Raskas rauha on kuitenkin parempi kuin odotettavissa oleva kansanmurha.

Ainoa millä nyt saataisiin kansanmurha ja verenvuodatus loppumaan Ukrainassa, on laskea aseet ja ehkä se jo nyt on tullut selväksi kaikille, että venäjä ei sitä tee.

Joten olisikohan aika suostua aselepoon, vaikka koskaan ei pidäkkään tyrannille periksi antaa, mutta asein ei nyt voittoa saavuteta venäjästä.

Jos joku sanoo minulle mikä on se toinen tie verenvuodatuksen lopettamiseksi, kun laskea aseensa, vaikka se on hirveä loukkaus ihmisoikeutta ja kansan suvereniteettia kohtaan.

Tämä ei ole venäjän puolustuspuhe, vaan ajattelen ainoastaan Ukrainan kansan kärsimysten lopettamista, jonka kohteeksi ovat julmalla tavalla joutuneet.

En edes uskalla arvioida sitä mikä on lopputulos, jos Ukrainalaiset päättävät taistella kaikasta huolimatta viimeiseen mieheen.

15 vastausta artikkeliin “Raskas rauha on kuitenkin parempi kuin odotettavissa oleva kansanmurha.”

  1. Raskaan rauhan suomikin joutui allekirjoittamaan saman vihollisen kanssa 40- luvulla, mutta säilytimme kuitenkin itsenäisyytemme.

  2. Rauha ei synny siten että antaudutaan tyrannille. Suomi ei ”laskenut aseitaan” vaan teki rauhansopimuksen. Se onnistui vasta sitten kun toinen osapuoli oli siitä valmis neuvottelemaan.

    Täytyy sanoa että kirjoituksesi on raukkamainen.

      1. ..ja näytä se kohta kirjoituksestani, missä sanoin että suomi laski aseensa, joten hiukan tarkkaavaisuutta.

      2. Alat arvi kuulostaa muutamalta ryssän ymmärtäjältä, jotka ovat olleet nyt ihmeen hiljaa – ainakin toistaiseksi.

    1. Samaa mieltä Norpp.
      Tyrannin ja ryssän orjuus ei ole vaihtoehto vapaalle ihmiselle..

  3. Minun mielestäni ryssälle pitää antaa kuonoon. Kaikki muu puhe on lampaan määkimistä.

  4. Onko selvillä mikä maa on seuraava jne. Ellei pysäytetä niin seuraava uhri?

  5. Mietin sitä, että kuinkahan huonosti Ukrainassa kävisi, jos ukrainalaiset laskisivat aseensa ja antautuisivat venäläisille?

    On aivan selvää, että myös silloin veri tulee virtaamaan ja ihmisiä katoaa mystisesti ja vankilat täyttyvät. Useampi tuhat ellei kymmeniä tuhansia ukrainalaisia joutuisi karkotetuiksi.

    Kävisi kuten kävi aikoinaan esim. Krimin tataareille. Kävisi kuten aikanaan kävi monille Baltian maiden kansalaisille.

    Siperia kutsui vuosikymmeniksi ja tuhannet jäivät sille tielleen.

  6. Spekuloin että jos tänään Ukrainan johto käskisi laskemaan aseet, kansa ei tottelisi.

    Mutta en spekuloi sillä mitä Ukrainan tulee tehdä. Se on heidän asiansa.

    Suomen osalta tiedän mitä pitää tehdä ja se on erään jäsenhakemuskupongin täyttäminen.

  7. Arvin asenne on ymmärrettävä mutta ei mielestäni hyväksyttävä. Sillä on hintansa että on olemassa vapaata maailmaa, ei ole yksistään kyse siitä että kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni. Roistovaltioita on maailman sivu ollut ja niitä tulee aina olemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *