Työantaja, tässä tapauksessa siis suomen kansa on se, joka voi antaa potkun persuksille kaikille, joiden edesottamuksiin ja työn laatuun se ei ole ollut tyytyväinen.
Tarkoitan nyt Arkadianmäkeä, jonne taas ensikeväänä on pyrkimässä paljolti samat tunarit jotka siellä nytkin tunaroi ja lisäksi tuhansia muita jotka yhteiskunnan eläteiksi pyrkivät.
Mariniakaan emme ennen ensikevättä pois saa eduskunnasta, mutta hänen pääministeriytensä ei olekkaan nyt äänestäjien käsissä, vaan se on demareiden ja muiden hallituskumppaneiden käsissä, jos he katsovat pääministerin pestin olleen Marinille hänen kykyynsä nähden ylivoimainen hoidettavaksi/kestettäväksi.
Minun neuvoni olisi Marinille nyt se, että jos haluat säilyttää kasvosi suomalaisten silmissä, niin jätä pestisi pääministerinä ja kerro, että virka oli liian raskas hänen kokemattomien hartioidensa kannettavaksi ja että koskaan ei pitäisi lähteä henkilön rakentamaan minäkuvaansa ja uraputkeaan latvasta käsin.
Tottakai on niitä, jotka ovat sokaistuneet Marinin bile-glamourista ja kokevat hänen olevan sen, joka tässä pessimismin pesässä tuo valoa pimeään pirttiimme ja voittaa olevat ja tulevat kriisit ilon kautta ja tarvittaessa joskus onnesta kyynelehtien.
Minulle tuli jostakin mielleyhtymä joukkueesta, jonka tulokset eivät ketään mairittele, niin yleensä johtopäätös on se, että joukkueen valmentaja saa mennä, sillä joukkuetta nyt ei kuitenkaan voida erottaa.
Olenkohan onnessani liian hätäinen, kun mietin jo Marinille seuraajaa hallituskauden lopuksi demareissa.
Lindtman siellä on jo hyvän aikaa hirnunut pilttuussaan ja Kiurukin visertelee pian taas oksaltaan meille kurjille sulo säveliään, vai voisiko tallirenki Ilmari periä kruunun.
Se viranhan näinä kiriittisinä aikoina olisi hoitanut varmaan Sauli Niinistö, Purra tai Turtiainen puhumattakaan sydänvaivaisista Orposta tai Rinteestä.
Onneksi meillä on rautarouva, jonka nyrkki vielä puhuu hevosenkenkä hanskassaan, kunhan nyt pari lukua kanveesissa ”tuomarit” ovat laskeneet.
Aika halpahintaista vetää keskusteluun ihmisten sairaudet.
Vai voidaanko tuosta Orpo/Rinne kommentista vetää se johtopäätös, että myönnät, että pääministeri Marinilla on alkoholiriippuvuus. Siltähän se toki ulos päin näyttääkin.
Onhan näitä ulkomailla ja meilläkin pääministereitä, jotka ymmärtävät ja ovat ymmärtäneet erota virastaan. Joissain tapauksissa se on tapahtunut oman maan puristuksisa ollen ja joissain tapauksissa huomaa itse, että nyt menee pahasti pieleen. Miten lie meillä.
…jos on hommansa laiminlyönyt. Kuka esimerkiksi Suomessa ?
Jos, siis JOS on addikti, niin myöntää sen itselleen, aikaisemmin ei muutosta tapahdu nykyisestä.
Oketko addikti tuomari tölvimään vain annetun some- tuomioistimen tuomarina vai onko omakohtaista kokemusta asiaan ?
Itselläni ei ole ollut eikä ole riippuvuussuhdetta päihteisiin eikä muuhunkaan, ainoastaan vaimooni olen edelleen huumaantunut 43 avioliittovuoden jälkeenkin ja toivottavasti se kestää vielä pitkään.
No, minä tiedän sitten paremmin, kun olen elämäni aikana maistellut kiljusta sahtiin ja kossuun. Pilsneristä Stouttiin. Grappasta sampanhoihin. Punaisista valkoisiin, myös itse pannen. Ginistä ”rautanauloihin” ja savuviskeihin.
Ja kaapissa on pullokaupalla vaikka mitä avaamattomina.
Joskus oikein ”humaloin” omatekemää olutta seinähumalalla.
On ollut viinikerhot ja viskiklubit ja muutama kännikin tullut koettua.
Joka aamu olen puhtaana ajokuntoisena vaikka kuskina illallakin.
Nykynuoret ovat ihan pissejä mutaman kuoharinsa ja kaljansa kanssa, mutta me emme !
Toki Heikki olen nuorempana ollut ”hyvänpäivän tuttu” alkoholin kanssa, mutta se ei ole koskaan ollut isäntänä talossa.