Ei pitäis valittaa

Ei lämmin luita riko, vaan 28 astetta varjossa on liikaa.

Koko ajan pitää juoda.

Järvessä käynti piristää vain n. 2 minuuttia.

Auringossa ei pysty tekemään paljoakaan, vaikka laituria koitinkin korjailla.

Paarmat kiertelevät kuin olisin jokin ruokinta-automaati.

Illalla taas pihalla nuot hyttysen penteleet iskevät kaikin keinoin niin, ettei verannallakaan saa olla rauhassa.

22-23 astetta ja sopiva leppoisa tuuli kelpaisivat koko ajan.

Vaan ei silti pidä valittaa.

Kyllä kesä kaikkineen on loistavaa aikaa.

Viikinsaari, Tampereen luontohelmi

Kävimme eilen hellettä pitelemässä Viikinsaaressa, jossa on virkistysmahdollisuuksia kaikille, niin lapsille kuin vanhemmille.

Luontopolku ympäri saaren on upea, jonka varrella näkee, mitä luonnosuojelualueella monimuotoisuus puineen, kasveineen ja maatyyppeineen tarkoittaa.

Ympärikierroksella on pieniä uimarantoja kaikenlaisille vesipedoille. On grillipaikkoja ja grillilaavu kolmella tulisijalla. Hienot savu-grillausaromit olivat tietenkin kauhea ilmansaasterikos. Myös vierasvenepaikkoja on kohtuullisesti sekä ympäri saarta voi rantatua pikkupaateilla.

Vastapäätä etelässä on Pereen ökyasuntoalue, josta esittely AL:ssa tänään. Sen tuoma ”hienous” on ökypaatit ja elintasovesiskootterit, jotka rallaavat ympäri saarta ja Pyhäjärveä pitäen hirveää meteliä – kivaa  saa….na !

Lännessä näkyy Rajasalmen silta ja Pitkäniemi. Pohjoisen suunnassa Kaarila ja edelleelleen Pispala haulitorneinneen, Varala ja Tahmela. Idässä Eteläpuisto- Hatanpää kartanoineen.

Täytyy sanioa, että entiset Pispalan ja Tahmelan juopporemmit olivat 100 vuotta sitten jo osanneet valita oikean viihdekeskuksen, jonne sittemmin perustettiin putka ja ”posiisasema”- nykyään kappeli.

Hopealinjalla Laukonntorilta eli Alarannasta Viikinsaareen kestää n. 20 min. Tammerkoski-laivalla, jotka lähtevät tasatunnein aamulla alkaen klo 10 ja palaavat pitkin päivvää puolen tunnin väliein ja aina myöhään iltaan saakka. Suosittelen, mutta laivat ovat pyhisin aika täynnä, arkisin väljempää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinsaari

 

 

Missä viipyvät femakkojen, sekasukupuolisten, punavirheiden ja amnestyn protestit?

Jenkeissä muutama vanhoillinen päätti, ettei naisilla ole oikeutta päättää itsestään.

Luulisi, että tuollainen ihmisoikeuksienvastainen toiminta olisi saanut ”tasa-arvoa” ja ihmisoikeuksia ajavat ryhmät sankoin joukoin protetoimaan.

Toistaiseksi nämä femakkojen, sekasukupuolisten, punavirheiden ja amnestyn protestit  ovat puuttuneet totaalisesti.

Eivätkö biologisesti naisiksi tunnustautuneiden oikeudet kiinnostakaan…

Suomi teki rauhan, siinä oli pakko heittää tunteet narikkaan.

Tavan takaa saa lukea lehdistä, kuinka Ukrainan poliittis/sotilaallinen johto kehuu Suomea ja Suomen taistelua Venäjää vastaan 39-44 ja vertaa nykyistä asemaansa meihin.

Mutta meillä olikin sellainen johto sodan aikana, että se näki rauhan olevan ainoa tae itsenäisyytemme turvaamiseksi ja vaikka alueluovutukset olivat raskaat, niin raskas rauha oli kuitenkin parempi, kuin koko maan alistaminen sirpin ja vasran alle.

Nyt tietenkin taas jotkut vääräleuvat sanovat, että emme olleet itsenäisiä, kun  valvontakomissio valvoi Tornissa ja lakimme tarkistutettiin ennen täytäntöönpanoaan Kremlissä.

Mutta hopee ei ollut häpee, se oli voitto, kiitos sodanaikaisien sukupolvien ja kiitos sodanaikaisen poliittis/sotilaallisen johtomme, kun lopetitte kalliin veremme vuodattamisen ja vaikka rauhan ehdot olivat raskaat, niin parempi kuitenkin oli/on ollut elää siniristilipun hulmutessa, kuin kaksipäisen kotkan kynsissä.

On tietenkin pyhänhävästykseen verrattava teko, jos ja kun ehdottaa Ukrainan ”koomikolle” rauhan tietä ja kansalaistensa veren vuodatuksen lopettamista, kun maa on pommitettu kivikaudelle ja tapettu ja tuhottu kaikki elollinen tielleen osunut.

Kun Ukraina ihailee Suomen taistelua  itsenäisyytensä puolesta suurta vihollista vastaan, niin mikäs siinä, mutta itse sanoisin heille, että jos ihailette, niin ihailtavaa on sekin, kuinka Suomen sodanaikainen valtiojohto päätyi rauhan tielle ja säästi kansakuntamme enemmältä kärsimykseltä raskaasta rauhasta huolimatta.

Siitä on jo 80 vuotta kun aseet laskettiin ja toivottavasti niihin ei enään tartuta Suomen ja Venäjän välillä.

Mutta mikäs minä ulkopuolisena olen ketään neuvomaan, kukin ristinsä kantaa, mutta itse otan hatun päästäni niiden edesmenneiden haudoilla, jotka katsoivat huonon rauhankin olevan parempi vaihtoehto, kun kyyditykset tapettavaksi Siperian aroille ja kansakunnan pyyhkimen pois kartaston sivuilta, sillä historia yleensä kirjoitetaan voittajan nuotistoa noudattaen.

Ehkä joku vielä uskoo, että Ukraina voittaa sodan, mutta minä uskon, että Ukraina voittaa itsenäisyytensä, laskiessaan aseensa ja vaikka kuten Suomessakin, rauhan ehdot tulevat olemaan raskaat, niin pareet sekin kuin ydinsota, sillä se on se, joka tien päässä odottaa ja siinä ei ole voittajia eikä häviäjiä.

Jos joku sanoo, että ei edes Putin uskalla nappia painaa, mutta onko Putin tähänkään asti toiminut niinkuin olemme ennakoineet, ei ole, vaan hän toimii mistään välittämättä, mistään piittaamatta, kunhan omat housumukset pysyvät puhtaana ja kansakunta huutaa uraata.

 

 

 

Poistun kun en muuta voi (osaa)

Olen seuraillut Pirkan Blogeja jonkin aikaa. Pidän palstaa mukavana.  Olen pari kertaa tehnyt palstalle avauksenkin. Avauksen tekeminen olemattomilla ATK-taidoillani onnistuukin. Olen myös aina  joskus yrittänyt kommentoda muiden avauksiin. Mutta tämä on jäänyt aina vain yritykseksi. Tähän ei ATK-osaamiseni riitä. Jokaiseen kommentin lähettämisyritykseeni tulee näytölle teksti: ”Kertakäyttöavaimen varmistus epäonnistui”. Kirjoittelisin tänne mielelläni aina joskus, mutta kommentointien epäonnistumisen takia lopetan turhautuneena vaan ei suivaantuneena  yhteydenpitoni tähän. Tiedän että syy on omassa osaamattomuudessani, ei palstassa.  Syvällisempi paneutuminen ATK-tekniikkaan saattaisi tuoda ratkaisun, mutta kiinnostukseni suuntautuu mieluummin painettuun kirjallisuuteen.

Oliko järkiliike kunnalta Tampereella

En ole siitä lainkaan samaa mieltä kun tuo hipposkylä puretaan niin ne asukkaat tuodaan vanhusten riesaksi muotialaan

Kuka jaksaa kuunnella jatkuvaa meteliä asuin paikallaan yömyöhään ja kun se melu ei ole järkiperäistä

Metelöidään vain metelin vuoksi kielenkäyttö ei ole lainkaan edes siedettävällä tasolla joka toinen sana kun on laatusana

avoin kysymys kunnalle mikä oli tarkoitus peränne kun menitte pilaan hyvän  ja mukavan  asuin ympäristön tyysti

Nyt ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun itse muuttaa muualle mutta minne tämä ykköskerros kun on ollut hyvä asia ei tarvii kiivetä rappuja

joita varmuudella on muualla edessä

Emme ole ansainnut moisia naapureita vaikka heidänkin pitää jossain asua mutta miksi laittaa ne vanhusten keskuuteen

Mielestäni kunta ei asiaa miettinyt lainkaan järjellä vaan tais tulla iso lipsu asuin viihtyvyyteen

Suuri kiitos oikein paljon saavutus tuokin on tuskinpa järjellä voi sitä selittää seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mittumaarin aikaan

Hyvää ja rauhaisaa mittumaarin aikaa kaikille yksitellen ja erikseen nauttikaa Suomen suvesta

Hyvää mittumaaria kaikille seomoro tepivaari kirjoitti  Teuvo Mast

Vielä Willestä ja Willen vierestä.

Näyttää todennäköiseltä, että Rydmanin poliittinen ura on ohi ainakin kokoomuksessa.

Mutta näyttää ainakin lehtikirjoituksien perusteella siltä,  että PerusS ottaisi hänet kyllä halukkaasti siipiensä suojiin ja kun PerussS  on näihin median ja pillupoliisien ja valtakunnan-Stasin ajojahteihin jo tottunut, niin yksi uhri lisää vain tuo lisää laarintäytettä, kun äänestäjätkin kyllä näkevät Rydmanin enempi uhrina kuin ahdistelijana.

Ja en varmasti väärässä ole kun ennustan, että Rydman tulisi kyllä saamaan vaaleissa veretseisauttavan äänisaaliin Helsingissä ja hän olisi jopa ”mestaria” suurempi mangeetti äänikuninkaana.

Toivon jaksamista niille, jotka ovat kokeneet Rydmanin toiminnan ahdistavana, mutta toivon jaksamista ennenkaikkea Rydmanille, sillä hänen elämänsä on leimattu muutamien naisten toimesta loppuiäkseen ja kysyisinkin nyt näiltä naisilta, että oliko Rydmanin saama ”kuolemantuomio” nyt riittävä teidän pahan olonne lievittäjänä.

En tässä nyt yritä Rydmania puhtaaksi pestä, mutta joku tolkku sentään kerjätessäkin, kun kostonhalu, kauna ja kateus on ottanut niskalenkin ja on omat mitättömyydet nostettu tuomariksi tuomarin paikalle.

Hyvää Juhannusta.