Itsekkyyden osamäärä

Kapitalismissa me elämme, ja tänne mulle heti kaikki nyt, on määräävänä tekijänä.

Jos ei minulla, niin sitten toisella.

Elämme rahakeskeisessä yhteiskunnassa, jossa vain ahneimmat pärjäävät parhaiten.

Sosiaalinen demokraatti jää toiseksi.

Missä on menneiden vuosien talkoohenki, niin taloyhtiössä tai yhteiskunnassa?

Ei missään.

Kuntapolitiikassa sama pätee.

On vain harvoja, jotka oikeasti välittää yhteiskunnasta ja yhteisestä hyvästä.

Omaisuus ei häviä mihinkään, mutta voi muuttaa muotoaan.

Kapitalismin kriisit ovat omaisuuksien uudelleen järjestymistä, yleensä yhä harvempien käsiin kasaantuen.

Jokainen on oman onnensa seppä, kapitalismissa, jossa jokainen koettaa vetää omiin päin, toisen kustannuksella mieluiten.

Kollektiivinen välittäminen on vähäistä.

Niin vasemmalla kuin oikeallakin.

Niin meidät on kapitalismissa kasvatettu. Joka ainoa päivä propaganda lentää eri valtamedian foorumeilla.

Missä on aito ihminen? Se ihminen joka välittää, aidosti ja pyyteettömästi?

Pienet yksinyrittäjät, tai pienet työllistävät yritykset ovat Suomen yhteiskunnan tuki ja selkäranka.

Kuka heistä välittää? Yrittäjä itse paiskii työtä 16 tuntia maanataista sunnuntaihin, jos riittää edes. Saadakseen saman palkan kuin teollisuudessa keskimäärin.

Kateus silti vaivaa. Vaikka useimmat eivät ryhdy yrittäjiksi, mutta silti jupistaan pienestä yrittäjästä, joka tekee pitkää päivää (pakosta), että kuinka lienee noin ahne kun pitkää päivää tekee.

Ei pientä yrittäjää ahneus paina vaan pakko. Sitä ei taida ymmärtää muut kuin yrittäjä itse.

Yrittäjän lompakolla on monet saalistajat, kuvitelllen samaa, että pitkää päivää tekevä yrittäjä ansaitsee huimasti.

Totuus on ihan toinen. Reilusta 200 000 yksinyrittäjästä valtaosa elää köyhyysrajan alapuolella.

Repikää siitä.

Silti he jaksavat yrittää, ja olla yhteiskunnan talkoissa mukana, vaikka heitä ei arvosta oikeastaan kukaan.

Ai arvostaa?!…kuka ja missä? Missä se näkyy?

Suuria yrityksiä täällä Suomessa arvostetaan, ja kannustetaan ja tuetaan…kaikin tavoin. Ja mihin rahat menevät? Mihin voitot menevät? Osingot? Kuka maksaa verot?

Pieni yrittäjä toimii paikallisesti, rikastuttaa paikallista taloutta, maksaa veronsa, ja vieläpä raskaasti.

Pieni yrittäjä on nykypäivän kapitalismissa se perus prole.

Kukaan ei vain aja pienen yrittäjän etuja. Ei vasemmalla, ei oikealla, ei kukaan.

Ei siltikään, vaikka juuri he ovat tiukasti talkoissa mukana.

Sanahelinä ei riitä eikä vatsaa täytä. Ei ennen eikä jälkeen vaalien.

Olen itse ollut yrittäjä lähtien 12.9.1987, välillä pieni, välillä keskisuuri.

Joten tiedän minäkin jotakin…

Siksi tuen Tampereen vaihtoehtoa: VaTa.

12 vastausta artikkeliin “Itsekkyyden osamäärä”

  1. Yritin tänään saada soskusta avustusta lääkkeisiin: Virkailijan vastaus oli pyydä vanhenmiltasi tai lainaa kavereiltasi.

  2. Kapitalismi on nöyryyttä taloudellisten lainalaisuuksien edessä. Jeesus aikoinaan opetti, ettei voi palvella yhtäaikaa kahta herraa, mammonaa ja Jumalaa.

    Kommunisti ei kunnioita Jumalaa eikä taloudellisia lainalaisuuksia, vaan leikkii jumalaa. ”Ei muuta jumalaa kuin kansa kaikkivaltias”
    Siinä hengessä sitten pistetään toisinajattelijoita kylmäksi. Näin on kommunistien historia osoittanut. Kommunistit juhlivat psykopaattista himomurhaajaa, Che Quevaraa.

  3. Nykyinen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari esitteli demarinuorten kesäleirillä ideaa pienyrittäjien palkkausmahdollisuuksien parantamiseksi tapauksissa, joissa yrityksen työn määrä olisi suhdanneriippuvaista.
    Tällöin olisi edullista katkaista työsuhde, kun töitäkään ei ole. Tämä lisäisi pienyrittäjien uskallusta palkata lisätyövoimaa.

    Sipilä yritti tuoda tämän idean lainsäädäntöön parlamentaarista tietä, mutta parlamentarismia vihaavat lakkokenraalit nousivat takajaloilleen ja julistivat taistelun parlamentarismia vastaan laittomilla lakoilla. Näin ei olisi käynyt muissa Pohjoismaissa tai Saksassa.

    Kun asiasta keskusteltiin eduskunnassa, niin Arvopohja-Ana näytti virnuilevan tyytyväisenä, kun parlamentarismi joutui taipumaan lakkokenraalien edessä.

    Tästä ymmärsin, ettei Anaa saisi päästää ikinä tunnustelemaan hallitusta. Orpo ei ymmärtänyt. Eduskuntaryhmät olisivat valtiopäiväjärjestyksen mukaan valita tunnustelujan vaikka eduskunnan ulkopuolelta, vaikka älyä omaavan meikämannen.

    Paradoksaalista on, että demarit tekivät perustuslakimme vastustajasta, Arvopohja-Anasta, perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan.

    Ana saattaa sönköttää, ettei perustuslakimme suinkaan tue parlamentarismia vaan korporatismia.

    Näin parlamentti ei kykene sopeuttamaan ay-liikettä euroaikaan.

    Hieman lapselliset eurottajat kuvittelivat aikoinaan, että ay olisi taivutettavissa joustoihin, joita Lipponen ja Niinistö pitivät tarpeellisina olosuhteissa, jolloin valuutan arvoa ei voida säädellä.

  4. Totta; tämä palvelualojen joustomalli on ollut toiminnassa paljon ennen Antti Rinteen julkisuuteen tuloa.
    Siksi paljon esim ravintola-alan extratöitä olen tehnyt, että jotain ehkä tiedän.
    Viime vuosina tämä ”taloudellisten ja tuotannollisten syiden” mahdollisuudet irtisanomiseen ovat jo kauan olleet arkipäivää.

  5. Hyvin puhui Markku yksinyrittäjän arjesta, eivät tykkää poliitikot heistä.

    Kateus on kammottava vitsaus, myrkyttää sekä kadehtijan että kadehditun mielen.

  6. Nyt saa yksityisyrittäjä tietääkseni kuitenkin työttömyyskorvausta.

    Kolme vuosikymmentä sitten ei saanut, kun Holkerin hallituksen, Koiviston ja Suomen Pankin yhteisvaluuttaleikki oli saattanut talouselämämme katastrofiin.

    Lääkkeeksi oli pakko ottaa devalvaatio, mutta pakkodevalvaatiollakin oli ennustettavia haittavaikutuksia velkaantuneille yrittäjille.

    Osin tästä syystä PS-puolue on saanut yrittäjäjäseniä. Erämies Oy:n talousneuvos Siren lienee tästä esimerkkinä.
    Miehellä ikää pian 90 vuotta. Mutta liike taitaa vielä toimia. Ei ole ollut viime aikoina ostettavaa. Elän vanhoilla varastoilla.

    1. Sirenejä, vähän kalkkiutuneita persuja riittää. Yritin myydä Sirenille jo 70-luvulla kirjanpitojärjestelmää. Ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Oli aika vihainen äijänköriläs, niin kuin persutkin ovat vihaisia yhteiskunnan hyvälle.

      1. Niin, että on persujen vika, kun Siren ei 70-luvulla Karjalaiselta ostanut…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *