Nöyrimmästi anteeks pyydän, sivistyksen tasoain, kauhalla on toiset saaneet, lusikalla mulle vain.
Silti tässä rohkenen ma, runon teille rustata, faktan tarkastajain itkut, saavat minuun potkua.
Meidän Suomalaisten geenit, mistä lienee peräisin, mollin sävel korva johtaa, idän suuntaan tietenkin.
Ural vuorten yli tultu, jäät kun siirtyi pohjoiseen, sisulla ne esi-isät, polun meille raivanneet.
Kieli meillä kummallista, vaikeaksi sanovat, mutta meille äidin kieli, suloisinta Suomea.
Sotainen on idän kansa, suuruus lienee sairaus, meille riittää pieni Suomi, isänmaamme rakkaus.
Taas on aseet ainoot joita, idän suunnas palvotaan, ratkaisuksi ydinaseet, tsaari huutaa…..tappakaa.
Ukrainankin vilja-aitat, ryösti omiin suihinsa, pelloillekin miinat kylvi, ihmispoloin astella.
Kaasuhanat, oljyputket, pitää heidät hengissä, Eurooppa kun hulluuttansa, hirtti niihin itsensä.
Nyt on sitten kova parku, millä oikein pärjätään, holotna on nurkissamme, leipäjonois kerjätään.
Viisaammat ne sanoo että, Putini se sairastaa, hänestä kun aika jättää, sitten saamme huohahtaa.
Mutta lienee turha toivo, että kaikki muuttuisi, tsaarin ruoskaa jatkossakin, köyhä kansa palvoisi.
Mikä sitten ratkaisuksi, olis tähän ”konfliktiin”, rulettiko Venäläinen, Naganilla siunattiin.
Kyllä se nyt Suomessakin, voidaan vihdoin todeta, perimämme muuttunut on, pitäkööt he omansa.
Laulaa voimme säveliä, jotka sieltä peräisin, mutten heidän ripaskaansa, Säkkijärveen vaihtaisi.
Toivossa on hyvä elää, niinhän sitä sanotaan, mutta meillä sisu suuri, iivanaa se pelottaa.
Juhannuksen kokot meillä, pian taasen roihuaa, vapauden lieskat räiskyy, siniristi hulmuaa.
Kunhan kaikki muistaa sitten, sepaluksen sulkea, ettei tarvis naaran kanssa, surutaloon kulkea.
Keskikesän juhla meille, kauneinta on suvea, ristitään me kädet sille, Luojan meille antama.
Karjalankin männyt toivon, että nekin suojeltais, ettei meidän herrat päätään, niistä kipeäksi sais.
Täällä olimme eilen. Täällä olemme tänään ja eiköhän huomennakin.
Kun siitä lähdetään, on helpompi katsoa eteenpäin.