiin.20.2.2021

    *
    Afgaanien väkiluku tuplaantui 20 vuodessa, 20 miljoonasta 40 miljoonaan.

  25. ”maahanmuutto 0-kustannuksin” – voi ressua ( 2015 tulijat..)

    ”kehitysapurahat nollataan,” – koska siitä ei ole mitään apua ( esimerkkinä m.m. Afganistan)

    *
    Sivistysvaltion on ensisijaisesti huolehdittava omaistaan.

  26. Hieman koomista kun valeavausten tekijä leimaa vaihtoehtobudjettia valebudjetiksi.
    Avaaja voisi kertoa vaikkapa että millaisia työttömyysturvan heikennyksiä budjetissa esitetään ?

    1. Ei yksi Hyvärinen kesää eikä kansantaloutta tee sen enempää kuin yksi HK.

  27. Niin sinä olet ainoa joka on valehdellut pesujen vaihtoehtobudjettia eikä se katkeran Hyvärisen aina yhtä huvittavista analyysistä miksikään muutu. No teitähän yhdistää Kansan uutiset joka kertoo paljon.

    1. Väärin, KU ei kuulu tilattaviin lehtiini. AL, HS, SK, MT kuuluvat minulle, lisäksi isovarvas kokoomuksessa, etusormi kepussa, pikkulilli KD:ssä, RKP peukussa, SDP kämmenellä, vasurit toisessa, persut persre…ässä.

      1. Kovin usein Kansan uutisiin olet aiemminkin viitannut. Miksi kuvittelet että mielipiteelläsi persuista olisi jollekin jotain merkitystä?

        1. KU on hyvi toimitettu lehti ja siellä on teräviä toimittajia, vaikka asioista olisikin eri mieltä.
          Mielipteeni teitä ainakin kiinnostaa ja ne kovasti vit…aa.

  28. Heikki Karjalainen.”Persujen vaihtoehtobudjetti onkin valebudjetti ja kertoo siitä, että persut on kokonaisuudessaan valepuolue ja iso valemedia.”

    On siinä vale poikineen. Olisiko kyse projektiosta?

  29. No selvisihän persujen ero muiden puolueiden ”perimään” Poltiikan Suomi- ohjelmassa. Persujen ajatusmaailmaa kuvasi Purra, jolla johtajana on politiikan tekemisen taustana vain kansainvälisen politiikan opiskelu, ei muuta. Niin oli Halla-ahollakin ja näkyvä poliittinen rasiminen ajattelu. Siis ideologia on vain politiikka ja sen tekeminen eri keinoin- ei oikeaa syvää ideologiaa paitsi populismin ideologia.

    Sen sijaan, kaikilla muilla puolueilla on erittäin syvät juuret politiikan historiaansa kehityskaarineen; kepu, kokoomus, demarit, vihreät, vasurit, RKP ja KD. Nämä ovat aatteellisia oikeita puolueita.

  30. Jahas vai on puutteellinen opiskeluhistoria taustalla. Purra on valtiotieteiden maisteri, joten mikä siinä on vikana.

    Esim. vihreillä on ollut puheenjohtajana ja on tällä hetkelläkin ministerinä pelkkä ylioppilas. Samainen herra jaksoi vain noin vuoden valtiotieteiden opiskelua. Samoja opiskeluja, joissa Purra suoritti maisterintutkinnon.

    Ps. Purra oli nuoruudessaan vihreiden kannattaja, mutta tuli sittemmin järkiinsä.

    1. Oli virheelle ”herralle” liian vaativaa, joten siirtyi poliitikoksi.
      Siinä hommassahan ei koulutusta tarvita, koska puhdas sokea usko ideologiaan tekee ministerikelpoiseksi

      1. Voi myös todeta, että HK:n kehumissa puolueissa pääosa näkyvistä poliitikoista kuuluu poliittisten broilerien ammattiosastoon eli on ilman minkäänlaista kokemusta rehellisestä työnteosta.

        1. Se on totta; he näkyvimmät ja vaikutusvaltaisimmat olivat alkaen teiniliitoista eri aatteellisiin valtakunnallisiin järjestöihin, mistä taas on näköalapaikka valtakunnanpolitiikan kiemuroihin.
          Yhteinen piirre oli näkyvimmissä poliitikoissa yleislahjakkuus ja sosiasliset suhteet verkostojen syntymiseen.

      2. Huippupoliitikoissa on näitä ”vain” ylioppilaita mm. Heinäluoma, Haavisto jne..
        Sitten on näitä lähes 6 äLLän porukoita iso joukko mm. Kepussa Aho, Väyrynen, Perttula ja muita eri puolueista iso joukko. Sekään ei ratkaise, jos on sosiaalisen älyn lahjakkuus.

    2. JuhaU, eihän opiskelun tasosta oppiarvoineen ollut kysymys, vaan siitä, ettei taustalla ollut muuta kuin politiikan opiskelu politiikasta, ei ”aatteen paloa”, aatteellisuutta.
      Vihreä oli, mutta hyppäsi pois oikea vihreyden hävittyä.
      Aatteen paloa ilmaisi J.Ala-aho perustamalla eri rasistisia taustajoukkoja kirjoituksillaan.

    3. Valtiotieteellinen tiedekunta lienee yksi helpoimmista päästä opiskelemaan, kunhan nyt edes ylioppilas on.
      Aika iso osa poliitikoista on valtiotieteellisestä maisterinpaperinsa saanut.

  31. Politiikassa lienee jo aivan tarpeeksi mukana henkilöitä joita ajaa eteenpäin vain kiihkeä aatteenpalo. Heillä sokea usko ideologiaan syrjäyttää tietoon ja todellisuuteen perustuvan politiikanteon ja jälki on sen mukaista.

    1. Minusta politiikka juuri on aatteiden yhteenliittymä, jossa tieto ja yhteiskuntatiede yhdistyvät palvelemaan kansa- ja ihmiskuntaa.
      Jos tarkoitat tiedolla kovia arvoja kuten raha ja nurkkakuntaisuus sekä sulkemalla silmät isommasta kuvasta olet väärässä.

  32. Kuten kirjoitin, pelkkä aatteenpalo ei johda mihinkään hyvään silloin, kun kyse on esim. valtakunnan politiikasta. Tieto ja ymmärrys reaalimaailmasta on myös tarpeen.

    Ideologinen yksisilmäisyys nimenomaisesti estää näkemästä suurempia kokonaisuuksia ja sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Eikä raha ole pelkkä pahis. Rahaa tarvitaan, jotta saadaan niin yhteiskunnan kuin yksityisenkin sektorin rattaat pyörimään.

    Rahaa saadaan työllä ja uutta, yhteiskuntaa pyörittävää työtä luovat yritykset, joiden työn hedelmillä sitten julkiset toimijat pystyvät toimimaan.

    Nyt kuitenkin tietyistä piireistä syötetään ajatusta, että yksityinen sektori yrityksineen on täynnä riistäjiä, jotka riistävät työntekijöitään, luontoa, ympäristöä jne.

    1. Katsot nyt itse valitettavasti asiaa vain yhden putken kautta, jos näin uskot:

      ”Nyt kuitenkin tietyistä piireistä syötetään ajatusta, että yksityinen sektori yrityksineen on täynnä riistäjiä, jotka riistävät työntekijöitään, luontoa, ympäristöä jne..”

      Politiikka on arvojen yhteensovittamista, jossa ei yksi aate ole yli muiden. Ei niin tyhmiä huippupoliitikoita olekaan, etteivätkö he ymmärää, mista raha tulee ja, miten sitä ansaistaan. Ei myöskään sitä, mikä on metsä ja luonto.
      Ja tässä juuri arvot ovat ne, mitkä painavat, kun niitä yhteen sovitetaan.

      Kyse on siitä, miten sitä poliittisilla reunaehdoilla ansaitaan, mille tahoille ja, mihin sitä käytetään erilaisissa yhteiskunnan palveluissa.
      Riittävästi tietoa on kaikilla. Toisilla vaan on kapasiteettia omaksua sitä enemmän ja helpommin sekä ymmärtää laajempia kokonaisuuksia.

      1. Kovin vaikeaa se rahan ansainnan, puhumattakaan sen kuluttamisen ymmärtäminen vaikuttaa nähtävästi juuri näille nykyisille ”huippupoliitikoille” olevan ( mikä liene huippupoliitikon määrite sitten onkaan).

        Metsä on hassu keskustelun aihe, kun esim. talousmetsä ei ole oikeaa metsää.

        Vaan kun sitä ei oikeaa metsää aiotaan kaataa, niin se muuttuukin oikeaksi metsäksi eikä sitä siksi saisikaan kaataa.

        Toisaalta vaikuttaa ajoin myös siltä, että joillekin on vaikea ymmärtää kauanko puun kasvaminen 100 vuotiaaksi kestää, tämä näkyy erityisesti viittauksissa siitä miten taannoin on metsää käytetty ja ellei olisi käytetty niin Suomi olisi muutoin aika paljon nykyistä huonommassa tilanteessa.

        Mitä tulee laajojen kokonaisuuksien hallintaan niin ei kannata antaa ympäripyöreiden puheiden, joissa ei oikeastaan ole mitään sisältöä hämätä, vaikka ne kivalta kuulostavatkin ja näitä ”huippupoliitikot” viljelevät aivan alituiseen.

        1. Jos raha ja sen ansaitseminen on joillekin elämän päätehtävä, on hän koko elämän käsittänyt väärin.
          Se on tärkeää, että jokaisella olisi kohtuullinen toimeetulo ihan itse työllään ansaittuna. Se riittää. On myös tärkeää, että saa tai joutuu kokemaan rahan puutetta konkreettisti ja myös se, että mitä sitten, jos sitä on normaaliin elämään nähden ”liikkaa”.
          Väitän, että ns. vihreät, luonnontieteilijät, yhteiskuntatieteilijät ja tiedemiehet ymmärtävät metsien ja luonnon kokonaisuuden huomattavasti kokonaisvaltaisemmin kuin metsänomistajat ja teollisuus tarpeineen ja huutoineen, joille metsä ja puun kasvu on vain rahanlähde.

          1. Kun puhutaan vastuu poliitikoista, niin kyllä heidän vastuullaan on valtion kassa, joka mahdollistaa hyvinvointivaltion olemassaolon, mitään muuta keinoa sen ylläpitoon ei vaan ole.

            1. Höpö höpö, se on arvovalinta, ja kuinka ollakaan, meillä menee koko yhteiskunnassa paremmin kuin normaaliaikana velkoineenkin kuin aikaisempien orjapiiskurihallituksien aikana.

              1. Yksilötasolla toimiminen ja valtiotasolla toimiminen ovat kaksi eri asiaa. käsittääkseni tämä avaus koski valtiotason toimintaa, vltion budjettia.

                On kyllä aika ylimielinen lausahdus, jos toteaa, että puheet valtion kassan kestävyydestä ovat höpö höpöä. Valitettavasti tälläisiä höpö-höpö -ihmisiä on nykyinen hallitus täynnä.

                Mitä enemmän nykypolitiikkaa seuraa ja tiettyjä toimijoita sillä kentällä, niin sarkastinen toteamus – sähkö tulee pistorasiasta ja raha seinästä- näyttää kyllä joillekin olevan se todellisuus, missä he elävät.

              2. ”Höpö höpö, se on arvovalinta, ja kuinka ollakaan, meillä menee koko yhteiskunnassa paremmin kuin normaaliaikana velkoineenkin kuin aikaisempien orjapiiskurihallituksien aikana.”

                Ai menee vai? Mistähän tuon keksit?

              3. Se on Mika sitä puhdasta pölhömäistä paskanjauhantaa, kun asia loppuu ja pitää tuota möhlivää hallitusta puolustella kaikin keinoin.

        2. Jos joku teistä persuista pystyy todistamaan, että Suomen valtio on huonommassa kunnossa kuin verrokkimaiden EU:ssa ml. luottoluokitus, koronakulut, koronan johtaminen, samalla teollisuuden tilaukset, investoinnit, työllisyystilanteet koronatilanteet huomioon ottamalla, niin kertokaa missä.
          Jos täällä joku opettaa minulle, että valtiotalous on sama kuin yksityitalous menkööt opiskelemaan hallintotieteiden alkeita julkistaloudesta. Persut ovat ääneen kiljuneet tyhmille sitä, että velanmaksu on kuin yksityistaloukisenkin velka ja valionvelkavelka pitää maksaa pois korkoineen kuten yksityisvelkakin.

  33. Helppoja oppiarvoja on maailma täynnä, mutta usein vaikeusaste nousee siinä kohdassa kun varsinaisesti alkaa suorittamaan sitä oppiarvoa.

    1. Se vasta vaativaa on, kun tulet nuorena jo moniala-opiskelleena ja myös jo erilaisissa käytännön harjoittelutöissä olleena ”ikivanhojen pierujen joukkoon vähän tuulettamaan”. Siinä eivät oppiavot paljoa paina, vaan aivan muut asiat.
      … mutta heti tunnustan, että poliitikoksi minusta ei ollut eikä tule.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *