Vielä Willestä ja Willen vierestä.

Näyttää todennäköiseltä, että Rydmanin poliittinen ura on ohi ainakin kokoomuksessa.

Mutta näyttää ainakin lehtikirjoituksien perusteella siltä,  että PerusS ottaisi hänet kyllä halukkaasti siipiensä suojiin ja kun PerussS  on näihin median ja pillupoliisien ja valtakunnan-Stasin ajojahteihin jo tottunut, niin yksi uhri lisää vain tuo lisää laarintäytettä, kun äänestäjätkin kyllä näkevät Rydmanin enempi uhrina kuin ahdistelijana.

Ja en varmasti väärässä ole kun ennustan, että Rydman tulisi kyllä saamaan vaaleissa veretseisauttavan äänisaaliin Helsingissä ja hän olisi jopa ”mestaria” suurempi mangeetti äänikuninkaana.

Toivon jaksamista niille, jotka ovat kokeneet Rydmanin toiminnan ahdistavana, mutta toivon jaksamista ennenkaikkea Rydmanille, sillä hänen elämänsä on leimattu muutamien naisten toimesta loppuiäkseen ja kysyisinkin nyt näiltä naisilta, että oliko Rydmanin saama ”kuolemantuomio” nyt riittävä teidän pahan olonne lievittäjänä.

En tässä nyt yritä Rydmania puhtaaksi pestä, mutta joku tolkku sentään kerjätessäkin, kun kostonhalu, kauna ja kateus on ottanut niskalenkin ja on omat mitättömyydet nostettu tuomariksi tuomarin paikalle.

Hyvää Juhannusta.

46 vastausta artikkeliin “Vielä Willestä ja Willen vierestä.”

  1. Media taisi paremminkin palauttaa kokoomuksen maanpinnalle.

    Hyvää Juhannusta!

  2. Luin vastakkoin Iltalehdestä täten otsikoidun jutun ” Kokoomuksessa epäilyjä Wille Rydmanin sumutuksesta – puolue kysyi poliisiselvitystä väärästä osoitteesta: Rydman katsoo puhuneensa totta.”
    Kirjoittajina oli kaksi toimittajaa, toinen heistä Jarno Liski.

    En tiedä onko Wille Rydman syyllistynyt siihen mistä häntä syytetään, vai eikö, mutta jotain rajaa median verikoirillekin.

    Jarno Liski kirjoitti Iltalehdessä toissapäivänä pitkän Rydmania mustamaalaavan jutun. Mietin että ehkä kollegiaalisista syistä, kun tämä Rydman ei näytäkään olevan pehmo mies, joka nostaisi heti räpylät pystyyn , kun Totuusmediat Pravda ja Puna-Yle järjestävät julkisen oikeudenkäyntisession, jossa lihaa syövä heteromies tuomitaan ilman valitusoikeutta.

    Nyt lukemassani Iltalehden jutussa oli vähän niin kuin hätääntynyt sävy.

    On ollut myös puhetta toimittajien siilipuolustuksestakin, Twitterissä.

    Kuuleman mukaan tämä Rydman olisi arvokonservatiivi, joka ei ehkä kaikilta osin ole Orpon ja Mykkäsen mieleen.😐😐

  3. Muutkin persuaatteeliset ovat sairastuneet samaan ”oikeamedia”- tautiin, jolla ei ole mitään auktorisoitua asemaa journalismissa, vaan se on todellinen valemedia.

    1. Persukammoiset pellet ovat aloittaneet täysin persuihin liittymättömässä jutussa hysterisen ajojahdin tosiasioista piittaamatta.
      Rydmanin jutussa on tosiasioita ja sitten asioita, mitkä haisevat ja pahasti.
      Ns. valtamedia tässä tapauksessa kuuluu noihin haiseviin, mikä ei todellakaan ole uutta tai yllättävää.

        1. Toistuva paskanjjauhanta ei tee paskasta totuutta.
          Persukammo ilmeisesti on myös parantumaton mielenvikaisuus.

  4. Saattaa vielä mennä viikkoja että Rydmanista vielä riittää kaluttavaa, varsinkin jos ei tupsahda esiin uusia herkkupaloja.

    Toivotan vielä hyvät juhannukset, emännän kanssa vähän juhlimme (yksi valkoviinipullo ja juustonpala) että on tasan 53 vuotta kun tapasimme.

    1. Muuten povaukset siitä, että Wille Rydman alentuisi ruotsinkielisestä ”ylhäisö-sivistyssuvun” edustasta joksikin persuksi, panee nauramaan jo lanttupäiden aidatkin !

  5. Rydman on toki näkyvä poliitikko, mutta ei ”veretseisauttava” persoona. Hän on liian lipevä ollakseen tarpeeksi ns. persumainen.

    Nähdäkseni hänellä on nyt aikamoinen haastepaikka, pitää pohtia tarkkaan mitä siirtoja voi tehdä. On vain harva siirto jolla hän voi voittaa yhtään mitään ja niissä on iso riski. Jos hän saisikin osoitettua että Hesarin juttu ei pidä vettä, se olisi mitätöntä: joka ikinen valtamedian toimittaja, ja niiden kissat, ja niiden kissojen purulelut syöksyisivät siilipuolustukseen ja lähtisivät heittämään Willestä niin rankkaa settiä ettei pahemmasta väliä.

    Ei tätä haluaisi sanoa mutta luulenpa että ainoa strategia joka voi toimia on astua samaan sontaläjään vastapuolen kanssa, ja aloittaa ns. informaatiokampanja. Pistää eri osapuolet sotimaan keskenään. Hämäystä, ristiriitaista tietoa, yms, niin paljon että kukaan ei enää usko totuuden kuuluvan keskusteluun.

    1. Outoa, että nyt syytettyyn henkilöön liittyvät tahot epäilevät ensisijaisesti tutkivaa journalismia eli lehteä, ei itse kohdetta, jonka nyt jo ydinporukka, puoluejohto jne. ovat todenneet täyttävän jutun sisällön oikeellisuuden sekä olevan totta.
      Mutta pelko on puolueen- johdon menetetty maine, kannatus ja sisäisen sontakasan paljastuminen.
      Sekin kertoo jotakin, että puoletta lähellä oleva muu media jopa märehtii toisen media jutun paljatuksista.
      Mutta katsokaahan US:n ison joukon blogistien siilipuolustusta, jossa syyllinen ja herjausten kohde on vain Hesari toimittajineen. Kommentoijien puoluetaustat tiedetään, kokoomus, persut ja muutama änkyrä kepusta.
      Kun jonkun muun puolueen taustainen yhtyy HSn kantaan, lunta tulee tupaan.

      1. Tästä juolahti mieleeni että onko Kokoomuksella joku erityinen sija näissä kilpakirjoituksissa, eikö jälki olekaan samanlaista oli ”rydmanni” sitten mistä puolueesta tahansa. Tilaisuuksiin tartutaan, verta janotaan, päät halutaan pölkylle ja kansalle luettavaksi sellaista mitä sen tiedetään halajavan.

        1. Ei ole kokoomuksella ertiyskohtelua, siitä on saanut osansa Halla-aho, Soini, Ike, Ahde, puhumattakaan Marinista, jota ei ole edes todettu syylliseksi tai mihinkään muuhun kuin maailman vaikutusvaltaisimpiin eturivin poliitikoksi, nuoreksi leukoja vetäväksi pääministeriksi ja naiseksi.

          1. Tarkkana saa Marin kuitenkin olla, madonnamaiseen kiiltokuvaansa niin moni haluasi saada edes pienen särön.

            Vähän samasta aiheesta. Twitteriä lueskelin emäntää aamupuurolle herääväksi odotellessa. Siellä oli lukuisasti kirjoitelmia joissa ihmistä suututti kun ei kokoomuksen Häkkäsestä millään tahdo löytyä mustia kohtia. Arveltiin niitä kyllä varmasti olevan mutta HS, iltapäivälehdet eikä kukaan muukaan onnistu niitä kaivamaan esiin.

            1. Häkkäsestä nyt ei kukaan löydä ikävää sanottavaa. Mutta eräästä Siilinjärven pojan menestyspolusta tutkiva journamismi löysi kaiken maailman puliveivauksia pöytäkirjan puljauksineen. Mutta ei se estänyt päämisteriksi pääsyäkään.

  6. Ehkä pieni linnatuomia olisi ollut parempi Rydmanin kannalta sillä tunnettuahan on että sen kärsittyään on rikollinen sovittanut rikoksensa ja voi aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.

    1. Suosittelesin Willelle nopeaa alan vaihtoa ammattimuusikoksi ja eturivin taiteilijaksi.
      Taiteilijoilla saa olla muusa tai kaksi.
      Jo ensimmäinen konsertti olisi loppuunmyyty.

  7. Kyllä siinä tarvitaan myös muusikon taitoja ja tuskinpa löytyy tuolta henkilöltä sitä taitoa
    No kaippa sillä muusa saa olla taikka kaksikin ne voi olla vaikka perheen koirat jotka osaa laulaa terv tepivaari

    1. Luehan nyt aikaisempi linkkini Wikipediasta:

      Wille on korkean tason muusikko. Cantores Minores-laulajana ollut, Sibeliusakatemissa opiskellut huilisti, oopperasäveltäjä jne…Nimi ”Rydmankin” sanoo jo jotain taustoista.

      Ehkä, tuosta kommentista päätellen, jollotukset Eldankajärven jäästä miellyttävät enemmän itseäsi.

  8. Se, että journalismia kutsutaan tutkivaksi journalismiksi, ei tee siitä rehellistä. Se on vain titteli jonka tekijä antaa itse itselleen. Se ei tarkoita mitään. Olen ollut mukana avustamassa Hesaria tällaisen ns. hitaan journalismin jutussa, ja tarkoituksenmukainen valehtelu oli osa toimintaa. Aina joskus he joutuvat tekemään millin kokoisen korjauksen myöhemmin, mutta hyvin myyvän jutun edut on jo saatu.

    Mutta edelleen on toki kaksi eri asiaa se, onko hesari täynnä sitä ittseään, ja onko Rydman käyttäytynyt täysin asiattomasti. Jälkimmäinen voi olla totta vai valetta täysin riippumatta edellisestä.

    1. Olen ollut itse mukana ja vastuullisena julkaisujohtana Yhtyneissä ja ml. sanomalehdistössä vastuuhommissa ja siitä kulmasta katsoen kertomuksesi on täyttä puuta heinää, mitä tulee mm. valehteluun, joka taas on ehdottomasti kiellettyä jo JSNn säännöin. Siitä joutuu käpälälautaan.
      Jos syyttäisit suoraan HSn toimitusta ja osoittaisit valehtelun toteen niin pääsit varmaan lööpeiihin.

      1. On ikävää, että haukut minua valehtelijaksi, vaikka oma esimerkkitapaukseni johti aikanaan Hesarin korjauksiin ja anteeksipyyntöihin. Ehkäpä minä kuvittelin kaiken.

        Minä itse asiantuntija-oikolukijana totesin ”tämä ja tämä tieto ovat väärin” johon toimittaja totesi ”joo mutta jutusta tulee mielenkiintoisempi näin”.

        Kyse ei ollut politiikan artikkelista.

        Viestikoejutussa valehtelu oli myös kaiken ytimessä ja Kaius Niemi kiirehti heittämään toimittajiaan bussin alle.

        JSN on hyvä organisaatio, mutta rajallinen.

        1. Toimittajan ei tarvitse muuttaa jutun sisältöä haastateltavan vaatiessa ellei siinä ole asiavirhettä. Valehdella hän ei saa, mutta haastateltava saa, jos kehtaa. Oikaisu on sitä varten ja pakollinen tehdä asiavirheissä.
          Minä sanoin, että kirjoitit puuta heinää ja, että toimittajat valehtelevat lähes ”työkseen”. Aika kova väite.

  9. On se hienoa, kunjoku jaksaa sokeasti hypettää niin lööppilehden puhtautta kuin Marinia.
    Harvoin näkee samanlaista sokeaa uskollisuutta muualla kuin kommunisteissa ja virheissä maailmanlopun ennustajissa.

    1. Minusta taas JKn kommentit ovat jotain kauheaa kaunaa ja katkeruutta koko yhteiskuntaa kohtaan milloin mistäkin, joka ei sovi maailmankuvaansa eli niille arvo 0.

      1. Mitähän kaunaa ja katkeruutta on siinä, että toteaa ilmiselvän seikan, minkä itse olet osoittanut lähes kaikessa.
        Hysteerinen persukammo, Marinin ylihypetys ja kaiken tietäminen kaikesta ovat mielenkiintoinen osoitus maailmastasi.

  10. Demokratiassa ”karjalaisillakin” on oikeus yrittää ohjata keskustelu sivuraiteille, jotta valtamedian (pääpainotteisesti HS:n ja Ylen) konnantyöt Rydman-nimistä kansanedustajaa kohtaan peittyisivät taustakohinaan.

    Well, Hesarin toimittajat ryssivät sen verran hommansa, että ”karjalaistenkin” pitää rynniä pitkin ja poikin somea, jotta valtamedian verikoirat evät jäisi ilman saalista.
    Kuten on tullut jo sanottua, en tiedä onko Rydman syyllistynyt siihen mistä häntä syytetään (media), vai eikö ole. Mutta jotain rajaa median verikoirille.

  11. Heikki Karjalainen: ”Olen ollut itse mukana ja vastuullisena julkaisujohtana Yhtyneissä ja ml. sanomalehdistössä vastuuhommissa ja siitä kulmasta katsoen kertomuksesi on täyttä puuta heinää, mitä tulee mm. valehteluun, joka taas on ehdottomasti kiellettyä jo JSNn säännöin. Siitä joutuu käpälälautaan.
    Jos syyttäisit suoraan HSn toimitusta ja osoittaisit valehtelun toteen niin pääsit varmaan lööppeihin.”

    Saisiko jotain dokumenttia? Siis muutakin kuin Usarin blogipalstalla oleva valokuva, jossa henkilö kurkistaa nurkan takaa, henkilö josta ei saa selvää onko se helmi vai heikki vaiko kenties Orson Welles elokuvassa ”kolmas mies”.

    1. Voi hyvänen, onneksi ei pahanen aika. T. conchita wurst

    1. 😄 päätä sinä vaikka. Minä yritän tällä välin juhannus-savustuksen lomassa lukea Halosen vastaanottamasta eläimestä, jonka sukupuun kautta ilmeisesti luotiin jonkinlaista diplomatiaa itään. Sain isiltä kirjan. Isi muisteli joskus kirjoitelleensa aamulehden palstalle.

  12. https://www.extrauutiset.com/vastuullisen-median-eettisyys-avoin-kirje-hsn-paatoimittaja-kaius-niemelle-wille-rydmanin-ajojahdin-kaynnistamisesta/

    Arvoisa päätoimittaja Kaius Niemi,
    Suomen kenties vaikutusvaltaisimman median päätoimittajana olette antaneet toistuviin vakaviin rikoksiin syyllistyneen Samuli Suonpään aloittaa osana toimittajakollegiota sen ensimmäisenä kirjoittajana huteriin todisteisiin nojaavan poliittisen ajojahdin Wille Rydmania vastaan.
    Aiemmin on julkisuudessa ollut tiedossa, että Samuli Suonpää on saanut ehdollisen vankeustuomion ja pitkän liietoimintakiellon.

    Miksi YLE, MTV ja liuta pienempiä mediatoimijoita julkisesti tuomitsivat Wille Rydmanin ilman, että hänelle annettiin edes mahdollisuus puolustautua?
    —————————————————————-
    Tämä kirjoitus oli muutama päivä sitten Uuden Suomen Puheenvuoropalstalla. Sitten se otti ja katosi.
    No, se löytyi täältä mitä yllä lukee.

  13. ”Kokoomuskapinallinen Wille Rydman: ”Suomelle voi tarjota miten huonon diilin tahansa”
    Kokoomuskapinallinen Wille Rydman lataa näkemyksensä EU:n miljardien elvytyspaketista Sensuroimattomassa Päivärinnassa.
    Keskiviikko 5.5.2021 klo 19:00.”

    Ei taida tämä nykyä Wille R. olla kovinkaan ”kokoomuskapinallinen”.

Kommentoi