Onko nyt motiivin kyseenalaistaminen oikeutetumpaa kuin ennen ?

Pyydän jo etukäteen anteeksi, kun esitän arkaan aiheeseen hämmästykseni ja kummastukseni, että eikö ihmiset nyt sitten olekkaan yhdenvertaisessa asemassa, kun puhutaan suomesta turvapaikkaa hakevista.

Ne jotka vastustavat pakolaisten ottamista  Suomeen   Lähi-idän ja Afrikan maista sanovat, että pakolaisia tulee auttaa lähellä kohdemaata, josta ovat karkuun lähteneet, että miksi heitä tänne raijataan heille vieraisiin oloihin ja eloihin, joihin he eivät tule ”juurtumaan” kuitenkaan.

Nyt sitten kun  Ukrainasta tänne otetaan sotaa pakenevia, niin nyt heidän argumenttinsa toimii kuin junan vessa  lähialue vertailuineen ja sopeutumisineen.  Ja yksi asia joka saa sympatiat Ukrainalaisten hyväksi on,  että sanotaan heidän lähtevän takaisin heti kun tilanne Ukrainassa muodostuu otolliseksi heidän paluulleen.  Mutta eihän se ole turvapaikan peruste, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mutta nyt Venäjältä sodan vuoksi pakenevia ei sitten kohdellakkaan Ukrainalaisten tavoin lähialue auttamisineen, vaan syyllistetään heitä hallintonsa virheistä ja epäillään heidän motiivejaan pakonsa syistä.

Pakolainen on pakolainen vaikka voissa paistaisi, tuleepa turvaa hakeva mistä maailman kolkasta hyvänsä.

Itse en kykene vihaa tuntemaan niitä kohtaan, jotka pakenevat venäjältä Putinin sotakoneiston uhriksi joutumiselta ja turvallisuusuhkana en heitä pidä.

Turismi on luku sinänsä, lomailu,-ja ostosmatkailulle voidaan laittaa nolla linja venäjän suunnasta tuleville.

Sitä tietenkin toivon meidän sisäisen turvallisuuden näkökulmasta, että turvapaikanhakijoita, tulipa he mistä päin maailmaa hyvänsä, ei nosteta jalustalle, eikä heidän oikeuksiaan ajamalla samalla poljeta ja heikennetä kantaväestön oikeuksia, mitä ikävä kyllä nyt jo tapahtuu vähän jokaisella hallinnon alalla.

Joten,  kohdellaan venäjältä pakenevia samoilla  pakolaiskriteereillä kuin muualtakin pyrkiviä pakolaisia, eikä heittäydytä tunteiden vietäväksi, se johtaa siihen, että oikeusvaltio menettää uskottavuutensa, kun pärstäkerroin määrää tahdin.

Ukrainalaiset ja venäläiset pakolaiset ovat yhdenvertaisia suomen lain edessä ja heitä tulee kohdella samoin pakolaissäädöksin, huolimatta sotaan johtavista syistä ja seurauksista, ne ratkaistaan muualla.

 

 

 

 

12 vastausta artikkeliin “Onko nyt motiivin kyseenalaistaminen oikeutetumpaa kuin ennen ?”

  1. Venäjä valehtelun mekka ja heidän propakandansa uhrit, mutta kuka tietää ja osaa erottaa?

  2. Ei kohdella.
    Venäläiset pysykööt kotimaassaan ja kaatakoot putinan rikollisen hallinnon.
    Sama pätee noihin etelän elintasoturisteihin.
    Pysykööt siellä ja rakentakoot oman maansa asumiskelpoiseksi.

  3. Miehen tehtävä on tehdä paska työ. Se meinaa joutumista sotaväkeen. Sitä pitää sitten ihan itse päättää mitä siellä rintamalla tekee.

    Sama pätee oli henkilö sitten afrikasta tai venäjältä tai mistä vaan.

    Ukrainasta ei ole joukottain asevelvollisia paennut. He tekevät paskan työn kun on pakko. Sitä on helppo kunnioittaa. Siviilit turvaan, sotilaat sotimaan.

    Kyllä, sota voi olla epäoikeutettu, julma, typerä, tarpeeton – useimmiten kaikkia näistä. Se ei muuta asiaa, etenkun kun sota yleensä johtuu siitä että miehet eivät sotaa ennen viitsineet tehdä tarpeeksi estääkseen sitä. Mies kantakoon vastuunsa. Myös venäläinen mies.

    1. …..eli mitäs pykälistä ja sopimuksista, otetaan vain niitä jotka meitä miellyttävät ja eikös se venäläinen sotilas ole Ukrainalle paljon vaarallisempi rintamalla, kuin jos on esim.suomessa turvapaikan hakijana.

  4. Oliskohan pitänyt tehdä uusi blogin avaus? – ehkä kelpaa tänne

    ***
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009101690.html
    .
    Trump sanoi Saksan olevan pian täysin riippuvainen Venäjän energiasta – video naureskelevista saksalaisista leviää jälleen
    .
    Yhdysvallat on johdonmukaisesti vastustanut Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta. Saksa torppasi putkiston käyttöönoton lopulta vain pari päivää ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

    ***********************************************************************
    Video:
    https://twitter.com/nowthisnews/status/1044740334306058241

    ***********************************************************************
    .
    Germany Reacts To Trump’s Exaggerated Claims On German Energy
    Trump made some outrageous claims about German energy at the UN — and the German delegation’s reaction was priceless

  5. Oliskohan pitänyt tehdä uusi blogin avaus? – ehkä kelpaa tänne

    *
    ”Putin on typerys” – NYT:n aidoiksi vahvistamat venäläis¬sotilaiden puhelut paljastavat sodan alussa Venäjän riveissä vallinneen kaaoksen

    [ NYT . The New York Times ]

    Ote artikkelista:

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009100908.html

    PUHELUT antavat kuvan armeijasta, joka on sekasorron vallassa vain viikkoja hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Sotilaat kertovat tappiomielialastaan ja varusteiden puutteesta sekä sanovat, että heille valehdeltiin Ukrainassa suoritettavista tehtävistä.

    ”Äiti, luulen, että tämä sota on tyhmin päätös, jonka hallituksemme on ikinä tehnyt”, Sergei totesi äidilleen.

    Venäläissotilaat tunnustivat puheluissa vanginneensa ja tappaneensa siviilejä ja myönsivät avoimesti ukrainalaisten kotien ja yritysten ryöstelyn. Monet sanoivat haluavansa irtisanoa sotilassopimuksensa ja kiistivät venäläisen uutismedian sodan tilanteesta kansalleen kertoman version.

  6. Arvi, oma kommenttini perustui lähinnä historiallisiin tosiasioihin, ja muistuttaisin myös että kansainväliset pykälät eivät pidä sotilaskarkuruutta hyväksyttävänä perusteena turvapaikalle.

    Se, missä he ovat enemmän vaaraksi, on hyvä kysymys. Osaamaton, motivoimaton sotilas rintamalla voi jopa olla Ukrainan eduksi. Motivoitunut ja osaavat sotilas toki Ukrainan haitaksi.

    Vihainen, raa’an väkivaltakoulutuksen omaava, osaton, kielitaidoton ja syrjäytynyt nuori mies Suomessa sen sijaan ei automaattisesti mene minulle kategoriaan ”vaaraton”.

    1. Kyuu,- eikös ne liene ollut myös sotilas,- ja rintamakarkureita, nuoria miehiä Afrikasta ja Lähi-idästä 2015….kyllä se silloinkin kelpasi turvapaikan perusteeksi.

    2. Minusta Arvin kysymykset ovat eettiseltä kannalta oikein hyviä. ”Tee toiselle mitä itsellesi haluaisit tehtävän” pätee kaikkiin ihmisiin. Tietysti toisaalta on otettava realiteetit huomioon, emme voi auttaa kaikkia maailman hätää kärsiviä, edes naapurimaasta. Suojelupoliisin mukaan venäläiset eivät ole Suomelle kuitenkaan uhka.

      Mitä tulee muuten sotilaskarkureihin niin on eri asia onko henkilö paennut jotta ei tarvitse puolustaa omaa kansaa vainoajia vastaan vai koska joutuisi hyökkäyssotaan. Maanpuolustusta voi pitää velvollisuutena, mutta ei hyökkäyssotaan ja kansanmurhaan osallistumusta.

      Suomalaisetkin lakkoilivat ja monet pakenivat kun Venäjä yritti saada suomalaiset Venäjän armeijaan 1900- luvun alussa. Vaikeampi sieltä aodasta varmaan on paeta kuin ennen siihen joutumista.

  7. Arvi, sama mielipiteeni oli silloin. Ja jos tarkkoja ollaan, heistähän ylivoimainen valtaosa ei saanut turvapaikkaa. He jäivät maahan ilman sitä.

    1. Valtaosa oli puhtaasti elintasoturisteja, joista osa palasi samantien takaisin, kun ei heti saanut uutta autoa, hienoa asuntoa ja kela-gold-korttia käteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *