Medborgare.

Kansalaiset.

Mietin, että mistä rakentaisin uudenvuoden puheeni ainekset ja päätin puheeni aloittaa pienellä huumoripläjäyksellä,-

Pikku-Einari päätti syöttää hevoselle porkkanan, niin mietti sitten siinä, että etu vai takapäästäkö se kuuluu tehdä.  Kun porkkanaa sitten alkoi takapäästä ”syöttää ” hevoselle, niin sepäs päästikin heti kovan pierun, jolloin Einari huusi hevoselle äkeissään, että älä perskeles puhalla, ei se kuumaa ole.

Toisekseen mietin, että kun sodassa ollaan, että millä nimellä sitä nimittäisin kun vihollinen on tällä kertaa hajuton ja mauton, näkemisestä puhumattakaan.  Päätin nimittää sitä toiseksi veljessodaksemme, koska näyttää nyt siltä, että kansalaiset ovat toistensa kraivelissa kiinni kuka mistäkin johtuen ja sodan johto vielä kaiken kukkuraksi epämääräisillä ohjeillaan herättää vain entisestään vastarintaa kaikilla rintamilla.

”Veli-venäläinen” ei onnistunut maatamme miehittämään, vaikka he majaansa hetken pitivätkin hotelli Tornissa, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että nyt rakas suomineitomme on miehitetty näkymättömän vihollisen toimesta ja sitä ei tulla kukistamaan tavallisen sodankäynnin asein eikä edes uusilla lentolaivueillamme.

No, mikä neuvoksi, sen kun tietäisin/tietäisimme, niin siitä varmasti saisimme rauhan-nobelistin rintaamme samaan tapaan kun Mannerheimristejä konsanaan.

Minä uskon kuitenkin siihen, että sodatkin voitettiin sotimalla ja kova hintaa maksettiin vapaudestamme, niin koronakin voitetaan vain sairastamalla ja kova hinta tullaan silloinkin maksamaan.

Mutta toisiamme syyttelemällä ja alistamalla emme tätä sotaa voita, sillä kukaan ei varmuudella pysty sanomaan omaa doktriiniaan voittajaksi tässä taistossa, käteen voi myös jäädä musta pekka, vaikka keho muistuttaisikin neulatyynyä.

Johonkin mieltäylentävään pitäisi tämä lyhyt virsi päättää ja toivotankin kaikille Jumalan siunausta tässä uskomusoppien luvatussa maassa.