karamellisoitua valkosipulia.

Tänään päätin muikkupihvien seuraksi valmistaa karamellisoitua valkosipulia.

Sipulien (kokonaisten) päälle valutetaan hyvää oliiviöljyä, suolaa, hunajaa.

Uuni 175astetta, ylälämpö ja ritilä puoliväliin, siis paahtaminen.

45 minuuttia uunissa ja ”sörsseli” on valmis.

Maku on miellyttävän pehmeä, umamiin vivahtava, siis miellyttävä-

Tämä rakentelemani ”sörsseli” kelpaisi vaikka vegaanillekkin.

5 vastausta artikkeliin “karamellisoitua valkosipulia.”

  1. Kalle on näitä tehty kotona samalla kaaviolla tuo hunaja tuo sipulille hienon aromin ja eipä närästä minua terv tepivaari

  2. Vaihdoin artikkelikuvaksi valmiin tuotteen. Tämmöistä valkosipuliruokaa kovin harvoin Suomessa tehdään mutta kannattaisi kokeilla.
    Tähän ei kelpaa kiinalainen valkosipuli, vaan sen tulee olla ensiluokkaisesta raaka-aineesta valmistettu.
    Eestistä saa jopa verkkokaupasta mustaa valkosipulia, joka on valkosipulituote, siis valkosipulivalmiste, jonka prosessoiminen kestää runsaat 3-viikkoa ja on melko hinnakas tuote.

  3. Mielestäni ei oikein voi; mehukkuus kärsii. Olen kokeillut myöskin kuoritulla valkosipulilla eikä oikein toiminut.
    Kuten kuvastakin näkyy; kynsien kärjet ovat katkaistut ja kuoret pitävät nämä kynnet oikeassa asennossa.

  4. Mielestäni Eestistä ei voi tilata laadukasta valkosipulia kun sitä ei oikeastaan ole. Jögevamaan punainen vakosipuli on loppuunmyyty ennen marraskuuta. Kaikki tämä valkosipuli myydään toreilla; ei netissä.
    Netissä sitävastoin kyllä voi ostaa valkosipulijalosteita.

Kommentoi