10 vastausta artikkeliin “3. koronapiikki.”

  1. Niin pitäisi olla eikä jurputtaa asiasta enempiä kolmas piikki otetaan jos sitten oliskin se viimeinen piikki tälle taudille
    no ne jotka eivät ota mitä niille sanoisi kantaakos ne vastuuta itsestään edes taitaa olla nolla tasolla
    Mulla on ollut aika suuria rasitteita kun nivelet on ollut kipeinä piikin jälkeen n kaksi kk
    Mutta vaikka ei kaikki olekkaan onnistunut joka päöäivä parempi kuitenkin ottaa rokote terv tepivaari

  2. Ikämies kun olen; erään blogistin mukaan dinoaurus; se kait sitten ei ole henkilöön kohdistuvaa nimittelyä; kyllä minä sen kolmannen piikin mielihyvin otan koska se noin sujuvasti on tarjolla ja hyötynäkökohdat ilmeisiä.

  3. Kolmatta odota enkä matkustele ja maski nokalla ruuhkassa.
    Variantteja liikkeellä ja niille tarvittanee sitten uudet rokotteet…

  4. Minulla ei ole vielä puolta vuotta siitä edellisestä, eli toisesta koronapiikistä. Sitähän ne ainakin suosittelevat, 21.06.29 alkaen koronatodistuksessa mainittuna.

    Flunssapiikille ei vielä ole kuulemma mitään kiirettä, kun se ei vielä ole Suomeen rantautunut. Että ei ehdi sen rokotteen teho hiipua ennen aikojaan. Minä otan sen ehdottomasti, kun juuri keväällä oli se keuhkokuume, aika monta viikkoahan se vaivasi.

  5. No ei ole minullakaan puolta vuotta mutta tarkoitus itsellä oli ottaa se heti kun on mahdollista terv tepivaari

  6. Se ikäluokka 16 – 69 vuotta eivät saa 3. koronapiikkiä, elleivät ole elinsiirron, aktiivisen syöpähoidon piirissä, samoin vakava sairaus, yms.
    Muutoin 70v- +, saavat paikkakunnasta riippuen 3. rokotteen melko nopeasti.

  7. Mulle informoitiin että pitää olla puoli vuotta väliä piikin antojen väliä kolmenteen terv tepivaari

    1. Näin on.
      Vasta 6 kk päästä saa sen kolmannen piikin eli itse saan sen joulukuun puolivälissä.

  8. Eiköhän se kolmaskin tule vielä kaikille. Muiden maiden esimerkki ainakin viittaa siihen suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *