Miksi vasemmisto taipuu oikeiston ja median edessä?

Eilen 3.8 saimme lukea pääministeri Sanna Marinin maksavan ruokalaskua takaisin asuessaan pääministerin virka-asunnossa, miksi? Tähän asti meteliä ei ole pidetty muiden pääministerien aamupaloista. Sen on katsottu olevan itsestään selvyys.

Koen harmillisena vasemmiston antavan alati periksi oikeiston vyörytyksen edessä. Ymmärrän meidän elävän kovan oikeistolaisen yhteiskunnan ikeen alla. Vasemmistolaisia arvoja ja aatemaailmaa lyödään surutta kuin vierasta sikaa.

Totta kai vastustus vasemmistoa kohtaan on äärettömän rajua, elämmehän kapitalistisessa markkinataloudessa. Kun seuraa avauksia vaikka talouspolitiikasta, työmarkkinoista tai yhteiskunnan rakenteellisen kehityksen tulevaisuuden näkymistä, on yliote oikeiston hallussa. Osaksi johtuen porvarillisesta ylivallasta, jota ennen hienosti sanottiin porvarilliseksi hegemoniaksi.

Mutta olemmeko omalta osaltamme laittaneet oikeiston vyörytyksen keskellä ikään kuin ”päämme pensaaseen”? Pelkona, että omien arvojemme, aatteemme nostaminen jalustalle, saa hyvin äkkiä ”kansan” tuomion, koska hyökkäykset ”yhteiskuntarauhan” horjuttamisesta nostetaan heti valtamedioissa näkyvästi otsikoihin!

Toisaalta vasemmistoa haittaa kysymys teoriassa ja käytännössä, mitä on vasemmistolaisuus? Oikeistolle ei ole kysymys eikä mikään kannattaa uusliberalistista, kapitalistista markkinataloutta. Kun taas vasemmistoa se jakaa moneen leiriin.

Parlamentaarinen toiminta, varsinkin sosialidemkoraateista vasemmalla olevilla on ollut ikuisen kinastelun ja riitelyn aihe. Miten toimia porvarillisen yhteiskunnan sisällä, jotta saataisiin työväenluokan ja muiden alistettujen elämää ja oloja parannettua, ohjata koko yhteiskuntaa kestävän kehityksen tielle, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistäen.

Lähes koko vasemmisto vaikenee SOSIALISMI sanan käytöstä, peläten oikeiston rajua hyökkäystä. Näinkö meillä muka sivistyneessä yhteiskunnassa tapetaan keskustelu alkuunsa? Tähänkö on tultu? Entä rauhan työ? Mihin on kadonnut rauhan aate vasemmiston arvomaailmasta? Hävittäjä hankinnat meni ”sukkana” läpi, vaikka hallituksessa on kaksi vasemmistolaista puoluetta. Miten se on mahdollista?

Lopuksi palaan pääministeri Sanna Marinin ruokalaskun takaisinmaksuun. Minä en olisi pääministerinä sitä maksanut. Miksi en? Siksi, että pääministeri olisi voinut näyttää esimerkkiä, ettei hän ja vasemmisto alistu oikeiston juoksutettavaksi.

Mitä seuraavaksi, jos yhä annamme periksi valtamedialle ja oikeistolle? Hyväksymmekö yleissitovuudesta luopumisen tai mitä muita oikeiston esittämiä avauksia onkaan, joita tehdään kuin kepillä jäätä koetellen.

Eikö nyt olisi aika tehdä irtiottoa porvariston ikeen alta olemisesta, ennen kuin olemme liian syvällä työläisten, heikoimmassa asemassa ja elollisen olemassaolon osalta? Emmekö todella kykene kokoamaan vasemmistolaisia yhteiseen rintamaan monista näkemyseroista huolimatta? Arvostakaamme toisiemme vakaumuksia ja jätetään turhanaikainen nokittelu pois.

PS.

Ymmärrän Sanna Marinin vaikean paikan ja arvostan häntä, sillä hän on sellaisessa tulituksessa ollut jatkuvasti, että oksat pois.

26 vastausta artikkeliin “Miksi vasemmisto taipuu oikeiston ja median edessä?”

  1. Ihmetelen ihmettelemistä.

    On aivan yleistä, että edunvalvojamme, yleensä poliitikot, pyrkivät maksimoimaan ansionsa veronmaksajien kustannuksella.

    Nyt esillä olevassa tapauksessa oli myös verottajalla selvä näkemys – olipa etu lakiin perustamaton tai laillinen, niin lisätulo olisi ollut veronalaista.

    Kyse ei muuten olut pelkästä aamupalasta.

    *
    Kas kun blogin avaaja ei vaadi, tasa-arvon nimissä, että kaikkien työnantajien olisi kustannettava työntekijöillensä ruuan – niin ja koko perheelle.

  2. Totta – lehdistö on oikeiston omistuksessa ja oikeiston asialla. Meillä ei ole tasapuolista mediaa. Jopa pääministerin syömisestä tehdään härkänen. Oikeiston orporäksytys on toki ollut aika tyhjää vailla hampaita ja silti lehdistö niitä toitottaa niinkuin ei olisi oikeita uutisia?
    Velaksi elämisestä jauhaminen on sekin tyhjän päällä sillä velkarahalla on tässä poikkeustlanteessa pelastettu ihmishenkiä.

  3. Miksi vasemmiston edustajalla olisi lain ja säännösten vastaisesti oikeus maksattaa oma ja perheensä syöminen kansalaisilla?

    1. Ei yksikään aikaisempi pääministeri maksattanut toista kymmentä tuhatta omia kulujaan.

  4. Ruotsin kuninkaalinnan mies on käynyt täällä silloin tällöin lounastamassa. Pitäisi lähettää lasku perään.

  5. Kun media kehui estoitta Marinia riippumatta mitä hän teki, puskaradio tiesi että media on vasemmistolaista. Kun media ei näin tee, puskaradio tietää että media on oikeistolaista.

    Noh, toimittajat ovat vasemmalla lähes ylivoimaisesti, mutta omistajat ehkäpä eivät ja vastoin yleistä väärinkäsitystä, lehden omistaja määrää journalistisen linjan. Muun väittäminen on täyttä vappusatasta ja ennen kuin joku vääräleuka ehtii, kokemukseni ovat median sisäpuolelta, ei sivullisen itkua.

  6. Median edessä muutkin taipuvat. Juuri Kokoomuskin pyyteli anteeksi kantasuomalainen -sanan käyttöä. Sanna Marin ei tehnyt mitään väärää sillä edun järjestivät virkamiehet, kokoomuslainen siinä etunenässä. Pääministerillä on muutakin puuhaa kuin tarkistella ovatko virkamiehet varmasti katsoneet ateriaedun oikein. Media teki siitä kohun, lähinnä Iltalehti. Silti, politiikassa usein lähdetään siitä, miltä asiat näyttävät. Aikoinaan media halusi laskeskella paljonko rahaa presidentti Ahtisaaren ulkomaanmatkoihin menee. Marin valitsi sitten sen, ettei ryhdy tappelemaan tuulimyllyjä vastaan ja selittämään jatkuvasti miten ateriaetu hänelle tuli. Pääministerin palkasta sen kyllä helposti maksaa takaisin. Asia ei ollut sellainen periaatteelliinen jonka puolesta olisi kannattanut jäädä tappelemaan. Se olisi vain vienyt näkyvyyttä muilta asioilta.

    Mitä tulee hävittäjiin ja ”rauhantyöhön” niin Neuvostoliitto hajosi ja Suomi on osa länttä eikä enää itänaapurin kuristushihnassa. Se näkyy myös siinä, ettei hävittäjiä tarvitse ostaa Venäjältä. Kommunisteilla tuskin oli valitamista silloin kun Suomi osti aseita Neuvostoliitosta, nehän olivat niitä parempia rauhanaseita.

  7. Valtamedia on milloin oikeiston, milloin vasemmiston käsissä. Riippuu näkökulmasta. Asiasta pitäisi tehdä filosofis-analyyttinen tutkimus. Ai niin, tuplatohtori Hankamäkihän on sellaisen jo tehnyt, mutta se on vaiettu kuoliaaksi. Ainakin on kovasti yritetty.

  8. Tulin juuri tunti sittenEestistä ja tuo Hannun avaus oli varsin perusteltu, niin asiallisesti kuin poliittisestikkin. Pakko oli edes vähän kommentoida, vaikkakin ani harvoin iltasella saatikka öisin avauksia ja kommentteja kirjoittelen. Harvoin muuten Hannu näin pitkää avausta kirjoittaa ja kuitenkin täyttä asiaa. Huomatkaa, ei ole kyllästyttävän pitkiä lainauksia, vain Hannun ikiomaa tekstiä.
    Tämmöistä arvostan.

  9. ”Jopa pääministerin syömisestä tehdään härkänen.” – perheen ruokamenot veronmaksajien piikkiin

    Pääminiterin palkalla luulisi olevan varaa kustantaa perheen ateriat.

    Mikä olikaan ahneen palkka?

    Pääministerin palkka on noin 17 000 euroa kuukaudessa.

  10. Täyttä asiaa?
    Siis, kun joku on saanut itselleen etua vastoin lakia, niin siihen ei olisi saanut puuttua?
    Vasuri kansan taskulla ei todellakaan ole uutta.
    Kun Vanajanlinna oli vasurien hallussa opistona, sieltä varastettiin likimain kaikki arvokas irtaimisto siinä vaiheessa, kun vasurit siitä joutuivat luopumaan.

  11. HTiaisen blogin avauslauseet.

    ”Eilen 3.8 saimme lukea pääministeri Sanna Marinin maksavan ruokalaskua takaisin asuessaan pääministerin virka-asunnossa, miksi? ”

    Ketkä me?

    1. Ketkä me?

      Eikö ole reilumpaa antaa HTIAISEN itsensä märitellä ilmaisunsa tarkoitus.

      *
      Blogin aloitus :
      ”Eilen 3.8 saimme lukea pääministeri Sanna Marinin maksavan ruokalaskua takaisin asuessaan pääministerin virka-asunnossa, miksi? Tähän asti meteliä ei ole pidetty muiden pääministerien aamupaloista. Sen on katsottu olevan itsestään selvyys.”
      .
      Niinkö se on? – Kun jokin osa poliittista eliittiä tekee jotakin filunkia tarpeeksi kauan, niin tapa muuttuu laiksi.

      *
      ” aamupaloista” – valeuutinen
      .
      Marinin tapauksessa ei olut kyse vain aamupaloista – niin eikä vain Marinin saamasta ’ruoka-avusta’.

  12. En tarkoittanut pelkästään aloituslauseita, kuten Pohjola tietenkin ymmärtää.

  13. ”Kimaltelevilla yleistyksillä (engl. glittering generality) propagandisti pyrkii hakemaan ajamilleen asioille hyväksyntää yhdistämällä ne alitajuisesti käsitteisiin, joista yleisöllä on myönteinen mielikuva. Yleisiä tähän tarkoitukseen käytettyjä käsitteitä ovat sivistys, kristillisyys, hyvä, kunnollinen, oikea, demokratia, isänmaallisuus, äitiys, isyys, tiede, lääketiede, terveys ja rakkaus.” – Otanta Wikipedia-artikkelista otsikolla ”propaganda”.

  14. Kyllähän täällä taas persuoikeistolle kolahti, kun puolustusjoukot ryhtyivät hyökkäämään.
    Eräs kummajainen ilmaantuu aina. Se, että toimittajat ovat tukitusti tms. puuta-heinää, pääosin vihervasemmistolaisia tms.

    Jos lehdistö on väitteen mukaan oikeistolaisissa käsissä ja omistuksessa, mikä on totta, miten on mahdollista, että sen toimittajat ja kirjoituksista päättäjät olisivat vasemmistolasia. Täyttä soopaa, jos mikä.

    Kertoo vain siitä, että nämä mielipiteet ja kannanotot tulevat äärioikealta ja sonnan levittäjiltä.

  15. Et siis luota tutkimustuloksiin toimittajakunnan vihreydestä.
    Taaskin persut ovat sinua avoimempia tieteelle ja totuudelle.

    1. Et näytä tuntevan toimittamisesta hölkäyksen pöläystä. Yksittäinen tai joukkokaan toimittajia eivät päätä siitä mikä kirjoitus lehteen menee, vaan sen hyväksyy aina poikkeuksetta toimituskokous tai toimitussihteeri tai -päällikkö tai viime kädessä päätoimittaja, joka on nahkoineen vastuussa lehden sisältölinjasta. Mielipidekirjoituskin menee seulaan.
      Se on ihan sama, mitä tutkimukset kertovat. Tutkimudten pitäisi seurata toimittajan juttuja.

      1. Et ehkä tiedä, mitä ”mielipide” tarkoittaa.

        Se, että merkittävä määrä toimittajista äänestää vihreitä, ei ole varsinaisesti mielipide vaan tutkimustulos.

        Voi olla, että toimittajilta ei kysytä äänestyskäyttäytymistä pestaustilanteessa. HK varmaankin kysyisi.

        Toimittajia eroteta sen jälkeen, kun äänestyskäyttäytyminen on selvinnyt. HK ehkä erottaisi.

        1. Puuta heinää.
          Kukaan ei kysy riippumattomissa lehdissä toimittajan puoluekantaa. Ne tiedetään ja osataan arvioida, kun hänet palkataan edellisien kirjoitusten perusteella.

          Mielipidekirjoitus, kommentti, jälkikirjoitus ovat kaikki luupin alla toimituksen johdolla, joka vastaa lehden linjasta.

          Noilla tutkimuksilla voi pyyhkiä persettä, ne ovat tarkoitushakuista mustamaalausta.

          1. No mutta, nyt saatiinkin sitten tauluun ihan puutaheinää

            ”Kukaan ei kysy riippumattomissa lehdissä toimittajan puoluekantaa…”

            Suomessa on monta (n.s.) riippumatonata lehteä.
            Täysin varmaa on, ettei yksikään PB:n bloggaaja tiedä mitä niissä kysytään missäkin tilanteessa.

          2. HK on siis esittänyt kantanaan, että jos epäillään toimittajan äänestävän vihreitä, niin se on mustamaalausta?
            Huumormiehii?

  16. Miten perusuomalaiset voivat olla oikeistolaisia, kun puolue on tietojen mukaan Suomen suurin työväenpuolue?

    Ja miten demarit, vasemmistoliitto ja vihreät voivat olla
    vasemmistolaisia, kun ne halaavat koko maailmaa, kaikkia kuviteltuja ja todellisia vähemmistöjä (”sorrettua” ilmastoa myöten), ovat hylännet oman maan työtätekevät ja raskautetut, haalivat maahamme potentiaalisia terroristeja, ja tekevät parhaansa jotta hirvitys nimeltä EU-liittovaltio näkisi päivänvalon? Ja kun entisestä vasemmistolaisuudesta, siitä joka yhdessä porvaripuolueiden kanssa maksoi sotavelat N-liitolle, jälleenrakensi Lapin, asutti puoli miljoonaa karjalanevakkoa ja rakensi Suomesta hyvinvointivaltion, – kun tästä entisestä vasemmistolaisuudesta ei ole jäljellä juurikaan muuta kuin muisto vain ja ahneet ja röyhkeät ammattiliitot, jotka keskittyvät perinteisen tarkoituksensa – työväestön etujen ajamisen sijaan – kasvattamaan omaa kapitaaliaan.

    Siis jos asioita tarkastellaan perinteisen vasemmiston ja perinteisen oikeiston määritteiden mukaan.

    En ole vielä saanut käsiini filosofi Hankamäen kirjaa ”Totuus kiihottaa”. Ehkä ko. kirjasta selviää onko perinteinen käsitys vasemmistosta ja oikeistosta sekin pelkkä muisto vain, ja onko todelliset vastakkaisvoimat nykyään ainoastaan eliitti ja rahvas.

Kommentoi