Vanheneminen

Junnu Vainio taisi laulaa että se on taidetta.

Mutta erityisesti minulle on jäänyt mieleen eräs  vanha saarnamies joka aloitti puheensa : –””Aina puhutaan että vanhuus ei tule yksin, mutta minä sanon että se tulee NIMENOMAAN yksin””

Oikeastaan kello on tuntunut kulkevan nopeammin siitä kun täytin 40 vuotta. 12 vuotta siitä hetkestä on tuntunut kuluneen yhdessä hujauksessa.

7 vastausta artikkeliin “Vanheneminen”

  1. Niin ja iän myötä askel lyhenee vääjäämättömäsi sekä pilleripurkit lisääntyy joten ilman lääkkeitä loppu tulisi kait nopeammin …

  2. Se jalan nousu on kaikilla hidastuva ei nyt tosin ole pilleripurkkeja ainuttakaan vielä mutten minä siitä tiedä vaikka jo huomenna olis kymmenen purkkia terv tepivaari

  3. Olen alkanut vähän itse siihen linjaan taipumaan että vanhuuden voi vain pistää hyllylle ”kodin vakiovarusteet”. Se tulee, teki sille juuta tai jaata.

    Pitää vain toimia sen eteen että siihen on varautunut, koska sille itselleen ei mitään voi. Ainakaan vielä.

  4. Kyllä se minua liikuttaa, miten jotenkin aidosti ns. tavaliset vanhemmat ihmiset pystyvät vanhenemisesta keskustelemaan.
    Itse olen miettinyt, että jos joskus pääsen 80-vuoden ikään, minusta varmaan on silloin jäljellä pää, jonka joku tuo tarjottimella ystävien näytille.

    1. Pieni lyhytelokuva vanhenemisesta:

      https://youtu.be/aAc4YT90oIA

      ”Tämä elokuva on reflektiivinen kuulustelu ikääntymisestä, eristäytyneisyydestä ja muistamisesta”, kuvailevat visuaalinen stylisti Celia Arias ja ohjaaja Manuel Mollá debyyttiyhteistyötään.
      — ”Tavoitteenamme oli kutoa makaaberi kertomus yksinäisestä naisesta yksinelämisensä päivittäisissä rituaaleissa. Hajanainen, surrealistinen kuva hänen kokemuksistaan, jotka kaikuvat ympäristössä, sulautuen kohteen [vanha nainen] muuten arkipäiväiseen todellisuuteen.”

      😛

  5. Vanhempana on kertynyt kokemuksia roppakaupalla jaettavaksi nuoremmille. Siinä se ikääntymisen tarkoitus piilee.
    Mutta usein huomaa sitäkin, että nuori on henkiseti paljon vanhempi kuin aktiivinen ja vireä vanhempi.
    Kokemusta taas ei nuori voi ostaa kaupan hyllyltä.
    Täytyy pitää huolta, että pää ja fysiikka kestäisi yhtä pitkään kuin Maija Rothovius Ikaalisista 112 v. Soitti vielä yli 80 v sujuvasti pianolla Beethovenia.

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *