Kolmatta koronapiikkiä en ota

Sain vaimoni kanssa ensimmäisen koronarokotteen (Pfizer) 31.3. tänä vuonna. Sivuoireet olivat lieviä, vaimolla hieman pahoinvointia, minulla rytmihäiriöitä, joihin liittyi paniikkikohtauksia. Ei kuitenkaan kovin pahoja. Meillä molemmilla on eteisvärinä ja oletin että rytmihäiriöt menevät eteisvärinän piikkiin.

Saimme toisen rokoteannoksen 23.6. Meitä informoitiin, että se on tuhdimpi kuin ensimmäinen annos. Niin totisesti myös oli. 27.6. vaimo sanoi aamusta, että hänellä on huono olo, huippaa ja rinnan alla on kuin jokin pantti. Lisäksi vaimoni tärisi kauttaaltaan. Meillä on mittarit ja vehkeet, vaimon verenpaineet olivat hieman koholla. Vaimon estelyistä huolimatta tilasin ambulanssin.

 

Ambulanssin t-hoitajat tekivät asiaankuuluvat testit, konsultoivat lääkärin kanssa, ja sanoivat että rouvan tilanne johtuu ilmeisesti koronarokotteesta. Jos jotakin pahempaa ilmenee, ottaa yhteyttä t-keskukseen.

No, meidän molempien arki palautui normaaliksi. Normaaliksi ja normaaliksi, toisen rokoteannoksen jälkeen minulla on ollut turhan usein rytmihäiriöitä, joihin on aina liittynyt paniikkikohtaus. Lisäksi sellainen epätodellinen olo: huippaa vaikka verenpaine ja sydämen syke on normaali, sitä oloa on vaikea kuvailla, aivan kuin olisin puupökkelö, joka on oikea ihminen jolla on toinen jalka tuonpuoleisessa, toinen taas tämänpuoleisessa.

Näitä outoja oireita on riittänyt  jo kolme kuukautta, ja olenkin sanonut vaimolleni:” Suomeen hommataan  kolmatta rokotekertaa, ja jos se tulee, minä en sitä ota.”

Vaimo on ollut samaa mieltä. Äläs olla, tämän viikon tiistaina eli toissa päivänä, vaimo tuli huonovointiseksi.  Sanoi että huippaa ja paha olo. Mittasimme verenpaineet ja sykkeet ja kaikki oli suhtkoht kunnossa. Sanoin vaimolle, että pitäisikö lähteä lääkäriin. Vaimo että ei tarvi, vissiin joku flunssa tulossa, kyllä se siitä.

Eilen aamulla, kun vaimon tilanne ei ollut parempi, katsoin parhaaksi soittaa ambulanssin. Mitään hälyttävää ei ilmennyt, mutta  ambulanssin henkilöt katsoivat parhaaksi viedä vaimoni Kittilän terveyskeskukseen. Siellä häntä pidettiin seurannassa yön yli.

Koska mitään selittävää ei selvinnyt t-koossa, vaimoni on siirretty puolen päivän jälkeen Rovaniemen keskussairaalaan. Tämän jälkeen en ole saanut häneen yhteyttä enkä hänen voinnistaan mitään tietoja.

No, hän on kuitenkin nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa.

Itse olen 92 prosenttisesti varma siitä, että vaimoni tila johtuu koronakakkospiikistä.

Ei tällä kertaa tämän enempää.

Jk. Itse olen 73 -vuotias, vaimo on 4 vuotta nuorempi, j eteisvärinää lukuun ottamatta olemme molemmat suht´hyvässä kunnossa.

 

 

80 vastausta artikkeliin “Kolmatta koronapiikkiä en ota”

  1. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/korona-lapipolitisoinut-laaketieteen-rokotteen-teho-heti-julki-d-vitamiinin-ei/

    Korona läpipolitisoinut lääketieteen – rokotteen teho heti julki D-vitamiinin ei.

    En voi kuin spekuloida, miksi halvan, kaikille saatavana olevan D -vitamiinin todennäköisestä suojavaikutuksesta koronaa vastaan ei saa puhua. Onko taustalla lääketehtaiden patenttilääke-edut. Entä miten taustalla vaikuttaa globaaliagendaa ohjaavat oligarkit ja heidän the Great Reset´tinsä. Onko ravitsemustieteilijöiden luonnonmukaisuusargumenttiin pohjaava näkemys siitä, että pohjoisella pallonpuoliskolla ei ole suotavaa korjata erityisesti vanhusväestön matalia D-vitamiinitasoja farmakologisin keinoin.

    Farmakologian emeritus professori Ilari Paakkari on koettanut tässä asiassa herätellä kansanterveysasiantuntijoita, mutta saanut aina ravitsemustietelijät niskaansa. Ilari Paakkari on hiljan selostanut D-vitamiinilisän tärkeyttä pohjoisella pallonpuoliskolla Länsi-Savossa mielipidepalstalla.

    Artikkelin kirjoittaja on lääkintöneuvos Mikko Paunio, Uusi Suomi puheenvuoro 6.3.2021.

  2. ”Suomi keskeyttää Modernan rokotteen käytön alle 30-vuotiailla miehillä
    THL kertoi uudesta suosituksesta viikoittaisessa koronakatsauksessa.” – Iltalehti 7.10.2021.

    Ei näy huomiohakuisia Blogeja PB:ssä tästä asiasta. Olisiko joku Venäjän trolli onnistunut jujuttamaan Suomen terveysviranomaisia?

  3. https://www.partisaani.com/news/world/2021/11/08/maailman-sairaalat-tayttyvat-sydan-ja-verisuoniongelmaisista/

    Samalla kun koronatapaukset ovat olleet laskussa Yhdysvalloissa, sairaalat täyttyvät vakavasti sairaista ei-covid potilaiasta.
    Esim. Michiganin osavaltion Sparrown sairaalan kaikki 72 osaston huonetta on täynnä ja potilaita on jouduttu ottamaan käytävällille.
    Potilaiden oireina vatsakivut, hengituysongelmat, sydänongelmat.

    Lääkärit ovat ymmällään tästä ”sairausbuumista”.
    samansuntaisia viestejä kuuluu myös Ruotsista, Skotlannista, Englannista, Walesista, Länsi- Australiasta.

    Jokainen vetäköön johtopäätöksensä siitä, onko tämän ”boomin” aiheuttaja koronarokotukset.

    1. Yleisö on jo alkanut tajuta, ettei vika ole rokotteissa, vaan rokotekielteisissä, joiden sairastumisen takia muiden sairauksien hoitoja on jouduttu lykkäämään.
      Rokotteet eivät levitä tautia, mutta rokotteista kieltäytyvät tekevät sitä holtittomasti.

    2. Täysin rokottamattomilla on usein ollut haittavaikutuksena ennenaikainen kuolema.

      *********************************************************************
      https://www.google.com/search?q=kpronakuolemat+maaimalla&rlz=1C1JZAP_fiFI959FI959&oq=kpronakuolemat+maaimalla&aqs=chrome..69i57j0i13l3.13846j1j15&sourceid=chrome&ie=UTF-8

      Kuolemat : 5,06 milj.

      ********************************************************************
      Tämmöistä oikeeta ..

      https://oikeamedia.com/o1-169003 [ kootut skeidat ]

      ”Nuorilla yleisimmin ilmoitetut haittavaikutukset ovat koronarokotteiden tunnettuja haittoja eli kuume päänsärky, väsymys, rokotuskohdan reaktiot, rokotusraajan kipu, huonovointisuus tai pahoinvointi, erilaiset ihoreaktiot ja suurentuneet imusolmukkeet.

  4. ROKOTUS UHKAA, OLETKO VALMIS? Antti Heikkilä 28.7.2020. Facebook.

    Tätä kirjoittaessa maailmalla on COVID-19-virukseen menehtynyt noin 650 000 ihmistä:

    https://www.theguardian.com/…/coronavirus-live-news-who-say…

    Tavallisesti influenssavirukseen kuolee 1,5–2 miljoonaa ihmistä saman pituisena ajanjaksona. Ei eristäminen eivätkä kasvosuojat estä taudin leviämistä, mutta romuttaa talouden ja tuhoaa seuraavan sukupolven elinmahdollisuudet. Influenssat eivät ole aiheuttaneet vastaavia toimenpiteitä. Voikin hyvällä syyllä kysyä, miksi tämä paniikki, jota media jatkuvasti lietsoo. Media valehtelee, koska se liiottelee COVID-19-haittoja ja jättää tietoisesti kertomatta olennaisia asioita. Suurin riski koskee ihmisiä, joilla on metabolinen sairaus, eikä kyse ole ihmisen iästä. Maailmalla on raportoitu yli 100-vuotiaita, jotka ovat toipuneet taudista. Vimmalla ajetaan rokotetta. THL lupaa rokotetta jo syksyksi. Se on katastrofi, sillä aika on aivan liian lyhyt selvittää rokotteiden haittoja. On hyvä muistaa Pandremix-skandaali, mistä virallinen puoli pesi kätensä.

    Kehitteillä on myös RNA- ja DNA-rokotteita. Moderna- yhtiön tuon tapainen rokote aiheutti 20%:lla koehenkilöistä erittäin vakavia komplikaatioita. Myös Bill Gates on puhunut riskeistä. Hänen mukaansa 700 000 ihmistä tulee saamaan rokotteista vakavia sivuvaikutuksia, mikä on enemmän kuin tähän mennessä kuolleiden määrä. Kaiken lisäksi rokotteet korkeintaan antavat vain väliaikaisen suojan:

    https://kenfm.de/bill-gates-predicts-700000-victims-from-c…/

    Miksi THL ei rokotteiden sijaan puhu metabolisesta häiriöstä COVID-19-infektion keskeisenä riskitekijänä. Miksi THL ei tee asialle mitään? Miksi ei systemaattisesti mitata ihmisten D-vitamiinitasoja? Tiedetään että yli 75 nmol/l-taso estää COVID-19-kuolemat. Häiritseekö tämä lääke- ja rokotekauppaa vai onko kysymyksessä jokin toinen agenda? Kirjani Lääkkeetön elämä keskeisin sanoma on metabolinen syndrooma ja insuliiniresistenssi ja miten niistä voi selvitä. Ensi kuussa tulee täyteen 2 vuotta jatkuvaa ajojahtia kirjani takia. Tulee mieleen, sohaisinko kenties jotain sellaista, mikä oli jo suunnitteilla.
    ————————————————————————————-
    Tämä lääkärikirjailija Antti Heikkilän kirjoitus (28.7.2020) näkee päivänvalon täällä, koska minusta ihmisillä on oikeus saada mahdollisimman monipuolista tietoa henkeensä, terveyteensä ja hyvinvointiinsa kuuluvissa asioissa.

  5. Mitä tässä olisi pitänyt olla kertomatta ? Koko lääkärikunta tietää, että perussairaudet ja ikä tappaa herkimmin sairastuneet ihmiset olipa mikä vakava tauti tahansa. Muttta se tappaa iästä holimatta ensimmäisinä perussairaitakin ihmisiä. Ja juuri ensimmäisenä korona on tappanut ne, jotka ovat herkimmin kuolleet aikaisemmin vakaviin infulenssiin.
    Ylikuolleisuus on lukuina ”miljoonaan” kertaan todistettu koronan syynä. Näitä ei Heikkiläkän kiistä. Hän keskittyy kuitenkin selviöön, metabolisen oireyhtymään.

    Kolmas rokote on tarpeellien erityisesti näille metbolisteille ym. vakavasti sairaille ja iäkkäille ihmisille.
    Pieneen joukkoon pahoja oireita saaneisiin ei kannata asiaa perustaa. Kuolema on vieläkin vakavampi.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *