Diktaattorin syntymäpäivä huomenna, ostatko lahjan?

Ensin pieni alustus, tapahtui historiassa:

”Puna-armeijan ylin johto halusi saada kiitosta ja kunniaa, kun se arveli valtaavansa Suomen ennen Stalinin syntymäpäivää, joka oli joulukuun 21. päivä. Siinä vaiheessa puna-armeija taisteli paitsi suomalaisia myös pakkasta ja lunta vastaan.

Stalinin synkkänä kiehuvaa sappea rauhoitti Bolshoi-teatterin kuoro, joka lauloi hänelle hieman muunnetuin sanoin vanhan tutun Ollos ylistetty, Venäjän tsaari!

Onnittelut lähetti vain yhden valtion päämies, Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler.”

Niin, Stalin olisi 1939 halunnut että hänen syntymäpäivänä 21.12.1939 olisi ollut paraati Suomen pääkaupungissa, itse asiassa koko Suomi piti olla jo vallattu.

Siirrytään tähän päivään. Huomenna Putin täyttää 70 vuotta. 7.10.2022.

Päivä on Putinille erittäin tärkeä jo hänen itsensä vuoksi ja sen vuoksi että joitain juhlallisuuksia pitäisi maassa järjestää ja varsinkin kansalle osoittaa diktaattorin nauttivan syntymäpäivästä!

Kuinkas se nyt tehdään kun ”erikoisoperaatio” eli sota Ukrainaa vastaan on kääntynyt rintamilla joukkopaoksi venäläisten osalta ja ukrainalaiset joukot vyöryy salamasodalla useilla alueilla vallaten takaisin omia alueitaan.

Millainen juhla huomenna Venäjällä toteutuu vai juhlitaan lainkaan? Onko Punaisella torilla paraati…tuskin?

Millaisen ”voiton” Venäjän armeija tekee huomenna (lähinnä propaganda mielessä) jotta olisi näyttää se lahjaksi Putinille?

Kuinka muiden maiden johtajat onnittelee Putinia? 21.12.1939 vain Adolf Hitler onnitteli Josef Stalinia…kun Venäjä (silloinen Neuvostoliitto) kävi hyökkäys sotaa huonolla menestyksellä Suomeen.

Ja mikä parasta! Antaako Ukraina ”lahjan” Putinille! Räjähtävässä muodossa! Paljon ”ilotulitusta” ja muita asiaan kuuluvia toimia…

8 vastausta artikkeliin “Diktaattorin syntymäpäivä huomenna, ostatko lahjan?”

  1. ”Onnittelut lähetti vain yhden valtion päämies, Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler.”
    *
    Kukas Putinille voisi lähettää onnittelut? – Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un

    ***

    Ryssä roskajoukkojen vahvuuksia ovat siviilikohteisiin iskemiset, siviilien kiduttamiset ja tappamiset.
    *
    IS 6.10.2022

    Venäjä iski yöllä voimalla Zaporizzjaan – asuintalojen raunioista etsitään eloonjääneitä

  2. Putin täytti saman minkä minäkin rohee kuukaisi takaperin.
    Onnittelen häntä siitä, en siitä mitä hän on aikaan saanut.

    1. Eipä ole sotarikollisen vuosien lisääntyminen millään perusteella onnittelun arvoinen.

    2. Olikohan se 2.9. tienoilla Arvin synttärit jos lainkaan osun kohdilleen… Onnea Arville jälkikäteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *