Katalaanien pitää antaa perustaa itsenäinen Katalonia (Catalunya)

Katalaanit ovat kansa, jolla on oma kieli, omat traditiot ja perinteinen asuinalue. Tällä hetkellä Katalonia on osa Espanjaa, eikä Espanja salli katalaanien perustaa itsenäistä Kataloniaa, vaan on vanginnut katalaanien vapailla vaaleilla valitsemia johtajia. Toki myös vaikkapa kurdien pitää saada perustaa itsenäinen Kurdistan ja tshetsheenien itsenäinen Tshetshenia – mutta tässä kirjoitan katalaanien puolesta.

Osaksi tukena katalaaneille ostin viime ”sotareissulta” Viroon sieltä useampiakin katalonialaisia punaviinejä. Ihan yllämainitusta riippumatta minun mielestäni sieltä tulee ihan kohtalaisen hyviäkin viinejä.

Parhaillaan maistelen Miguel Torresin Barrel Aged Sangre de Toroa, ihan kotimaiseen Iittalan viinilasiin sopivaa viiniä. Samalta valmistajalta on myös esimerkiksi Coronas tai varsinkin Gran Coronas on mielestäni ihan kelpo punaviini. Makuasiat ovat tietysti makuasioita ja minulla makuun vaikuttaa myös mielestäni erittäin tärkeä asia: Kansoilla on oikeus omaan itsenäiseen isänmaahan, jota kukaan ulkopuolinen ei miehitä, eikä orjuuta, vaan kansa saa elää omassa itsenäisessä maassaan vapaina omien tapojensa mukaisesti.

Niin, tämä parhaillaan maistelemani viini on vuosimallia 2016. Vuosikerrat ovat erilaisia.

14 vastausta artikkeliin “Katalaanien pitää antaa perustaa itsenäinen Katalonia (Catalunya)”

  1. Samalla reissulla ostin myös esimerkiksi ranskalaista Mouton Cadet Reservaa, vaikka ei minulla ole juurikaan hyvä ajatuksia Ranskasta tai ranskalaisista (ryssivät OL3-voimalan). Viini on kuitenkin ihan ok.

    Tänään siirsin yhden kaapin hyllyltä Viron Puolustusvoimien koppalakkini muualle Mouton Cadet Reserva pullojen tieltä. Pullojen pitää saada olla pitkän aikaa pitkällään, koppalakin paikalla ei ole niin väliä.

  2. Nyt olen kirjautuneena WordPressillä, jossa kuvanani on Gavatarilla oma oikea voimassa oleva naamakuvani. Tuleeko kuvani näkyviin? Ylhäällä palkissa kuvaani ei ole näkyvissä.

    1. Ei näy kuvaa, mene siihen ohjelmaan ja päivitä kuvasi kerran, odota jonkin aikaa että se näkyy.

  3. Venäjä ajaa EU:n sisäistä hajoamista. Seuraavana kelpaisi vaikka Itä-Suomen erkaneminen muusta Suomesta koska Imatra-Lappeenranta akselilla asuu jo todella paljon venäläisiä…ja ns kaksoiskansalaisia….

    Venäjälle käy Katalonian väkivaltainen irtautuminen, Brexit meni myös Venäjän toivon mukaan. Nyt Skotlanti haluaa irti Englannista ja EU:hun….

    Kaikki tämä sekasotku palvelee Venäjää.

    Suomen pitäisi liittyä 1. Natoon. 2. Erota EU:stä 3. Ottaa markka takaisin.

    Koska seuraavana Venäjä alkaa hämmentämään mm Suomea ja koska kuulumme vain EU:hun, olemme kusessa. Natoon ja vauhdilla .

    1. Tottahan toki Suomen pitää liittyä demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäseneksi niin pian kuin mahdollista JA nostaa puolustusmäärärahat vähintään tasolle 2% BKTsta nopeasti ja pysyvästi – mutta sitä on turha odottaa punikkihallituksen aaikana.

      Kirjoitukseni koskee kuitenkin kansojen itsemääräämisoikeutta.

      1. Nyt saadaan vielä yksi ongelma lisää, läntisen maailman epäsuosiossa oleva ex presidentti Halosen klaanin vasemmisto henkilö alkaa johtamaan Supoa, saadaan aikmoinen mini CIA Suomeen joka palvelee Venäjän asiaa, nämä kaikki viimeaikaiset nimitykset on olleet poliittisia,,,ei kyvyn mukaan.

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5e46d865-edae-41e2-8b2b-bc5ece034d2e

        ”Päivi Kairamo, 56, on Iltalehden tietojen mukaan vahva ehdokas Suojelupoliisin (Supo) uudeksi päälliköksi.”
        ” Pääministeripuolue SDP:lle Kairamo olisi mieluinen valinta. Vuosina 2005-2009 hän työskenteli silloisen tasavallan presidentin Tarja Halosen diplomaattineuvonantajana.”

  4. Kairamoa ei valittu peruateelliseen turvatarkastukseen, joten ohi meni valinta.

    1. Minusta on tehty 4 kertaa perusteellinen turvallisuusselvitys ja joka kerta on mennyt läpi kuten pitääkin.

    1. Ensin jokaisella kansalla, joka haluaa itsenäisen valtion, pitää olla oma itsenäinen valtio. Sen jälkeen itsenäiset valtiot voivat vapaaehtoisesti muodostaa erilaisia yhteenliittymiä, esimerkiksi talouden ja/tai puolustuksen suhteen.

  5. Kuulemma Venäjän trollit ajaa Katalonian itsenäisyyttä. Koska sisäinen eripura tai jotain EU-alueella..

    1. Jokaisella kansalla, esimerkiksi suomalaisilla, on oikeus itsenäiseen isänmaahan, kuten meillä suomalaisilla Suomeen.

      Aivan samoin esimerkiksi virolaisilla itsenäiseen Viroon, puolalaisilla itsenäiseen Puolaan, georgialaisilla itsenäiseen Georgiaan, ukrainalaisilla itsenäiseen Ukrainaan, jne., jne.

    2. Olisi hauska tietää miksi edelleenkään naamakuvani ei ole näkyvissä. Olen kirjautuneena WordPresillä, siellä naamakuvani näkyy. Myös Gavatarissa naamakuvani näkyy.

      Tietysti esimerkiksi Uuden Suomen Puheenvuorossa naamakuvani näkyy – kuin myös esimerkiksi Postimees ja Eesti Päevaleht (ml. Delfi) – vaan ei näy Pirkan Blogeissa.

      Minusta olisi erinomainen asia, että kirjoittajat kirjoittavat omilla oikeilla nimillään ja omilla oikeilla tunnistettavilla kasvokuvillaan – kuten minä yritän aina kirjoittaa. Valitettavasti se ei jostakin syystä nyt onnistu Pirkan Blogeissa.

      Nytkin kommenttiruudun alapuolella näkyy ”passikuvani” ja oma oikea nimeni Juhani Putkinen, mutta kommentissa se ei näy – MIKSI?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *