Sannaan kun satsataan, niin se on sama kuin laittaisit rahaa pankkiin.

Ihan aluksi pahoittelen, että koska eläkeläisen aika on rajallista ja kiireiltäni en ehdi täällä olla läsnä kuin aamutuimaan, sillä niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin jopa minun tietotaidoilleni on kysyntää ja minä kun en tunnetusti tunne sanaa  EI,  niin kiirettä piisaa.

Yhtä asiaa olen kummeksunut viime aikoina, kun Suomen tunnetuin, ihailluin ja rohkein sekä kaunein, ylintä valtaa omaava henkilö ei ole se, joka maatamme lähtee edustamaan ja tekemään tunnetuksi maailman turuille ja toreille, vaan hän joutuu täällä kotisuomessa olemaan kateellisten nälvittämänä.

Kyllä täällä Impivaarassa riittää Tuppuraisia ja Tappuraisia takaamassa toisiaan ja kinaamassa opposition kanssa siitä, kuka on kukkona koulukiusaajien tunkiolla.

Nyt pitäisi takoa kun rauta on kuumaa ja ottaa kaikki hyöty mitä Sannasta on otettavissa ja valjastaa hänet ”mannekiiniksi” ja kaupan ja yhteistyön edistäjäksi ympäri maailmaa, sillä ei se Saulin vetovoima pure muualla kuin Pihtiputaan mummon Tuppervaara kesteillä, joten mitäs noista vallatoman markkinoista.

Ei taida maassamme löytyä toista virkaa, jossa ilman valtaa voi edustaa maatamme ulkomailla kuten presidentti.  Sillä vaikka presidentin sanotaan johtavan ulkopolitiikkaamme yhteistyössä valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa, niin todellisuudessa presidentti ei johda eikä päätä yhtään mistään, ei sisä eikä ulkopolitiikastamme.

Sillä eduskunta ja valtioneuvosto on se joka sanoo missä kaappi seisoo ulkopolitiikassamme ja presidentti on vain nimellinen kumileimasin, koska kansalaiset haluavat säilyttää instituution vanhojen aikojen muistoksi ja kuvitella vallatomman lyövän nyrkkiä pöytään.

Sanna on sellainen vetovoimatekijä, että on kansallista tuhlausta ja ikäänkuin rahan heittämistä kaivoon, jos nyt jätetään hyödyntämättä se kaikki potentiaali mikä Sannassa asuu.

Toivon totisesti että kansalaiset kotisuomessa eivät lähde Sannaa vaihtamaan ensikeväänä johonkin harmaaseen eminenssiin, jota ei seinätapeetista erota ja joka laskee vain sukanvartensa killinkejä, sillä buumerit on työnsä tehneet, buumerit saa mennä.

Valtiosääntö on tosiasiassa, että suomen ulkopolitiikkaa johtaa hallitus ja eduskunta ja heidän päätöksiinsä sallitaan myös presidentin allekirjoitus.

( lopuksi huumoria, vai joko se tuli edellä )

 

 

4 vastausta artikkeliin “Sannaan kun satsataan, niin se on sama kuin laittaisit rahaa pankkiin.”

  1. Monasti se sanan säilä onkin teräviimillään aamulla ja arvostella voi toki aina kaikkia politiikkoja ja siinä ei Purra tee poikkeusta
    Hän on samalla viivalla muiden politiikkojen kanssa ja siihen ei voi kannattajat sanoa mitään
    Jos puuttuvat arvosteluun se onkin suoraan toisen sanan vapauteen puuttumista ja sellanen ei ole oikea tapa ratkoa isoja asioita
    Tämä ei sitten ollut Arville vaan koko oppositiolle jonka tehtävä on pulista Hallituksen tekoja huonoiksi terv tepivaari

  2. Ihan ajatustahan tuossa on, Sanna on erinomainen brändilähettiläs. Poliitikkona ei niin hyvä, mutta imagon viejänä vailla vertaa.

  3. Meillä on hyvä pressa ja hyväviisikko ja olemme pärjänneet keskimääräistä paremmin koko euroopassa.
    Toivokaamme että firmojemmekin viisaus kasvaisi ettemme joutuisi fortumien maksajaksi kuten nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *