Järkevä luonnonsuojelija – miten Patrick Mooren ajatukset toimisivat Suomessa

Greenpeacen perustajajäsen Patrick Moore on merkittävä kanadalainen tiedemies, jonka saavutuksista on enimmäkseen vaiettu.
Metsänhoitaja ja geologian tohtori on huolissaan ympäristön pelastamisen nimissä tehtävästä aivopesusta, jolla estetään järkevää ympäristöpolitiikkaa eli rajoitetaan metsien käyttöä, geeniteknologiaa, ydinvoimaa ja kemianteollisuutta.

Suurimman osan vuonna 2010 julkaistun kirjan ”Confessions of a Greenpeace Dropout The Making of a Sensible Enviromentalist” (Greenpeace-luopujan tunnustukset, eli kuinka tullaan järkeväksi luonnonsuojelijaksi) sivuista vie kertomus Greenpeacen alkuvaiheista.

Kirjassaan Moore käy myös perusteellisesti läpi syitä, miksi hänen ja Greenpeacen tiet aikanaan erkanivat.
Lopullinen ero tuli 1986, kun Moore ei tiedemiehenä voinut ymmärtää kloorin käytön täyskieltoon tähdännyttä kampanjaa.
Moore huomasi olevansa järjestön ainoa tiedemies. Greenpeace oli miehitetty poliittisilla aktivisteilla, joiden motiivi oli henkilökohtaisen uran luominen. – –

Mooren oivalluksen mukaan vihreissä ympäristöjärjestöissä vaikuttaa tätä nykyä hallitsevasti entisiä laitavasemmistolaisia, jotka väittävät olevansa oikeaoppisempia kuin muut. Näiden piirien intressinä on länsimaisen demokratioiden kansalaisten elinolojen vaikeuttaminen.
———————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt Suomen Kuvalehden artikkelia 3.10.2013, jonka otsikko on sama kuin tässä.
Artikkelin kirjoittaja Matti Hukari toimii kestävää’ kalataloutta ja biopolttoaineiden kestävyyttä koskevien sertifiointien asiantuntija tehtävissä.

29 vastausta artikkeliin “Järkevä luonnonsuojelija – miten Patrick Mooren ajatukset toimisivat Suomessa”

  1. Pitää huomioida että näissä ”Vihreissä” johto on kaupungeissa, eivät ole metsää nähneetkään. Ei tässä muuta.

    1. Olet täysin väärässä.
      Tekiväthän hesan virheet mm. ”erämaavaelluksen” Nuuksion merkityillä poluilla…

  2. Mooren työ suuntautui 1980-luvulla ensin kalankasvatukseen ja myöhemmin etusijassa kestävään metsätalouteen.

    Moore kiinnitti vuonna 1989 huomiota siihen, että puun tulisi olla hiilineutraalia ja uusiutuvaa energiaa, koska metsä kasvaessaan sitoo hiiltä saman määrän, mikä poltossa vapautuu. Ainakin osittain hänen ansiostaan kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC (Intergovernmental Panel of Climate Change) on luokitellut puun hiilineutraaliksi.

    Moorea on siis kiittäminen, että puu on nollapäästöistä EU:n päästökaupassa ja Suomelle on edullista käyttää puuta energiantuotantoon.

    Tähän asiaan liittyy kesän 2013 aikana kantautuneet tiedot, että EU:n komissiossa valmistellaan biomassan kestävyyskriteereistä direktiiviä, jolla päästökerroin vaihtelee puun alkuperän perusteella.

    Moore toi julkisuuteen myös tutkimukset, joiden mukaan nuoret metsät sitovat enemmän hiiltä kuin vanhat metsät (IPCC 1996) ja siksi metsien uudistaminen on suositeltavaa, jos mielitään vähentää hiilidioksidin määrää ilmakehässä.

    Samoin Moore oli vuonna 1991 luomassa Brittiläisen Kolumbian provinssin kestävän metsätalouden periaatteita. Ne ovat olleet esityönä nykyisille PEFC- ja FSC- standardeille, jotka määrittävät kestävän metsätalouden kriteereitä.

    Mooren mukaan puut ja metsät ovat tehokkain vastaus ja lääke siihen, kuinka:

    ehkäistään maaperän eroosiota,
    sidotaan hiiltä ilmakehästä,
    lisätään planeettamme vihreyttä ja luonnon monimuotoisuutta,
    ja korvataan uusiutumattomia materiaaleja rakentamisessa ja teollisuustuotteissa.
    Moore myös muistuttaa, kuinka IPCC sai alkunsa.

    Se muodostettiin säätieteilijöiden ja ympäristönsuojelijoiden kesken. Näiden lähtökohtainen oletus oli se, että ihminen aiheuttaa globaalin lämpenemisen ja siitä johtuen IPCC ei noteeraa tästä eriäviä mielipiteitä.

    Mooren näkemystä ja lievää kritiikkiä IPCC:n tieteellisyyden puutetta kohtaan tukevat ne muutamat tietovuodot, joiden mukaan IPCC on estänyt eriävien tutkimustulosten julkaisun.

    VIHREÄ USKONTO ON TAISTOLAISUUDEN PERINTÖÄ
    Mooren oivalluksen mukaan vihreissä ympäristöjärjestöissä vaikuttaa tätä nykyä hallitsevasti entisiä laitavasemmistolaisia, jotka väittävät olevansa oikeaoppisempia kuin muut. Näiden piirien intressinä on länsimaisten demokratioiden kansalaisten elinolojen vaikeuttaminen.

    Vihreissä on hänen mielestään saanut vallan puhdasoppisten joukko, joka ylläpitää pelkoa maapallon tuhosta saadakseen siitä elantonsa.

    Ensimmäisiä merkkejä järjestön puolueellisuudesta oli François Mitterrandin hallituksen piilotukeminen Ranskan parlamenttivaaleissa 1986 ja sandinistien tukeminen Nicaraguassa.

    Fanatismin tunnusmerkit ovat nähtävissä useassa ympäristöjärjestössä ja uskonnoista on tuttua ei-uskovien esittäminen vihollisina. Ilmastouskonto ei eroa muista uskonnoista tässäkään suhteessa: hiljattain Al Gore vertasi ilmastonmuutoksen epäilijöitä rasisteihin.

    Aikanaan Neuvostoliitossa poistettiin kuvista ja historiankirjoista kulloisellekin vallankäyttäjälle kiusallisia henkilöitä. Samalla tavoin Greenpeace poisti Mooren perustajajäseniensä luettelosta 2007.

    Kirja antaa myös oppitunnin median hallinnasta, jossa ympäristöjärjestöt ovat olleet mestareita. Suuri osa ympäristöasioista kirjoittaneista toimittajista on heikkoja ympäristöosaamiseltaan ja taipuvaisia asioiden kärjistämiseen.

    Mooren kollega Greenpeacen perustajajäsenenä, toimittaja Bob Hunter, kiteytti jo 1971 järjestön strategian: ”Ainoa keino suurten ihmisjoukkojen käytöksen muuttamiseksi on luoda helposti tajuttava ympäristöuskonto, jonka kautta ihmiset uskovat johtajiinsa liikoja kyselemättä. Asioiden selvittäminen tieteelliseltä pohjalta on liian monimutkaista.”

    Hunterin strategia on toiminut ja 40 vuoden aikana voimasuhteet ovat muuttuneet.

    Ympäristöaktivistit olivat pieniä toimijoita 1970-luvulla teollisuusyritysten ja valaanpyytäjien mahtiaseman rinnalla. Nykyään, kun ympäristöaktivistit ovat äänessä, talouselämä ja teollisuus kumartavat, jotta eivät joutuisi ikävään julkisuuteen ja saisi ympäristöroiston leimaa.

    Mediakin on nielaissut syötin, sillä järjestön aluevastaavia kutsutaan usein uutistoimituksiin kuultaviksi ”puolueettomina” asiantuntijoina.

    Moore kertoo kirjassa myös lukuisia esimerkkejä siitä kuinka hyvät uutiset eivät ole uutisia. Esimerkiksi käytetyn ydinpolttoaineen hyödyntäminen lääketieteellisissä tarkoituksissa 20 miljoonassa diagnoosissa vuosittain ei ole juuri saanut palstatilaa. Olisiko syynä se, että lääketieteellisten isotooppien kehittäjät olivat 1980-luvun Etelä-Afrikan ydinvoimateollisuuden toimijoita?

    Tosin viime vuosina Mooren kirjan julkaisemisen jälkeen media on tuonut – ainakin Yhdysvalloissa – myös ilmastoskeptisiä näkökulmia esiin enemmän kuin tiedeyhteisön jakauman perusteella voisi olettaa.
    ——————————————-
    Otanta samasta artikkelista kuin avauksessa. Otannan väliotsikko kuuluu ”Metsien kestävän käytön uranuurtaja”.

  3. Minusta kannattaa poistaa keskustelusta puolue nimeltä vihreät, koska kaupunkivihreät ovat aivan muuta. kuin mikä oikeasti liittyy metsiin, luontoon eläimiin, lintuihin, ötököihin ja hyönteisiin ja yleensä luonnontasapainoon, suojeluun tai ilman. Se aihepiiri kuuluu Linkolalaisuuteen, joka on sitä oikeaa vihreyttä.
    GP on taas maailmanlaajuinen puolueista ja liike-elämästä sekä valtioista riippumaton järjestö, joka kiinnittää huomiota enemmänkin teollisuuden sekä valtioiden politiikan hyväksymiin saasteiden tuottamiseen ja luonnon ryöstämiseen. Ja käyttää painostuskeinoina jossakin laillisia ja toisaalla laittomiakin provokatiivisia keinoja ennen kuin lakeja muutetaan.
    Rahoitusta GP saa kaduntallaajilta aina suuriin yksityisiin lahjoittajiin.

  4. Kuultainen riisi on paljon pillereitä kustannustehokkaampi tapa parantaa A-vitamiinin saantia.[1]

    Vandaalit ja tieteenvastustajat ovat vaikeuttaneet huomattavasti sen tutkimusta parin vuosikymmenen ajan, mutta nyt sen ennustetaan tulevan markkinoille jo 1 – 2 vuoden päästä.

    Kultainen riisi on alun perin saksalaisten yliopistotutkijoiden hanke kehitysmaiden lasten pelastamiseksi.[2] Hanketta tukevat EU, Sveitsi, Rockefeller Foundation ja the National Science Foundation.[3]

    Sisällysluettelo
    1 Ilmaisuus
    2 A-vitamiinin puute sokeuttaa ja tappaa ainakin satojatuhansia joka vuosi
    3 Vaihtoehtoiset A-vitamiinin lähteet
    4 Vandalismi Filippiineillä
    5 Kiinan skandaali
    6 Rikos ihmisyyttä vastaan?
    7 Viitteet
    8 Katso myös
    Ilmaisuus
    Kultaista riisiä kehittäneet humanitaariset tutkijat saivat taivuteltua suuryritykset lupaamaan teknologiansa ilmaiseksi köyhien viljelijöiden käyttöön.[4][5] Tämä koskee viljelijöitä, jotka ansaitsevat alle 10 000 dollaria vuodessa.[6] He saavat myös pitää siemenet ja käyttää niitä uudelleen.[6]

    Hanketta tukevat EU, Sveitsi, Rockefeller Foundation ja the National Science Foundation.[3] Kultainen riisi on saksalaisten ja sveitsiläisten tutkijoiden käynnistämä ”avoimen lähdekoodin” projekti, johon nyttemmin myös Helen Keller International on liittynyt.[3]

    A-vitamiinin puute sokeuttaa ja tappaa ainakin satojatuhansia joka vuosi
    A-vitamiinin vajeesta kärsii 190 miljoonaa lasta ja 19 miljoonaa raskaana olevaa naista 122 maassa.[7] Tämä aiheuttaa 1-2 miljoonaa kuolemaa ja sokeuttaa pysyvästi 500 000 henkeä sekä aiheuttaa miljoonia muita sairastumisia.[8] UNICEF ja joukko NGOita kannattavat tiheää pienten A-vitamiiniannosten saamista.[9]

    Vaihtoehtoiset A-vitamiinin lähteet
    Kultainen riisi on todistettu yhtä tehokkaaksi A-vitamiinin lähteeksi ihmisille kuin pillerit ja tehokkaammaksi kuin beetakaroteenia sisältävä pinaatti.[10][11][12] Kultainen riisi on paljon pillereitä kustannustehokkaampi tapa parantaa A-vitamiinin saantia.[1] Riisi on usein 90 % lasten ravinnosta, ja kultainen riisi ei maksaisi sen enempää.[13]

    Vuonna 2005 kehitetty Kultainen riisi 2 tuottaa vielä 23 kertaa enemmän beetakaroteenia.[14]

    250 miljoonaa pikkulasta kärsii A-vitamiinin puutteesta. Tohtori Patrick Mooren mukaan useimmat heistä eivät syö juuri muut kuin kulhon riisiä päivässä. [15]

    Tory-kansanedustaja Zac Goldsmith pitää kultaista riisiä vääränä ratkaisuna ja kehottaa syömään ennemmin vihreitä vihanneksia. Tohtori Adrian Dubockin mielestä tämä on yhtä julmaa kuin Marie Antoinetten lausahdus: ”Syökööt kakkuja.” Dubockin mukaan A-vitamiinin puute tappaa 6000 lasta päivässä, 28 % maailman kuolevista lapsista, ja on myös suurin sokeuden syy. [13]
    —————————————–
    Lähde Liberalismiwiki.

  5. Vandalismi Filippiineillä
    Vuonna 2013 vandalisoitiin Kansainvälisen riisintutkimusinstituutin Kultaisen riisin koeviljelmä Filippiineillä juuri ennen kuin kokeen piti valmistua.[2] Tutkijat valittivat tästä naisille ja lapsille koituvaa hirvittävää kärsimystä.[2]

    Kuuluisa entinen GMO-vastustaja Mark Lynas raportoi Slate-lehdessä, että mielenosoituksesta karkasi äärivasemmistolaisen KMP-ryhmän johtama aktivistijoukko tuhoamaan viljelmiä toisten mielenosoittajien tyrmistykseksi.[16] Mukana oli myös Greenpeacen yhteistyökumppani MASIPAGin väkeä.[16]

    Greenpeacen edustaja puolusti vandaaleja.[17] Toinen Greenpeacen edustaja sanoi, että Greenpeace ei pyydä anteeksi.[18] Hänen mukaansa tieteilijät ovat väärässä sanoessaan kultainen riisin olevan ratkaisu A-vitamiinin puutteeseen.[18] Greenpeace myös pelkää, että kultainen riisi pehmentäisi ihmisten kuvaa geenimuuntelusta.[17]

    Australian tiedeakatemian entinen johtaja, tutkija Jim Peacock syytti Greenpeacea tieteenvastaisuudesta ja virheellisen informaation moraalittomasta levittämisestä.[18]

    Kiinan skandaali
    Tutkija-journalisti Jon Entinen artikkelin mukaan Greenpeace levitti Kiinassa huhua kultaisen riisin vaarallisuudesta. Kiinan ”twitter” Weibo täyttyi vihaviesteistä ja viranomaiset reagoivat erottamalla kolme kultaisen riisin kokeen tutkijaa Kiinan terveysvirastosta ja Zhejiangin lääketieteen akatemiasta. Kultainen riisi on saksalaisten ja sveitsiläisten tutkijoiden käynnistämä ”avoimen lähdekoodin” projekti, johon myös Helen Keller International on liittynyt. [3]

    Rikos ihmisyyttä vastaan?
    Greenpeacen perustaja ja ex-puheenjohtaja, tri Patrick Moore syyttää Greenpeacea rikoksista ihmisyyttä vastaan, koska sen ja muiden geenimuunteluvastustus on johtanut 8 miljoonan lapsen sokeutumiseen ja kuolemaan A-vitamiinin puutteessa, vaikka tämä olisi voitu estää kultaisella riisillä. Greenpeacen johtaja puolustautui todistamattomalla väitteellä geenimuuntelun vaaroista.[19]

    Historioitsija Mark Lynas ei pidä tekoa rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tosin Lynas on itsekin aiemmin vandalisoinut GMO-viljelmiä. Toisaalta Lynasin myöhempi aktivismi on varmasti säästänyt paljon enemmän ihmishenkiä. Lynas pitää geenitekniikan vastustajia ja ilmastodenialisteja tieteenvastustajina, ja myöntää itsekin olleensa aiemmin tieteenvastustaja geenitekniikan muttei ilmaston osalta.
    ——————————————
    Lähde sama liberalismiwiki kuin edellisessä kommentissa.

    Siellä missä Greenpeace liikkuu, tuhoutuu sekä luontoa että ihmisiä. Versus esim. lintuja ja sen kautta luonnon monimuotoisuutta tuhoavat tuulivoimalat ja raju propaganda ja aktivismi kultaisen riisin hyödyntämistä vastaan.

  6. GMO on kaukana luonnon omasta geenimuuntelusta edes jalostuksesta. Se on tuhoisa arvaamaton tie, joka lyhyellä tähtäimellä saattaa pelastaa jonkun väestön osan ruokapulasta.
    Geenimuunneltu elintarvike jakaa tiedeyhteisöt kuin yö ja päivä. Raha kulkee GMO:ssa porkkanana ei huoli sen merkityksestä ketjureaktioineen hyönteisiin, pieneliöihin ja siitä lintuihin, mehiläisiin ja lopuksi pölytyksen tuhoutumiseen ja ihmisen nälänhätään.
    Greenpeace yrittää juuri sitä, että GMO ei tuhoisi paljon suurempaa kokonaisuutta ihmisen käsissä olevalla ”synteettisellä” valinnalla.

    Edellä oleva juttusarja on yksipuolisella ”totuudella” kuorrutettu.

  7. Geenimuuntelun vastustajasta sen kannattajaksi.

    Mark Lynas (s.1973) on brittiläinen kirjailija ja ympäristöaktivisti.
    Lynas myönsi tammikuussa 2013 vandalisoineensa kenttäkokeita ja suhtautuneensa kielteisesti biotekniikkaan vielä vuonna 2008 mm. The Guardianin sivuilla, vaikka ei ollut sitä ennen lukenut yhtään tieteellistä artikkelia biotekniikasta tai kasvitieteestä.

    Mielenmuutoksensa syyksi Lynas kertoi sen, että hänen GM-tieteenvastaisuutensa alkoi tuntua yhteensopimattomalta hänen tiedemyönteisen ilmastoaktivisminsa kanssa. – –
    Lynas arvosteli aiempia järjestöjään, kuten Greenpeacea ja luomukauppajärjestöjä siitä, että nämä sivuuttivat täysin tieteelliset tosiasiat geenimuunneltujen organismien turvallisuudesta. Lynas myönsi olleensa täysin väärässä vastustaessaan GMOita. – Wikipedia-artikkeli otsikolla Mark Lynas.

  8. Gmo:sta sen luojat evät pysty osoittamaan millään kriteerillä sille ”turvallisuusselviytystä” osoitettuihin uhkiin ketjureaktioineen sen tuhoista luonnossa. Vain ne rahalliset lyhyen tähtäimen hyödyt ja vain elintarviketuotannossa.

  9. Tämän kauden Docventures -dokkareista tuskin mikään herättää sellaista juupas-eipäs-keskustelua kuin Food Evolution. Elokuva nimittäin osoittaa selvästi, että suurin osa geenimuunnellun ruoan ympärillä käytävästä kiihkoilusta ja keskustelusta on aivan järjetöntä. Tieteellä ei ole väliä, kun GMO-vihaa lietsotaan.

    Dokumentti näyttää, kuinka uskon asia muuttuu teoiksi, joista puuttuu järki. Arkistokuvissa aktivistit riehuvat viikatteet käsissään GMO-viljan ja -riisin koepelloilla.

    ”Jotkut kutsuivat sitä vandalismiksi, me kutsuimme sitä saasteiden vastaiseksi työksi. Yritimme suojella planeettaa ja lastemme tulevaisuutta. Mutta mistä tiesimme, että GMO on vihollinen? Entä jos olimme väärässä?”, muistelee luontoaktivisti Mark Lynas.

    Lynas kertoo, kuinka demonisointi puri häneenkin, luonnonsuojelijaan ja tiedetoimittajaan, joka teki aiemmin työtään tieteellisten periaatteiden mukaan. Kun hän ryhtyi kirjoittamaan GMO-asioista, hän ei kaivannut enää todisteita eikä paneutunut tutkimuksiin.

    Geenimuunteluasia nyt vain kuulosti siltä, että se on väärin ja epäluonnollista ja ihan perseestä.

    Perehdyttyään tieteeseen Lynas muutti mielensä. GMO-viljelyn nettovaikutus ympäristölle on positiivinen. Itse asiassa minkäänlaisia terveyshaittoja GMO-kasvisten syömisestä ei ole todistettu. Ei, vaikka tutkimuksia on tehty vuosikymmenten ajan.

    Se ei riitä, päinvastoin. Tiedemiehet, jotka kertovat ettei ongelmaa ole, saavat GMO-vastustajilta jopa tappouhkauksia. Uhkauksia ei toki tehdä ilkeydestä.

    Asetelma on me ja ne. Ne yrittävät jotain. Meidän pitää tehdä vastarintaa. Miksi? Koska me emme ole niitä. Logiikka on sama kuin rokotusten vastustajilla.
    ———————————————
    Lähde Yle Areena ”Epäsuosittu mielipide, mutta tieteellinen totuus – geenimuunneltu ruoka on hyvästä”. teksti Kalle Kinnunen.
    —————————————————————————————-Asia on vain niin, että Greenpeace pelaa mielikuvilla eikä välitä tieteellisestä totuudesta tuon taivaallista, ja aivan kuin Patrick Moore on sanonut: se on menettänyt objektiivisuutensa ja sen toimintatavat ovat epähumaaneja ja ihmistä vihaavia.
    Greenpeace rahoittaa toimintansa keräämällä suojelurahaa kuin mafia ja sen suurimpia rahoittajia ovat todennäköisesti George Soros ja hänen kaltaisensa rahamiehet, jotka haluavat tuottaa ns. kapitalistisille maille haittaa ja vahinkoa mahdollisimman paljon, jotta utopia nimeltä internationalismi näkisi päivänvalon.
    Katufeissarit ovat vain silmänlumetta.

  10. Missä ovat ne nettovaikutustutkimukset ja kuka ne on tehnyt ? Mitä asioita on pystytty osoittamaan siitä, että hyönteispopulaatio muuttuu, sen mukana pölyttäjät ja kasvipopulaatio seurannaisineen. Mitään riippumatomta tiedejulkaisua ei ole.

  11. VIHREÄ USKONTO ON TAISTOLAISUUDEN PERINTÖÄ
    Mooren oivalluksen mukaan vihreissä ympäristöjärjestöissä vaikuttaa tätä nykyä hallitsevasti entisiä laitavasemmistolaisia, jotka väittävät olevansa oikeaoppisempia kuin muut. Näiden piirien intressinä on länsimaisten demokratioiden kansalaisten elinolojen vaikeuttaminen.
    ——————————————
    E.O. on otanta samasta artikkelista kuin avauksessa.
    Suurin uhka ilmastolle, ympäristölle, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnille ja luonnon monimuotoisuudelle on vihreä ideologia.

    1. Minusta se on lähinnä uskontokultti, joka aivopesee kansalaisia suorittamaan yhtäaikaisen joukkoitsemurhan luonnon pelastamiseksi.

    2. Tällä GMO:lla ei ole mitään tekemistä minkään poliittisen ideologian tai suuntauksen kanssa, vähiten taistolaisuuden ja vihreyden kanssa, vaan puhtaasti luonnontieteen ja kasvinjalostuksen / geenimuuntelun kanssa.

      Sen sijaan Kallon tuomat näkemykset ova poliittisesti sävytettyjä sekä vain teollisuuden näkökulmia kumartaviksi.

  12. Tässä lyhyt oppimäärä GMO:sta ja se vaaroista. Ja ne ovat erittäin suuret sekoittamaan koko luonnon järjestelmän. Kannattaa lukea tarkkaan.

    https://www.gmovapaa.fi/gmo-tietoa/geenimuuntelun-ongelmia/

    Tätä omaa näkemystäni ei pystytä kumoamaan:

    ”GMO liittyy virusten vaikutuskenttään ja niiden muunnoksiin, jotka ovat vaaraksi ihmisille.
    Olen aikaisemmin esittänyt asiasta oman näkemykseni, joka liittyy nyt juuri menneillään olevaan Covid-19 eli koronan tapaisten virusten nopeaan muuntumiseen ja ihmisille vaarallisemmiksi.

    ”Mitä enemmän ihminen teoillaan sotkee ja tuhoaa sukupuuttoon eläin- hyönteis- ym… ja kasvilajeja, sitä vapaammin muuntovirukset temmeltävät.
    Ennen PUSKURINA ihmisiin toimineet ja toimivat laajat eläimet ja kasvikannat omine viruskantoineen päästävät nyt muuntovirukset lävitse ihmiseen ja vaarantamaan ihmisen oman viruskannan. Eli näin tuhoutuneet lajit eivät pysty enää suojelemaan meitä ihmistä kiihtyvällä tahdilla muuntoviruksilta.”

    Ymmärsittekö ?

  13. Nobelistit vetoavat Greenpeaceen: Lopettakaa kasvien geenimuuntelun vastustaminen
    Joukko Nobel-palkinnon saaneita korostaa, että on olemassa laaja tieteellinen konsensus geenimuunneltujen viljelykasvien turvallisuudesta. Ympäristöjärjestön mukaan nobelistien kannanotto on mediatemppu.

    Ulkomaat
    1.7.2016Päivitetty 1.7.2016 07:34
    Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltään GMO:ta vastaan vuonna 2008.
    Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltään geenimuuntelua vastaan Brysselissä lokakuussa 2008.Olivier Hoslet / EPA
    Jaa:
    Jaa artikkeli Facebookissa
    1871
    Jaa artikkeli Twitterissä
    Yli sata nobelistia vaatii ympäristöjärjestö Greenpeacea lopettamaan kampanjoinnin viljelykasvien geenimuuntelua vastaan. Nobelistit perustelevat kantaansa sillä, että tutkimustuloksien mukaan geenimuuntelu on turvallista ja hyödyllistä.

    Aiheesta pidetyssä lehdistötilaisuudessa palkitut tieteilijät nostivat esiin erityisesti geenimuunnellun riisin. Etenkin kehittyvissä maissa niin sanotun kultaisen riisin avulla on onnistuttu ennaltaehkäisemään A-vitamiinin puutoksesta johtuvia tauteja. Geenimuuntelun avulla kultainen riisi on saatu tuottamaan A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, jota ei synny riisiin luonnostaan.

    Nobelistien pääviesti Greenpeacelle oli, että järjestön pitäisi lopettaa viljatuotteiden geenimuuntelun vastustaminen, koska sen avulla voidaan saada aikaan maailmanlaajuisia positiivisia vaikutuksia.

    – Nykyään tiedämme, että nämä asiat ovat turvallisia. Perusmenetelmät eivät välttämättä johda mihinkään pahaan, sanoo fysiologian ja lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 1993 voittanut Sir Richard Roberts.
    ————————————————-
    Lähde Yle Uutiset sivusto 1.7.2016.

    Kontrastia GP:n ja sen puolustajien tieteen ja moraalin vastaiselle propagandalle.

  14. Huolimatta siitä, että Nobelisti ovat asian löytäneet, se ei tarkoita sitä, että se täyttäisi ne ehdot, jotka luonnonvalinnan ja jalostusmetodien kokonaisuus suhteessa virus/ geneettisiin muutosksiin olisi niillä korvattavissa turvallisesti.
    Nyt menevät puurot ja vellit sekaisin tiedemiehiltäkin Siis itse keksinnön osalta suhteessa sen soveltuvuuteen ja seurauksiin.

    Tiede on keksinyt paljon hyvää, mutta paljon pahaakin väärissä käsissä. Tämä GMO toteutettuna noin on erittäin paha. GMO pitäisi toteuttaa ”täysin suljetulla alueella”, kuplassa, että muu ympäristö olisi siltä turvassa.

    Minusta tuntuu, että tämä on osaltani tässä ja nyt.

  15. Jos et ole nuorena idealisti, olet vätys. Jos olet vanhana idealisti, olet typerys. – Tuntematon.

    1. Voitko olla eri mieltä tuosta, mitä sanoin, perustele itse, missä kohdassa eli missä mättää ? Ei linkkejä tai muiden mielipiteitä.

      Yksi esimerkki:

      Jos Wuhanissa lepakosta tarttui mutatoitunut covid 19 -virus ihmiseen, jota ei ole aikaisemmin tapahtunut. Puuttuiko lepakon ja ihmisen välistä joku bakteeri, muu virus, eliö, kasvi hyönteinen tms. , joka on kuollut tai hävitetty sukupuuttoon PUSKURINA meihin ihmisiin ?

        1. Voin sitä avata omassa jutussani. Mutta periaate on se, että muut ”elävät” ovat erikoistuneita toimimaan eri elimellisissä alueilla omina bakteeri-viruskantoinaan eli imureinaan. Jos niitä eliöitä tuhotaan, muut lisäävät mutaatioita, joiden tarkoitus olisi sopeutua vastustamaan uusia viruksia.
          Jos tämä eliöiden tuho jatkuu, ihminen kohtaa aina enemmän ja enemmän virushyökkäyksiä, kun imuroivat eliöt virus puskureineen vähenevät.
          Eli virukset ja mutaatiot liittyvät toisiinsa.

          Lue tämä linkki aikaisemmasta kommentistani, joka selventää asiaa osaltaan.

          https://www.gmovapaa.fi/gmo-tietoa/geenimuuntelun-ongelmia/

  16. Alla olevasta artikkelista:

    ”Geenimuuntelun on katsottu olevan yksi mututiedolle alttiista ja herkistä tieteenaloista.”
    .
    ”Plos One -lehdessä julkaistun tutkimuskirjallisuuden meta-analyysin (2014) mukaan GM-viljely on vähentänyt kasvinsuojeluaineiden käyttöä 37 % sekä lisännyt satoja 22 % ja viljelijöiden voittoja 68 %, kehitysmaissa vieläkin enemmän.[12]”

    ****************************************************************************************
    https://fi.wikipedia.org/wiki/GMO-keskustelu

    Terveysvaikutukset

    Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus (YTK) julkaisi syyskuussa 2008 tutkimusselvityksen muuntogeenisten elintarvikkeiden terveysvaikutuksista. Tutkimukseen osallistuivat myös Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja kahdenkymmenen kansainvälisen asiantuntijan paneeli.[26] Tutkimusselvityksen johtopäätös oli, että asiantuntijat katsoivat tämänhetkisistä ruoan turvallisuusasioista olevan riittävästi tietoa, jonka mukaan nykyisten GM-tuotteiden turvallisuus voidaan arvioida. Tutkimuskeskuksen mukaan niiden ei ole todettu aiheuttavan haittavaikutuksia ihmisen terveydelle.[27] Tutkimuskeskus on todennut, että GM-tuotteiden turvallisuusasioiden arvioiminen ei ole erilaista kuin muidenkaan uuselintarvikkeiden. Siitä huolimatta, että GM-tuotteiden ei ole osoitettu aiheuttavan minkäänlaisia haitallisia terveysvaikutuksia ihmiselle, täydellistä riskittömyyttä ei ole olemassakaan, tai ainakaan tiede ei voi koskaan todistaa sitä. Tämän vuoksi tuotteille suoritetaan vertaileva riskianalyysi. Tutkimuskeskuksen mukaan minkä tahansa ruoan mahdollisista pitkäaikaisista terveysvaikutuksista tiedetään kuitenkin vain vähän, mikä koskee myös muuntogeenisiä tuotteita ja muita uuselintarvikkeita.
    *

    1. Minä kerroin jo tuolla edellä asian ytimen, mikä on GMO ongelma suhteessa myös virologiaan. Riittävää tietoa vertailutukimusta GMO:sta ei päätäjillä ole, tai ei voi ollakaan.

      Teen tästä oman avauksen myöhemmin. Olen riittävästi asiaa avannut kommenteissani.

  17. Geenimuunnellun ruokakasvien vastustaminen on silkkaa typeryyttä ja ekofasismia kolmannen maailman ihmisiä kohtaan.
    Maailmaa ei ruokita luomulla.

    Ehkä joistakin on hauskaa jos maallikko rupeaa esittämään tiedemiestä. xxxxxxx…

    Kirjoitin viitisentoista vuotta sitten mielipidekirjoituksen ”Luomua vai geeniruokaa” ja Lähetin sen Lapin Kansaan, Pohjolan Sanomiin ja Kalevaan (koska asia oli minusta tärkeä) ja se julkaistiin kaikissa niissä.
    Ennen kyseisen jutun kirjoittamista, kävin kirjastosta lainaamassa rautaisannoksen tietoa asiasta, siis puolesta ja vastaan. Rautaisannokseen kuului myös Jeremy Rifkinin pelottelukirja geenimuuntelun vaaroista.
    Kipinän tähän mielipidekirjoitukseen sain katsottuani tv-dokumentin Sambian nälänhädästä (taisi olla Mot-tutkii).

    Väliin vaikuttaa siltä, että Eurooppa elää tämän gm-ruokakasvien vastustamisessa yhä samaa pimeää keskiaikaa kuin viisitoista vuotta sitten, ainakin melkein.
    Greenpeace, ei ainoa syy, mutta merkittävä.

    1. Kirjoituksesi eikä mitkään tutkimukset kumoa GMO:n valtavia ympäristöriskejä.

      Maallikko ja tiedemies: istuin pöydässä keskustelemassa nobelisti Bengt Holmströmin kanssa talouden isosta kehityskuvasta.Esitin hänelle idean. Hän totesi, että katsos tuota en tullut ajatelleeksi – hyvä idea oikeasti.

      Kai tästäkin keksitte ”lööpin”.

  18. Jos joku haluaa välttämättä paroni von munchauseilla, niin minun puolestani, kunhan pysyy rajoissa.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *