Tällainen kauhukakara olisi jo erityishoitolassa näinä päivinä:
Ryömittiin kakarana joen jään ja lumikinosten välisessä onkalossa kymmeniä metrejä ennen kuin vuolas vesi tuli vastaa- takaisin. Seuraavana päivänä onkalo oli romahtanut.
Tehtiin mustaa ruutia ämpärillen, varastettiin dynamiittia sisältänyt kivipommi ja rakennettiin pommeja putkiin, hylsyihin ja sankkitussarit päälle. Sankkitussari oli vähällä räjähtää käsiin, kun yritimme tuikata reijästä syttymään. Syttyi vasta systyslangalla, jossa kivikasaan kätkettynä kivet lensiät kauas.
Löysimme karanaatin heittimen kranaatin käsin kaatopaikalta. Vein sen syttytin kiinni isän luokse keittiön pöydälle. Isä oli puolikauhuissaan ja ruuvasi sytyttimen irti. Kranaatti oli täynnä keltaista trotyyliä. Isä sanoi, että tämä oikeassa kädessä ja tämä vasemmassa kädessä ja heitä heti tuonne jorpakkoon. Enhän heittänyt, vaan valehtelin. Se räjäytettiin ns. ”kettuksilla” Siivikkalan- Vasamassa. Oltiin ”kilttejä” poikia. Miksi isä luotti, jäi kysymykseksi. ?
Putosin yksin ollessasi kalareissulla kelkan kanssa joen avantoon. Uin hyisessä veressä avantoa ympäri, en päässyt ylös kunnes kelkan kahva osui jalkojen alle ja pääsin ponnistamaan jäälle. Kipin kapin puoli kilomertiä kotiin.
Kerättiin käpyjä männyistä ja heijattiin puun latvaa niin, että hyppäsin toiseen puuhun.
Putosin rekiltä kisoissa rähmälleni maahan jättiläisen jälkeen tehdyssä merimiesvoltissa, jossa pidin tangosta sekunnin murto-osan liian pitkään kiinni ja varpaat osuivat tangon päälle. Ei vammoja- Mönkkonen samasta invatuolissa.
Ajoimme kilpaa Tirumph Herald vs. Opel Teivaalan- Siivikkalan ympäri sata laudassa. Siivikkalan Vehosalon kurvissa Herald lähti tieltä poikittain mäntyä kohti, mutta ovi kuskin puolelta meni vain ruttuun. Minä olin pelkääjän penkillä ja kuski oli ottanut ryypyt.
Joku vuosi sitten kyläillessämme vanhassa 2-kerroksisessa talossa, nukuimme yläkerran huoneistossa, johon vei uudet jyrkät puiset kierreporttaat. Lähdimme isäntien kutsusta alakertaan ammiaiselle. Portaissa ei ollut kaidetta. Pidin kiinni ylätolpasta toisella kädelläni ja astuin muutaman askeleen alas. Kaide pyörähti irti ja otteeni lipesi. Tulin kerien alas portaita n. 3 metrin korkeudesta, vaikeusaste 10, selkä ja pää edellä aina alas viimeiselle porrraslakulle. Joku vaisto pani kädet niskani ja pääni suojaksi. Hariat osuivat alaportaan paksuun lankuun ja se halkesi. Hetki siinä meni ja nousin ylös. Porukka ihmetteli suoritusta kauhistuneena ja, ettei henki mennyt.
Olen minä kerran ollut sairaalassa, jossa murtunut peukaloni operoitiin . Siinäkin voimistelutausta osasi ottaa molemmin käsin vastaan 1. rappusen liukkaan maton irrotessa. Yksi voltti etuperin ja suutelin otsallani mattoa ja käsi jäi alle.
Toivotaan, ettei onni käänny- koputan puuta !
Nykyään nämä nuoret vain seikkalevat kännykällään !
Jep, olihan noita…ilmakivääreillä 10 vuotiaat toisiaan vastaan lumenkaatopaikalla jääkiekkokypärät ja varusteet ja vanha talvitakki päällä …illalla naureskeltiin mustelmia ja verinaarmuja kehossa, yhtään silmää ei mennyt….
Noita samoja olen miettinyt yhdeltä meni käsi kun joku pati räjähti kädessä terv tepivaari
Sellaista se oli aikanaan.
Äitini sanoi, että, jos saa minut pidettyä hengissä armeijaan asti, niin sitten helpottaa.
Samoinhan sitä on ikätovereiden kesken ihmetelty jälkeenpäin, että meidän ei pitäisi todennäkösyyksien mukaan olla enään edes hengissä. Samathan ne tuntuu kohellukset olevan suurinpiirtein kaikilla. Kyllähän niitä kohelluksia tuntuu tulevan pitkin ikää. On minua kuskattu kolme eri kertaa ambulanssillakin, eikä enää ole kuin yksi korjamaton raaja.
Miten siihen korjaamattomaan raajaan saa kipsin tai lastan ?
Ei mitenkään, se on jalka, ettei tule mitään vääriä kuvitelmia. Toinen jalka on ollut kipsissä nivusiin asti.
Nuo ase ja ruutihommat olivat kyllä niitä aivan tolkuttomia.
Nyrkkikyllikit, pinnapyssyt, pumppuhaulikot, salpieitaripaukut, löydetyt kiväärinpatruunat nuotioon, raketit, kaikki aseet kokeiltiin ja purettiin osiksi, ritsat ja kuulakkerin kuulat.
Minkään tussarin itse rakentaminen ei ollut este. Kaikki koneet, värkit ja aineet ja kätevyys löytyivät kotikulmilta.
No, meni joltakin silmä ja toiselta paloi naamakarvat.
Ja sitten tuli välillä turpaan ja välillä annettiin.
Lapsia oli ennen runsaasti ja ne sai juosta omin keinoin ilman vartiointia.
Monta vaaraa on ollut itselläkin eikä ihan kolhuitta ole selvitty,
mutta nyt ikää yli 80 ja vielä puuskutan ja välillä tulee joutessani mieleen väläyksiä menneestä…
Lähes joka perheessä rintamamieskodeissa, maatalojen vieressä oli 4 lasta kuin yhteen putkeen.
Kieltämättä nykyaika on turvallinen hyvässä ja pahassa.
Eivät suinkaan kaikki kodit anna lasten leikkiä kännyköillä koko aikaa, mutta harva kaupungissa asuva uskaltaa päästää lapsia leikkimään aivan vapaasti.
Kyllä minä pienenä aika monet nurkat Tamperetta kuljin kavereiden kanssa, eikä peräämme kukaan katsonut. Olisi ehkä pitänyt.
Uskon, että tällaisen kokemuspohjan nykynuoretkin selvinnevät elämästään ilman mielenterveysongelmia, jos henkikulta ja terveys muuten säilyy. Tässä olisi mallia aiheeseen, mutta tietenkään ei tarvitse olla näin kahjo.
Voin tietenkin jatkaa miljoona muuta tapausta ”siisteimmistä” harrastuksista luonnossa, erilaisista rakentamisista niin laitteista kuin taloista.
Veden alla seikkailuista taivaan tuuliin siivillä.
Naurettavimmat jutut kerroin ääninauhaksi penskoille ja panin uninauhurin päälle.
Jep, nykyään jos joku räjäyttää papatin tai kävelee muoviase kädessä on karhuryhmä ympärillä…
On meillä onneksi nuoria ja ihan kädellistäkin porukkaa, vaikka harvenemaan päin. Ne löytyvät ihan käsin tehtävien töiden parista maalta ja kaupungeista tai liikunnallisista harrastuksista.
Mutta sääliksi käy nuo jo elämästä pudonneet hyvin nuoret, ylilihavat pullamössöt, joita näkee kasapäin napit tai kännykkä räpylöissään. He eivät voi kulkea metsissä, poluilla, veneissä vesillä eikä muualla kuin sileillä kaduilla kaupungissa skuutilla kaahaamassa jalkakäytävillä tai auton ratissa.