Trumpin viesti Amerikan kansalle

Trump vetoaa Amerikan kansalaisiin ja pyytää kaikkia säilyttämään malttinsa, vaikeista ajoista huolimatta. Trump lähetti viipymättä kansalliskaartin varmistamaan pääkaupungin ja kongressin turvallisuutta.

Trump on aina ja poikkeuksetta tuominnut kaiken väkivallan ja mellakoinnin, jota on kaikesta huolimatta jatkunut jo 8 kuukautta useissa vasemmiston hallinnoimissa osavaltioissa.
Mellakointi on ollut koko ajan lähes kokonaan ja poikkeuksetta vasemmiston masinoimaa ja ylläpitämää. Trump on tuominnut väkivaltaiset mellakat täysin riippumatta kuka niistä on vastuussa.

Noin puoli miljoonaa Trumpin kannattajaa kokoontui Washingtoniin 6.1.2021 odottamaan rauhassa kongressin päätöksiä ja osoittamaan kannatusta Trumpille ja vaalitulosten tarkistamiselle.

Yksikään presidentti ei ole aiemmin kerännyt vastaavaa kansanjoukkoa keskellä Washingtonin talvea. Kaikki Trumpin sadattuhannet kannattajat olivat rauhassa ja mitään mellakointia ei ollut ennen p a i k a l l e t u o t u j a vasemmistoaktivisteja, jotka tarkoituksella ohjattiin johtamaan joukkoa kohti kongressin tiloja Capitol kukkulalla (tästä on video-ja kuvamateriaalisia sosiaalinen media tulvillaan).

Toisin kuin suomalainen propagandalehdistö jatkuvasti on hokenut, Trump ei ole missään vaiheessa tarrautunut valtaansa vaan puolustanut Yhdysvaltain perustuslain mukaista vaaleja ja jokaisen amerikkalaisen oikeutta lailliseen ääneensä.

Upea puhe Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trumpilta koko maailmalle kaiken pettymyksen ja vaikeuksien keskellä.

Jk. Kongressiin tunkeutuneista henkilöistä iso osa on tunnistettu vasemmiston BLM ja Antifan kannattajiksi, jotka ovat tunnettuja mellakoijia ja syyllistyneet aikaisemminkin vastaaviin häiriköinteihin – ja heidät päästettiin agitoimaan kongressiin tunkeutuminen tarkoituksenaan.
————————————
Blogini lähde: Oikea Media 8.1.20121 Jukka Rahkosen artikkeli, jonka otsikko sama kuin tässä.

25 vastausta artikkeliin “Trumpin viesti Amerikan kansalle”

  1. No olivatpas ne Trumpin kannattajat tyhmiä kun antoivat vasemmiston huijata itsensä tunkeutumaan kongressiin. Niin yksinkertaista sakkia että varmaan tarvitsisivat holhoojan koska kuka tahansa saattaa huijata heiltä muuten vaikka kaikki rahat. Mitähän ne vasemmistolaiset aktivistit sanoivat niille oikeistolaisille että saivat ne huijattua hyökkäämään sinne? Että siellä on avointen ovien päivä ja Trump jakaa nimmareita? Että sinne on tulossa remontti ja kaikki huonekalut saa viedä? Ainakin yksi mellakoija kantoi onnellisen näköisenä hienoa pöytää, oli kuin olisi tulossa Verkkokaupan alennusmyynnistä. Se sarvipäinen kaveri oli kai Antifan agitaattori.

  2. Trump on kiistatta Yhdysvaltojen historian merkittävin ja eniten hyviä tuloksia lyhyessä ajassa aikaan saanut presidentti. Maailma tarvitsee monia Trumpin kaltaisia johtajia mikäli luisuminen Kiinan ja globaalin vasemmiston johtamaan globaaliin sosialismiin ja totalitarismiin halutaan vielä välttää. Trump on näyttänyt kaikille mallin millaisia johtajia nyt tarvitaan.

    Portland (ja monet muut vasemmistokaupungit) ovat olleet jatkuvien mellakoiden ja BLM- ja Antifa-terrorismin kohteena. Miljardien vahingot ja lukuisten ihmisten murhat vasemmistoterroristien toimesta eivät ole kuitenkaan saaneet Yleä, Hesaria, maikkaria, iltapäivälehtiä ja suomalaisia poliitikkoja kiinnostumaan laista ja järjestyksestä. Tämä median ja poliitikkojen kaksinaamaisuus on jo täysin absurdilla tasolla. Tämän päiväinen HS:n pääkirjoitus oli kaikessa harhaisuudessaan kaiken huippu. Kirjoituksessa ei tainnut olla ainoatakaan lausetta, joka ei olisi väittänyt asioiden olevan täysin päinvastoin kuin ne todellisuudessa ovat.

    Kongressiin tunkeutuneista henkilöistä iso osa on tunnistettu vasemmiston BLM ja Antifan kannattajiksi, jotka ovat tunnettuja mellakoijia ja syyllistyneet aikaisemminkin vastaaviin häiriköinteihin – ja heidät päästettiin agitoimaan kongressiin tunkeutuminen tarkoituksella.

    Trump voitti vaalit 3.11.2020 ylivoimaisesti, mutta globaalin vasemmiston röyhkeä vallankaappaus vasemmistomedian tuella on yllättänyt voimallaan. Suurin yllätys kuitenkin Trumpin kampanjalle oli avainasemassa olleiden republikaanipoliitikkojen pelkuruus ja petturuus. Heidän poliittiset uransa ovat pysyvästi ohi.

    Perustuslaki on nyt tallottu vasemmiston jalkoihin ja kaikille osoitettu, että äänestämällä ei voi asoita muuttaa, koska äänet voidaan koska tahansa varastaa. Näin vakava tilanne on nyt ainakin kuudessa osavaltiossa: Georgia, Pennsylvania, Michigan, Wisconsin, Arizona ja Nevada.

    80 miljoonaa Trumpin kannattajaa ja MAGA-liike eivät ole katoamassa mihinkään. Liike on vasta alussaan ja sen vääjäämätöntä nousua on hidastanut ainoastaan republikaanipuolueen omat jäärät ja sabotöörit, joita voi hyvin verrata suomalaisen kokoomuksen mukaoikeistolaisiin globalisteihin.

    Kiina ja Iran ovat tässä vallankaappauksessa suurimmat voittajat ja siitä kaikki vapautta ja vapauden tuomaa hyvinvointia arvostavat joutuvat maksamaan kovaa hintaa.

    Jukka Rahkonenpe 08.01. 15:33

  3. Edellisessä kommenttikentässä on Jukka Rahkosen Oikeassa Mediassa 8.1.2021 olleen artikkelin ”Trumpin viesti Amerikan kansalle” loppuosa.

  4. Jos Jukka Rahkonen esittää kyseisessä artikkelissaan virheellisiä tietoja, niin Norppa varmaan todistaa ne sellaisiksi.

    Vaikea oli uskoa silmiään ja korviaan, kun omin aistein sai todistaa vandaalien tunkeutumista Kongressitaloon. Että USA:ssa tapahtuu tällaista!

    Ihmeellistä on myös tuo valtava kiire yrittää syrjäyttää Trump vallasta, kun miehellä on enää pari viikkoa aikaa toimia Amerikan presidenttinä.

    Onko syynä kenties se, että Trump voi julistaa hätätilan ja määrätä erityissyyttäjän tutkimaan paitsi mahdollista vaalipetosta myös Joe Bidenin vanhoja yhteyksiä Ukrainaan ja Kiinaan. Silloin voisi kuulemma tulla ilmi yhtä ja toista, jotka vaikuttaisivat kielteisesti useampaankin Amerikan huippupäättäjistä. Voipi olla huhuakin. On nämä Amerikan presidentinvaalit olleet sellainen show, että hämmästyttääkö tässä enää mikään.

    Päivää paria ennen vaaleja oli The New Yorkerissa (muistaakseni otsikko, joka jäi askarruttamaan. Se meni jokseenkin näin: ”Demokraatit voivat voittaa vaalit vilpillä, mutta he tulevat katumaan sitä.”

  5. USA:n poikkeusliikehdinnän tutkijadosentti Markku Ruotsila on myös sekaisin trumpin ihailusta. Kukahan hänen tutkimuksensa on USA:ssa rahoittanut ? Nuo tekstit ovat kuin kopioita niistä.
    Trump on ollut heikkopäisille todella vaarallinen manipulaattori.

  6. Vai että oikein kutsui kansalliskaartin apuun? HS=Koska poliiseja ei ollut tarpeeksi eivätkä he olleet asianmukaisesti varustautuneita joukkojenhallintaan, tilanne edellytti kansalliskaartin kutsumista apuun. Puolustusministeri Christoper Millerin tiedotteessa kansalliskaartin valtuuttamisesta ei mainittu Trumpia ollenkaan. Miller kertoi keskustelleensa varapresidentti Pencen kanssa.

    The New York Timesin mukaan Trump yksinkertaisesti torjui kansalliskaartin kutsumisen, ja lopulta kun asiaan puuttuivat Valkoisen talon edustajat, valtuutuksen antaminen jäi Pencen harteille.

  7. Trumpin kannattajat ovat siis täysiä tolloja jotka tunkeutuivat kongressiin koska äärivasemmisto huijasi. Heidät pitää vapauttaa kaikesta vastuusta ja määrätä holhoukseen koska selvästikin he ovat syyntakeettomia eivätkä osaa itse päättää omista asioistaan.

    Trumpin sängyn alta löytyneet varastetut äänet pitää laskea mukaan vaalitulokseen jotta Trump voi jatkaa presidenttinä. Kukaan muu ei niitä varastettuja ääniä ole nähnyt kuin Trump eikä kukanmyöskään ole nähnyt niitä laittomia ääniä joilla Biden voitti joten on siis vain uskottava Trumpia kun hän niin sanoo. Alexander Lukashenkollehan kävi Valko-Venäjällä samalla tavalla kuin Trumpille, valtava määrä laitomia ääniä annettiin vastapuolelle ja omat äänet joku varasti. Olisiko Trumpin ja Lukashenkan vastainen salaliitto?

  8. Eräässä maassa aikoinaan ensi vuoden vaalitulokset olivat jo valmiina vallanpitäjien kassakaapissa ja julkistettiin sitten ku vaalit oli ohi. Kas vallanpitäjillä oli 70% kannatus.

  9. Kari Enqvist Ylellä=Yhdysvalloissa valtaa piti myrkyllisiä epätotuuksia suoltava (siirryt toiseen palveluun) harhaanjohtaja. Kyseessä eivät olleet nokkelat valkeat valheet tai hurmaava, ilmava liiottelu, vaan ruskeat, raskaat, tympeän lietteen lailla valuvat pökäleet , joita lingottiin kärpäsen siipiä repivän pikkupojan pahansuopuudella.

  10. Mitähän nää riehujat luulivat tekevänsä? Ei äly päätä pakota. Edessä vuosien vankeus. IS=Edustajain­huoneen puhujan­pöntön virnuillen varastanut mies on pidätetty

    Poliisi on ottanut kiinni Floridassa 36-vuotiaan miehen, jota epäillään tunkeutumisesta Capitol-rakennukseen Washingtonissa

  11. Ehkä joku vasemmistolainen oli sanonut sille miehelle että viepäs tuo pöytä pois täältä niin saadaan tilaa. Ei se miesparka varmaan ymmärtänyt että huijattiin.

  12. BLM-aktivisti oli mukana tunkeutumassa kongressin rakennukseen
    Sullivania ei ole syytetty mistään niistä laittomuuksista keskiviikon tapahtumissa mistä Trumpin kannattajia on syytetty. Kysymys: mikä Sullivanissa on erilaista niin että hän välttyy syytteiltä?
    ULKOMAAT la 09.01.2021 17:02

    BLM aktivisti oli keskiviikkona kongressirakennukseen tunkeutuneen joukon etummaisia, kertoo The Epoch Times.

    John Earle Sullivan, joka tunnetaan aseellisen vallankumouksen kannattajana sosiaalisessa mediassa, pidätettiin heinäkuussa 2020 julkaistuaan väkivaltaisia uhkauksia. Hän oli organisoimassa mellakoita muiden BLM aktivistien ja äärivasemmistolaisten Antifa-terroristien kanssa. Deseret News julkaisun mukaan Sullivan tuhosi ajoneuvoja yllytti ihmisiä tukkimaan liikenneväyliä. Videolle tallentui kun hän uhkasi hakata paikalla olleen sivullisen naisen.

    Valokuvien perusteella Sullivan oli kongressirakennuksen sisällä Washingtonissa tammikuun 6. Sullivan on sen jälkeen antanut haastatteluja, joissa väitti olleensa mukana vain ymmärtääkseen paremmin Trumpin kannattajia ja heidän toimintaansa.

    “Mulle on tärkeää ymmärtää totuus tarkkailemalla ympärillä olevia ihmisiä ja ryhmiä”, Sullivan kertoi KSL-TV:lle. “mulle ei ole väliä niiku millä puolella sä oot, sun täytyy nähdä se aitona paikanpäällä.”

    Sullivania ei ole syytetty mistään niistä laittomuuksista keskiviikon tapahtumissa mistä Trumpin kannattajia on syytetty. Hänen kuvaansa ei ole julkaistu niiden Trumpin kannattajien kuvien joukossa joita viranomaiset nyt kierrättävät tapahtumaan liittyen. Sullivan kertoi, että hänet pidätettiin torstai-iltana ja kuulusteltiin siitä mitä hän oli nähnyt kongressiin tunkeutumisen tapahtuessa. Kaupungin poliisi ei suostunut kommentoimaan asiaa.

    Poliisi kertoi torstaina, että 68 ihmistä on pidätetty ja heistä 41 kongressin alueella. Syytteitä ovat laiton tunkeutuminen ja laiton aseen hallussapito julkisten pidätystietojen mukaan.

    “Mielenosoittajat eivät yrittäneet niiku polttaa tai hajottaa mitään, heidän tavoitteenaan oli päästä vain saliin”, Sullivan kertoi KUTV:lle. “pystyit täysin vapaasti liikkumaan rakennuksessa, menemään mihin tahansa huoneeseen, katselemaan ikkunoista, se oli täysin epätodellista”, hän lisäsi.

    ”Valtauksessa” mukana olleet pyörivät videotallenteiden mukaan rakennuksessa kuin turistit kuvia otellen ja rauhallisesti paikasta toiseen kävellen.

    Suuri osa rakennukseen tunkeutuneista oli Trumpin kannattajien joukoista eksyneitä joita ilmeisesti johdettiin ja yllytettiin tunkeutumaan etummaisina toimineiden antifa-terroristien toimesta. Mukana oli useita BLM- tai antifaterroristeiksi tunnistettavia henkilöitä.

    ”valtaajia” pyörimässä rakennuksen sisällä kuin turistit.

    Tunnistettu BLM-aktivisti Trump-pipalakki päässä ”valtauksessa” mukana.

    Videoilta näkyy kuinka paikalla olleet poliisit suoraan ohjasivat Trumpin kannattajia kohti kongressirakennuksen sisäänkäyntiä. Heitä ei estetty vaan poliisit näyttivät käsimerkein että tänne päin ja vauhdilla.

    Erään videolla esiintyvän silminnäkijän mukaan paikalle tuotiin neljä minibussillista antifa-terroristeja mustien autojen saattueessa. Kaikki autot näkyvät videolla.

    Kuvissa poseerannut sarvipää on tunnistettu sekavaksi ”Q-anon shaamaaniksi”, joka ammatikseen osallistuu erilaisiin minkä tahansa asian puolesta järjestettyihin mielenosoituksiin. Kuvassa hän poseeraa Nancy Pelocin vävypojan kanssa.

    8.6.2020 vasemmistoterroristit valtasivat Seattlen Capitol Hillin ja nimesivät sen autonomiseksi alueeksi – chaz. Anarkisti
    ——————————————-
    Lähde Oikea Media 9.1.2021, teksti Jukka Rahkonen.

  13. Edelläolevan Oikean Median artikkelin yhteydessä on kuva tästä BLM-aktivisti Sullivanista ”joka oli niinku vain tarkkailemassa Kongressitaloa sisältä päin” ja vähän muitakin kuvia.

  14. 9. tammikuuta 2021
    Kukkulan kunkut ja Vanhan valtaus
    Yhdysvaltain kongressitaloa on käytetty monen elokuvan lavasteena. Kun Donald Trumpin koolle kutsumat demokratian kannattajat (eivät siis puoluedemokraatit) innostuivat kansanvallasta niin, että he valtasivat demokratian symbolina toimivan Capitol Hillin, joutui arvostettu building jälleen näyttämön rooliin.

    Valtavirtamedia täyttyi tuota pikaa ihmettelystä, miten pikainen valtaus oli mahdollinen, kuinka tarkoin vartioituun ja terrorismin pelossa valvottuun taloon saattoi kävellä tuosta vain ja miten kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Sitten annettiin valikoitujen faktantarkistajien selittää.

    Paras selitys näyttää olevan se, mikä välittyi kuvista: poliisi avasi ovet, poisti raja-aidat ja suorastaan haali väen sisään. Tuntemattomina pidettyjen valtaajien henkilöllisyydet tiedettiin hetkessä, ja vaikuttaakin siltä, että valtaajat haluttiin sisään, jotta heitä voitaisiin syyttää yhteiskuntarauhan rikkomisesta ja demokratian polkemisesta ja jotta syylliseksi voitaisiin nimetä: Trump!

    Tapahtumassa sinänsä ei ollut mitään kummallisempaa kuin siinä, että ylioppilaat vuonna 1968 valtasivat oman talonsa. Sitä pidettiin merkkinä kansanvallan kaipuusta, ja demokratian puolustamisenahan sitä ymmärrettiin, sillä asialla olivat marxilaiset opiskelijat, jotka vaativat myös yliopisto-opetuksen muokkaamista haaveidensa mukaiseksi.

    Myös Yhdysvalloissa on epäilty, ovatko sielläkin käytössä Antifan keinot. On erikoista, että parlamenttitaloon saapastelusta on syytelty mielenosoituksen koolle kutsunutta Trumpia, sillä valtaus ei olisi ollut lainkaan hänen etujensa mukaista. Päinvastoin: paikalliseen pylvästaloon lompsiminen vain tekee mahdolliseksi syytellä Trumpia väkivallan lietsomisesta ja sitä kuriin laittavista rajoitustoimista.

    Sen sijaan Bideniä ja hänen kannattajiaan mielenosoituksen riistäytyminen käsistä hyödyttää, joten tempausta voidaan hyvin epäillä hänen hyväkseen järjestetyksi. Vasemmiston rabulistit ovat nimittäin syyllistyneet vastaavaan kaikkialla maailmassa.

    Poliittinen vasemmisto tosiaan osaa ”järjestettyjen mielenosoitusten” organisoimisen Kiinasta Venezuelaan ja Albaniasta alpakka-caseen. Toisinaan niillä vastustetaan kapitalismia, toisinaan hurrataan diktaattoreille ja nyt mahdollisesti soluttauduttiin väkijoukkoon sekä marssittiin vallankumouskulkueena parlamenttitaloon portsarien silittäessä päätä. Tapaa, jolla vasemmistopoliitikot ja media antavat vasemmistoradikaalien tehdä likaisen työn puolestaan, käsittelin tutkimukseni Totuus kiihottaa luvuissa 6.2. ja 6.3.

    Oireellista on, että myös Suomessa Eduskuntatalon ympäristö Kansalaistorin kupeessa on julistettu turvatoimialueeksi, jolla ihmisiä voidaan ratsata ja kurittaa perusoikeuksista poiketen. Jälleen kerran pitää paikkaansa vanha totuus: ne, jotka sanovat takaavansa turvallisuutemme, haluavat hinnaksi vapautemme.

    Panssarivaunujen vyörymistä duuman lähelle Neuvostoliiton vastavallankumouksen aikaan 1991 eivät Suomen vasemmistolaiset paheksuneet lainkaan joko siksi, että he katsoivat parhaakseen livahtaa hiirenkoloon pelonsekaisessa kommunismin ihailussaan, tai siksi, että triggeröitymisen käsitettä ei vielä tunnettu.

    Mitään moraalista pahaa kansanvallan palatsin valtauksessa ei sinänsä ole, vaikka asialla olisivat olleet niin sanotut trumpilaiset. Kapina vain kertoo demokratian karkaamisesta sen omistajien, eli kansalaisten, käsistä. Protestointi taas tervehdyttää, mutta tätä psykologista seikkaa paheksujat eivät ymmärrä lainkaan.

    Eräs heistä on kokoomuksen Petteri Orpo, jonka mielestä kongressitalon valtaus näyttää, mihin ”populismi” johtaa. Tuomitsijalta on jäänyt ymmärtämättä, että ei kansalaisten aloitekykyisyys demokratiaa tuhoa, vaan järjestelmäpoliitikkojen oma kuuroutuneisuus. Väite, että demokratia ei voi toimia, ellei ihmisiä panna nippuun, on patologinen paradoksi. Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joita tuetaan pakkovallalla ja kiristyksellä, eivät ole mitään demokratiaa vaan sosialismia, joka pakotuksen epäonnistuessa johtaa tietenkin levottomuuksiin. Syy: vallanpitäjät eivät ole ymmärtäneet yhteiskunnan psyko- ja sosiodynamiikasta mitään.

    Kun istuvan presidentin suuta kapuloidaan valtamedian lisäksi myös sossumediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, joista Trump on blokattu määräajaksi tai lopullisesti, on selvää, että moinen kansanvallan kuohiminen ja sananvapauden sensuroiminen herättävät vastalauseita kannattajien keskuudessa. Huolestuttavaa olisi, jos eivät herättäisi, sillä politiikkaan ei mikään moderointi kuulu, ja viestien poistelu ”vastenmielisinä” luo läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä kansalaiset ajattelevat. Viestinnän estäminen on niin törkeää inhimillisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien rikkomista, että parempaa argumenttia konkreettisten vastatoimien puolesta on vaikea kuvitella.

    Kun Facebookin omistaja-perustaja Mark Zuckerberg puolestaan lahjoitti erilaisia kiertoteitä käyttäen lähes puoli miljardia dollaria demokraattivaltaisten kaupunkien postiäänestyksen tekniseen kehittämiseen, ei ole mikään ihme, että luottamus myös ääntenlaskentaa kohtaan heikkeni entisestään, ja epäilyt systeemiin pesiytyneestä vilpillisyydestä ovat oikeutettuja. Mihin tarvitaankaan enää postiäänestyksen kehittämistä, kun sosiaalinen media sössii vaalit myös kampanjoidenaikaisilla suiden kapuloinneilla ja puuttumisilla kansalaisten väliseen viestintään sekä mielipiteisiin?

    Jos Yhdysvalloissa puhkeaa pitkästä aikaa sisällissota, ei syy ole taatusti vain minkään ”äärioikeiston”. Käsitykseni mukaan ihmisten kollektiivisessa psyykessä muhii poliittisten väkivaltaisuuksien pommi, jonka räjähdysaineena toimii globaaliksi paisutettu monikulttuuri-ideologia ja sytyttimenä kantaväestön oikeuksiin ja asemaan kohdistettu ylenkatse.

    Demokratian arvojen yli käveleminen ja sananvapauden takavarikoiminen ovat käyneet täysin häikäilemättömiksi. Vasemmisto kiljuu ”safe placen” puolesta ja huutaa ”piis pliis” kaikkialla aina yhteiskunnasta yliopistoihin, mutta silti tai siksi maailma on entistä turvattomampi paikka vapaalle totuuden tavoittelulle.

    Donald Trumpin viestit, joiden mukaan patriootit ovat ”spesiaaleja” ja hän ”rakastaa” heitä, leimataan vihapuheeksi ja väkivallan lietsonnaksi. Presidenttiä ollaan vipumassa syytetoimilla vallasta aivan viime metreillä, ja muutamat ovat uhanneet poistaa hänet pakkotoimilla Valkoisesta talosta. Jos se ei ole vihamielistä aggressioiden lietsontaa, niin mikä on? Kyltymättömien vasemmistolaisten mielestä demokraattipuolueen värisuora vallan kukkuloilla ei riitä, vaan he haluavat rähinöivän vallankumouksen.

    Trumpin omat kannanotot eivät vain oikein sovi valtamedian narratiiviin. Pian valtauksen jälkeen hän piti erinomaisen ja sovittelevan puheen, jossa hän pyysi ihmisiä menemään rauhallisesti kotiin, lupasi oikeudellisia rangaistuksia syyllisille – keitä he ovatkin – ja terotti, että ”yhteinen matkamme on vasta alkamassa”.

    Nyt, kun ”demokraatit” alkavat pitää yksinvaltaa sekä Valkoisessa talossa, edustajainhuoneessa että senaatissa, on Yhdysvaltain talous luisumassa kohti konkurssia. Mikäli keskuspankki aloittaa demareille tyypillisen rahan printtauksen ja liittovaltio monetisoi velkansa keskuspankkirahoituksella, on selvää, että kaikkien fyysisten omaisuusluokkien, kuten kullan ja kiinteistöjen, arvo nousee.

    Arvatkaa, kuka tai ketkä tällöin korjaavat voiton. No tietenkin vasemmiston vihaamat kapitalistit ja Donald Trump! Se demarien nerokkuudesta.

    Aiheesta aiemmin

    Job done
    —————————————————–
    Filosofi Jukka Hankamäellä on sana hallussaan ja kieliäkin hän osaa.

  15. Jäi mainitsematta, että tuon Hankamäen artikkelin lainasin hänen omasta blogisivustoltaan.

    Minkälainen on riippumaton media?

    Jos X sanoo jotakin henkilöä tai vaikkapa mediaa totuuden muuntelijaksi, mutta ei perustele näkemystään uskottavasti, hänen puheensä kaikuu kuuroille korville.

  16. Twitteristä=Ville Tavio on huolestunut Donald Trumpin (pers) Twitter-tilin sulkemista.

    Älä välitä, Ville. Kyllä vihankylvöllä ja väkivaltaan yllyttämisellä on yhä sijansa internetissä.

  17. Niin totta. Yhtenä esimerkkinä Matti Mörttisen kolumni Ylen sivustolla 4.12.2020 ”Olisipa myös populismia vastaan keksitty rokote”, jossa kolumnissa EU – ja globalismikriittiset rinnastetaan mm. rottiin.

  18. Twitterin suljettua pysyvästi Yhdysvaltojen presidentin Donald J. Trumpin tilin sekä virallisen POTUS tilin joka on varattu Yhdysvaltain presidentille, alkoi suuri käyttäjien tilien siivousoperaatio jälleen kerran. Konservatiivisia ääniä poistettiin Twitteristä ja samalla sadat tuhannet käyttäjät päättivät itse poistua alustalta vastalauseena Twitterin fasistisille otteille. Arvioiden mukaan noin 4,5 miljoonaa tiliä on suljettu Twitterissä kahden päivän aikana.

    Käyttäjäkatoa seurasi Twitterin pörssikurssin romahdus ja yhtiön markkina-arvosta haihtui yli 5 miljardia dollaria käytännössä muutamissa tunneissa. Kova hinta Twitterin osakkeenomistajille yhtiön johdon tunnepitoisista ja suorastaan hysteerisistä päätöksistä.

    Käyttäjiä siirtyi Twitteristä sankoin joukoin vaihtoehtoisiin palveluihin kuten Gab.com ja Parler.com. Teknologiajätit päättivät yhdessä hyökätä seuraavaksi Parlerin kimppuun. Apple ja Google poistivat Parler appsin sovelluskaupoistaan. Sen jälkeen Amazon Web Services sulki tänään klo 10.00 Parlerin virtuaalipalvelimet ja nimipalvelut, jolloin Parler katosi internetistä.

    Gab.com oli tällaisen vastaavan vainon kohteeksi joutunut jo muutama vuosi aikaisemmin, joten heillä oli nyt jo oma konesali rakennettuna ja he olivat valmiina vastaanottamaan uudet tulokaat Twitteristä. Gab.com kertoi saaneensa 10 000 uutta käyttäjää joka tunti Twitterin tempun jälkeen.

    Piilaakson teknologiajättien aloittamalla digitaalisella vallankaappauksella tulee olemaan useita vastareaktoita. Heille on odotettavissa kanteita monopoli- ja kartelliasemastaan useissa osavaltioissa. Kymmenet miljoonat käyttäjät tulevat etsimään uusia luotettavampia alustoja itselleen, joissa keskustelu on edelleen mahdollista.

    Nämä mielipidevainot voivat käynnistää uuden startuppien nousun useille eri aloille: pankit, vakuutusyhtiöt, maksuvälittäjät, mobiilioperaattorit, verkkopalvelut, pilvipalvelut, uudet täysin hajautetut sosiaalisen median ratkaisut, vakoiluvapaat älypuhelimet. Konservatiivit etsivät minne voisivat rahansa viedä ja ovat valmiita jopa maksamaan enemmän palveluista, joista voivat olla varmoja, ettei palvelua lopeteta konservatiivisten mielipiteiden vuoksi.

    Myös Tor-verkon tapaiset ”dark web” ratkaisut tulevat arkipäiväistymään ja niiden päälle kehitetään yhä helpompia käyttöliittymiä ja sovelluksia, joissa käyttäjien toimia on vaikeampi seurata, kontrolloida ja sensuroida. Samalla keskusteluista suuri osa siirtyy muiden näkymättömiin ja sillä on omat seurauksensa yhteiskunnallisen keskustelun ja jakautumisen kannalta. Onko parempi, että ihmiset oppisivat uudelleen sietämään toistensa mielipiteitä ja keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia – vai halutaanko jatkaa tiellä, jossa kuplat vahvistuvat ja keskustelu toisinajattelijoiden kanssa vähitellen katoaa kokonaan?

    Jukka RahkonenKlo 02:21. Tweet
    ——————————————————
    E:o on Lainaus Oikeasta Mediasta 12.1.2021.

    Juha Ahvio ennakoi tämän kirjassaan ”Sananvapaus uhattuna Suomessa” jo kaksi vuotta sitten. Siis että eliitti yrittää kaapata suuret viestintäalustat kuten Facebooks, Twitter, jne., jotta se pääsisi kertomaan vapaasti sitä narratiivia mikä hyödyttää eliittiä ja mikä johtaa väistämättä joko länsimaiden tuhoon tai orwellilaiseen dystopiaan. Tämä vain käynnistyi Amerikassa.
    On kuitenkin tekijä X joka voi muuttaa tilanteen ja yksi X:n muoto on tuo mistä Jukka Rahkonen puhuu.

  19. Tuhansia videoita Capitol Hillin tapahtumista ollaan analysoimassa ja niistä löytyy jatkuvasti lisää todisteita siitä, että mellakoita 6.1.2021 oli yllyttämässä ja lietsomassa ammattimasia ja kokeneita Antifa- ja BLM-agitaattoreita, joiden taktiikka tunnetaan hyvin Hong Kongista ja muista viime vuosien kansainvälisistä levottomuuksista.

    Myös japanilainen asiantuntija on analysoinut videoita ja tullut samoihin johtopäätöksiin.

    Tapahtumassa saattoi olla jopa tuhat paikalle tuotua Antifa- ja BLM-agitaattoria naamoituneena Trumpin kannattajiksi.

    Kongressitalon sisällä turistien lailla pyörineistä ja selfieitä kuvailleista monet olivat Trumpin kannattajia, mutta lukuisten videoiden perusteella heitä yllytettiin agitaattoreiden toimesta puoliväkisin mukaan sisälle – ja osa poliiseista ja vartijoista avasivat ovia ja viittoivat Trumpin kannattajille että sisään vain, ovet on nyt auki.

    Koko ”valtaus” tai ”kaappaus” on selvästi suurimman luokan false flag isku – ja media on yrittänyt valheen kaikella voimalla tehdä siitä vasemmiston oman version vuonna 1933 Saksassa palamaan sytytetystä Valtiopäivätalosta. Vasemmiston pettymykseksi Trumpin kannattajat eivät kuitenkaan olleet väkivaltaisia ja mitään ei syttynyt palamaan ja vain joitakin toimiston papereita oli putoillut lattioille ja muutamia ikkunoita rikottu Antifan toimesta heille ominaiseen tapaansa.

    Tuhot jäivät vasemmiston odotuksiin nähden jopa aivan naurettavan pieniksi ja sen on täytynyt olla vasemmiston agitaattoreille ja demokraateille valtava pettymys. Vasemmistomedia on yrittänyt kuitenkin kaikesta huolimatta väkisin vääntää tunkeutumisesta todellista suurempaa ja on käyttänyt tiedotuksessaan täysin kohtuutonta retoriikkaa. Vasemmistomedian luotettavuus tiedonvälityksessä on ollut jälleen normaaliakin alhaisempaa.

    Jukka RahkonenKlo 01:37.
    ————————————————-
    Lainattu Oikeasta Mediasta 13.1.2020.
    Artikkeli puhukoon puolestaan.

  20. Ilman kansalaisten mandaattia toimivat lännen globalistiset teknotyrannit Facebook, Google, Apple, Twitter, Amazon, Mozilla ja YouTube ovat jo vuosikausia harjoittaneet poliittisesti vinoutunutta sensuuriaan, mutta vasta viime päivinä yhtiöt ovat näyttäneet millaiseen vallankäyttöön ne ovat valmiita, kun Twitter ja Facebook sulkivat kansanvaltaisesti valitun Yhdysvaltain presidentin tilin.

    Tilien sulkemisen perusteena käytettiin stalinistisen epämääräistä ja epäuskottavaa ”väkivallan uhkaa”, vaikka todellisuudessa paniikkiratkaisun syynä oli pelko, että Donald Trump pääsee laukomaan ikäviä totuuksia, joita hallitseva media ei halua suuren yleisön kuulevan. Ohjelmistoja tekevä Mozilla menee julkilausumassaan niin pitkälle, että se vaatii Trumpin kannattajien ja arvokonservatiivien alustoilta poistamisen lisäksi heidän karkottamistaan koko Internetistä.

    Vapaasti mellastavien yritysjättien viimeisin operaatio kertoo lähinnä siitä, että teknologiayhtiöt ovat sitoutuneet tosiasiallisesti yksipuoluejärjestelmään, jossa Yhdysvaltoja tulisi haallitsemaan diktatorisesti woke-sosialistinen Demokraattipuolue. Tekopyhyyden harjoitelmina tunnetut demokraattijohtajien juhlapuheet kansan yhdistämisestä voidaan unohtaa viimeistään nyt, sillä syvän valtion globalistis-totalitaristiset aikeet vain lisäävät kansan kahtiajakoa ja sisällisodan mahdollisuutta.

    Rehellisessä ja oikeudenmukaisessa maailmassa vallan vahtikoirana esiintyvän perinteisen median pitäisi tuomita teknojättien omavaltaisesti tekemät törkeät sananvapauden loukkaukset. Sen sijaan kaikki johtavat läntiset valtamediat, kotimainen Yle mukaan lukien, ovatkin olleet riemuissaan siitä, että kansalaisten kontrollin ulottumattomissa olevat tekno-oligarkit päättävät heidän puolestaan mitä poliitikot saavat sanoa ja mitä eivät. Koska Yle yrittää tyypilliseen tapaansa esiintyä taas puolueettomana ”laatumediana”, se ei julista toimittajien suilla sensuurin ihanuutta, vaan delegoi ilosanomansa punaisen yliopiston poliittisesti korruptoituneille tendenssitutkijoille uutisjutussaan Tutkijat: Twitterin kurinpalautus Trumpille on oikea veto, vaikka tulikin kovin myöhään – ”Nyt käydään selkeästi viestinnän valtataistelua”.

    Ylen haastattelemat tutkijat, apulaisprofessori Turo Uskali ja tutkijatohtori Niko Pyrhönen, toistavat samaa mantraa mitä muu punaliberaali nomenklatuura on vaatinut somelta jo vuosikausia: vieläkin kovempaa sensuuria poliittisesti epäkorrektisti ajatteleville. Kansalaisten kannalta olennaisin kysymys eli Facebookin ja Twitterin massiivinen poliittinen sensuuri on Ylen retorisessa pelissä siivutettu täysin ja käänetty suorastaan ylösalaisin.
    Vastuullisten asiantuntijoiden pitäisi vaatia omavaltaisesti kovennetun some-sensuurin lopettamista ja oikeustoimia teknoyhtiöiden harjoittamaa perusoikeuksen rikkomista vastaan. Tällaista suoraselkäisyyttä on kuitenkin turha odottaa järjestelmän lakeijoina toimivilta Pyrhöseltä ja Uskalilta, jotka ovat jopa valmiita valehtelemaan sometyrannien viattomuuden puolesta. He valittelevat yhtiöiden toimineen ”vastuullisuudessaan” eli sensuurissaan liian myöhään, vaikka somejätit aloittivat todistetusti totaalisen sodan kaikkia eurooppalaisperäisten ihmisten etua ajavia kansalaisia ja järjestöjä vastaan jo keväällä 2017. Pyrhönen ja Uskali tietävät tämän, mutta kehtaavat silti valehdella tutkijan auktoriteetillaan päin lukijoiden naamaa:

    Ylen haastattelemat tutkijat, apulaisprofessori Turo Uskali ja tutkijatohtori Niko Pyrhönen, pitävät Twitterin puuttumista Trumpin tviittailuun oikeana päätöksenä, joka olisi tosin voitu tehdä jo aiemmin.

    – Ainoa mistä somejättejä voi ja ehkä pitääkin kritisoida on, että ne ovat toimineet liian myöhään, Pyrhönen arvioi.

    Pyrhönen on Helsingin yliopistossa työskentelevä sosiologi, joka on tutkinut muun muassa vastamediaa. Samoilla linjoilla on Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessori Turo Uskali. Hän muistuttaa, että Twitter alkoi vasta viime vuonna huomautella Trumpin tviiteistä ja poistaa niitä.
    – Voi kysyä, tuliko se liian myöhään, vai olisiko pitänyt reagoida jo neljä vuotta sitten, Uskali sanoo.
    Nämä systeemin lauluja laulavat tutkijapölvästit eivät taida muiden näennäisliberaalien tapaan ymmärtää, että polittisen vihollisen toimivapauksien riistäminen on riemukasta vain siihen asti kunnes joutuu itse aatteelliseen oppositioon. Tosin sanoen poliitisten konjunktuurien muuttuessa heidän tukemaansa käytäntöä saatetaan soveltaa myös heihin. Ylipäätään on kummallista, että tutkijat eivät näe teknoyhtiöiden vallankäyttöä vaarallisena, varsinkin kun se iskee kovimmin tavallisiin kansalaisiin, joiden oikeuksia he väittävät puolustavansa.

    Jos demokratian tilasta oltaisiin aidosti huolissaan, internetjättien yksinvaltaista vallankäyttöä arvosteltaisiin ankarasti julkisuudessa. Vallankäytön kritiikin pitäisi olla vanhan maailman lehti-, radio- ja tv-median vastuulla ja se olisi jopa niiden edun mukaista kun tietää niiden menettäneen korvaamattoman osan liiketoiminnastaan internetissä vaikuttaville kansainvälisille teknojäteille. Tästä huolimatta ne puolustavat yksiäänisen kritiikittä uusmedian nousukkaiden monopoliasemaa tiedonvälityksessä. Eikä perinteinen media ole noussut edes vaatimaan vapaata kilpailua tukahduttavien teknoyritysten pilkkomista kuten satakunta vuotta sitten, jolloin monopoliasemaan Yhdysvalloissa päässyt öljy-yhtiö Standard Oil paloiteltiin osiin. Mikä selittää tämän taloudellisesti epärationaaliselta näyttävän käyttäytymisen?

    Oikeusfilosofi Carl Schmitt (1888-1985) ennusti jo viime vuosisadan alussa, ettei lisääntyvä taloudellinen valta suinkaan tee politiikkaa tarpeettomaksi, vaan talous itsessään muuttuu poliittiseksi. Ensimmäistä kertaa läntisessä modernissa taloushistoriassa globaalien suuryritysten voitontavoittelun rinnalle on noussut julkea poliittisen vallan hamuaminen, joka tosin on naamioitu hyviksi julistettujen arvojen puolustamiseksi. Erityisen selvästi politisoituminen näkyy mediakentällä ja verkossa vaikuttavissa uusissa teknologiayhtiössä. Eikä kyse ole mistä tahansa politisoitumisesta, vaan suuryhtiöiden massiivisessa, lähes monoliittisesta punasiirtymästä.

    Vielä 25-30 vuotta vuotta sitten suuryritykset esiintyivät julkisuudessa poliittisesti lähes neutraaleina toimijoina. Toki jo silloin ne joutuivat tekemään myönnytyksiä tiettyjen globalistien ohjaamille ”kansalaisjärjestöille”, jotka vaativat ekologisesti kestävää tuotantoa. Ekologisuusvaatimukset olivat sinänsä oikeutettuja, mutta lapsi meni pesuveden mukana silloin kun alettiin salakuljettaa sosialistisia vaatimuksia ”eettisyyden” valekaavussa. Sittemmin sekä kapitalistien että punavihreiden intressit ovat käyneet yhteen niin sanotun vihreän talouden lanseeramisessa, joka on osa nykyistä kapitalismin globalistista resetointa.

    Nyt tiedetään, että sosialistit eivät suinkaan luopuneet aatteestaan reaalisosialismin romahdettua vuonna 1991, vaan universaaleja unelmia alettiin toteuttaa arvoneutraalin markkinatalouden sisällä. Siellä kulttuurvasemmistolaisuudeksi mutatoitunut sosialismi teki tuhojaan uusina viruksina, joita ovat monikultturismi, lgtb-ideologia, feminismi, ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus” (woke) ja valkoisten vastainen rasistinen identiteettipolitiikka. Etenkin sukupuoliradikalismi selittää huomattavan osan pörssiyhtiöiden punasiirtymästä, sillä miesten perustamien yhtiöiden johtokuntiin on juntattu väkisin naiskiintiöt. Naisia on värvätty huomattavan paljon myös teknoyhtiöiden tiedottajiksi ja ”eettisiksi neuvonantajiksi”, josta tunnetuimpana esimerkkinä on mediajätti Facebookin perustaja Mark Zuckerbergin siskon Donna Zuckerbergin vahva rooli yhtiön poliittisen sensuurin ideoijana.

    Koska naiset ovat keskimääräisesti miehiä konformistisempia, he myös toteuttavat innokkaammin yhteiskunnassa hegemoniseen asemaan päässeitä kulttuurivasemmistolaisia muotiaatteita ja humanitäärisiä arvoja. Suomessa tämä yritysmaailman naisten ”eettisyys” on näkynyt mm. Elovenan ja Eskimon logojen vaihtamisena.

    Ostovoimaiselle valkoiselle väestölle pyllistäminen samalla kun palvotaan identiteettipoliittisia marginaalikummajaisia ei välttämättä ole taloudellisesti kannattava siirto, mutta teknologiayhtiöt ottavat tämän riskin ideologisista syistä. Siksi esimerkiksi Twitter oli valmis karkottamaan presidentti Trumpin, vaikka se menetti seuraajakadon vuoksi 5 prosenttia arvostaan, mikä merkitsi välittömästi 5 miljardin dollarin tappiota.

    Capitol-kukkulan pari tuntia kestänyt demokratia-aktivismi on antanut teknojäteille tekosyyn laajentaa voimankäyttöään muihinkin kun kansan valitsemaan presidenttiin, hänen seuraajiinsa ja mielivaltaisesti määriteltyyn ”äärioikeistoon”. Tällä hetkellä suuret teknologiayhtöt haluavat asettaa poliittisesti korrektiin ruotuun Twitterin kilpailijana toimivan sensuurivapaan Parlerin. Esimerkiksi kirjojen myyntiä verkossa monopolisoiva Amazon uhkaa karkottaa Parlerin verkkoalustaltaan, mikäli se ei poista tai moderoi niiden käyttäjien viestejä, jotka eivät täytä punaliberaalin ideologian vaatimuksia. Amazonin kanssa samaan rintamaan ovat asettuneet Google Play ja teknojätti Apple, joka on poistanut Parlerin latausmahdollisuuden puhelimistaan ja App Store -kaupastaan.

    Somejätit ja muut teknotyrannit menettävät syrjivillä toimillaan huomattavan siivun asiakkaistaan, jotka siirtyvät käyttämään kansalaisoikeuksia kunnioittavia pienempiä alustoja. Suuryhtiöt ovat kuitenkin valmiita maksamaan tämän hinnan, koska niiden pitkän tähtäimen määränpäänä häämöttää globaali korporaatiodiktatuuri ilman bisnestä haittaavia itsenäisiä kansallisvaltioita.

    Sen saavuttamiseksi se tukee näyttävästi vasemmistoliberaalien ideologista pakettia, johon kuuluu marginaalien syövyttävä identiteettipolitiikka, hedonistisen itsekäs konsumerismi, avioliittoinsitituution romuttaminen ja rajavalvonnan lopettaminen. Kun kansakuntaa koossapitävät instituutiot on saatu purettua, voivat korporaatiososialistit tuoda astettain tilalle oman valtansa. Valtavan tietomassan ja sanavapauden rajoittamisen avulla niiden onkin helppo hallita juuretonta ja hengetöntä ihmiskarjaa. Tuota laumaa kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen kutsuu somepäivityksessään harhaanjohdetuksi ”ja yksilöinä pelokkaaseen ja arkaan, mutta laumana polleaan ja ajattelultaan musta-valkoiseen enemmistöön”.

    Kehittyykö läntinen yhteiskunta sellaiseen suuntaan mihin korporaatiososialistit ym. globalistit yrittävät sitä ajaa, jää vielä avoimeksi. Varmaa on vain se, että elleivät kansalaiset nouse vastustamaan näkyvästi tätä kansanvallan anastusta, teknotyrannit tulevat pitämään päänsä ja toteuttavat niille edullisen mutta maapallon ihmisille tuhoisan visionsa. Tuosta tulevaisuuden dystopiasta on jo antanut kylmääviä viitteitä Maailman talousfoorumin perustaja Klaus Schwab vaatimassaan kapitalismin resetoinnissa.

    *************************

    STOP PRESS 12.1.2021! 1960-luvun hippiradikalismin henkiselle arvoperustalle syntyneitä piilakson teknologiayhtiöitä on viime päivinä alkanut arvostella jo establishmenttikin. Tavallisesti suuryhtöiden vallalle myötämielinen Alexander Stubb on moittinut somejättien yksinvaltaista sensuuria, HS harjoittaa kerrankin mediakritiikkiä ja myös Ylen A-studiossa (11.1.2021) aihe otetiin hetkesi esille. Tämä on ymmärrettävää, sillä pelätty poliittinen kahtiajako vain kärjisyy vasemmistoliberaalien teknotyrannien poliittisen mielivallan seurauksena. Se taas voi johtaa sisällissotaan, jonka syttymiseen uskoo tuoreen kyselyn mukaan jo yli puolet yhdysvaltalaisista. Se jos mikä olisi huonoa bisnestä.

    Valtamedian analyyttisemmasta asenteesta viestii Tekniikka & Talous -lehden Tuomas Kangasniemen kirjoitus Piilaakso alkoi sensuroida sosiaalista mediaa operaattoritasolla – Tie on hyvin vaarallinen, vaikka sitä ei ole ihan helppo vastustaa Washingtonin mellakan jälkeen, joka on yksi tasapainoisimmista viime päivien tilannekuvausista Yhdysvaltain teknojättien toimista. Jutussa tuodaan hienosti esiin kuinka räikeästi Internetin teknologia- ja mediayhtiöt ovat vasemmalle kallellaan:

    Vastakohtana jyrkälle ja avoimelle konfliktille Trumpin kanssa Big Techillä on nimittäin varsin läheiset välit Joe Bidenin hallintoon, lukuun ottamatta pientä kitkaa Facebookin ja Bidenin välillä. Yhtiöt myös lobbaavat kulissien takana saadakseen hallinnossa vaikutusvaltaa.
    Lisäksi Washington Examiner -lehden mukaan Piilaakson työntekijät lahjoittivat syksyn vaalien alla rahaa lähes ainoastaan Bidenin kampanjalle, ei Trumpille. Esimerkiksi Twitterin työntekijöiden parissa prosentit olivat Bidenin hyväksi 99–1.
    ———————————————
    Lainaus Yle Watch 10.1.2021 otsikolla ”Yle puolustaa teknotyrannien poliittista sensuuria demokratialla”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *