Perussuomalaiset ”sateentekijöinä”.

Minulle kävi vähän huvittavakin tapahtuma, kun vierailin eri puolueiden toritapahtumissa uteliaisuuttani.

Sinänsä erikoista oli se, että monessa ei keskusteltukaan tulevista aluevaaleista, vaan keskustelun kumpuili ja pyöri paljolti siinä, että kenestä Niinistön seuraaja.

No, minähän heittäydyin mukaan sananvaihtoon ”sitoutumattomana”, kuullakseni heidän näkemyksensä ulkopuolisena.

Kokoomuksen paikallispolitikot olivat sitä mieltä, että pitäisi löytää yhteinen ehdokas ”porvareille” ja ensinarvoisen tärkeää ja välttämätöntä onkin perussuomalaisten saaminen mukaan presidentin tekijäksi, muuten se ei onnistu.

Uskokaa tai älkää, mutta demareiden silmäätekevien suusta kuulin aivan samoja ajatuksia, että ilman perussuomalaisten tukea vasemmistolaista presidenttiä ei suomeen saada.

Sehän on selvää, että omaa miestä/naista ei perussuomalaiset saa unilukkariksi ja lähteekö perussuomalaiset testamenttaamaan ääniän kummallekkaan toisen kierroksen ehdokkaalle ja omasta mielestäni ei kumpikaan, ei oikea eikä vasen laita minussa hurraa huutoja herätä.

Vaikka eipä silti, turvallisuus,-ja puolustuspolitiikka maassamme on hyvinkin yhteistä ”doktriinia” julistanut ja olen kyllä samoilla linjoilla kuin Kekkonenkin sanoessaan, että sisäpolitiikka voi olla sekaisin ja eripurainen, mutta ulkopolitiikka ei koskaan.

Natohan se on nyt noussut tapeetille ja kun Niinistökään ei tunnu tietävän puolustusvoimien ylipäällikkönä ollako vai eikö olla, niin sen johdosta jokainen politiikan Broileri hyppii nyt pöydille suurina ulkopolitiikan tuntijoina julistaen oven aukaisemista sepposen selälleen tai sulkemassa sen lopullisesti.

Se minua huvittaa, kun jotkut sanovat että, Natosta ei pidä tehdä kansanäänestystä, että ne eivät siitä ymmärrä enempää kuin sonni uudesta portista.  Mutta kun kuuntelee politikkojen kannanottoja asian tiimoilta, niin tuntuu että nyt sitä juuri pitääkin kysyä kansalta, sillä niin sekaisin on politiikan ”kerma”.

14 vastausta artikkeliin “Perussuomalaiset ”sateentekijöinä”.”

  1. Ja jos nyt veikataan aluevaalien äänestysprosenttia, niin olen vähän eri linjoilla kuin ”asiantuntijat” ja ainakin persujen toritapahtumien ympärillä käy kova kuhina, liekkö syynä makkarat ja kahvit vai sanoma itsessään.
    No, veikkaukseni on 52%

  2. Keskusta hankki maakuntavaalit olettaen maakuntien jäävän keskustalaisten haltuun. Ettei vaan kävisi niin, että maakunnat jäisivät PS:n vastuulle riippuen äänestysaktiivisuudesta.

    Vastuu on kyllä melkoinen tässä murrosvaiheessa.

    1. Kepun juutret ovat niin syvällä maaperässä, että tätä satavuotiasta yksinvaltiasta ei muutamassa vuodessa vielä maasta kitketä.
      Sitkeä se ”piru” on ja vielä vanhanakin se kykenee peltonsa kylvämään uusilla siemenillä.
      Mutta hyvin on perussuomalainen, terve kotimainen oras lähtenyt itämään ja pala palalta ja sarka kerrallaan kepu joutuu muuttamaan sinne viimeisten pitkospuidensa äärelle muistelemaan loistavaa menneisyyttään maaseudun tyhjentäjänä.

        1. Kepu laulaa….PUNAISET lehdet, vaahterasta maahan leijaa, valta on mennyt, tappio koittelee…….

  3. Kyllähän tässäkin teoriaa on.

    Vaan vielä puuttuu se ”kärkiehdokas” presidenttipelistä. Ei ole yhtään nimekästä ehdokasta jolla olisi saumat saada kansan enemmistön tukea edes varauksin.

  4. Sauli kun on ”Pohjois-korealaisissa” kannatusluvuissa, niin voitasiinko meilläkin valita jatkaja oman perheen sisältä, jossa Jenni hyppäisi puikkoihin niin pitkäsi aikaa, kun pikkusauli tulee täysikäiseksi.

  5. Aika väkivaltaisia mieltetä teikäläisellä. Olisikohan syytä olla huolissaan?

  6. Kommentti oli Karjalaiselle. Tein justiinsa Iltasanomien vaalikotestin. Sen jälkeen tämä sivusto ei ome toiminut totunnaisesti. Kirjjaikokokin pieneni. Ei auttanut kännykän uudelleenkäynnistyskään.Muilla sivustoilla koko ennallaan. Tekstin kirjoitus myös tökkii. Olisiko vaalikoneen kautta tullut jokin mörkö?

  7. Olet saattanut säätää kirjasimia tai kokoja erilaiseksi ja se seurasi sivulta toiselle.

    Ctrl-pohjassa + ja – napit useimmiten auttavat.

  8. Muilla sivustoilla entiseen tapaan.
    Kommentoin-ikkuna on leveä ja lyhyt. Kirjaimista näkyy vain yläosa.tai alaosu. Jos suurentaaa, niin ikkuna ei mahdu näyttöön. Puhelin ei muista kirjautumista. Jokaiselle viestille uusi kirjautuminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *