Kertooko mikään valtio totuutta

En luule mitään kun sanon suoraan etteipä sellaista valtiota ole maan päällä jos marssissa on niistä harvoin niistä  kuulee mitään

Me Suomessa emme siinä tee minkään asteen poikkeusta tuomme julki ne asiat joista meille on hyötyä

Mutta niin tekee kaikki muutkin miksi mekään kertoisimme täysin totta kun saamme itse silkkaa valetta kuulla

On olemassa ns politiikon totuus ja oikean kansalaisen totuus ja niissä onkin suuri ero

Mutta sitten on myös ihmisiä joille totuuskin on pelkkä sana ja joilta ei tule kun silkkaa sitä

Mutta eipä niille voi silti yhtään mitään joskus on parempi päästellä valkoisia valeita kansankin

Nuot vanhat itä blogin maat usein on sillä linjalla ei silti kaikki mm itä-Saksa puhdistui muurin kaatumiseen

Ja siitä olen aika lailla mielissäni Kävin tuolla idän puolella v 2017 ja ilma siellä oli aivan eri kun vielä v 1988 jolloinka siellä kävin edellisen kerran

Naaman ilmeet oli yrmeitä kaikilla jopa tullissa sai sen kuvan ettei sua täällä tarvita

Mutta v 2017 talot oli hienossa kunnossa kuulu portti kiilteli kun olisi juuri tehty

Minulle se olikin se jonka olisin halunnut nähdä jo aiemmin mutta hyvä näin siellä minulle tulee tunne että olet muuten kotona

Koska olen saanut aina siellä ystävyyden osoituksia vaikka eivät olisi tienneet minun puolksi olevaa syntyperää

Sitten sekin muuttuu vielä paremmaksi eikä ole yksi kerta kun syötyäni ja olen pyytänyt laskua sanotaan se on jo maksettu kukaan ei silti ilmaise kuka maksoi

Muttei sielläkään valeista olla päästy ja valtio tasolla niitä tulee aina joka maalta

Suomessa on vala jonka mukaan meidän asioita ei levitellä muille ja varsinkin sota puolelta

Noin se ei kuitenkaan olekkaan pyhä kaikille vaan muutamat rikkoo valansa kertomalla kaikki niitä joita ei saisi kertoilla

No satusedät on aina olemassa mutta valeiksi ne usein menee siksi niitä ei pidä noteerata miksikään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Kertooko mikään valtio totuutta”

  1. Kieltämättä viime vuosina on Suomessakin melkoisen paljon ollut valetta. Ei yksin Marin, vaan myös Rinne ja etenkin Sipilä. Keksihän Sipilä hatusta senkin miten hänet hakattiin eduskuntatalon edessä, kunnes kamera osoitti tekaistuksi.

    Sitten voitaisiin puhua Boris Johnsonista, mutta ehkäpä ei puhuta?

  2. En tähän ikään ole törmännyt yhteenkään politiikkon joka kertoisi aina totta en liioin usko heitä missään asiassa
    Mutta niin vaan on käynyt liian usein siksi olen sitoutumaton edelleen on tainnut olla paras vaihtoehto
    Näin myös jatkan
    Nuot joita kerroit on lumi vuoren huippuja kaikessa terv tepivaari

  3. Onko sitten ihme etteivät vaalitkaan enää kiinnosta kansaa terv tepivaari

  4. Kun väsytti eilen illalla menin nukkuun n 9 hujakoilla arvasin että aamu yöllä herään niin siinä kävi terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *