Elämme kuitenkin v 2021 kohta vuotta 2022

Vaikka mitenkä ajattelisi reilu sata vuotta sitten tapahtuneita asioita ne on kuitenkin sen sata vuotta vanhoja

Kuten istuva presidentti sanoi olisi aika alkaa elään Suomessakin sisällisodan jälkeistä aikaa

Ja sanoa noille raskaille muistolle hyvästi mutta tuntuu etteivät siihen tyydy kaikki mutta faktaa se kuitenkin on

Reilu sata vuotta asiat olivat erilaiset kaiken tavoin mitä se Suomessa tänä päivänä on

Ja meidän oloja ei kenenkään kannata verrata joihinkin maihin koska he elää suurin piirtein aikaa joka oli Suomessa reilun sata vuotta sitten

Eikä  meitä uhkaa mikään muu kun jos oma hölmöys menisi samalle tasolle siihen ei ole Suomella varaa

Ja siksi Suomen valinta tänä päivänä on ihan oikeaa suuntaa antavaa ja poliittinen tasapaino aika hyvällä tasolla

Onko siis oikea asia että aletaan tuo asian eteenpäin vienti vaikka kuinka olisitte peloissanne ihan mistä vaan

Saamme elää hyvässä maassa kuten vanha kenraalimme sanoi Suomi on hyvä maa elää Suomalaisen seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

PS eletään me kuitenkin Suomessa ja hyvässä maassa kaikilla ei sellasta ole huomaammeko itse sellaista terv tepivaari

13 vastausta artikkeliin “Elämme kuitenkin v 2021 kohta vuotta 2022”

  1. Hyvä huomio Vaarilta.Täällä vaikuttaa olevan taas kerran Varkauden politrukit vauhdissa. Menneisyyden vangit..siis ei se yhtye..

  2. Noin minä asiaa katson enkä varmaan ole ainoa joka elää noin minulle se on elämän tapa
    Siihen kuuluu mm auttamista vanhaa kaveriani jolla meni jalka polven ylä puolelta
    Autan häntä joka viikko kauppa avustajana joskus asia on että vaihdan vaikka lattia matot he kun eivät itse siihen kykene
    Taikka palaneen kattolampun
    Sellasta oikea elämä on terv tepivaari

    1. Juurikin noin.Elämää on mukava elää päivä kerrallaan. Uusia elämyksiä,isoja tai pieniä, tulee joka päivä. En ymmärrä noita menneisyyden vankeja, jotka pyörittävät noita samoja juttuja aina uudestaan ja uudestaan näillä palstoilla.

      1. Miksiköhän noita samoja juttuja pyörittäviä ja uusia ”kohu-uutisia” julkaisevia löytyy niin paljon vasureiden joukoissa?

        1. Ai, nämä savolaiset samoja sotajuttuja pyörittävät tyypit ovatkin vasureita..Uusi tieto mulle..

            1. Katselen kaikkea blogien ulkopuolelta silloin huomaan mitenkä hyvä maa meillä onkaan asua terv tepivaari

      2. IlpoV; Sinähän sen sanoit, … uusia elämyksiä, isoja tai pieniä. …
        Näin sen tulisi ollakkin. Minulle isoja jonkun mielestä ei niin isoja , minulle tuo Mirri tuottaa oikeastaan päivittäin. Joka ainut aamu tuo uskollinen kaveri odottelee, koska mennään lehden haulle ja mennäänhän me.
        Joku varmaan toteaa, mikäs ihme tuo nyt on?
        Minä nyt vaan sanoisin; kyllähän sitä näkee kun koira seurailee kytkemättömänä isäntäänsä, vaan kissa, se lienee vähän harvinaisempaa.
        Tosin onhan se taideteos oliko nyt Gallen-Kallelan; akka ja kissa.
        Mirrin ja minun tapauksessani on tietenkin ukko ja kissa.

  3. Noin yritän elää katse aina eteenpäin joskus oma äiti ehti antaa sellasen neuvon meille viidelle lapselle

    Nyt meitä on elossa enää kaksi isoveikka ja minä nuorimpana vaikka onhan mullakin ikää päälle 70 hyvän matkan

    Nuot ns ”menneisyyden vankit” ei taida huomata että elämästä tulee sellasta jona sen aina näkee vain mustana jotenkin on ns oikeaa elämää terv tepivaari

  4. Hyvän blogin kirjoitit Tepi. Samoja asioita oikeastaan olen ihmetellyt; miten ihminen ylipäätään voi kaivautua niin syvälle omaan poteroonsa, ettei tunnu ylös pääsevän mitenkään.
    Näitä heidän blogejaan en aikoihin ole viitsinyt lueskella, samoja juttujahan, siis sotajuttuja ja omia ”historiantulkintojaan” ne aina taitavat sisältää.
    Jos ihminen aina piehtaroi kauan sitten menneissä tapahtumissa, ei oikein tunnu terveeltä maailmankatsomukselta.

  5. Mutta kun kaivaa poteronsa ja sata vuotta olleisiin tapahtumiin voi kyllä sanoa ettei elämä ole heillä kovinkaan kasosta
    On asioita joita ei voi ymmärtää mistään kohtaa
    Sain siitä punikin maineen kun sanoin että äänestän SDP eetä no sen kerroin että en minä paljasta koskaan sitä mitä äänestän voin sanoa että äänestin itse pelsepuupia
    No totta ei sekään kyllä ole pidän vaalisalaisuutta enkä paljasta sitä
    Mutta jatkuva sata v vanhoista asioista on aika outoa mutta kun savolainen puhuu vastuu siirtyy kuulijalle vanha sanonta
    Mutta päivä kerrallaan elämme ja sieltä löytää paljonkin ilon aiheita mistä saa elämäänsä sisältöä jota voi sitten jakaa ympärilleen
    Mirri jakaa pieninä onnen hippusina sinulle näinhän ne asiat menee terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *