Pitäisikö olla huolissaan ?

Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan.

Tämä on taivahan tosi lausahdus,  kun seuraa yhteiskunnassamme käytävää keskustelua ylimmistä päättäjistä aina alimpaan ”maan matoseen” asti”.

, välimuotoa ei tunneta eikä tunnisteta, niin varmoja ja vakuuttuneita molemmat ovat oman agendansa oikeellisuudesta.

Ehkä tämänhetken kuumin kiistankohde ja keskustelu velloaa aiheen Nato vai ei ympärillä ja argumentit lentelevät omaa kantaansa puolustaneiden puheissa sellaisiin sfääreihin, että minä yksinkertaisena ja yksinkertaisesti ajattelevana en siihen vaatimatonta osaamistani enään mukaan tunge.

No, eipä tämä koronakeskustelu kauaksi jää edellisestä aiheesta, sillä tämäkin aihepiiri saa erimieltä olevien halun kuristaa somen välityksellä toisensa hengiltä ja asiallinen keskustelu niin asiantuntioiden kuin rahvaankin kesken loistaa poissaolollaan. Tähänkään aihepiiriin ei osaamiseni riitä, joten seuraan lähinnä sivusta tätä titaanien taistoa.

Poliittisia puolueita on eduskunnassa lähes kymmenen ja yhtä monta on myös mieltä ja mielipuolta asioiden tiimoilla, mutta yhden punaisen langan kyllä löytää jos tarkemmin heidän ”ideologioitaan” tarkastelee, niin näin isolla pensselillä maalaten voin sanoa, että asetelma perussuomalaiset vastaan muut pätee lähes kaikessa.  En nyt ala kertaamaan niitä, mutta joka tätä nykymenoa ja päätöksellisyyttä seuraa ja joutuu sen ”uhriksi”, niin se täytyy kyllä sanoa, että perussuomalaiselle vaihtoehdolle on kyllä suuri tilaus, nyt juovutaan vielä vanhoilla pohjilla, mutta krapula tulee ennemmin tai myöhemmin ja silloin ei persut tule krapularyyppyä tarjoilemaan, vaan kehottaa onnestaan juopuneita menemään katkolle.

Aiheita on pilvin pimein suomessa, josta ollaan kahta mieltä ja jos joku esittää kolmannen, niin hän saa korvapuustin.

Nyt käydään kissanhännänvetoa jostan jääkiekkoilijasta, että miksi hänet jätettiin valitsematta ja miksi ei.  Päävalmentajan päätä vaaditaan vadille, kun Rädyn jätti valitsematta, mutta hänen tehtävänsä on valita joukkue ja olipa hänen motiivinsa mikä hyvänsä, niin ulkopuolisten on turhaa niitä kyseenalaistaa. ( tämä on niitä turhimpia riidanaiheita minun mielestäni )

Se on hyvä että ollaan ”terveellä” tavalla eri mieltä ja eihän se tuo yhteiskuntaan tarvittavaa muutosvoimaa, jos ollaan kaikesta samaa mieltä.  Nyt on tosin suomessa yleistynyt huolestuttavasti ilmiö, jossa yhden totuuden apostolit julistavat lähes kuolemaa niille, jotka näkevät, että kolikolla on aina kaksi puolta.

Laki ja oikeus ja perustuslakimmekin on otettu omien ismien keppihevoseksi ja niitä luetaan kuin piru raamattua ja valtaapitävät enemmistöpäätöksin vaijentavaat terveen demokratian omaksi irvikuvakseen.

 

4 vastausta artikkeliin “Pitäisikö olla huolissaan ?”

  1. ….jäi vielä mainitsematta tämä sotesoppa jota nyt hämmennetään, kun siinäkin on kaksi puolta, toiset tarjoaa kaikille kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista, mutta ei kerro mistä rahat otetaan. Perussuomalaiset eivät lupaa kuuta taivaalta ja haluavat vain että asiat on pantava tärkeysjärjestykseen, joten tätä kautta resursseja riittää tekevien käsien lisäpalkkaamiseen ja heidän työolosuhteidensa ja palkkauksen saattamiseen säädylliselle tasolle.

    1. Katsos Arvi, kun persut eivät voi luvata yhtään mitään, kun sillä ei ole mitään mandaattia luvata yhtään mitään eikä mistään.
      On kuin yksin huutaisi apua avannossa oma lämpöpuku ja pelatusrengas vyöllään ja naksalit jäässä kiinni ja köysi rantamäntyyn vyötettynä.
      Hukkuva kun on toisessa avannossa ja neuvoo, ettei se rokotus näytä tuosta pelastavan.

      1. ”persut eivät voi luvata yhtään mitään, kun sillä ei ole mitään mandaattia luvata yhtään mitään eikä mistään”…..

        Tähän en voi muuta sanoa kuin että, äly hoi älä jätä.

  2. Lopulta sotesopan voittajia ovat ne jotka saa kallispalkkaisia oman puolueen johtajia näihin himmeleihin sisään avustajineen…

    Lähtökohta pitäisi olla että johtoa vähennetään ja tekijöitä lisätään, nyt käy päinvastoin…

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *