Asiaa demujen pää pensaassa olosta

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008684688.html

”Reijo Ruokasen kolumni: Radikaali lehdistö on syyllinen

Tauti ei poistu sillä, että kiistää oireiden olemassaolon, kirjoittaa Reijo Ruokanen.”

Ihan yllättävää lienee meille kaiklle, että demujen mielestä asioista ei saisi kertoa oikealla nimellä ja sellaisena, kuin ne ovat.

Manu oli, mitä oli, ja toveri Heinäluoma jatkaa demujen punavalhelinjaa tyylilleen uskollisena.

Onneksi suurin osa suomalaisista ymmärtää, ettei pää pensaassa suu kiinni ole se ainoa totuus, vaan asiat pitää kertoa totuuden mukaisesti.

5 vastausta artikkeliin “Asiaa demujen pää pensaassa olosta”

  1. Toimittaja taitaa olla pari askelta jäljessä ns poliittisin perustein.
    Marin on varsin selkeästi sanonut ja hyvinkin ajan hermolla pressan kanssa yhteistyössä.

    1. Marin on Marin, mutta Heinäluoma on taas ihan oma pää-pensaassa-lukunsa.
      Osa demuista on edistynyt, mutta Heinäluoman kaltaisia on aivan liikaa edelleenkin.

  2. Vähän eri linja sitten kuin vaikka Perussuomalaisten Niikolla joka taisi olla kovin huolissaan kun tuskaili ettei kukaan käy lupaamassa Putinille ettei Ukraina liity NATOon.

  3. Ruokanen syö nyt taas kerran omaa keittämäänsä soppaa. Lehdistöllä ei ole muuta ” lööppiä” kuin Ukrainan kaikki kauheudet ja naton pelastava enkeli.

  4. Mitä tulee lööppijournalismiin, niin se on siitä heikoimmasta päästä.
    Onko toimituksellinen taso sortunut?
    Jos ja kun tehtäisiin asiapohjaisia faktoihin perustuvia juttuja, niin me maallikotkin voisimme lukea otsikkoa pidemmälle.
    Niinistön ja Marinin puheista saa ihan selkeän kuvan vaikkakaan he eivät tietyistä syistä julkitua kaikkea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *