Yle sekoilee huolella – julkaisee kolumnin, missä erimielisyys esitetään sairautena ja poliittiset kiistakumppanit rottina

Ylen kolumnisti Matti Mörttinen kuvaa kansallismielisyyden, populismin ja brexit-myönteisyyden sairaudeksi, jota vastaan pitäisi olla rokote. Niitä, jotka eivät hänen EU-myönteisiä kantojaan jaa, Mörttinen kuvaa eläimiksi, pahimmillaan rotiksi.

Perusuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että Mörttisen puheenparsi on sitä laatua, josta napsahtaisi syyte, jos se kohdistettaisiin johonkin toiseen poliittisen ryhmittymään.

Erityisen ongelmalliseksi Ylen rotta-kolumnin tekee se, että Yle osallistuu kolumnien editointiprosessiin. Jokainen Ylen julkaisema kolumni on Ylen erikseen tarkistama ja hyväksymä.

Kolumnien tarkistamisprosessi poistaa Ylen mielestä epämieluisat kommentit tai mielipiteet.
Asia nousi julkisuuteen toukokuussa, jolloin ajatuspaja Liberan silloinen sisältöjohtaja Tere Sammallahti (Kok.) nosti esiin Ylen kolumnien tuottajan Rakel Liekin valitsemat Yle-kolumnistit. Liekki oli nostanut järjestelmällisesti kolumnisteiksi punavihreitä poliittisia aktivisteja. Samalla kävi ilmi, että Yleisradio puuttuu jatkuvasti kolumnien sisältöön niitä sensuroiden.

Eikö ihmisten vertaaminen jyrsijöihin tai muihin eläimiin, loisiin jne. tai se, että heitä yleistäen väitetään rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisena jne. ole kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Ei. Ylen julkaisema Mörttisen viesti ei nykyisellään kuitenkaan riko lakia, sillä hänen vihapuheensa kohde ei ole vähemmistöryhmä.
———————————
Blogini lähteenä olen käyttänyt Suomen Uutiset 4.12.2020 artikkelia, jonka otsikko sama kuin tässä.
————————————-
Terveisiä ”sivistysvaltio” Suomesta Anno Domino 2021.

26 vastausta artikkeliin “Yle sekoilee huolella – julkaisee kolumnin, missä erimielisyys esitetään sairautena ja poliittiset kiistakumppanit rottina”

  1. Sensuuria on ollut kaiken aikaa kaikissa tiedotusvälineissä.Jopa tutkimustuloksia sensuroidaan eli jätetään osa pois hienosti sanottuna tiivistetään ns oleelliseen jota halutaan sanoa.

    1. Eli Mörttinen vastaa Karjalaisen ihannetta asenmnevammaisuudessaan.

  2. Nyt se on tutkittu: journalismin yliopistot läpikotaisin punavihreitä.

    Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista kolme neljästä kannattaa vihreitä tai vasemmistoliittoa – perusuomalaisia tai kristillisdemokraatteja ei yksikään.
    Vapaa tiedetoimittaja Marko Hamilo jatkaa ns. Punvihreää kuplaa käsittelevää artikkelisarjaa.

    ”Journalistien punavihreys ei ole jäänyt vaille seurauksia. 38 prosenttia suomalaisista on menettänyt luottamuksensa perinteiseen mediaan.” – Suomen Uutiset 17.6.2016.
    ——————————————-
    Tuo uutisointi on neljän vuoden takainen. Paljonkohan suomalaisten luottamus perinteiseen median on tänä päivänä?
    Itselläni se on surkean vähän.

    1. Ei todista mitään. He levittävät CIA:n , Bilderbergin ja World economic Forumin fasistista, natsisyista ja hirohitoistista materiuaalia.

  3. Se kertoo vain siitä että yliopisto-opiskelijat ovat laajasti ja kansainvälisesti ajattelevaa väkeä ja keskimäärin fiksumpaa väkeä kuin rivissä tallaajat.

    Kautta nykyajan, menneet 50 v, vasemmistolaisuudesta ovat noussee muutamat oikeistolaiset kapitalistit, yliopistolehtien päätoimittajat ym. yhteiskunnalliset vaikuttajat.
    Teiniliitosta jokunen merkittävä oikeistolainen kuten Zysse, Kanerva ja muistaakseni Sasi.

    1. Se kertoo poliittisen paskan levinnäisyydestä eikä mistään muusta.
      Yliopisto-opiskelijoista se kertoo sen tunnetun tosiasian, että varakkailla on varaa leikkiä kommaria, kunnes siirtyvät sukunsa bisneshommiin.

  4. Yliopisto-opiskelijoiden valtaosa on porvarillisia kuten aina ennenkin. Näistä porvarillisista suuri osa on vihreiden, joka on ja on aina ollut porvarillinen puolue, kannattajia. Vasemmiston kannattajia on selvä vähemmistö kuten aina ennenkin. Ruskean ruton perus-aitosuomalaisia ei ole yliopistoissa edes nimeksi vaikka ennen oli hyvinkin runsaasti. Sivistyneempi porvarillisuus jyrää modernissa maailmassa. Kristillisdemokraatitkin jäävät vaille kannatusta vaikka uskonnollisuus on hyvin edustettuna. Kristillisdemokraatit ei onnistu olemaan mikään uskonnollisten kattojärjestö – sydämessään uskovaiset kavahtavat puoluetta koska se on nimenomaan vain erilaisten amerikkalaistyylisten kovaotteisten lahkolaisliikkeiden kattojärjestö

    1. Tätä teemaa leimaa edelleen Tampereen Yhteiskunnallisen Korkeakoulun lehdistölinja, joka oli Reporadiolaisia täynnä aikanaan. Leima on jatkanut tähän päivää saakka olipa totuus mikä tahansa.
      Yksi ja varma asia on, ettei riippumattoman lehdistön toimittajia palkata minkään puoluetaustan mukaan ainakaan sanomalehdistössä, aikakauslehdissä eikä tv- ja radiokanavilla.
      Mutta teema nousee aina tuolta äärioikealta, kun heidän ääntään ei kuulla heidän mielestään riittävästi. Onneksi heitä on vain pierun verran saharasta.

      1. Ei se ”leima” ole vain jatkunut, kun selkeästi opiskelijat kerrtovat olevansa vihervasureita.
        Se ideologinen paska ei lopu siihen, että opiskelusta siirrytään työelämään.
        Tällä asialla ei ole mitenkään erityistä tekemistä ”äärioikeiston” kanssa.
        Toki lienee, ettei toimittajia palkata sen puoluetaustan mukaan, mutta se puoluetausta seuraa toimittajaa työpaikalleen joka tapauksessa ja se näkyy koko ajan.

        1. Päätoimittaja vastaa lehden linjan pysyvyydestä, ei toimittaja olipa minkä puolueen äänestäjä tahansa. Turha levittää sontaa muualle kuin pellolle.

  5. Tuo Mörttisen kolumni kuvastelee täysin käsikirjoitusta, Frankfurtin koulukunnan laatimaa käsikirjoitusta.
    Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa.

    Ja jos tuo Troijan hevonen, eli EU:n elvytyspaketti hyväksytään, saamme sanoa hyvästit itsenäisyytemme rippeillekin!

  6. Kirjaholokausti.

    Mennyt vuosi oli minulle todellinen kauhujen ja vastoinkäymisten vuosi. – Etteikö jokainen vuosi olisi? Koko maailma näyttää olevan sodassa minua vastaan, joten ilmeisesti kyllä.

    Filosofina minun on oltava eri mieltä lähes kaikista aikamme tendensseistä, sillä tyhmyys vallitsee kaikkialla.

    Olen eri mieltä maahanmuuton oikeutuksesta, ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmistä ja niiden tehokkuudesta. Euroopan unionin katastrofaalisesta taloudenpidosta, Suomen valtiontalouden hoidosta ja siitä, miten verovaroja pitäisi kantaa ja mihin käyttää.
    Olen eri mieltä sähköverkkojen ja muun julkisen omaisuuden myynneistä, sukupuolten valtasuhteista, seksuaalipolitiikasta – jopa sellaisista pienemmän mittakaavan asioista kuin asumisoikeuslain muutosesityksestä ja kaivoslaista, jonka parantelussa ei ole ajateltu perustuslaillista omaisuudensuojaa ollenkaan vaan lähinnä ulkomaisten yhtiöiden etua ja muutamia luonnonsuojelunäkökohtia.

    Erimielisyyteni ei johdu väitetystä konservatiivisuudestani vaan siitä, että en ilmeisesti vastaa tämän ajan idealistisia vaatimuksia, vaan tulevaisuuden realismia. Sen sijaan tyhmyys on vihervasemmiston suojaväri: se ottaa kaiken annettuna, niin kuin asiat ovat joissakin viranomaismääritelmissä, EU:n määräyksissä tai muussa ilmoituksessa.
    Sellainen on entistä useammin uusvasemmistolainen yliopistotutkija tai demlalainen hallintojuristi. Ja rahaa tulee.

    Onneksi tuli tuo koronakriisi, joka on estänyt sosialistihallitusta toimeenpanemasta suurimpia hullutuksiaan, kun aikaa on kulunut viruksen valvontaan. Tosin kalliiksi sekin käy.
    ——————————————
    E.o. on lainaus filosofi Jukka Hankamäen blogista, jonka otsikko sama kuin tässä.
    Se on johdanto Hankamäen artikkeliin, jolle tulevat sukupolvet tulevat hyväksyvästi nyökkäilemään, samat sukupolvet, jotka tulevat kutsumaan Jukka Hankamäkeä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alkupuolen Platoniksi.

    1. Arthur Schopenhauer, varteenotettavana filosofina vähintäänkin Jukka Hankamäen veroinen, joskaan ei sen parempikaan (filosofeja ei voi panna paremmuusjärjestykseen), sanoo:

      ”Halpahintaisin ylpeyden laji on kansallisylpeys. Se nimittäin ilmaisee, ettei sitä tuntevilla ole yksilöllisiä ominaisuuksia, joista he voisivat ylpeillä; eiväthän he muuten turvautuisi sellaisiin ylpeyden aiheisiin jotka heidän on pakko jakaa monen miljoonan kanssa. Ihminen, jolla on itsellään henkilökohtaisia hyviä ominaisuuksia, on ennemminkin valmis myöntämään oman kansakuntansa viat, koska ne ovat aina hänen silmiensä edessä. Sen sijaan nahjus, jolla ei ole mitään muuta mistä ylpeillä, tarrautuu viimeisenä ylpeydenaiheenaan kansakuntaan, johon kuuluu.”

      1. Arthur Schopenhauer ajatuksena siis on, ettei ihminen saisi olla ylpeä kansakuntansa hyvistä saavutuksista. Hän myös pitää mahdottomana, että kansastaan ylpeä ihminen ei voi myöntää kansakuntansa vikoja.
        [ Katkeran ihmisen katkeria ajatuksia]
        .
        Arthur Schopenhauer piti elämäänsä tarkoituksettomana.
        .
        Luulenpa, että hän oli ainakin tässä oikeassa.

        **************************************************************************************
        Arthur Schopenhauer oli eräs 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja. Saksalainen Schopenhauer on tunnettu pessimistinä; elämä sinänsä oli hänen mielestään julmaa ja tarkoituksetonta. Wikipedia

  7. Yle vaikuttaa minusta selkeästi valemedialta. Valinnut selkeästi puolen ja on hyvin asenteellista uutisointi. Kauheeta paskaa meidän verorahoilla.

  8. Opiskelleelle ja historiaa tuntevalle mihelle, kuten Mörttiselle, tuo rotan käyttäminen vertauksessa on tuskin sattumaa. Epäselvää toki on, mihin Mörttinen tuolla historiasta tutulla vertauksella tähtää.

  9. EU:n liittovaltiokehitys rupeaa olemaan kulminaatiopisteessä. Se on kohta joko-tai. Korona kallistaa vaakaa jompaan kumpaan suuntaan.
    Näille joukojokisille ja merjayläanttiloille maksetaan vaikka maltaita, jotta he osaltaan kallistaisivat vaakaa EU- eliitin suuntaan. Ei ole rahasta kiinni.

  10. Menetä naamakirjassa jotain ylimääräistä sanomaan niin se nänni samantien. MTV sivuilta myös poistavat herkästi kaiken mikä ei ole muodin mukaisesti Vihreiden hyväksyttävää tekstiä ja agendaa…

  11. Meneppä…ja bänni. 😁🍌🤡😅, Itse neuvova kirjoitus 😁😁😁

  12. Viljo Asikainen nosti esiin filosofi Schopenhauerin.
    Ihan mukavaa, että joku vaivautuu penkomaan ajankohtaisia probleemia syvällisemminkin. Se antaa toivoa, että ehkä sittenkin olemme muutakin kuin ravintoketjun huipulla oleva apinalauma, joka toistaa edellisten sukupolvien virheet ja lankeaa usein samaan ansaan kuin edellisetkin sukupolvet: kehitys, sekä tekninen että henkinen kehitys on saavuttanut huippunsa. Meidän jälkeemme – vedenpaisumus!

    Asiasta voisi revitellä enemmänkin, mutta riittänee kun sanoo, että Shopenhauerin vaikutusaikana (1788-1860) ihmiskunnan ongelmat kuin myös mahdollisuudet olivat erilaisia kuin nykyään. Toki monet ongelmat ovat yleispäteviä, mutta kuitenkin jokainen sukupolvi on aikaansa sidottu.
    Jk. Niin kansallismielisyys kuin internationalismi rupesivat kehittymään kunnolla vasta 1800-luvulla, jokseenkiin samaan aikaan.

    Filosofit, nuo viisauden rakastajat, ovat piirtäneet vahvan jäljen ihmiskunnan historiaan. Viisaimpana heistä pidän Sokratesta, hän kun ei tiettävästi kirjoittanut itse riviäkään. Luotti siihen, että pystyy vaikuttamaan jälkipolviin parhaiten, kun jättää itsensä arvioimisen toisten tehtäväksi.
    En nyt ole mikään varsinainen asiantuntija, mutta eniten noista vilosoohveista minua askarruttaa Hegel. Että oliko hän lintu vai kala?

  13. Mörttisen kolumnista ilmenee se, kuinka pahasti Ylen globalistipolitrukit ovat traumatisoituneet brexitistä ja Trumpin presidenttikaudesta.
    Lukeeko rivien välissä, ettei brexitiä olisi tullut, jos Donald Trumpia ei olisi valittu presidentiksi vuonna 2016.
    Lukeeko kyseisessä kolumnissa myös implisiittisesti, että ”tässä kirjoitan, koska muuta en voi”?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *